Woude

Eikö ole järjetön vääryys, ettei Woudea saada
CD-formaatissa!? Levy-yhtiölle lienee tullut jo pakkomielle olla julkaisematta, uskomatonta fuckin' touhua. Kaikenlaista taistolaispaskaa julkaistaan nostalgian nimissä, mutta Wouden tuotanto vain
odottaa julkaisemistaan.

Levy-yhtiö vastasi muutama vuosi sitten, ettei tuolloin ollut suunnitelmissakaan julkaista, mutta
enää eivät vaivaudu edes vastaamaan. Haistakoon ison veen koko lafka.
4415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

se on selvää vittuilua ja suomalaisen muiikkikulttuurin sabotointia, sitten vielä on väännetty sellaset lait että esimerkiksi mä en voi lähettää sulle cd kopiota jonka olen siirtänyt vinyyliltä vaikka se olis koneella valmiina, muutenhan mä olisin hirvee rikollinen. mitenkähän tämmösen asian ratkaisis.

Äänestä

kauan! Woude oli härmäläisen uuden aallon suuri romantikko, jonka musiikki on kestänyt aikaa paljon paremmin kuin monien nimekkäämpien aikalaistensa. Koko tuotannon singleineen päivineen voisi julkaista tuplapaketissa jos oikeuksien haltijalla vain olisi halua ja järkeä. Vittu tätä laskelmallisuutta ja ahneutta!

Äänestä
  • Taitavat olla Johanna-yhtiön takana julkaisuoikeudet Wouden tuotantoon. Vaikea ymmärtää tuota politiikkaa. Kaikenlaista marginaalipaskaa julkaistaan kulttuurin nimissä, mutta Woude saa odottaa maailman tappiin.

    Lähinnä vituttaa se ylimielisyys, ettei levy-yhtiö
    vaivaudu vastaamaan asiallisiin sähköpostikyselyihin tai muulla tavoin valaisemaan suunnitelmia.
    Vanhan liiton miehenä alkaa ymmärtää helvetin hyvin,
    miksi kaikkinainen laiton kopiointi on kasvussa.
    Jos materiaalia ei kerran saa laillisesti, sitä hankitaan sitten muilla tavoin. Tuollainen yksi-
    silmäinen sanelupolitiikka ja kentän toiveiden halveksinta on syvältä ja poikittain sieltäkin.
    Vituttas Woudeakin jos olisi elää saanut.

    Äänestä

  • Satoi-mies kirjoitti:

    Taitavat olla Johanna-yhtiön takana julkaisuoikeudet Wouden tuotantoon. Vaikea ymmärtää tuota politiikkaa. Kaikenlaista marginaalipaskaa julkaistaan kulttuurin nimissä, mutta Woude saa odottaa maailman tappiin.

    Lähinnä vituttaa se ylimielisyys, ettei levy-yhtiö
    vaivaudu vastaamaan asiallisiin sähköpostikyselyihin tai muulla tavoin valaisemaan suunnitelmia.
    Vanhan liiton miehenä alkaa ymmärtää helvetin hyvin,
    miksi kaikkinainen laiton kopiointi on kasvussa.
    Jos materiaalia ei kerran saa laillisesti, sitä hankitaan sitten muilla tavoin. Tuollainen yksi-
    silmäinen sanelupolitiikka ja kentän toiveiden halveksinta on syvältä ja poikittain sieltäkin.
    Vituttas Woudeakin jos olisi elää saanut.

    sähköpostiosoittees niin vanutetaan vähän pykäliä noin periaatteen vuoksi, kuten sanoin toi levy on valmiina kopsattavaksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Satoi-mies kirjoitti:

Eikö ole järjetön vääryys, ettei Woudea saada
CD-formaatissa!? Levy-yhtiölle lienee tullut jo pakkomielle olla julkaisematta, uskomatonta fuckin' touhua. Kaikenlaista taistolaispaskaa julkaistaan nostalgian nimissä, mutta Wouden tuotanto vain
odottaa julkaisemistaan.

Levy-yhtiö vastasi muutama vuosi sitten, ettei tuolloin ollut suunnitelmissakaan julkaista, mutta
enää eivät vaivaudu edes vastaamaan. Haistakoon ison veen koko lafka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu