On läikkynyt vitutus yli.
En vaan enää jaksa välittää yhtään mistään. En kiinnostu ihmisistä, työnteko on samaa pettuleipää kuin aina, harrastukset (joista aiemmin sain iloa) tuntuu yhdentekeviltä.
Oikeasti, alkaa huolestuttaa jo itseä tämä välinpitämättömyys. Aiemmin jonkun tuntemattoman vastaan tulleen tytön hymy sai minut iloiseksi, nyt en jaksa vaivautua.
Mikähän mua vaivaa? Kai tämä osaltaan johtuu siitä etten omasta mielestäni ole saavuttanut tarpeeksi tai jotain.
Toisaalta aivan sama. Piruako tässä pyristelemään, tulis vaan kuolema ja korjais pois.
En vaan enää jaksa välittää yhtään mistään. En kiinnostu ihmisistä, työnteko on samaa pettuleipää kuin aina, harrastukset (joista aiemmin sain iloa) tuntuu yhdentekeviltä.
Oikeasti, alkaa huolestuttaa jo itseä tämä välinpitämättömyys. Aiemmin jonkun tuntemattoman vastaan tulleen tytön hymy sai minut iloiseksi, nyt en jaksa vaivautua.
Mikähän mua vaivaa? Kai tämä osaltaan johtuu siitä etten omasta mielestäni ole saavuttanut tarpeeksi tai jotain.
Toisaalta aivan sama. Piruako tässä pyristelemään, tulis vaan kuolema ja korjais pois.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Se on tää musta syksy. Aina pimeetä.
Jos ei liikunta, valohoito ja muu itsehoito auta (ei alkoholia!), niin lekurille seuraavaks valittamaan masennusta. Sitähän tää on.
...kun jaksan pakottaa itseni veivaamaan puoli tunita-kolme varttia hiki päässä kuntopyörällä - hammasta purren menee, mutta sen jälkeen tuleva rentoutunut olo on vaivan arvoista, mieliala kohoaa kevyesti pari numeroa kouluasteikolla. Kliseistähän tämä on, mutta liikunta tosiaan auttaa, pistää varmaan elimistön hormoni- ja välittäjäainepumput käyntiin tms.
vaikeeta on juu... mitä sitä keksisi ettei pilleripurkille joutuisi?