hellyys hukassa

Olen alkanut miettiä, onko minussa jokin vialla, vai enkö rakasta kumppaniani todella ( en tiedä itsekään, kun en osaa määrittää mitä rakkaus on ), nimittäin minun on erittäin vaikea osoittaa hellyyttä hänelle. Rakastelu perustuu omalta puoleltani enemmänkin kiihkoon ja omiin fantasioihini, hellä koskettelu jopa saa minut välillä lähes raivon valtaan. Tunnepuolella minulla kyllä on lämpimiä ajatuksia häntä kohtaan. Minkälaista se on se Rakkaudella rakasteleminen, minä kun olen miettinyt, että jos touhu on rakkaudellista lääppimistä, eihän siinä voi olla kiihkoa, kuin alussa korkeintaan. Taitaa olla tuo rakasteleminen parisuhteessa todellinen taitolaji, pitäisi olla syvä henkinen yhteys ja sitten pitäisi osata vietellä toinen molemminpuolin. Mutta tässä arkirealismissa jo ulkoistenkin tekijöiden takia rakastelu kääntyy enemmänkin minulla himoksi tai siis fyysiseksi, selväksi orgasmin tavoitteluksi, johon ei juuri hellyttelyt kuulu. Voi sanoa, että minua ärsyttää, jos kumppanini alkaa kamalasti lepertelemään tai hiplaamaan, vähintäänkin se on koomista. Onko muilla samoja tuntemuksia, vaiko onko minussa aimo annos testosteronia
0257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


0pa kirjoitti:

Olen alkanut miettiä, onko minussa jokin vialla, vai enkö rakasta kumppaniani todella ( en tiedä itsekään, kun en osaa määrittää mitä rakkaus on ), nimittäin minun on erittäin vaikea osoittaa hellyyttä hänelle. Rakastelu perustuu omalta puoleltani enemmänkin kiihkoon ja omiin fantasioihini, hellä koskettelu jopa saa minut välillä lähes raivon valtaan. Tunnepuolella minulla kyllä on lämpimiä ajatuksia häntä kohtaan. Minkälaista se on se Rakkaudella rakasteleminen, minä kun olen miettinyt, että jos touhu on rakkaudellista lääppimistä, eihän siinä voi olla kiihkoa, kuin alussa korkeintaan. Taitaa olla tuo rakasteleminen parisuhteessa todellinen taitolaji, pitäisi olla syvä henkinen yhteys ja sitten pitäisi osata vietellä toinen molemminpuolin. Mutta tässä arkirealismissa jo ulkoistenkin tekijöiden takia rakastelu kääntyy enemmänkin minulla himoksi tai siis fyysiseksi, selväksi orgasmin tavoitteluksi, johon ei juuri hellyttelyt kuulu. Voi sanoa, että minua ärsyttää, jos kumppanini alkaa kamalasti lepertelemään tai hiplaamaan, vähintäänkin se on koomista. Onko muilla samoja tuntemuksia, vaiko onko minussa aimo annos testosteronia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu