vaikka olen jättänyt karkit ja kaikenlaiset makeat aikalailla minimiin. Olen siis ollut kaksi viikkoa syömättä makeaa, en täysin eli neljä lakritsipatukkaa on mennyt kahdessa viikossa sekä yksi torttu ja munkki.
Muuten ruokavalioni on suunnilleen seuraavanlainen: aamulla puuro ja kaksi ruisleipää, joiden päällä becel-margariinia ja voileipäkinkkua, juomana sokeriton mehu, puuron päälle kaksi kuppia kahvia. Sit välipalana esim. omena tai banaani. Iltapäivällä n. kolmen aikaan syön ruuan, esim. pastaa tomaattikastikkeessa sekä kanan suikaleita ja salaattia iso annos. Jos ruokana keittoa, niin syön salaattia sit iltapalksi. Usein iltasella syön myös puuron kahden leivän kera ja vielä lisäksi maitorahkaa, jossa erilaisia hedelmiä.
Tähän saakka olen lähes elänyt makealla. Olen syönyt ihan hirvittäviä määriä karkkia ja keksejä ja muutakin makeaa. Nyt ihmetyttää, että miksi paino ei putoa lainkaan. En tiedä syönkö väärin ja pitäisikö esim. proteiineja saada enemmän? Niin ja liikuntapuoli on sellainen, että pari kertaa viikossa pyrin käymään salilla sekä kaksi kertaa viikossa kävely/hölkkälenkillä, n. tunnin lenkki/kerta. Ylipainoa minulla ei ole kuin kaksi-kolme kiloa, mutta tää pömppömaha pitäisi saada pienemmäksi ja kiinteyttä vähän ympäriinsä. Myös nuo muutamat kilot olisi hyvä saada poies, mutta mitään ei ole tapahtunut, paino on pysynyt koko ajan samoissa lukemissa :/

Vastaukset 9
Vanhimmat
siihen jämähtämiseen vaikuttaa se ettei sulla enää ole hirveesti sitten ylipainoa. tai sitten annoskoot vaihtelee niin ihmisittäin. syö lautasmallin mukaan ja yhteensä 5-6 kertaa päivän aikana. ei mitään rekkamiehen annoksia. just silleen vaan että nälkä lähtee. proteiinia tulis syödä ainakin gramma painokiloa kohden. se lisää kylläisyyden tunnetta ja auttaa kasvattamaan/kiinteyttämään lihaksia jolloin perusaineenvaihdunta kiihtyy. jatka liikkumista niin eiköhän tuo painokin lähde pian taas laskuun.
joko puuroa tai leipää. Älä molempia.
Viime tammikuusta huhtikuuhun sain pudotettua 10kg ja risat. Sitten kesälomilla tuli takas 5 kiloo. Mutta nyt olen jo syyskuun lopusta asti käynnyt 4 kertaa viikossa lenkillä ja kaikki karkit ja rasvaset ruuat pois, niin ehkä 1Kg on tippunut vain paino.
Ihan samalla reseptillä tippu paino vuoden alusta?? Mutta ei enään.
syömääsi energiamäärään nähden. Jokin ruokavaliossasi on pielessä. Laske kalorit niin tiedät paljonko todellisuudessa syöt. Itse ennen ihmettelin miksi en laihdu, vaikk syön niin vähän. Kun laskin kalorit huomasin, että olin syönyt täysin väärin. Ehkäpä määrällisesti normaalin rajoissa, mutta laadultaan huonoa ruokaa.
Ja ihan liikaa turhia hiilihydraatteja. Mitä järkeä vetää puuroa ja leipää noin paljon kun saisi hyvän kylläisyydentunteen proteiinipitoisemmilla tuotteilla. Vika on siinä että ruokavaliossasi on vain liikaa kaloreita.
Laske oma kalorinkulutuksesi, ruoan kalorit ja tee mitä täytyy tehdä.
mulla, miksi mulle on tullut 4kk aikana 2kiloo painoo lisää? alotin koulun ja joka aamu pyöräilen kouluun ja takasin. vien lapseni vielä hoitoon pyörällä. matkaa edestakaisin tulee n.3km. plus kävelylenkit joita kävelen ja kaikki touhuamiset päälle. en syö liika rasvaista ruokaa ja karkkia ym syön von loppusin. en juo mehua enkä limua.. ihmeellistä!! voisko olla että mulle olis tullut jalkoihin"lihaksia" joten jos siksi paino on noussut? meinaan kun pyöräilen ja lapsi on vielä takana...
Ei pyöräily auta mitään, noin kevyt. Pitäis vähintään vetää tunnin kunnon hikipyöräily, mitä se tekee 20-30 kilsaa.
Itse pyöräilin työmatkat keväästä syksyyn 13 kilsaa päivässä edestakaisin, tosi paljon ylä- ja alamäkeä. Paita oli aina hikinen kun pääsin töihin ja kotiin. Silti paino nousi syyskuuhun mennessä.
Elin siinä harhassa, että kyllä tämmöinen kunnon pöyräily nyt painon kurissa pitää, mutta väärässä olin.
Onhan siinä järkeä vetää puuroa ja leipää, koska ne ovat niin hyviä yhdessä :)) Puuron kanssa syön joskus näkkäriä, joskus ruisleipää. Mulla kun lähtötilanne on tämä, että olen tähän saakka syönyt katsomatta lainkaan mitä mikäkin ruoka-aine sisältää, joten en voi olla täysin perillä kaikesta siitä, miten tulisi syödä, että kaikki olisi just kohdallaan, hiilarit ym...
Olen hakenut tietoa netistä ja kirjoista, joten enköhän mäkin saa kaikki vielä kohdalleen. En ole kokkailevaa tyyppiä, joten muutoksia elämääni tulee. Aiemmin se oli sitä, että hain grilliltä jotain, kaupasta jotain valmista, jota sit mikrossa lämmitin ja se karkin ja makean määrä, mitä söin, se oli näin jälkikäteen ajateltuna ihan sairasta touhua.
Olen kuitenkin liikkunut aina suht paljon, joten paino ei ole päässyt karkaamaan ihan käsistä, tän hetkiset mitat on pituus 169 cm ja painoa n. 71 kiloa. Alanpa jatkossa tarkkaileen sitä, että proteiineja enemmän ja hiilareita vähemmän, joten eiköhän se tästä vielä iloksi muutu :)))
voi riittää. itse laihduin 2 kg viikossa vain ajamalla ½t aamuisin, noin 10 km. ja sama tahti jatkuu. mutta 3 km tuskin kyllä paljoa auttaa. itse kuntopyöräilen, joten se on rasittavampaa kun ei oe "vapaata", niinkun alamäkiä.