Miksi ihmeessä minun pitää muistaa anopin hääpäivä ja onnitella. Enhän mää ollut häissäkään koska en ollu ees syntynyt silloin.
Sitte se suuttuu jos ei mee niitten hääpäivänviettoon ja vielä viiden vuoden jälkeen kysyy multa, et "muistatkos miten silloinkin suutuin kun ette meinanneet tulla"?
Hittojako niitten hääpäivä mulle kuuluu?
Eikä sekään muista meidän juhlapäivää, koska on keskeyttänyt meidän lounaankin soittelemalla miestäni johonkin pikkuhommaan kesken kaiken.
Mää ainaskii haluun viettää meidän juhlaa ihan kahestaan.
Syödä hyvän aterian kynttilän valossa ja sextailla koko yön.
Sitte se suuttuu jos ei mee niitten hääpäivänviettoon ja vielä viiden vuoden jälkeen kysyy multa, et "muistatkos miten silloinkin suutuin kun ette meinanneet tulla"?
Hittojako niitten hääpäivä mulle kuuluu?
Eikä sekään muista meidän juhlapäivää, koska on keskeyttänyt meidän lounaankin soittelemalla miestäni johonkin pikkuhommaan kesken kaiken.
Mää ainaskii haluun viettää meidän juhlaa ihan kahestaan.
Syödä hyvän aterian kynttilän valossa ja sextailla koko yön.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Sitäpä tää elämä on, sellasia velvollisuuksia täynnä mistä ei itse pidä. Sitä monasti JOUTUU lähtemään kaikenmaailman kissanristiäisiin, vaikkei haluaiskaan.
Joten jos nyt kerran vuodessa joutuu anopin kanssa juomaan kakkukahvit hänen hääpäivänsä kunniaksi, niin ei se minusta nyt niin paha ole.
Ja jos se on ylipäätään anopille niin tärkeää että myös sinä olet paikalla niin tuskin sää siihen kuolet?
Ihan samalla tavalla olen juossut miehen suvun juhlissa toisella puolella suomea, vaikkei olis huvittanutkaan. (mm. 2 ihmisen hautajaisissa, joista toisen olin nähnyt kerran, toista en ollenkaan. 2 häät, parit tunsin nimeltä ja ulkonäöltä, muuten en, yhdet ristiäiset, parit rippijuhlat sun muut joulunvietot, siitäkään huolimatta en oikeestaan tunne miehen sukulaisia, ja nimet ja naamat menee aina sekasin, mutta yritän kuitenkin)
Sitä paitsi en mä oikein usko sitäkään että ne sukulaiset jotka tulivat vuokrabussilla aikanaan mun ja mieheni häihin, olivat itekkään kauheen innostuneita, mutta tulivathan silti. (oma äiti ja sisko eivät omien kiireiden takia olleet)
Tää vaan nyt kun on tätä!
Jos oma parisuhde kaatuu siihen että anopin juhlissa ei ole paikalla, niin varmaankin on ihan perusteltua mennä.
Noin niinkuin yleisesti; sosiaalinen pakko ei ole kaikille pakko. Minulle suku ei le itseisarvo; olen vanhempieni ja sisarusteni kanssa tekemisissä ja appivanhempien myös - jälkimmäisten kanssa en kovin usein koska kyse on phtasti kohteliaisuuskäynnistä. He eivät ole erityisen kiinnsotuneita minusta enkä minä heistä.
Typerimpiä asioita mitä tiedän on juokseminen kaikenlaisissa kissanristiäisissä kun "se nyt vaan on niin". Olisimme tuskin edes laskutuneet puusta jos noin ajattelvat olisivat yksiselitteisen oikeassa. :D
Jos parisuhteesi uhkaa kaatua moiseen. Niin sitten se kaatuu jo siihen klassiseen vessapaperi periaatteeseen.
Itse en oman suvun juhlissa juurikaan juokse, mutt juoksen miehen suvun juhlissa koska se kuuluu heidän sukunsa tapoihin, ja sitä kunnioitan, ja sen verran kyllä pystyn omasta ajastani uhraamaan. Sepä se tuntuu olevan tämän ajan riesa tämä itsekkyys. Minä, minä minä, haluan ja otan, mutta en anna itse mitään takaisin.
Niin, en ole anoppi, vaan 30 -vuotias miniä. Ja vielä lapseton sellainen
toiset huomioon ottava, järkevä nuori nainen.
Ymmärrät, että vierailut ovat vastavuoroisia. Jokaiselle voi tulla juhlia, joko iloisia tai surullisia, joihin toivoisi edes jonkun sukulaisen ottavan osaa. Vaikka tällaisista vierailuista onkin oma vaivansa, uskon niiden kuitenkin jotain antavankin.
Olit varmasti loukkaantunut, koska äitisi ja siskosi eivät tulleet häihinne
Tuntuu, ettei sinulla, kuten minullakaan, ole koskaan ollut paljon omia läheisiä sukulaisia. Omalta kohdaltani heistäkin suurin osa on kuollut, osa melko nuorina.
Jos on itsellä sisaruksia ja heidän perheensä, nykyajan kiireinen ihminen ei välttämättä tarvitse muita sukulaisia.
Minulla ei ole sisaruksia ja olenkin enimmäkseen ollut tekemisissä mieheni sukulaisten kanssa ja käynyt heidän juhlissaan.
Nykyisin olemme tekemisissä myös miniän vanhempien, ja yhteisissä tilaisuuksissa myös sisarusten ja heidän perheidensä kanssa.
Kun ihmiset vanhenevat kaikenlainen yhteydenpito, ikävä kyllä vähenee, joten kannattaa olla kanssakäymisissä nuorena, että vanhanakin olisi edes joku jäljellä.
Kyllä minunkin mielestäni elämä nyt vaan on tätä. Ollaan sitten puussa tai maassa.
Kun olisikin sitä vastavuoroisuutta.
Jos anoppi joskus edes muistaisi onnitella kun minulla on syntymäpäivät.
Jos muistaisi hääpäivämme, tosin en muista aina sitä itsekkään.
Olisi ottanut osaa suruuni kun menetin isäni. kysyisi joskus mitä minulle kuuluu. Välittäisi.
Varmaan sitten menisin riemuiten hänen "kissanristiäisiinsä".
Aina vaan hän ja hänen juhlansa. Joulu tai juhannus.
Ehkei se sitten ole joillakin tapana huomioida nuorempaa polvea tai mikä lie.
Eipä silti. En perusta tuosta juhlimisesta muutenkaan.Lasten ja kummilasten synttärit ovat asia erikseen ja niitä riittää...
Anoppi on ainoa ihminen jonka tiedän pitävän meteliä naintipäivästäään. Aikuinen ihminen.
kenenkään kohdalla 100%, tai lähellekään on.
En minä missään tapauksessa sellaista edellytä, enkä pysty siihen itsekään.
Eivät meidänkään tyttäremme, poikamme, eikä miniämme meitä mitenkään tavallisina syntymä-tai nimipäivinä, hääpäivästä puhumattakaan, muista.
(Nykyisin lapsenlapset saattavat soittaa, kun haluavat käyttää kännyköitänsä.) Enkä minä sellaista odotakaan.
Jos sitä olisin halunnut, niin olisin kasvattanut omat lapseni pienestä pitäen eri tavalla. Aina, kun meillä vanhemmilla on ollut joku tavallinen merkkipäivä, olen sanonut, ettei meille tarvitse, eikä saakaan mitään ostaa. Mitä nyt ehkä lapsena kortteja piirsivät, mutta siihen se jäi.
Jouluna, äitien- ja isänpäivänä tai tasavuosina he kyllä muistavat ja se riittää.
Me kyllä huomioimme miniän, pojan ja kolmen lapsenlapsemme kaikki mahdolliset merkkipäivät.
Juuri viime viikolla piipahdimme pikimmiten miniän syntymäpäivillä vieden pienen lahjan ja itse maalaamani kortin (se on harrastukseni), sekä lisäksi pullat mukanamme ja haimme samalla lapset koulusta.
Miniä kertoi, että heidän lapsensa kutsutaan ainakin 30 synttärijuhlille vuodessa ja jokaiseen tietysti täytyy hankkia lahja. Siinä sitä on miettimistä, kun ei kaikkia koulukavereita edes tunne.
Ja omilla lapsillakin toivmuksia riittää enemmän kuin tarpeeksi.
Eli en minä tarkoita, että jatkuvasti tarvitsisi olla ketään muistamassa, mutta kyllä minulla on ollut aina tapana mennä, jos jonnekin on kutsuttu.
Kerronpa vielä yhden jutun tästä muistamisesta. Minun mieheni täytti syyskuussa tasavuosia, joita vietimme vain pienessä porukassa. Miehen sukulasia ja kaukaisempia ystäviä emme kutsuneet, koska asuvat sen verran kaukana, että oisi pitänyt järjestää suuremmat juhlat, mikäli heidät kaikki olisi kutsuttu.
No kortteja tuli sitten roppakaupalla. Kuitenkaan Tampereella asuvalta veljeltä ei tullut mitään. Emme me sitä nyt sen enempää ihmetelleet.
Eilen mies soitti sinne ja veljen vaimo oli puhelimessa. Hän sanoi nolona, että he olivat unohtaneet, eikä hän kehdannut myöhemmin soittaa.
Siinä samasa selvisi, että hän itse oli ihan samoihin aikoihin täyttänyt tasavuosia, joskin 10 v vähemmän.
Me emme olleet inahtaneetkaan, koska syntymäpäivä ei ollut tiedossamme. Olisi tietenkin pitänyt ottaa selvää, mutta niin vain kävi. Se oli sitä vastavuoroisuutta, joka omalta kohdaltamme vieläkin nolottaa.
moi.
No, en minä siitä "järkevyydestä" tiedä. Mutta koen että on myös minun "velvollisuutena edustaa" miehen vierellä, ja menen kaikkiin niihin "kinkereihin", mitkä mies näkee tärkeiksi ja minne hän haluaa menna.
Oma suku ei vaan ole sellaista, joka järjestää koskaan minkäänlaisia juhlia, tai ainakaan muulle suvulle.
Mitä tulee noihin meidän häihimme. Olen kyllä väleissä molempiin, mutta en kovin läheisissä. Toisella oli kyllä ihan hyvä syy, mutta toista hieman ihmettelin, mutten jaksanut käydä miettimään omana suurena päivänä, paikalla oli kuitenkin paljon muitakin tärkeitä ihmisiä. (eniten häiritsi se ihmisille selittäminen asiasta).
Uskon sinua täysin siinä että tuossa yhteydenpito asiassa, kaikkien oliskin ihan hyvä tiedostaa tuollainen asia. Sitä kun ei varmasti kukaan halua yksinäisen ihmisen kohtaloa vanhempana, sen verran surullisia tapauksia on täällä suomessa vaikka kuinka paljon.
Mukavaa talven jatkoa!
"Sepä se tuntuu olevan tämän ajan riesa tämä itsekkyys. Minä, minä minä, haluan ja otan, mutta en anna itse mitään takaisin."
Ai, mistä tämä tuli ilmi? En ota enkä anna, vaan jättäydyn koko pakkopullakissanristiäistradition ulkopuolelle. Ei sukuni minua sen enempää muista kuin minä heitä, lähisuvun (=lapsuudenkoti, sisarukset) kanssa näemme kyllä toisiamme koska siitä kaikki saavat positiivisia asioita. Appivanhempien aika ajoin tapaaminen on lähes ainoa mitä teen vastentahtoisesti, vain siksi että puolisoni toivoo sitä. Jos hän toivoisi jatkuvaa sukujuhlissa ravaamista (jos en btw saa mitään jos nyt ei sukukaan) niin en menisi. En ottaisi miestä joka on suvustaan tai sukulaisten mielipiteistä kovin riippuvainen, joten sellaista ongelmaa ei ole tullut vastaan.
Kunnioita ihan rauhassa mitä tahansa perinteitä nyt sitten haluatkin. Minun elämäni on paljon mukavampaa kun annan suvun tavata ja pysyn itse poissa. Koskee sekä oman että miehen sukua.
Eirtoten ihmettelen niitä joille tulee vain paha olo noista vierailuista. Eikö ole käynyt mielessä että itseäänkin saa ajatella? Harva mies pohtii pitkinä iltoina kuinka Martta-täti varmaan pahoittaa mielensä jos en mene, joten lähden vastentahtoisesti ja tulen pahoilla mielin kotiin. Valitettavasti tässäkin asiassa monista naiset kantavat taakan, syyllisyyksineen kaikkieen.
Jos et näkisi asioita valmiiksi noin negatiivisesti ja itsekkäästi.
Voisit joskus EHKÄ jopa nauttia erinlaisista asioista. En jaksa käydä väittelemään valmiiksi perseeseen ammutun ihmisen kanssa, turhaa hommaa.
Sitten kun sinulla itselläsi on joskus itsellesi tärkeä juhla, älä ihmettele tai loukkaannu kellekkään, jos jotkut eivät jaksa paikalle raahautua. (esim. oma häät tai lapsen ristiäiset)
Häät vietettiin jo monta vuotta sitten kahden todistajan läsnäollessa. :)
Miksiköhän kuvittelet että olen perseeseen ammuttu? Jos laitan oman hyvinvointini kissanristiäisten edelle, pysyn itseasiassa varsin hyväntuulisena. Kun näitä ketjuja lukee niin kukaan ei käy valittamassa että olipa rankkaa kun en käynyt kuuntelemassa ilkeää anoppia ja voi kuinka hirveää kun kiusallisia lisääntymis- tai pariutumiskysymyksiä ei tänä vuonna tullut kuultua. Huomaatko,minulla saattaa olla ihan hyväkin syy? :D
Laaja ystäväpiirini on itse valinnut olla elämässäni ja on pysynyt siinä niin lasten syntyessä kuin asuinpaikkojen vaihtuessakin. Jos joku haluaa lähteä elämästäni, sille ei voi mitään. Juuri kukaan ei ole lähtenyt, ja niille joita en enää näe en kanna kaunaa. Elämä muuttuu.
Se, että sukulaisuus takaisi hyvän ihmissuhteen, on mitä suurinta huuhaata. Vanhempani ja sisarukseni ovat ihania ihmisiä ja riittävät suvukseni ystävieni lisäksi.
Kuten sanottu, ei minua rassaa että joku juoksee sukulaisissa (halusi tai ei) mutta minua ei kiinnosta uhrata aikaani ihmisille joista en eriyisemmin pidä ja joista jotkut ovat sanalla sanoen epämiellyttäviä.
Että ota vain se tikku omasta persiistäsi ja kanna ristisi hymyillen, kirkkaamman kruunun saat. ;)
No, toivottavasti muistat omat periaattees siinä vaiheessa kun itsestäs tulee anoppi. Ja mahdollinen miniä- tai vävykokelas näkee asioimisen sinun kanssasi vastenmielisenä.
Luulen että ajattelisit niin että "vois nyt vähän edes yrittää".
Koita silloin muistella mitä kirjoitit
Olen lapseton enkä tule saamaan lapsia koskaan sairastamani syövän takia, joten anoppia minusta ei tule.
Miksiköhän sinua muuten niin kovasti häiritse se että joku tuikituntematon ihminen pitää yhteyttä vain lähisukuunsa? Miksiköhän sinulla on tarve muistuttaa että vielä kadun? Eikö ihminen, joka on sinut itsensä kanssa, anna toisten elää niin kuin nämä haluavat?
Ja ihan tiedoksi, aika moni mamma makaa ihan ykisn sen vanhuutensa viimeisen ajan vaikka olisi kuinka lapsia ja niiden puolisoita; vuosien hoitotyökokemuksella voin kertoa. Koska, kuten kaltaisesi ihmiset yleensä, vedät seuravaksi esiin "kyllä sä sitten vanhana kdut"- kortin. Säästyy sekin vaiva. :)
Voisi se kaduttaa enemmän jos ne vaivalla ja välilä pitkin hampain ylläpidetyt sukulaisuussuhteet eivät toisikaan sitä mitä on odotettu.
hääpäivän (on nimittäin anopin nimipäivänä) mutta en koskaan sano mitään...nekään ei koskaan muista meidän hääpäivää tai kihlapäivää..kuinka muuten isän-äitienpäivänä,tykkäättekö että heidän pitäisi muistaa lapsiansa jotka ovat vanhempia tai miniöitä/vävyjä? ei mun appivanhemmat ainakaan,hyvä jos ne muistaa edes jotenki toivottaa hyvää isän-äitienpäivää meille...et miks ihmees mun pitäis niitten merkkipäiviä muistaa ku ei ne munkaan?!?
"Laaja ystäväpiirini on itse valinnut olla elämässäni ja on pysynyt siinä niin lasten syntyessä kuin asuinpaikkojen vaihtuessakin."
"Olen lapseton enkä tule saamaan lapsia koskaan sairastamani syövän takia,"
?????????????????????????????????????????
Ei ymmärrä enää!
heh.
Omat tai muiden, ihan sama.
Turha tästä asiasta on tapella. Molemmat olemme eri mieltä asiasta ja sillä hyvä.
Tunnustan kyllä että ei monastikkaan huvita lähteä kaiken maailman kissanristiäisiin. Mutta sellainen mies kun minulla on, jonka olen jotenkin ihmeen kumman syystä saanut omakseni. Teen nämä edustustehtävät ihan mielelläni, sen verran paljon olen hänelle velkaa kaikesta saamastani rakkaudesta ja tuesta. Anoppia kunnioitan niin pohjattoman paljon, että hän on synnyttänyt ja kasvattanut niin upean, ihanan ja ajattelevaisen miehen, vaikkakaan me emme ihan "hulluina" toisiimme ole, mutta ihan ok hyvin tulemme toimeen.
Talven jatkoja
APUKOULUN ENSIMMÄISELLE LUOKALLE JA TUKIOPETUKSEEN JA LISÄKSI PYYDÄ JOULUPUKILTA KÄYTÖKSEN KULTAINEN KIRJA.
TUOLLAINEN PIKKUVINTIÖ EI OLE AVIOLIITTOA NÄHNYTKÄÄN, ON ITSEKIN LEHTOLAPSI.
KÄY VAAN NIIN KATEEKSI, KUN POIKAYSTÄVÄN, SIIS JONKUN ALKON MANNEKIININ, VANHEMMAT OVAT ONNELLISIA.
SINÄ OLET ELÄIN JA HALUAT VAIN SEKSTAILLA.
OLET SÄÄLITTÄVÄ JA YÖKÖTTÄVÄ PASKA.
HUUTAA! Mutta helpottiko????
ole haukkumaasi parempi...Joka tuollaista asennetta osoittaa toista ihmistä kohtaan, ei ansaitse itsekään mitään hyvää.
Toivottavasti saat mitä tilaat
POKKIS!!!
Eikös sun pitänyt olla jossain ranskassa, ostetussa vuokratalossa. Kirjottelemassa niitä roskaromaaneja.
Lupasit ettet koskaan enää palaa!
Senkin vanha lepakko.
onnellista 39 vuotta takana ja maisterismiehiä poikani ja omaisuutta niin, että kauhoa.
Olen kirjailija ja eritttttttäin onnellinen eli turha siinä on suuta soittaa, jos joku uskaltaa sanoa totuuden.
On turha apukoulutasoisten ja lutkien täällä "avautua", menkää kasvamaan, vaikka eihän siitä mitään tule, kun ei ole minkäänlaisia aivosoluja, liekö alkon mehut vieneet viimeisenkin.
Toivottavasti et niitä naurettavia geenejäsi levittele edelleen, vaikka kyllä ne tässä ilmastonmuutosprosessissa kuitenkin kuitataan menetetyiksi. Sissoo.............
Minä olen aina ollut hetero, mutta aina sitä uutta kuulee.
Kirjoitan kaunokirjallisuutta ja tiettyjä nappeja painamalla saat tilaisuuden tutustua kuuluisien kirjallisuusarvostelijoiden arviointeihin kirjoistani, jotka ovat enemmän kuin mairittelevia.
No, juuri tässä viimeistelen viimeistä kirjaani, joka on viimeisen päälle kirjallisuutta ja taidetta.
Siis, menikö viikonloppu ilman ukkoa vai mikä on, kun niin ottaa pattiin.
Jonkun on pakko sanoa totuus, koska pissikset ovat niin typeriä, että ihan oksettaa.
Oletko taas käynyt sen poikafrendisi äidin kimppuun vai onko sulla sitä kainaloa tarkoitin sitä panoveikkoa......hahhhhahhhhaaaaaaaaaaaa
Olenkin ihmetellyt, missä Pokkis on ollut viime aikoina.
Olet ollut voimia keräämässä, ja nyt annat taas tulla tuutin täydeltä.
Miten voi sveitsiläinen miniäehdokas?
http://www.youtube.com/watch?v=OG4ffhqVjhg&feature=related
Ihmettelinkin jo mihin Pokkis oli kadonnut, mutta löysihän se pois sieltä roskiksen alta. Toivottavasti oli antoisa reissu pöpilässä, lääkkeet sai kaiketi mukaan.
Kyllä taas on tämäkin palsta lukemisen arvoinen, kun Pokkis reuhkaa koko pienen mielensä voimalla. Ja taas saadaan sylin täydeltä omaisuutta, aviomiestä, neitsytmorsianta, osakkeita, rantahuviloita, ekonomipoikia, sveitsintuontipillua, ilmastonmuutosta ja taidekirjoja...HAHAHAHAA...
minusta siksi, että ilman heidän hääpäivää ei olisi miestäsikään.
Minusta on ihanaa saada osallistua appivanhempien hääpäivien juhlistamiseen. Heille se on tärkeä juhla ja haluan antaa oman panokseni (yllättää, järjestelyihin jne.) ja nauttia siitä, että ovat olleet niin kauan onnellisessa parisuhteessa. Heidän ansiostaan olen saanut ihanan miehen jolle perhearvot ovat tärkeitä ja lapsilleni ukin ja mummin : )
on käsittämättömän ihana lukea tekstisi. Että vielä on olemassa tuollaisiakin ihmisiä, lempeitä, lämpimiä ja sydämellisiä, toisen tunteet huomioivia ihmisiä.
Toivon Sinulle sydämestäni kakkea hyvää elämääsi !
Minusta on ihanaa, jos juhlapäiviä voidaan viettää yhdessä. Mutta myös siten, että siitä ei tule automaattia vaan joskus voidaan viettää erikseen. Ei loukkaannuta, jos halutaan viettää seuraavana vuonna toisella kokoonpanolla. Juuri siten miltä tuntuu. Oma anoppini menehtyi vaikeaan sairauteen muutamia vuosia sitten oman hääpäivämme kynnyksellä. Tuntui luonnolliselta, että kutsuimme mieheni isän ja veljen sitä kanssamme viettämään (veimme heidät ulos syömään). Samoin myöhemmin hääpäivää ollaan vietetty siten, että olemme kutsuneet miehen isän ja veljen sekä minun vanhempani hyvälle aterialle kotiimme.
Minulle hääpäivä on päivä, jota voin juhlistaa rakkaimpieni kanssa. Tärkeämpi "vain kahdestaan" juhlittava päivä itselleni on ensimmäisen tapaamisen vuosipäivä. Sen olemme aina viettäneet kahdestaan. Yhdessä juhliminen vaatii sitä, että ollaan hyvissä väleissä ja sitä, että muiden vieraiden läsnäolo tuo siihen "plussaa" eikä hampaiden kiristystä. Tämä pätee myös jouluun, pääsiäiseen ja muihin juhliin.
Olemme myös olleet vieraina vanhempieni hääpäivänvietossa.
Kyllä mulla mies olisi ilman kenenkään kissanristiäisiä,sillä sikiää noita miehiä muutenkin.
Miksi pitäisi olla jollekkin anopille kiitollisuudenvelassa siksi, että tämä on synnyttänyt mieheni?
Nyt vähän omakehua koska pelastin mieheni itsekkään äitinsä hoivista. Selvää päivää ei nähnyt kumpikaan.