Turha tätä on kieltää. Pekka-Ericistä tulee hyvin todennäköisesti kaikkien kiusattujen marttyyri ja sankari, jos tätä tapausta ei pengota pohjia myöten.
Kiusaajien tulee avoimesti katua toimiaan ja myöntää pahat tekonsa.
Nyt mediassa päinvastoin puolustellaan ettei pikku kiusaaminen pahaa tee. Todistajien runsas kaarti vuorollaan nousee framille julistamaan: "Minuakin kiusattiin ja se vain vähän kirpaisi. Nyt olen päässyt sen yli ja antanut anteeksi kaikille kiusaajilleni"
Todellisuudessa nämä "vahvat" ja "kiusaamisesta yli päässeet" henkilöt eivät ole joutuneet oikean pitkäaikaisen kiusaamisen kohteeksi. He ovat saanet suuret haavat sieluunsa jo alakouluikäisten nahistelusta.
Koska kiusaajat eivät kadu, niin Pekka-Ericistä kasvaa mitä ilmeisemmin kaikkien kiusattujen martyyrisankari!!!
Turha väittää, että tässä toivotaan em. tilaa. Tässä arvioidaan nykyisten tapahtumien valossa tulevaa...

Vastaukset 9
Vanhimmat
mutta palstan valvoja saattaa olla entinen kiusaaja.
kiusaajien puolustajat ovat juuri niitä ,jotka vähättelevät kiusaamista ja kieltävät kiusatun oikeuden kostoon.
Palstoilla saa kirjoittaa mitä tahansa soopaa.
Auta armias, jos kirjoitat mitä arjessa todella tapahtuu tai pohdit tapahtumia ja syitä, niin se on aina jollekin liikaa.
kaikkien kiusattujen puolesta kostanut, siis eräänlaine sijaiskärsijä. Hän kosti myös minun puolestani.
ja ilmeisesti Pekka-Eric todella helpotti tuhansien kiusattujen asemaa.
Kiusaajillakin on vain yksi henki ja jos liikaa venyttää pinnaa, niin saattaa kuolla kesken koulupäivää tyhjällä vatsalla kuten Jokelassa kävi.
Toivottavasti kukaan ei venytä pinnaa liikaa...!
muodostumista, olisi ehdottoman tärkeää kitkeä kaikki pitkään jatkunut kiusaaminen tästä yhteiskunnasta juurineen.
koska jos se kiusaaminen ei nyt ala näkyvästi vähenemään, niin kiusatut käsittää että heistä ja heidän kärsimyksistään ei edelleenkään välitetä.
silloin siinä on tosi vaara että pekkaa aletaan tosissaan palvomaan kuin che guevaraa.
Se voisi muodostua kiusaamisen vastustamisen symbooliksi. Ehkäpä jopa oikein kansanliikkeeksi...?
kuka oli eräs uhreista.
teloitetut olisivat olleet ei-kaukasialaisia.
Jos tosissasi väitit olet todella omaksunut kukkahattutätien aatteet... :D
Kuka kumnan kiusaaja täällä toistuvasti haukkuu meitä kukkahattutätejä, enhän minä kohta enää uskalla kadulla kävellä.
Kukkahatut kunniaan!!!!