Apua...

Olin muutama vuosi sitten töissä eräässä isossa liikkeessä, jossa oli useampi työntekijä. Yksi näistä alkoi olla todella vittumainen, kävimme työnantajan johdolla monta palaveria työpaikkakiusaamisen takia, kuitenkaan mikään ei parantunut. Minä lähdin pois, kiusaaja jäi työpaikalleen.

Nyt olen saanut työpaikan saman alan liikkeestä, muutama sata metriä entisestä työpaikasta. Pyöritän liikettä joskus yksin.

Kiusaajan menneistä tekosista osaan jo ennalta arvata, että jossain vaiheessa tämä tyyppi tulee liikkeeseeni haastamaan riitaa. Todennäköisesti silloin, kun kauppa on täynnä asiakkaita. Oletan hänen teeskentelevän asiakasta, jonka mielestä teen kaikki väärin. Ja todennäköisesti tämä tyyppi tekee valituksen myös työnantajalleni, syyttä.

Tiedän oman alani, minulla on siihen hyvä koulutus, tällä kiusaajalla taas ei ole. Minä en tee työssäni koulutuksen puutteesta johtuvia virheitä, ainoanlaisia, jollaisia nykyisen kaltaisessa liikkeessä pystyy tekemään.

Jos tätä kiusantekoa nyt tapahtuisi uudella työpaikallani, mitä voin sille tehdä? Työsuojelupiiri ei varmaan tee mitään, koska emme ole samassa paikassa enää töissä? Voinko puolustaa itseäni vedoten vanhoihin selvittelyihin edellisen työnantajan kanssa, vai tarvitseeko sitä varten tehdä rikosilmoitus ja haastaa vanhat työkaverit todistamaan?
10835
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Käytä videokameraa apuna jossain piilossa josta
voit käynistää sen huomaamatta, kun kiusaaja tulee.

Äänestä
  • Jouduin aikoinani samaan tilanteeseen harjoittelupaikassani joka oli samalla paikkakunnalla kuin työpaikkani jossa jouduin kiusatúksi. Olin terveyskeskuksen vastaanotossa töissä ja kun sana kiiri että teen työpaikkaharjoittelua kyseisessä paikassa niin johan alkoi vanhat kiusaajani ilmestymään työpaikalleni vaikka heidän ongelmmiaan hoiti työpaikkalääkäri joka sijaitsi aivan toisessa paikassa. Sain hyvät arvosanat harjoittelupaikoistani jotka olivat saman kuntayhtymän alueella ja tein kesähommia valmistumiseni jälkeen. Jostain kumman syystä sitten ilmapiiri muuttui ja koin samaa mitä edellisessäkin työpaikassani työnantajan taholta. Eli joukossa oli ilmeisesti joku kiusaajani tuttu joka kurkki ilmeisesti salasanani selkänitakaa ja meni lääkärin koneelle tunnuksillani, no eihän muuta tarvittu jos maine oli pilattu niin siinä tilanteessa on ihan turha alkaa puolustamaan itseään. Sen opin etten enää koskaan mene töihin kuntapuolelle, siellä kun on katkeria selkäänpuukottajia ihan liikaa ja jos työnantaja ei kuuntele kaikkia tasapuolisesti syyttäkööt vain itseään jos kärsivät työvoimapulasta niinkuin entinen työnantajani kärsii, en nimittäin ole ainut työpaikkakiusattu siinä puljussa.

    Äänestä

  • harjoittelupaikassani kirjoitti:

    Jouduin aikoinani samaan tilanteeseen harjoittelupaikassani joka oli samalla paikkakunnalla kuin työpaikkani jossa jouduin kiusatúksi. Olin terveyskeskuksen vastaanotossa töissä ja kun sana kiiri että teen työpaikkaharjoittelua kyseisessä paikassa niin johan alkoi vanhat kiusaajani ilmestymään työpaikalleni vaikka heidän ongelmmiaan hoiti työpaikkalääkäri joka sijaitsi aivan toisessa paikassa. Sain hyvät arvosanat harjoittelupaikoistani jotka olivat saman kuntayhtymän alueella ja tein kesähommia valmistumiseni jälkeen. Jostain kumman syystä sitten ilmapiiri muuttui ja koin samaa mitä edellisessäkin työpaikassani työnantajan taholta. Eli joukossa oli ilmeisesti joku kiusaajani tuttu joka kurkki ilmeisesti salasanani selkänitakaa ja meni lääkärin koneelle tunnuksillani, no eihän muuta tarvittu jos maine oli pilattu niin siinä tilanteessa on ihan turha alkaa puolustamaan itseään. Sen opin etten enää koskaan mene töihin kuntapuolelle, siellä kun on katkeria selkäänpuukottajia ihan liikaa ja jos työnantaja ei kuuntele kaikkia tasapuolisesti syyttäkööt vain itseään jos kärsivät työvoimapulasta niinkuin entinen työnantajani kärsii, en nimittäin ole ainut työpaikkakiusattu siinä puljussa.

    ...

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    ...

    ottaa asian jo etukäteen puheeksi nykyisen työnantajasi kanssa.Kerro että pelkäät kyseisen ihmisen alkavan vaikeuttaa työtäsi/oloasi.Kerro että hän käyttäytyi häiriköiden edellissä paikassa ja pelkäät hänen ilmestyvän paikalle uuteen työpaikkaasa.Helpottaisi sitten jos jotakin tapahtuu

    Tuossa tekstissä on mullekin tuttua. Olin melko kauan toisenlaisessa työssä, siis "duunarihommissa". Sitten hain sairaahoito-opistoon ja pääsin ja valmistuin 30 v. sitten. Tuosta kouluun pääsemisestäni oltiin kovasti kateita.

    Yllätys yllätys eräs entisen työpaikan kademielinen henkilö ilmeistyi vastaanottotiloihin istuskelemaan ja "kyttäilemään" mitä teen, siinä syötiin jugurttia, banaania ja haluttiin välillä puhututtaa minuakin. Viimein tämä henkilö sanoi "ottaisitko verenpaineen minusta". Tein siinä välissä verenpaineenmittauksen hänelle.

    Jälkeen päin olen ajatellut miksi hän tuli toisesta pitäjästä "turhalle vastaanotolle", kun muutenkaan sydänystäviä ei oltu, mielessäni on liikkunut, että jotain kummaa tässä oli tai minulle oli jotain "liikaa lipsahtanut", ehkä se oli salajuonittelua ja minun ammatista ulos ajoa.

    Haluttiin nähdä jotain sellaista mistä saadaan ammatti alta pois. Terveyskeskukset ja sairaalat ovat vaitioloselvollisia ja salassa pito sitoo, sinne ei toivota istuskelemaan juorukkaita uteliaita. Tuskin siitä esimiehetkään tykkää.

    Sitten ajan saatossa alkoi tulla negatiivisuus minua kohtaan ja jouduin monien mutkien kautta eläkkeelle. Sairaalloinen juoruilu ja kateus oli pää syitä ja esimiehet ja työtoverit olivat menneet kalalaan kuvioon mukaan.

    Äänestä

  • selko kirjoitti:

    ottaa asian jo etukäteen puheeksi nykyisen työnantajasi kanssa.Kerro että pelkäät kyseisen ihmisen alkavan vaikeuttaa työtäsi/oloasi.Kerro että hän käyttäytyi häiriköiden edellissä paikassa ja pelkäät hänen ilmestyvän paikalle uuteen työpaikkaasa.Helpottaisi sitten jos jotakin tapahtuu

    Se on kamalinta, että entisen työpaikan henkilöt muuttuvat "vakoojiksi". Sitä on vaikea uskoa uuden työnantajankaan. Kiusaamisella on todella pitkät lonkerot. Se hävittää koko ihmisen elämän kotia myöten.

    Äänestä

kerran kiusattuna ollut joutuu myös uudelleen kiusatuksi. Kiusaajat ovat niin sinnikkäitä, että jos saavat selville kiusatun uuden työpaikan, yrittävät he sinne ujuttaa jotain kautta negatiivista tietoa kiusatusta ja saada jonkun jatkamaan aloittamaansa kiusantekoa.

Äänestä
  • Kiusaajat on todella sitkeitä ja ajojahti pelaa toiseenkin työpaikkaan kiusatusta. Nythän on kylläkin laki tehty tähän, luulisi, että säikähtävät jotakin.

    Äänestä

Olet saman pelon alla, jota itsekin ajattelen. Se on kaikkein pahita ettei moni ymmärrä tätä kiusaamista millaista se on. Jos puhut työnantajallesi, hän joko ymmärtää asian oikein tai jää epäileväksi. Valistusta tarvitaan vielä ihmisten joukkoon. Jos jotain hirveetä tapahtuu onhan täällä netissä kirjoituksia mitä työpaikkakiusaaminen on työnantajalle selvennykseksi. Itse olen saanut osa-aikaisen työn ja teen sen verokirjalle, mutta en uskalla kellekään kertoa missä olen ja mitä teen, pelkään edellä olevaa. Onneksi en ole yleisön edessä työssä.

Äänestä

Tuossa pohdiskelin, mitä voisit tehdä ennalta ehkäisemiseksi, jos entinen työpaikka tulee sua mollaamaan uudelle työpaikalle. Siinä on kaksi vaihtoehtoa, joko työnatajasi ymmärtää kierron kuvion tai sitten hän yhtyy kiusantekijään.

Sehän tässä työpaikkakiusaamisessa on kurjaa, kun tätä kuviota ei ymmärretä tai ei haluta ymmärtää. Toisaalta sulla on täällä netissä faktaa tietoa. En osaa sua neuvoa paremmin ehkä joku toinen osaa antaa parempia neuvoja. Tosia asiahan on, että kiusatuilla on paras tieto työpaikkasyrjinnästä, kun sen on itse käytännössä kokenut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tartten apua... kirjoitti:

Olin muutama vuosi sitten töissä eräässä isossa liikkeessä, jossa oli useampi työntekijä. Yksi näistä alkoi olla todella vittumainen, kävimme työnantajan johdolla monta palaveria työpaikkakiusaamisen takia, kuitenkaan mikään ei parantunut. Minä lähdin pois, kiusaaja jäi työpaikalleen.

Nyt olen saanut työpaikan saman alan liikkeestä, muutama sata metriä entisestä työpaikasta. Pyöritän liikettä joskus yksin.

Kiusaajan menneistä tekosista osaan jo ennalta arvata, että jossain vaiheessa tämä tyyppi tulee liikkeeseeni haastamaan riitaa. Todennäköisesti silloin, kun kauppa on täynnä asiakkaita. Oletan hänen teeskentelevän asiakasta, jonka mielestä teen kaikki väärin. Ja todennäköisesti tämä tyyppi tekee valituksen myös työnantajalleni, syyttä.

Tiedän oman alani, minulla on siihen hyvä koulutus, tällä kiusaajalla taas ei ole. Minä en tee työssäni koulutuksen puutteesta johtuvia virheitä, ainoanlaisia, jollaisia nykyisen kaltaisessa liikkeessä pystyy tekemään.

Jos tätä kiusantekoa nyt tapahtuisi uudella työpaikallani, mitä voin sille tehdä? Työsuojelupiiri ei varmaan tee mitään, koska emme ole samassa paikassa enää töissä? Voinko puolustaa itseäni vedoten vanhoihin selvittelyihin edellisen työnantajan kanssa, vai tarvitseeko sitä varten tehdä rikosilmoitus ja haastaa vanhat työkaverit todistamaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu