Kasvaakohan sairaanhoitajiksi haluavien määrä nyt kovasti? Varmaan jo opiskeluaikana painostetaan liittymään Tehyyn, että olisi yhtenäinen valtava Tehyrintama vastaan muut pikkuliitot. On varmaan ihanaa työskennellä osastoilla, joissa melkein kaikki työntekijät ovat tehyläisiä ja pari hoitajaa ovat jossain muussa liitossa. Kiinnostaako hakeutua alalle, jossa et enää saa itse valita mihin ammattiliittoon kuulut? Kiinnostaako hakeutua alalle, jossa odotetaan jokaisen irtisanoutuvan työpaikastaan jos muutkin tekevät niin tai liitto käyttää sitä työtaistelukeinonaan? Kiinnostaako hakeutua alalle jossa ollaan hysteerisiä massa-ajattelijoita, eikä yksikään saisi olla eri mieltä, muuten nokitaan ulos työryhmästä eikä puhuta enää sanaakaan.
Viho viimeinen homma olisi opiskella sairaanhoitajaksi ja olla osa hysteeristä kanalaumaa jotka kirkuvat, kuin he saavat 28 % lisää palkkaa! Jotka ei lopulta tiedä kuinka paljon sitä korotusta tulee. Jotka samalla katsovat halventaen alaspäin muita hoitajia odottaen samalla, että kansalaiset kustantaisivat verot ahkerina maksaen hoitajille jotain 3000 euroa kuussa. On se vaan uskomatonta tuo ahneus, ihan kuin sairaanhoitaja olisi joku akateeminen tutkinto, jolla Suomessa voisi saada 3000 euroa/kk. Älkää kuvitelko liikoja itsestänne hyvät saikkulit:)
Viho viimeinen homma olisi opiskella sairaanhoitajaksi ja olla osa hysteeristä kanalaumaa jotka kirkuvat, kuin he saavat 28 % lisää palkkaa! Jotka ei lopulta tiedä kuinka paljon sitä korotusta tulee. Jotka samalla katsovat halventaen alaspäin muita hoitajia odottaen samalla, että kansalaiset kustantaisivat verot ahkerina maksaen hoitajille jotain 3000 euroa kuussa. On se vaan uskomatonta tuo ahneus, ihan kuin sairaanhoitaja olisi joku akateeminen tutkinto, jolla Suomessa voisi saada 3000 euroa/kk. Älkää kuvitelko liikoja itsestänne hyvät saikkulit:)
Vastaukset 14
Vanhimmat
kun on muutama kuukausi työskentelykokemusta kyseisten sisarien työkaverina. On niillä niin isot luulot itsestään, ne oikeesti katsoo toisia jostain korkeuksista, niin työkavereitaan kuin potilaita ja omaisiakin.
Ne ei varmaan oo vielä tajunnut kuinka niitä vietiin 5-0.
Jossain vaiheessa koko elämäsi saattaa olla sairaanhoitajan käsissä. Toivottavasti muistat silloin mitä olet kirjoittanut. Taitaa se akateeminen tutkintokin jäädä siinä kohdalla kakkoseksi, vai jääkö? Sitähän minä en tiedä, mutta omalla kohdalla ainakin jäisi. Mutta jokainenhan asettelee elämänarvonsa siihen järjestykseen kuin haluaa.
ettei kenenkään henki ole sairaanhoitajan varassa. Sairaanhoitajathan tekevät hoitotyötä ja lääkärit lääketieteellistä työtä. Siinä on iso ero.
Lääkäreillä on etiikka, hoitajilla on rahanhimo ottanut etiikan paikan.
Niitä ei kuule vain riitä alkuunkaan. Se on varma se.
Lääkärit määrää miten hoidetaan ja mitkä lääkkeet. Jos sairaanhoitaja ei halua jotakin ihmistä hoitaa, vaan antaa hänen kuolla, saa sairaanhoitaja siitä syytteet. On se vaan kurjaa sairaanhoitajalle jos hän kieltäytyy hoitamasta potilasta, joka moittii tehyläisiä ahneudesta:)
Mitähän sairaaloiden kiireellisillä osastoillakaan tapahtuu tänäkin viikonloppuna, kun jotkut tehyläiset ottavat yhteen Tehyyn kuulumattomien kanssa ja leimaavat pettureiksi kaikki hoitjat, jotka eivät olleet kiristyskampanjassa kaikin voimin mukana. Joku tehyläinen voi huomauttaa joka päivä, että hän saa hirveän ison palkan, koska on tehyläinen.
...ja sekä lääke- että hoitotiedettä joudutaan soveltamaan käytäntöön jos halutaan pitää potilas hengissä. Ei riitä yksin lääkäri, eikä riitä yksin sairaanhoitajakaan, ja juuri sen vuoksi että niissä on iso ero.
akuutissa työpisteessä vai rivihoitajana laitoksissa.
Arvostan osaavaa hoitajaa. Sitä en arvosta, että sairaanhoitaja tekee laitoksissa samaa työtä perus-lähihoitajien kanssa ja pitää itseään muita parempana.
Olen kanssasi samaa mieltä, paitsi siinä, että sairaanhoitajat tekevät niitä perushommia sen vuoksi että myös se kuuluu useassa paikassa heidän töihinsä, halusivat sitä tai eivät. Jos pitävät itseään muita parempana niin se on perseestä, mutta yleistää ei saa. Joku saattaa pitää ja joku ei.
Sairaanhoitaja tekee perushoitoa korkeammalla palkalla kuin samaa työtä tekevä lähihoitaja.
Peruhoidon lisäksi sh tekee myös sh:n tehtäviä.
laitetaan jälleen kerran palkat joista lähdetäöän nostamaan ja palkat joihin liiton laskelmien mukaan sopimuksella noustaan.
Sairaanhoitaja tällä hetkellä 1713 €, 1.1.2010 2100€.
Perushoitaja tällä hetkellä 1580€, 1.1.2010 1760€.
Siinä sitä kolmea tonnia sinullekin!
"On varmaan ihanaa työskennellä osastoilla, joissa melkein kaikki työntekijät ovat tehyläisiä ja pari hoitajaa ovat jossain muussa liitossa. "
Sairaanhoitajat ovat KAIKKI tehyläisiä tai sitten järjestäytymättömiä. Perushoitajat kuuluvat Superiin tai ei minnekään. Sairaanhoitajat ja perushoitajat eivät tee samaa työtä, toimenkuva poikkeaa monilta osin. Joidenkin muiden hoitoalan ammattien kohdalla on päällekkäisyyksiä mutta ne ovat marginaalisia. Tehy on opisto- ja AMK-tason ammattilaisten liitto ja Superiin kuuluu koulutason ammatit.
Jankutus palkkauseroista työpaikoilla on pääosin silkkaa diibadaabaa! Samapalkkaisuus tarkoittaa sitä että saman ammattiryhmän edustajat saavat samassa työyksikössä samasta työstä samaa palkkaa.
Järjestäytymättömät saavat toki nyt vähän vähemmän mutta eivät toisaalta maksa Tehyn jäsenmaksuakaan (1,2 % kokonaisansiosta, myös lisistä) mutta never mind! Kaikella on hintansa ja kerrankin päästiin eroon vapaamatkustajista. Stick to the union!!
Menettelyn siunaa ainakin myös HUS joka erotti jyvät akanoista heti työtaistelun alettua ja ovelana maksoi jo lokakuussa ei vain KVTESin hyväksyneiden liittojen jäsenille vaan myös järjestäytymättömille sairaanhoitajille sen lokakuun yleiskorotuksen. Järjestäytymättömät sekä ne sairaanhoitajat joilla Tehyn jäsenmaksu ei ollut työantajan perinnässä ovat siis saaneet lokakuusta lähtien parempaa palkkaa kuin me Tehyläiset.
Kaukaa viisas työnantaja tietysti aavisti mitä tuleman pitää ja petasi siten mahdollisuuden antaa Tehyn neuvottelemat korotuksen vain Tehyn jäsenille, ja tokihan se meille tehyläisille passaa. Yleinen tapa on aina ennen ollut että koko ammattikunta odottaa työtaistelun lopputulosta ja sitten on tuloksesta päässeet kaikki osallisiksi, nyt kävi toisin. Elämä on!
Ja mitä samapalkkaisuuteen tulee niin 'periaate' ei ole kovin uusi, se toteutettiin HUS'ssä huhtikuussa 2002. Silloin sain palkankorotuksen 88,23 € mikä tarkoittaa että sen verran vähemmän olin siihen mennessä saanut kuin samaa työtä tehneet kollegani.
Olen 1990-luvulla joutunut HYKS'an sisäisten järjestelyjen takia vaihtamaan taloa ja siirtymisen yhteydessä minulta vaadittiin allekirjoitus paperiin että suostun siirtymään uuteen työpaikkaan samoihin tehtäviin mutta vanhalla palkallani. Yleisesti oli tiedossa että siellä minne siirryin maksettiin parempia palkkoja mutta sen palkkaeron korjaaminen kestikin sitten lähes 10 vuotta. Pari entistä kollegaa jotka olivat kokeneet saman kohtalon ottivatkin sitten aika nopeasti hatkat kun palkkaeroa ei siihen aikaan ei mitenkään saanut korjattua.
eikä kaikki sairaanhoitajat ole tehyläisiä tai superilaisia
http://www.turunsanomat.fi/sunnuntai/?ts=1,3:1012:0:0,4:12:0:1:2007-11-18,104:12:499260,1:0:0:0:0:0:
Niin, sekä sen lisäksi sh:n tehtäviä.