Avoerosta 6 kk, yhteiseloa 15 ja risat. Mies sananmukaisesti katosi ja viikon etsinnän jälkeen löytyi uuden luota. Eipä vieläkään hymyilytä. Kaikki meni, aineellisesta viis, mutta oman itsensä kadottaminen on kauheinta. Minä järkevä, aikuinen nainen olen yht'äkkiä täysin nolla. Hymyile vaikka sisus on aivan jäätä. Odotan kunnes lapset nukkuvat, pääsen taasen käpertymään omaan turtumukseen. Lehdet ovat täynnä onnellisia uusio perheitä, mutta kuinka monta onnetonta tarinaa niiden taakse kätkeytyy? Miten löydän itseni uudelleen, kyynisyys ei auta kyyneleitä kuivaamaan.
Ihminen
Joskus vielä
2448
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
joskus tunuu, että elämme on tosi raadollista, kylmää ja tunteetonta elämää ja varmasti nyt käyt läpi tosi monia tunteita.
v.2003 jälkeen olen eronnut pari kertaa joista nyt toinen avoero. Taas kun alkoi uskoa, että ihmiseen voi luottaa ja uskoa huomiseen kaatuu kaikki päälle. Mitä me muuta voimme kuin uskoa ja yrittää jaksaa päivä päivältä vaikka sielu on verillä. Minäkin aikuinen nainen menin taas rakkauden illuusion harhaan. Opinkohan koskaan, että voi luottaa ainoastaan omaan itseensä.
Jos erostasi on jo puoli vuotta, pitäisi jo alkaa helpottaa. Minun erosta sama aika ja sisukkaalla yrittämisellä olen jaksanut. Onko sinulla harrastusta joka veisi ajatuksiasi muualle ja tapaisit iloisia ihmisiä. Minä sain harrastuksesta voimaa, samoin ihmisten parissa olemisesta, vaikkei se alkuunsa tuntunut yhtään hyvältä. Sureminen vie aikansa, eikä sitä voi nopeuttaa, mutta sinun pitäisi saada elämääsi uusia asioita, jotka ei muistuta menneestä. Jäitkö asumaan yhteiseen kotiin, jos niin sekin vielä lisää pahaa oloa, muistuttamalla kaikesta menneestä. Lapset ehkä antavat sinulle voimia jaksaa. Muuta en voi sanoa, kuin että pinnistelemällä eteenpäin vaikka väkisin, alkaa hetkittäin elämä menemään eteenpäin. Äläkä menetä uskoasi uuteen suhteeseen, sekin sitten kun olet valmis, auttaa jaksamaan.