Moikka!Mä olen naimisissa oleva 1 ihanan lapsen äiti ja nyt on toinen vauva tulossa.
Miehelläni on ennestään 8 vuotias tyttö joka on pienestä asti asunut joka toinen viikonloppu mieheni vanhempien tykönä.Mieheni on myös ne viikonloput siellä,mutta yöksi tulee kotiimme.
Tää järjestely on mielestäni hyvä,mutta mieheni syyllistää mua siitä kun lapsi ei asu niitä viikonloppuja meillä.
Jotenki sitä ei oo hyväksynyt että miehelläni on ennestään lapsi ja olen lukenut että monessa uusioperheessä on samantapaisia ongelmia.
Mieheni ei osaa ajatella mun näkökulmasta asiaa,ja jos mulla olis ennestään lapsi,niin hän ei varmaankaan sitä hyväksyisi.
Tuntuu jotenki pahalta kun oon kuitenkin kaikkee yrittäny,ollaan tytön kanssa käyty monessa paikkaa ja aina muistanu synttärit,nimpparit ja joulut,ei mieheni niistä ole pitänyt väliä,vaan itse kaikki olen hoitanut.
Ja kuitenkin mieheni sanoo että vihaan tyttöä,vaikka se ei totta oo.
Tytön äiti on ns.sairas/mielenvikainen.Hän hylkäs muutama vuosi sitten tytön yli 2kk kun lähti yht äkkiä ulkomaille miehen perässä ja piti mennä siellä naimisiin,tyttö asui sen aikaa isänsä kanssa hänen vanhempiensa kotona.Kun kaikki ei sitten ulkomailla mennyt niin kuin hän kuvitteli,haki hän tytön tosta vaan pois monen kuukauden poissaolonsa jälkeen.Mieheni kävi myös parheterapiassa naisen kanssa,mutta ei hän sitä huoltajuutta saanut.
Tuntuu pahalta että sen naisen kaikki teot on unohdettu ja edelleen mieheni menee hänen pillin mukaan,vaikkei sitä tunnusta,mutta mä näen ulkopuolisena tilanteen.
Hän myös vei tytön mukanaan ulkomaille ja väärensi passihakemukseen mieheni nimen,siitä hän myöhemmin sai rikos merkinnän ja näitä kaikkia juttuja mitä se nainen on tehnyt on tosi paljon, ettei niitä tähän pystys luetteleen.
Riidoissa tuntuu että hän puolustaa exäänsä vaikka tätä vihaakin,mutta mä saan aina syyttömänä vihat ja syyllisyydet niskaani,joita mä en ansaittis vaan se on se tytön äiti.
Välillä tuntuu ettei jaksais tällasta,että tekis mieli ottaa poika ja lähtee pois hänen kanssaan.
Ei oo ees ketään jolle puhua,siks se tekeekin niin pahaa..Jos jollain ois samantapaisii ongelmii,niin ois kiva tietää helpottaako ne koskaan,vai onko ainut keino lähteä??
Miehelläni on ennestään 8 vuotias tyttö joka on pienestä asti asunut joka toinen viikonloppu mieheni vanhempien tykönä.Mieheni on myös ne viikonloput siellä,mutta yöksi tulee kotiimme.
Tää järjestely on mielestäni hyvä,mutta mieheni syyllistää mua siitä kun lapsi ei asu niitä viikonloppuja meillä.
Jotenki sitä ei oo hyväksynyt että miehelläni on ennestään lapsi ja olen lukenut että monessa uusioperheessä on samantapaisia ongelmia.
Mieheni ei osaa ajatella mun näkökulmasta asiaa,ja jos mulla olis ennestään lapsi,niin hän ei varmaankaan sitä hyväksyisi.
Tuntuu jotenki pahalta kun oon kuitenkin kaikkee yrittäny,ollaan tytön kanssa käyty monessa paikkaa ja aina muistanu synttärit,nimpparit ja joulut,ei mieheni niistä ole pitänyt väliä,vaan itse kaikki olen hoitanut.
Ja kuitenkin mieheni sanoo että vihaan tyttöä,vaikka se ei totta oo.
Tytön äiti on ns.sairas/mielenvikainen.Hän hylkäs muutama vuosi sitten tytön yli 2kk kun lähti yht äkkiä ulkomaille miehen perässä ja piti mennä siellä naimisiin,tyttö asui sen aikaa isänsä kanssa hänen vanhempiensa kotona.Kun kaikki ei sitten ulkomailla mennyt niin kuin hän kuvitteli,haki hän tytön tosta vaan pois monen kuukauden poissaolonsa jälkeen.Mieheni kävi myös parheterapiassa naisen kanssa,mutta ei hän sitä huoltajuutta saanut.
Tuntuu pahalta että sen naisen kaikki teot on unohdettu ja edelleen mieheni menee hänen pillin mukaan,vaikkei sitä tunnusta,mutta mä näen ulkopuolisena tilanteen.
Hän myös vei tytön mukanaan ulkomaille ja väärensi passihakemukseen mieheni nimen,siitä hän myöhemmin sai rikos merkinnän ja näitä kaikkia juttuja mitä se nainen on tehnyt on tosi paljon, ettei niitä tähän pystys luetteleen.
Riidoissa tuntuu että hän puolustaa exäänsä vaikka tätä vihaakin,mutta mä saan aina syyttömänä vihat ja syyllisyydet niskaani,joita mä en ansaittis vaan se on se tytön äiti.
Välillä tuntuu ettei jaksais tällasta,että tekis mieli ottaa poika ja lähtee pois hänen kanssaan.
Ei oo ees ketään jolle puhua,siks se tekeekin niin pahaa..Jos jollain ois samantapaisii ongelmii,niin ois kiva tietää helpottaako ne koskaan,vai onko ainut keino lähteä??
Vastaukset 15
Vanhimmat
siihen, MIKSI se tyttö ei sitten ole niitä viikonloppuja teillä? Kiellätkö sinä sen, ja miksi?
en ole kieltänyt..miehen vanhemmat ja mies itse sillon joskus päätti että tytön on helpompi yöpyä siellä,kun kuitenkin mein asunto on pieni ja tyttö tykkäs siellä olla kun on vauvasta asti siellä yöpynyt..joskus kokeiltiin että tyttö yöpy meillä mutta ei siitä oikeen mitään tullut.
ei ollut tekemistä ja pelkäs kissaa..pitkään itki sitä.
en kyl ymmärrä, miksi miehesi syyllistää sinua tilanteesta..?
Ei se ollut meilläkään helppoa alkuun, kun mieheni tytär oli yötä.Hän huusi äitiään iltaisin jopa kahden tunnin ajan.(Äiti halusi lapsen olevan meillä vaikka väkisin. Lapset tottuvat kuitenkin hyvin pian kaikkeen uuteen. Ole rehellinen itsellesi, et pidä ajatuksesta että lapsi olisi teillä.
Ja miksi syyllistät miehesi exsää kaikesta, vaikkapa itse olet myös miehesi exsä ennen kun arvaatkaan.
Mielestäni tuollaisen ihmisen ei kuuluisi kasvattaa lasta,joka hylkää lapsensa miehen takia jonka tuntenut noin 2vko.
Sit röyhkeästi hakee lapsensa pois,kuin ei olis koskaan missään ollutkaan.
Kohdellu myös lastansa kaltoin ja lapsi sulkeutui kun ei uskaltanut puhua mitään asioista kun äiti kielsi.
Näki myös äitinsä sänkyhommat etc.
Jos sun mielestä tuollainen on ok,niin kyllä itse sun tarvii olla samankaltainen kun tytön äiti.
Siksi juuri syyllistän häntä kun hän ajattelee vaan itseään.
Itse olen sellanen äiti että en koskaan pystys hylkäämään lastani ja lapseni onni on aina etusijalla.
Niin, kuka sen miehesi lapsen sitten kasvattaisi jos aloittaja ei huoli lasta kotiinsa edes joka toinen viikonloppu. Muutaisiko miehesi pysyvästi vanhempiensa luo kasvattamaan lastaan?
mutta joku jo tuossa lohkaisi että "hyvä äiti osaa rakastaa myös muita muksuja".. ja viittasi vaikka ei olis omia.. mutta se on totta että puolison lasta ei rakasta ihan silleen kun omaa mutta kyllä niistäkin tärkeitä tulee kun saman katon alla asuu:)
mitä tuohon exään tulee minustakin tuntui ja tuntuu edelleenkin joskus että mies puolustelee exää ja sen tekemisiä (kuten pilipali puheluita "jostain asiasta") totesin kerran että en halua erota noiden puhelujen takia "kun ei normaalia perhe elämää voi viettää kun ex siihen päivittäin kuuluu".. ja justiisa niin että lapsiaan ei katso ja "leikkii hyvää äitiä"... sitten soittelee miehelleni että no haloo taas "huomaa MINUT" puheluita.. jotakin "tärkeetä" keksii lapsista.. osa toki asiaakin..
mutta mies on haluton tekemään asian hyväksi mitään.. se nyppii minuakin. mutta kestän minkä kestän sitten kun riittää niin riittää:D
Hei!
Luin ton sun jutun, ja se kuulostaa toi tutulta..Mulla ja mun miehellä on kole vuotias yhtenen lapsi. Miehelläni on ennestään 6,5v tyttö. Tytön olen tuntenut seurusteluajoistamme asti, jolloin hän oli 2v. Mieheni oli puoli vuotta sitten lähtenyt eri teille entisestä suhteestaan kun aloimme tapailla. Tyttö oli meillä todella paljon silloin joka päivä, se oli suorastaan mahdotonta raahaamista toisesta paikasta toiseen. Tiesimme jo silloin, että tytön äiti pahoinpitelee häntä (sitä oli jo vauvasta asti ollut), mutta en uskaltanut itse viedä asiaa eteenpäin, eikä mieheni, koska hän jollaikin lailla pelkäsi tytön äitiä. Hänelle mainittiin, että tyttö voisi muuttaa meille, mutta se ei tullut kysymykseenkään. Yhteisen lapsemme ollessa n.9kk soitin lastensuojeviranomaisille nimettömänä asiasta, ja he lupasivat tehdä kotikäynnin. Sen jälkeen sieltä soitettiin ja he kertoivat että kaikki on hyvin, että on hyvä kun lapsella on monta paikkaa missä olla. Joulukuussa 2005, tyttö oli viikonloppuna meillä ja sanoi että ei pysty syömään koska ottaa kurkkuun kovasti kipeää kun äiti on kuristanut. Mieheni meni heti samana päivänä lääkäriin ja tyttö laitettiin osastolle. Tytön äiti myönsi kaiken, jutusta tehtiin rikosilmoitus, siitä oli käräjät ja tytön äiti joutui korvaamaan kulut ja muut kustannukset. Joulukuussa 2005 tytön äiti meni mielisairaalaan. Hän teki kostoksi oman äitinsä kanssa rikosilmoituksen, että seksuaalisesta hyväksi käytöstä koskien miestäni. Meille tehtiin kotietsinnät mitän ei tietenkään löytynyt ja asia on selvitetty, siinä ei ole mitään epäselvää. Poliisitkin sanoivat että tämä on hyvin yleinen vastareaktio. Minulle on valitettavasti kasvanut tosi suuri katkeruus ja viha tuota naista kohtaan. Tyttö on tällä hetkellä lastenkodissa, asui ensin meillä mutta minulle tuli tunne etten pyty häntä hoitamaan en rakasta häntä sillä lailla kuin omaani. Mun mielestä se on aivan ymmärrettävää, olen myöntänyt ja sanonut sen kaikille lastenkodin työntekijöille. Minä en vain pysty kaiken tämän jälkeen, tytölä tulee olemaan kaikenlaiset psykologikäynnit ym. Mieheni on välillä hyväkynyt ajatuksen että tyttö sijoitettaisiin perheeseen, koska se olisi paras vaihtoehto. Mutta juuri äsken hän taas alkoi vatvomaan että "eikö olisi kiva jos se olis täälä?" Olen valmis lähtemään tyttöni kanssa eri telle miehestäni jos näin on. Tuntuu etten jaksa tätä enää, onhan tätä kestänyt jo kaksi vuotta!
kiitti sulle viestistä.Hyvä että on joku joka ymmärtää muakin ja on samantapaisia ongelmia.
Sen mäkin myönnän että toisen lasta ei voi rakastaa samoin kuin omaansa,vaikka kuinka yrittäisi,koska oma äidinrakkaus omaa lastansa kohtaan on niin vahva,niinkuin itselläni on poikaani kohtaan todella vahva.
Itse puhuin mieheni kanssa siitä,että jos tyttö tulisi yöpymään meillä jatkossa,mutta hän oli kuitenkin sitä mieltä että tämä järjestely käy oikeesti hyvin.
Yrittänyt olen,mutta miehenihän asiat päättää koska hänen lapsestansa on kyse!
Nyt yritän päästä asian yli ja jatkaa elämää!
Kiitti kaikille vastanneille ja ihanaa joulun odotusta!
Minä en ole ollut koskaan mustasukkainen ihminen miehelläni on 7 vuotias tytär pikaavioliitosta erittäin mustasukkasen naisen kanssa. olen aikoinani rakastunut mieheeni juuri sen takia, että huolehti tytöstä niin hyvin.
Ollaan asuttu viisivuotta saman katon alla mutta koko ajan tuntuu, että suhteessa on toinen nainen . Ex pompottaa miestäni ihan tajuttomasti. Nytkin kun synnytin kaksi viikkoa sitten toi tytön isälleen ja ei hakenut kun piti vaan sulki puhelimen ja kun saatiin kiinni korosti tärkeysjärjestystä. Enne synnytystä kun olin laitoksella viestitteli kokoajan että kuinka pettynyt tytär oli kun ei voinnut tulla meille kun oli viikonloppu ja oli sovittu hakeminen ( on meillä ihan älyttömästi) En toisinaan voi sietää tyttöä. Olen huomannut, että varsinkin silloin kun olen riidellyt mieheni kanssa siitä, että taas ex sotki meidän suunnitelmat. Eli esim jos tytär sairastuu hän ei välttämättä vastaa puhelimeen jos jostain soitetaan ja meillä kamala paniikki miten saadaan lapsi meille isä töissä ja asutaan 30 km päässää. Minä olen sietänyt lasta . Yritän tulla toimeen, koska rakastan miestäni ja tiedän että tytär on hänelle tärkeä. Toisinaan vaan olen joutunut uhkailemaan avioerolla jos nyt ei aleta luomaan jotain pelisääntöjä tähän älyttömään hyppimiseen exän pillin mukaan. Meille kun ei hänen työvuorot kuulu vaan tyttären tapaaminen.
Meillä ei voi asua, koska hän menettää niin paljon rahaa. Olisin valmis siihenkin. Luulen että menettää vain pelinappulan.Voi lapsiparkaa. Mutta en voi rakastaa häntä, kukaan ei voi pakottaa minua. Yritän kuitenkin parhaani.
Olen suruissani vain miehesi lapsesta sekä sinun siittämistäsi vahingoista.Voi,lapsiparat!
Pahat äitipuolet vaan elävät sukupolvesta toiseen!
Koeta pärjätä sairaine ajatuksinesi,lapsi oli ennen sinua miehesi elämässä.
Uusioperheet tulisi lailla kieltää,ovat varsinaisia sairauksien ja kieroutumien pesiä!
"Tää järjestely on mielestäni hyvä,mutta mieheni syyllistää mua siitä kun lapsi ei asu niitä viikonloppuja meillä."
Vähän on ristiriitaista. Tuosta lauseesta saa tosiaan sen kuvan, että sinä haluat tytön olevan isovanhemmilla ja miehesi haluaa sen olevan teillä. Siis kumpi? Miksi sitten syyllistää sinua, jos hän ei halua lasta kotiinsa?
Mielestäni lapsen pitäisi ehdottomasti asua tapaamisviikonloput isänsä luona, jollei ole jotain oikeaa perustetta, miksi ei. Lapsi tottuu, joten perusteeksi ei käy, että näin on aina tehty.
"Jotenki sitä ei oo hyväksynyt että miehelläni on ennestään lapsi --Mieheni ei osaa ajatella mun näkökulmasta asiaa,ja jos mulla olis ennestään lapsi,niin hän ei varmaankaan sitä hyväksyisi."
Miehelläsi on ennestään lapsi, hyväksyit sinä sen tai et. Sinun olisi pitänyt miettiä asiaa tarkemmin ennen suhdettanne. Miehen kuuluu ajatella ensisijaisesti lastaan, siihen hänellä on velvollisuus. Sinä tulet vasta toisella sijalla. Tai nyt jo neljännellä sijalla, koska hänellä on jo kolme lasta (joista yksi vielä syntymätön).
Miehesi ei olisi ottanut sinua, jos sinulla olisi ollut ennestään lapsi. Sehän on järkevää, jos ei voi sulattaa puolison entisen suhteen lapsia. Sinun olisi pitänyt tehdä samoin.
Ihmettelet siis, miksi lapsen huoltajuutta ei anneta isälleen, vaikka äiti ei ole kykeneväinen hänestä huolehtimaan. (Kertomasi perusteella olen todella asiasta kanssasi samaa mieltä.) Isovanhemmilleenko lapsen pitäisi muuttaa isänsä kanssa? Lapsihan ei voi olla teillä edes viikonloppuna. Miten hän voisi muuttaa teille kokonaan? Ei hänen isänsäkään todellakaan ole kelvollinen huoltaja, jos ei voi pitää lasta kotonaan.
Sillä lapsella ei valitettavasti taida olla yhtään oikeasti kelvollista ihmistä huolehtimaan hänestä. Ei äiti, ei isä. Toivottavasti edes isovanhempansa.
Ja ei se synttäreiden ja nimppareiden muistaminen pelasta mitään. Vaihda ne erikoispäivien muistamiset joka päiväiseksi huolenpidoksi, niin sillä vasta on jotain merkitystä.
"Jotenki sitä ei oo hyväksynyt että miehelläni on ennestään lapsi ja olen lukenut että monessa uusioperheessä on samantapaisia ongelmia.
Mieheni ei osaa ajatella mun näkökulmasta asiaa,ja jos mulla olis ennestään lapsi,niin hän ei varmaankaan sitä hyväksyisi."
Minusta tässä piilee kommenttisi kummallisin asenne. Se että miehelläisi on lapsi, on ilmeisesti ollut sinun tiedossasi jo mieheen tutustuessasi. Kuulostaa aika rajulta että et ole hyväksynyt lapsen olemassaoloa jo tutustumisvaiheessa. Sehän olisi ollut mahdollista. Olen itsekin uusperheellinen ja tiesin varsin hyvin että mieheni on eronnut ja että miehelläni on lapsia, kun kiinnostuin hänestä. Ajattelin lähtökohtaisestikin että lapset kuuluvat sen parisuhteen pakettiin ja mietin kypsyyttäni ja haluani sitoutua ns. lapselliseen mieheen. Myös mies teki asian selväksi jo lähtöruudussa omalta kannaltaan. Että lapset ovat tärkeitä, eikä hänellä ole kiinnostusta ns. kevennettyyn suhteeseen, jossa lapset koetaan rasitteeksi ja jossa isä vaihtaa tyttökavereita lasten edessä kuin paitoja. Olin ilman muuta samaa mieltä, vaikka en ollut lapsia vielä tavannutkaan. Tapailimme, mietin asiaa rauhassa ja olin valmis tutustumaan myös lapsiin. Minulla ei ollut lasten suhteen minkäänlaisia ennakkovaatimuksia.
Se että et toivota lasta tervetulleeksi isänsä todelliseen, nykyiseen kotiin kertoo minusta lapselle hyväksymättömyydestä enemmän kuin mitkään lahjoilla muistamiset merkkipäivinä. Eivät lapset ole tyhmiä. Sanomattomat nihkeydet ovat paljon rehellisempiä signaaleja kuin pakolliset muistamiset. Ihme että miehesi on suostunut moiseen järjestelyn. Eikä ihme, jos miehesi on loukkaanunut sinulle tästä asiasta syvästi ja väittää sinun vihaavan lasta. En ymmärtäisi itsekään mieheni puolelta vastaavaa käytöstä, jos minulla olisi lapsi edellisestä suhteesta.
Meillä miehen lapset tulevat ja menevät vapaasti kahden kodin välillä ja nukkuvat meillä milloin haluavat. Ainoa mistä olemme lasten turvallisuuden takia tarkkoja, että aina molempien vanhempien kotona täytyy tietää missä nukkuvat ettei jompi kumpi huolestu turhaan. En minä aina pidä kaiksesta mitä mieheni lapset tekevät tai toimivat, mutta silti hyväksyn heidän sellaisinaan ja haluan että he eivät koskaan koe olevansa liikaa tai epätervetulleita isänsä kotiin minun takiani. Tuskinpa omat lapset olisivat sen kummempia. Olen iloinen että saan tuntea miehen lapset arkipäivässäni. Hienoja yksilöitä. Seuraan kiinnostuneena minkälaiseksi aikuiseksi he pikku hiljaa kasvavat.
Harmi että et näe miehesi lasta lisälahjana ja mahdollisuutena, vaan jonkinlaisena rasitteena. Väittäisin että asenteellasi saatat nykyisenkin suhteesi aika vaarallisille vesille. Jos olisin itse pakotettu tapailemaan lastani viikonloppuisin jossakin keinoympyröissä mieheni asenteellisuuden takia, menisi kyllä mieheni vaihtoon. Kauhea sanoa, mutta tuollaista kovuutta lasta kohtaan en katselisi.
Oot just semmonen ämmä joka pitäs laittaa kadulle saman tien!