Väitän ihan pokkana näin.
Tekosyynä voit kyllä hyvin käyttää, lapsia, työkiireitä, harrastuksia, pettämistä ja vaikka mitä muuta.
Puolison väkivaltaisuus ja sairas mustasukkaisuus, on melkein ainaoa force majore, johon ei pysty itse omalla toiminnalla vaikuttamaan.
Joku väittää, että lapsi pilaa parisuhteen, miten niin? Väittääkö joku muka että rakkautta on annettavaksi rajallinen määrä?
Ihminen voi kyllä mustasukkaisena jäädä mököttämään nurkkaan, kun se oma kulta paapoo sitä nyyttiä, tai sitten voi jatkaa kuin ennenkin.
Tuskin sitä aiemminkaan 24/7 ollaan oltu toistensa kimpussa.
Sama pätee työhön ja harrastuksiin.
Väitän, että se on omasta suhtautumisesta kiinni.
Tekosyynä voit kyllä hyvin käyttää, lapsia, työkiireitä, harrastuksia, pettämistä ja vaikka mitä muuta.
Puolison väkivaltaisuus ja sairas mustasukkaisuus, on melkein ainaoa force majore, johon ei pysty itse omalla toiminnalla vaikuttamaan.
Joku väittää, että lapsi pilaa parisuhteen, miten niin? Väittääkö joku muka että rakkautta on annettavaksi rajallinen määrä?
Ihminen voi kyllä mustasukkaisena jäädä mököttämään nurkkaan, kun se oma kulta paapoo sitä nyyttiä, tai sitten voi jatkaa kuin ennenkin.
Tuskin sitä aiemminkaan 24/7 ollaan oltu toistensa kimpussa.
Sama pätee työhön ja harrastuksiin.
Väitän, että se on omasta suhtautumisesta kiinni.
Vastaukset 20
Vanhimmat
mielestäni on myös juuri noin. Ihmisillä vain on luontainen tapa etsiä sitä vikaa kaikkialta muualta, kuin itsestään.
Allekirjoita et sen täysin itse pilaa, hyvän alku sysäyksen saa ainakin aikaiseksi. Edelleen väittäisin et ongelmiin tarvitaan kaksi, yksin niitä ei muodostu.
toiseen sä voit vaikuttaa ainoastaan oman käyttätymisesi kautta.
Jos molemmat jää odottelemaan toisen aloitetta, sitä ei tuu.
Sä olet nimen omaan oikeessa siinä, että ongelmiin tarvitaan kaksi, yksin se toinen osapuoli en niitä saa aikaan, eli jos muutat omaa toimintaa (joka on ainut mitä voit tehdä), tädädää ei tuu ongelmia.
Simppeliä.
Ihan noin yksioikoista kuitenkaan et itse toimintaasi muuttamalla ongelmat poistuvat ja niitä ei tule, saattaa olla pian päinvastoin.
Asioiden toimivuus muodostuu molempien ansioista, tekojen ja tekemättä jättämien yhteenlasketusta summasta. Toinen jos pelkästään mukautuu ja muuttuu niin silloin tämä toinen syyllistyy juuri tähän sinun ideologiaan tässä kyseisessä asiassa.
Yhtälailla mitä ongelmiin tarvitaan kaksi sitä tarvitaan myös niiden purkuun, yksi ongelmat vaan siirtyvät ja kasautuvat myöhempään vaiheeseen.
vuosisadan neronleimaus! - miks mä en itse tota kekannut..
ei ihan yks oikoista. Yks saa kyllä pilattua parisuhteen mut ei sitä yksinään pysty kyllä rakentamaan.
"Joku väittää, että lapsi pilaa parisuhteen, miten niin? Väittääkö joku muka että rakkautta on annettavaksi rajallinen määrä?"
Aikaa on vain rajallinen määrä ja lapsi vaatii rajattomasti aikaa. Ei lapsi pilaa parisuhdetta, koska se itse ei ole syypää olemassaoloonsa, vaan jos toinen tai kumpikaan vanhemmista ei haluaisi lasta, mutta sellainen kuitenkin syntyy, suhde joutuu varmasti koetukselle.
Parisuhteessa elävät sen kyllä pilaavat. Mut, on kai tapauksia olemassa jossa ihminen on pilannut oman suhteensa itseensäkin.
miten parisuhde liittyy Miehen logiikkaan???
elävät osan aikaa elämästään parisuhteissa naisten kanssa.
onneksi miehen elämä ei ole pelkkää kärsimystä
ja mulla on parisuhde, joten toki tyhmänä oletan, että jollakin toisellakin on sellainen.
Toimintani tässä suhteessa on jotenkin kytköksissä miehen logiikkaan.
että samoin kuin jokaisen sateen, myös jokaisen parisuhteen jälkeen koittaa pouta, tai siis sinkkuaika.
Kyllä ne on ne molemmat puolet siinä parisuhteesta kun onnistuvat sen pilaamaan.
Ei jakseta huoltaa suhdetta ja se ajaa joko eri teille tai syrjähyppyihin.
Voin allekirjoittaa tämän ainakin osittain.
Omalla kohdalla eroon johti se, että oltiin liian erilaisia. Oltiin varmasti alusta asti, mutta minulle se selvisi vasta tosi myöhään. En enää jaksanut joustaa kaikesta haluamastani, vaan päätin olla mielummin yksin ja yrittää löytää miehen, jolla olisi edes samoja päämääriä ja mielenkiinnon kohteita. Silloin on helpompi porskuttaa samaan suuntaan. Niin mä ainakin luulen, tosin sitä miestä ei oo vaan vielä eteen osunut =).
Lapsi kuitenkin edustaa "arkea" ja päivittäisiä velvollisuuksia joita on pakko hoitaa, halusi tai ei. Se on monelle valitettavasti liikaa ja he sanovat että lapsi pilasi liiton (siltähän heistä tuntuu) mutta kyllähän se siinäkin vaiheessa johtui omasta mukautumiskyvyttömyydestä ja ehkäpä myös vastuuttomuudesta.
se on kunkin omaa haluttomuutta panostaa suhteeseen.
Kuten sanoin, ei sitä ilman lastakaan kukaan pariskunta sylikkäin istu 24/7
Ja mun omat kokemukset on sellasia, että kahdesta lapsesta huolimatta homma toimii ja nyt se niiden paapominen alkaa jo hyvinkin hellittää.
Joten mun mielestä todellisena syynä on että se toinen alkaa tympiä, eikä edes haluta jatkaa.
Ainahan se syy muuten löytyy jostakin muualta, kuin itsestä, se on niin mukava selitys.
Voi arki lapsen kanssa olla aikamoinen shokki eivätkä he jaksa tai viitsi edes yrittää sopeutua. Ennen sai työpäivän päätteeksi istua rahassa sohvalla kaljapullon kanssa ja nyt sitten pitää heilua askareissa myöhään.. Ymmärrät varmaan mitä ajan takaa?
Mun mies oli 21v kun lapsia alkoi tuleen eikä hänellä silloin mitään ongelmia ollut kestämisen kanssa eikä ole vieläkään. Meidän ongelmat tulikin sitten varmaan siitä toiseen kyllästymisestä. Tai mä luulen niin, hänhän ei myönnä mitään :)
Puhuinkin yleisemmin siitä mitä olen äkkiä lapsen tulon jälkeen eronneilta pareilta kuullut. Tuntuisi useimmin tulevan se arki pahana yllätyksenä ja se ettei kaikki ole enää kivaa, ja pyöri oman navan ympärillä vaan sen vauvan navan. Mutta siinähän on kysymys omasta kypsymättömyydestä tai sitten siitä ettei ole lapsi-ihmisiä ollenkaan muttei ole tajunnut sitä ajoissa.
Toisaalta olen samaa mieltä, että se on paljon itsestä kiinni. Mutta entä jos parisuhteen pilaakin se toinen? Siis menee pettämään, vaikka et ole muuta tehnyt kuin toista rakastanut ja ottanut huomioon. Entä jos se toinen on aina muualla kuin sinun kanssasi? Pilaatko silloin parisuhteesi vai se toinen?
Syyttelystä ei ole mitään hyötyä, parisuhteessa on aina kaksi ihmistä. Asioista pitäisi osta puhua ajoissa niiden oikeilla nimillä, eikä jättää ikäviä asioita hautumaan. Parisuhdetta pitää huoltaa niinkuin autoa, jotta se kestää paremmin korroosiota ja aikaa. Mutta tätä työtä pitää tehdä molempien.
Olen ollut suhteessa, jossa tein kaikkeni, mutta toinen ei mitään. Hyvillä mielin voin jälkeenpäin sanoa, että kaikkeni tein, minä en sitä suhdetta pilannut. Niin se vain on. Ja jälkeen päin se toinenkin sen tajusi. Miehille tyypillisesti liian myöhään tosin.
voinhan mä olla väärässäkin ja varmaan oon, siis saattaahan sitä tietysti niinkin käydä, että siitä toisesta esim. sä et vaan tunnu oikealta, mutta kyllä sellainen tuntemus ainakin mulle on tullut jo uuden suhteen alkumetreillä, ei enää myöhemmin.
Toki suhteen kariutuessa varmaan molemmat tuntevat itse tehneensä kaikkensa, mutta voi aina kysyä, että ihanko varmaan? Puolueeton tarkkailija voisi monasti olla eri mieltä.
No mutta totuuksia on varmaan enemmän kuin yksi, mutta mä olen ainakin toistaiseksi nykyisessä suhteessa tällä filsofialla pärjäilly ihan mukavasti.
Hyvää viikonloppua vaan kaikille.
Omaa syytähän se on. Jos ei suoranaisesti, niin ainakin siten, että on valinnut väärän kumppanin.