Arvatkaa mitkä?

Naisaloilla maksettiin palkkaa menneinä vuosina paljon vähemmän kuin miesten aloilla. Lama myös hyllytti naiset etujoukoissa.
Naiset myös synnyttivät nuoruudessaan lapset. Naiset ovat myös opiskelleet miehiä useita vuosia kaemmin ja korkeammalle. Alle 23 vuoden iässä tehtyä työtä ei oteta laskuihin mukaan, mutta kaikkien raskaudet ja opiskeluvuodet eivät osu näille vuosille. Kehitettiinhän hyvät aikuisopiskelumahdollisuudet, mutta eläketappioista ei kukaan puhunut silloin mitään.
Monen naisen eläkekertymät koostuvat noin 20:stä vuodesta ja pienistä tuloista.

Arvatkaa paljonko suurten ikäluokkien naiset (ja myös hieman vanhemmat ja nuoremmat)ehtivät kerätä syvimmän laman aikana työeläkkeitä? Osaa ei silti päästetty edes työttömyyseläkkeelle sitä pientä työeleäkelisää saamaan, vaan pidettiin väkisin reservissä, puolison omistavia jopa 0-linjalla yksineläjiä 500 euron työmarkkinatuella.

Näihin eläkkeisiin tuleva luvattu korotus on vuodelle 2008 jopa ruhtinaalliset 2,4%.

Nykyisin naiset saavat sentään lähes samaa palkkaa kuin miehet.

Pientä eläketuloa nauttivia tai eläkkeelle pääsyä odottavia on Sak:n riveistä, sairaanhoitajien riveistä, tehdastyöläisnaisista ym. Ay-järjesitöistä, maanviljejijöistäkin kaiketi osa, mutta demaripuolueiden ja ay järjestöjen edustajat vaativat edellisellä viikolla lakko- ja tappo-oikeutta Tehyläisille elleivät (nykyiset työssä olevat) Tehyläiset saa 24% korotuksia. Nyt heidän mielestään on vielä väärin, että lakko-oikeutta rajoitettiin.
4278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Meinaa huimata kun kuulee jonkun tehyläisen puhuvan, miten he kohta saavat Suomessa sairaanhoitajina 3000€/kk eli 18 000 markoissa. Markka-aikana sairaanhoitajan palkat oli jotain 10 000 mk ja hahhah ei helevetti mitä ahneutta, että saisivat 18 000 markoissa! Kyl on vastenmielisiä vaatimuksia joillain tehyläisillä.

Kohta varmaan tulee kansalaisille henkkoht.kyselyt --Haluatko sairaanhoitajien palkan olevan 3000€ kuukaudessa?--

Äänestä
  • Mikä esti sinua tekemästä miesten töitä laman aikana? Mies viettää 6-12kk elämästään armeijassa ollessaan 18-28v joten nainen viettää tämän ajan mukavasti kotona opiskellessa tai tehdessä töitä... esimerkiksi jos nainen on vuoden töissä ja mies vuoden armeijassa, palkkaeroa syntyy tältä vuodelta 18.000 - 30.000 euroa joten mies on vuosia töissä että saa tienattua säästöön saman verran kuin vuoden työelämässä ollut nainen! Tai vastaavasti nainen valmistuu koulusta vuoden miestä aikaisemmin.

    Sairaanhoitajahan tienaa seuraavina vuosina keskimäärin yli 3.000 euroa ja osastonhoitaja 4.200 euroa. Ei voida ihan palkkakuopasta puhua sillä ei kaikki insinööritkään tienaa 3.000 euroa.

    Äänestä

  • ja valittelua... kirjoitti:

    Mikä esti sinua tekemästä miesten töitä laman aikana? Mies viettää 6-12kk elämästään armeijassa ollessaan 18-28v joten nainen viettää tämän ajan mukavasti kotona opiskellessa tai tehdessä töitä... esimerkiksi jos nainen on vuoden töissä ja mies vuoden armeijassa, palkkaeroa syntyy tältä vuodelta 18.000 - 30.000 euroa joten mies on vuosia töissä että saa tienattua säästöön saman verran kuin vuoden työelämässä ollut nainen! Tai vastaavasti nainen valmistuu koulusta vuoden miestä aikaisemmin.

    Sairaanhoitajahan tienaa seuraavina vuosina keskimäärin yli 3.000 euroa ja osastonhoitaja 4.200 euroa. Ei voida ihan palkkakuopasta puhua sillä ei kaikki insinööritkään tienaa 3.000 euroa.

    Kyllä. Esitit TÄYSIN oikeat luvut. Nuo ovat juuri ne HOITAJIEN PALKAT. Voi pirskatti kun he tienaavat paljon. Minä olen aivan älyttömän kateellinen ja sapettaa niin etten nahoissani pysy.

    Äänestä

  • ja valittelua... kirjoitti:

    Mikä esti sinua tekemästä miesten töitä laman aikana? Mies viettää 6-12kk elämästään armeijassa ollessaan 18-28v joten nainen viettää tämän ajan mukavasti kotona opiskellessa tai tehdessä töitä... esimerkiksi jos nainen on vuoden töissä ja mies vuoden armeijassa, palkkaeroa syntyy tältä vuodelta 18.000 - 30.000 euroa joten mies on vuosia töissä että saa tienattua säästöön saman verran kuin vuoden työelämässä ollut nainen! Tai vastaavasti nainen valmistuu koulusta vuoden miestä aikaisemmin.

    Sairaanhoitajahan tienaa seuraavina vuosina keskimäärin yli 3.000 euroa ja osastonhoitaja 4.200 euroa. Ei voida ihan palkkakuopasta puhua sillä ei kaikki insinööritkään tienaa 3.000 euroa.

    Unohdat kokonaan, ettei myöskään miehillä ollut lama-aikana työtä Suomessa, ikääntyvillä ainakaan. Kun lamavuodet alkoivat noin 83-85 ja päättyivät 2003-2005,(jos päättyivät), nk. hyllytetyt olivat ja ovat hieman päässeet vanhaksi tuona ajanjaksona.
    Uskon, että moni noin kuusikymppinenkin vielä lähtisi työhön, jos joku vain palkkaisi sellaiseen työhön, johon ko. henkilöt ovat koulutuksensa saaneet ja/tai olisivat fyysisesti ja henkisesti on kykeneviä.
    Esim. nk.tukityöt on jo vuosia kohdistettu ainoastaan fyysisesti hyväkuntoisille, mutta alhaisen koulutuksen omaaville.

    Suurten ikäluokkien naisista vain hyvin pieni prosentti lähti "ekana" kokeilemaan miesten aloja, mutta miesten aloillakin paljon pienemmillä palkoilla kuin miehet.

    Armeija vie kyllä miehiltä sen 6-12kk, mutta armeijan voi käydä jo 18v. Joten eläkkeet eivät pienentyneet miehiltä, mutta koulutusputki kyllä on saattanut katketa pahaan aikaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Naisalat ovat kuopassa? kirjoitti:

Naisaloilla maksettiin palkkaa menneinä vuosina paljon vähemmän kuin miesten aloilla. Lama myös hyllytti naiset etujoukoissa.
Naiset myös synnyttivät nuoruudessaan lapset. Naiset ovat myös opiskelleet miehiä useita vuosia kaemmin ja korkeammalle. Alle 23 vuoden iässä tehtyä työtä ei oteta laskuihin mukaan, mutta kaikkien raskaudet ja opiskeluvuodet eivät osu näille vuosille. Kehitettiinhän hyvät aikuisopiskelumahdollisuudet, mutta eläketappioista ei kukaan puhunut silloin mitään.
Monen naisen eläkekertymät koostuvat noin 20:stä vuodesta ja pienistä tuloista.

Arvatkaa paljonko suurten ikäluokkien naiset (ja myös hieman vanhemmat ja nuoremmat)ehtivät kerätä syvimmän laman aikana työeläkkeitä? Osaa ei silti päästetty edes työttömyyseläkkeelle sitä pientä työeleäkelisää saamaan, vaan pidettiin väkisin reservissä, puolison omistavia jopa 0-linjalla yksineläjiä 500 euron työmarkkinatuella.

Näihin eläkkeisiin tuleva luvattu korotus on vuodelle 2008 jopa ruhtinaalliset 2,4%.

Nykyisin naiset saavat sentään lähes samaa palkkaa kuin miehet.

Pientä eläketuloa nauttivia tai eläkkeelle pääsyä odottavia on Sak:n riveistä, sairaanhoitajien riveistä, tehdastyöläisnaisista ym. Ay-järjesitöistä, maanviljejijöistäkin kaiketi osa, mutta demaripuolueiden ja ay järjestöjen edustajat vaativat edellisellä viikolla lakko- ja tappo-oikeutta Tehyläisille elleivät (nykyiset työssä olevat) Tehyläiset saa 24% korotuksia. Nyt heidän mielestään on vielä väärin, että lakko-oikeutta rajoitettiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu