Haluaisin tietää, onko kenelläkään kokemuksia siitä, että mies olisi todella (lopulta) jättänyt vaimonsa / avovaimonsa ja ns. toisesta naisesta olisi tullut se oikea tyttöystävä? Vai onko mies aina jäänyt naisensa luo? Ja mitä suhteelle tapahtui? Kyllästyikö toinen nainen odottamaan, saiko oma vaimo selville ja jätti miehen, pakkasiko mies todella lopulta tavaransa ja alkoi kulkea kaupungilla käsikädessä rakastajansa kanssa?
Kertokaa kokemuksenne
uskottomuudesta
111658
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
nyt järkikin sanoo että noita kaikkia mitä luettelit ON tapahtunut. Meitä on kuitenkin tässä suomenmaassa aika monta ihmistä. Vai meinaatko että kaikilla menee asiat aina saman kaavan mukaan?
on varmaan yhtä monta kuin ihmisiä. Ei tarvitse kuin katsoa eropareja, niin tietää jo että versioita löytyy. Ihmisistä ja elämäntilanteesta vähän kiinni. Ja pettämistäkin on monenlaista ja lähtemistä. Joku eroaa muuten vaan ja toinen sen takia, että rakastui ulkopuoliseen.
toisen naisen mukaan, erosi ja hylkäsi perheensä.
Itse ajauduin toiseksi naiseksi, ja nyt olen kyllästynyt odottelemaan. Juttu loppuu omaan mahdottomuuteensa.
Eli omassakin elämässä jo kaksi versiota.
Tämä foorumi saattaa olla huono paikka kysellä, koska yleensä täällä käyvät ne, jotka elävät keskellä sitä uskottomuutta, kuten minäkin, eikä ne joilla se on jo takanapäin.
Itse elän tilanteessa, jossa tapailen varattua miestä. Hän ei ole naimissa, mutta on ollut pitkään nykyisen avovaimonsa kanssa. Alussa en tiennyt hänen suhteestaan, mutta sain se nopeasti selville, enkä todellakaan tiedä miksi edelleen tapailen häntä. Olen yrittänyt lopettaa suhteen useaan otteeseen ja melkein onnistuinkin, mutta aina hän on lopulta pystynyt puhumaan minut ympäri. (ainakin hänellä on hyvät puheenlahjat)
Hän on kertonut minulle, että hänen suhteensa avovaimoon on jo kuollut ja he olivat päättäneet erosta jo ennen kuin tapasin hänet. Välillä uskon häntä, välillä taas en.. Käymme toisinaan ulkona ja olemme pari julkisesti. Olen tavannut miehen kavereita, (mikä ei tosin todista mitään), mutta avovaimon ollessa kotona, mies ei voi soittaa, ei vastata puhelimeen, eikä puhua messengerissä. Mielestäni tässä on pikku ristiriita, jos kerran erokin on molemmille jo selvä... Toisaalta ihmettelen, miksi äijä näkisi niin paljon vaivaa minun takiani, kun emme edes harrasta seksiä joka kerta. Tai ehkä sekin on vain hänen tapansa pitää yllä sitä roolia, että tässä nyt ollaan muka muutakin kuin pelkkiä elukoita. Tai ehkä hän todella rakastaa minua, niin kuin sanoo, muttei se estä häntä valehtelemasta.
Hän on pyytänyt minua odottamaan, että saa koulun suoritettua, jota on jäljellä vielä muutama kuukausi, jonka jälkeen hän voi mennä töihin ja muuttaa yksin asumaan. Muutama kuukausi ei ole paljon, mutta epäilen vain, että muutaman kuukauden päästä tulee uusia pikku esteitä ja saan odotella taas muutaman kuukauden lisää.. Eilen hän heitti, että mitä jos hän tuo sitten tavaransa luokseni, että suostunko asumaan hänen kanssa niin kauan, että hän löytää oman asunnon? En vastannut mitään.
siirtymävaihe.
Sinuna tekisin niin, että annat hänen pakata kimpsunsa, mutta lyöt oven edestä kiinni kun hän on muuttoauton kanssa pihalla.
Eipä tuo näytä oikeasti sinustakaan välittävän, jos vaimonsakin kanssa on vain rahan takia. Toisaalta senhän vuoksi hän haluaa sinunkin vuoksesi... kunnes on löytänyt oman asunnon. Eli olisikohan kolmaskin nainen jossain, joka on se tärkein?
Tällainen kysymys heräsi.
elämä on paljon monivaiheisempi kuin täällä kuvataan. On niin erilaisia syitä ja seurauksia.
Rakastuin varattuun, mutta en suin päin hypännyt suhteeseen. Yritimme molemmat jarrutella. Itse olin vapaa, mies varattu. Todellakin seurustelimme jonkun aikaa, ennen kuin mies kertoi vaimolleen. Mies on varsin vakaa persoona, ei halunnut tehdä mitään hetken huumassa. Eli koettelimme suhdettamme parisen vuotta vuotta, vasta sitten olimme julkisesti yhdessä. Yhteen muutettiin neljän vuoden seurustelun ja miehen eron jälkeen. Kolme vuotta on kulunut ja elämää sujuu ja rakkautta yhä piisaa.
Kahden kuukauden jälkeen kertoi vaimolleen ja erosi, kieltäyidyin olemasta pitempään "toinen nainen". Ei ole kuulemma hetkeäkään katunu, 6-vuotta ollaan oltu yhdessä,pari lasta siunaantunut ja onni kukoistaa...
On tässä pää ihan pyörällä, koska minusta uskottomuus on aina vakava juttu parisuhteessa. Nyt vaan on käynyt niin, että eräällä tuttavapariskunnalla on niinkin ihmeellinen suhde (asuvat avioliitossa), että naisella on uusi mies, ja aviomies on jopa jutellut ihan sopuisasti tämän uuden miehen kanssa. Pitää tätä uutta miestä hienona tyyppinä, eikä tunnusta olevansa mustasukkainen.
eivät ole erotettujen exmiehien exkakkosista.
Avovaimoni aikanaan ihastui kaveriini. Kaverini nyt oli senverran panomies että pisteli akkaani ja tietoonihan se tuli. Pistin akan pihalle ja sanoin että tee mitä haluat nyt, kumpaakaan en enää halua nähdä, akkaa enkä sitä kaveria. Niinhän siinä kävi, että itku pitkästä ilosta tuli. Ei siitä niiden hommasta mitään tullu, nykyään akka on jossain paskaduunissa tai "uudelleen" koulutuksessa. Että tällaista.
kun sain selville että vaimo petti minua ..niin annoin samalla mitalla taksi ja petin vaimon parhaan ystävän kanssa hän ei olisi voinu kuvittellakaan että kohde olisi just hän, että tällästä tällä kertaa .eikä se siittä kulu jos sitä lainataan hyvä ku kelpaa muilleki maailams on naisia monta mijloonaa ei miehen tarvi kauvan olla yksin