Näin alkuun totean jo että minulla on kavereita paljon ja jokunen ystäväkin jo siunaantunu, joten tavallaan minulla ei ole hätää siinä mielessä :)
Monesti silti huomaan että en ehkä ole niin pidetty tuntemattomimpien ihmisten seurassa tai jossain porukassa ja tiedän ainakin joitain syitä tälle. Tuon joskus negatiivisia asioita liian helposti esille ja saatan olla liian itsekeskeinen jutuissani. Itsekeskeisyydestäni huolimatta mussa on paljon epäitsekkyyttä ja mielelläni autan ihmisiä ja kuuntelen muiden murheita. Oon tietty ihan kohtalaisen huumorintajuinen myös.
Kuvaanpa silti sosiaalista ihmistä joka vaikuttaa olevan vetovoimainen muiden ihmisten silmissä. Hän on positiivinen, mukautuu aina kuhunkin seuraan muuttaen vuorovaikutustaan. Hänestä pidetään. Hän myös viihtyy monenlaisten ihmisten seurassa.
Vaikka tykkäisin että musta pidettäisin enemmän niin mun mielestä silti sosiaalisena ihmisenä oleminen vaikuttaa toisten miellyttämiseltä. Miksi pitäisi teeskennellä olevansa jotakin ? Miksi pitäisi aina haudata kaikki vähän negatiivisemmatkin asiat, jotta seura tykkäis. Itse en halua "kadottaa itseäni" matkimalla muita, pukeutumalla johonkin sosiaalisen naamion taakse. Ihmettelen myös miten jotkut jaksavat olla aina miellyttämässä muita ja positiivinen :) Ja myöskin mua jotkut ihmiset ärsyttää joskus ja en halua olla niitten kans tekemisissä. Jotkut silti näyttää olevan melkein kaikkien kavereita...
Porukassa silti kummastuttaa joskus kun muut ei näytä niin kuuntelevan mua, puhuvat päälle ja katsovat muualle, vaikka kertomani juttu ois kuinka yleinen, siis ei-itsekeskeinen. Toisaalta tiedän että en niin porukoissa viihdy ees, vaan mukavinta on kahdenkeskiset jutut, asiatkin on monesti syvällisempiä ja läpänheittokin ehkä monesti hyvää :)
Oon vaan jääräpäisesti sellainen kun oon, vaikka on mulla mielestä sosiaalisia taitoja. Tiedän mikä miellyttää muita enemmän, vaikka keskittymällä aina positiivisiin asioihin jutuissaan, mut jos mulla on joku negatiivinen asia mielessä harvoin niin en viitsi aina teeskennellä muuta. Kerron vaikka sen että menipä joku asia perseelleen ja sit siirryn niihin positiivisiin asioihin :)
Mun mielestä todella sosiaalisena ihmisenä eläminen on muitten mielistelyä, teeskentelyä että on muka jotain vaikka ei ole oikeesti. Tietenkin täytyy tähän mainita että jokaisen ihmisen kanssa minäkin puhun eri tavalla, eri ihmiset tuovat esille musta eri puolia !
Mikä on sosiaalisuuden ja mielistelyn ero ? Kertokaapa. Ja sosiaaliset ihmiset kommentteja vaan tänne, ja muutki :D
Monesti silti huomaan että en ehkä ole niin pidetty tuntemattomimpien ihmisten seurassa tai jossain porukassa ja tiedän ainakin joitain syitä tälle. Tuon joskus negatiivisia asioita liian helposti esille ja saatan olla liian itsekeskeinen jutuissani. Itsekeskeisyydestäni huolimatta mussa on paljon epäitsekkyyttä ja mielelläni autan ihmisiä ja kuuntelen muiden murheita. Oon tietty ihan kohtalaisen huumorintajuinen myös.
Kuvaanpa silti sosiaalista ihmistä joka vaikuttaa olevan vetovoimainen muiden ihmisten silmissä. Hän on positiivinen, mukautuu aina kuhunkin seuraan muuttaen vuorovaikutustaan. Hänestä pidetään. Hän myös viihtyy monenlaisten ihmisten seurassa.
Vaikka tykkäisin että musta pidettäisin enemmän niin mun mielestä silti sosiaalisena ihmisenä oleminen vaikuttaa toisten miellyttämiseltä. Miksi pitäisi teeskennellä olevansa jotakin ? Miksi pitäisi aina haudata kaikki vähän negatiivisemmatkin asiat, jotta seura tykkäis. Itse en halua "kadottaa itseäni" matkimalla muita, pukeutumalla johonkin sosiaalisen naamion taakse. Ihmettelen myös miten jotkut jaksavat olla aina miellyttämässä muita ja positiivinen :) Ja myöskin mua jotkut ihmiset ärsyttää joskus ja en halua olla niitten kans tekemisissä. Jotkut silti näyttää olevan melkein kaikkien kavereita...
Porukassa silti kummastuttaa joskus kun muut ei näytä niin kuuntelevan mua, puhuvat päälle ja katsovat muualle, vaikka kertomani juttu ois kuinka yleinen, siis ei-itsekeskeinen. Toisaalta tiedän että en niin porukoissa viihdy ees, vaan mukavinta on kahdenkeskiset jutut, asiatkin on monesti syvällisempiä ja läpänheittokin ehkä monesti hyvää :)
Oon vaan jääräpäisesti sellainen kun oon, vaikka on mulla mielestä sosiaalisia taitoja. Tiedän mikä miellyttää muita enemmän, vaikka keskittymällä aina positiivisiin asioihin jutuissaan, mut jos mulla on joku negatiivinen asia mielessä harvoin niin en viitsi aina teeskennellä muuta. Kerron vaikka sen että menipä joku asia perseelleen ja sit siirryn niihin positiivisiin asioihin :)
Mun mielestä todella sosiaalisena ihmisenä eläminen on muitten mielistelyä, teeskentelyä että on muka jotain vaikka ei ole oikeesti. Tietenkin täytyy tähän mainita että jokaisen ihmisen kanssa minäkin puhun eri tavalla, eri ihmiset tuovat esille musta eri puolia !
Mikä on sosiaalisuuden ja mielistelyn ero ? Kertokaapa. Ja sosiaaliset ihmiset kommentteja vaan tänne, ja muutki :D
Vastaukset 1
Vanhimmat
aitous ja epäaitous on se ero. Aitous vetoaa aina johonkin, joka tuntee samoin. Oli se sit positiivista tai negatiivistä. Aitous myös voi karkoittaa niitä, jotka eivät ole vaikkapa samoilla linnunradoilla kanssasi, mutta vetää puoleensa niitä, jotka tunnistavat aidon olemuksen.
Aitous sekä vetoaa, että karkoittaa. Aitona löydät aitoja ystäviä. Avoimuus, ajan käyttö ystävyyksiinsä, huonojenkin ja ehkä varsinkin huonojenkin asioiden näyttö, se, että luottaa toisiin vetää muita puoleensa. Ja toisaalta jos on epäaito, vain karkoittaa muut aidot tieltään.
Ei ole tavoiteltavaa se, että pidetään, ei joulukorttien määrä, ei seurapiirikutsujen määrä vaan se, että voi milloin hyvänsä tietää, että joku välittää tai ymmärtää. Sosiaalisuudella syvässä mielessä ei tarkoiteta monimielistä takinkääntäjää, joka koittaa miellyttää jokaista, mutta ei viihdy siksi koskaan itsensä kanssa.
Sosiaalisena ihmisenä pidetään ihmistä, joka miellyttää muita, mutta aidosti sosiaalinen ihminen uskaltaa olla sosiaalinen myös siinä, että on avoin asioissaan, ja voi tuoda myös negatiivisia asioita tai kritiikkiä aidosti esiin pelkäämättä sitä, ettei olisikaan niin suosittu.
Usein sosiaalisimmilta vaikuttavat ihmiset ovat niitä, jotka eivät osaa tai uskalla kiinnittää itseään keneenkään tai luottaa juuri esimerkiksi hankalissa asioissa toisiin. Vetovoimaisuus on pinnallista, sillä kukaan ei pääse sellaisen lähelle. Hän kääntää takkiaan aina tarvittaessa, eikä kukaan voi luottaa häneen.
Aidosti sosiaalinen uskaltaa löytää ystäviä, mutta silloin myös löytää niitä, joista tietää, keistä ei ole ystäviksi. Mä en esimerkiksi itse edes halua kaikkien ystäviksi, jos koen, että ihmisillä on ihan erilaiset arvostuksen ja mielenkiinnon kohteet kuin mulla, sekä täysin erilainen suhtautuminen itseensä tai muihin ihmiisin. Saa toki olla erilainen, mut jos on sellainen, mitä en voi kunnioittaa, en halua olla sosiaalinen siinä mielessä, et haluasiin olla heidän ystävänä.
Epäaidon käyttäytymisen seurauksena on niitä ihmisiä, joiden ei koe kuuluvan samalle planeetalle.