Sairas

Olen sairastunut "ihastumiseksi" kutsuttuun tautiin. Olen kuin narkkari joka ei pysty ajattelemaan mitään muuta kuin seuraavaa annosta.

Töissä pääni kääntyy jatkuvasti tahtomattani siihen ilmansuuntaan missä hän sijaitsee. On tosin kaikenlaista roinaa välissä niin ettei mitään näy, mutta silti. Tungen aina tauolle samaan aikaan hänen kanssaan. Ihme jos ei ole huomannut, tiedä mitä tuollaisestakin ajattelee. Töiden jälkeen käyn aina kaupassa joka sijaitsee molempien kotimatkan varrella - oli ostettavaa tai ei. Toivon että hänkin joskus osuu samaan aikaan, mutta ei osu.:(

Aikaisemmin en ollut kovin innoissani töihin menemisestä, mutta tätä nykyä perjantaisin masentaa kun joutuu olemaan viikonlopun näkemättä häntä.

Jos töissä tulee jokin haastavampi tilanne esiin niin saan hänet pois mielestä, mutta puolet ajasta vain haaveilen hänestä. Ja mietin millaista olisi jos hän olisi yhtä hulluna minuun. Olen pari kertaa puhunut hänen kanssaan, mutta saanut vain ympäripyöreitä vastauksia, joten piina jatkuu. Töissä häntä on mahdotonta saada kahden kesken. Itseni tuntien koitan seuraavaksi ottaa häneen telepaattisesti yhteyttä ja seuraava askel olisi että alan päässäni kuulemaan hänen "vastauksiaan".

Olisi lohduttaavaa tietää että en ole ainoa joka on näin typerä ihastuessaan.
3937
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Näin parannut ihastumissairaudesta, tavalla tai toisella, takuuvarmasti.

Äänestä

Tauti on paha, tosi paha =)
Odotappa seuraavaa vaihetta, vaivut epätoivoon kun mitään ei tapahdu, sitten se onni ja hyvä olo häviää, tilalle tulee kauhee olo ja mieliala kulkee kuin vuoristorata =/ muista sitten että varoitin =)
Heh tuo oli hyvä -pääni kääntyy jatkuvasti siihin ilmansuuntaan missä hän sijaitsee! Ihastukseni vaihtoi toiseen paikkaan töihin niin edelleen vaistomaisesti vilkuilen sinne missä hän alunperin oli, ja eikus siellä joku ruvennut mua katselemaan, tais luulla että vilkuilen häntä =DDD
Silloin kun hän on töissä tuntuu kun aika vilistää ihan liian nopeaan, yleensä joudun käymään hänen nykyisessä työ paikassa joka toinen päivä, mutta silloin kun hän on töissä on pakko ängetä sinne joka päivä ;) ;)
Huumetta hän kyllä tosiaan on, leijun pilvissä heti kun hän suo minulle katseen tai jos hän hymyilee menee jalat alta ja sydän hyppää kurkkuun ja rupee pumputtamaan tuhatta ja sataa yliannostuksen merkiksi =P
Telepaattista yhteyttä olen jo koittanut =) =) mutta ikävä kyllä vastausta ei kuulu ;)

Äänestä

Mulla sama...en pysty ajattelemaan muuta kuin häntä, enkä haluakaan. Työni on muutenkin niin puuduttavan yksitoikkoista...ne hetket on ihanempia kun hän puhuu kanssani, onneksi ollaan sentään puheväleissä...Kertaan vielä mielessäni kaiken mitä ollaan puhuttu, käännän ympäri ja ämpäri, analysoin...:)perjantait yhtä helvettiä kun en näe häntä pariin päivään, tuntuu ikuisuudelta. Sunnuntai-iltana jo hypin seinille, kun tiedän, että huomenna näen hänet!! :D
Eli et ole ainoa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yksilö kirjoitti:

Olen sairastunut "ihastumiseksi" kutsuttuun tautiin. Olen kuin narkkari joka ei pysty ajattelemaan mitään muuta kuin seuraavaa annosta.

Töissä pääni kääntyy jatkuvasti tahtomattani siihen ilmansuuntaan missä hän sijaitsee. On tosin kaikenlaista roinaa välissä niin ettei mitään näy, mutta silti. Tungen aina tauolle samaan aikaan hänen kanssaan. Ihme jos ei ole huomannut, tiedä mitä tuollaisestakin ajattelee. Töiden jälkeen käyn aina kaupassa joka sijaitsee molempien kotimatkan varrella - oli ostettavaa tai ei. Toivon että hänkin joskus osuu samaan aikaan, mutta ei osu.:(

Aikaisemmin en ollut kovin innoissani töihin menemisestä, mutta tätä nykyä perjantaisin masentaa kun joutuu olemaan viikonlopun näkemättä häntä.

Jos töissä tulee jokin haastavampi tilanne esiin niin saan hänet pois mielestä, mutta puolet ajasta vain haaveilen hänestä. Ja mietin millaista olisi jos hän olisi yhtä hulluna minuun. Olen pari kertaa puhunut hänen kanssaan, mutta saanut vain ympäripyöreitä vastauksia, joten piina jatkuu. Töissä häntä on mahdotonta saada kahden kesken. Itseni tuntien koitan seuraavaksi ottaa häneen telepaattisesti yhteyttä ja seuraava askel olisi että alan päässäni kuulemaan hänen "vastauksiaan".

Olisi lohduttaavaa tietää että en ole ainoa joka on näin typerä ihastuessaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu