Minun tarinani:
Hei kaikille! Olen uusi täällä, mutta juuri tällä hetkellä minusta tuntuu, että tarvitsen jonkun joka oikeasti ymmärtää minua...
Elin viisi vuotta narsistin kanssa. Ennen kuin tapasin hänet, olin mielestäni suhteellisen hyvä ihminen. Pärjäsin elämässä ja minulla oli ystäviä. Alkuaikoina minusta tuntui, että mieheni on unelmieni täyttymys, itse täydellisyys ja puolen vuoden aikana hän sai minut koukkuun niin, että hänestä tuli minulle pakkomielle, elämäni ainoa merkitsevä asia.... Sitten kun minun oli myöhäistä paeta, hän aloitti järjestelmällisen identiteettini muuttamisen... kaikki määräykset, haukkumiset ja alistamiset saivat itsetuntoni murenemaan ja lopulta aloin uskoa, että olen todella niin huono... Jos en heti tehnyt niin kuin hän halusi, hän uhkasi jättää minut... Vähitellen luovuin omasta elämästäni, sillä tulin riippuvaiseksi hänestä ja koska hän oli sairaalloisen mustasukkainen, minusta oli helpompi olla tekemättä mitään itsekseni välttääkseni riitoja ja huutoa.... Ja kuitenkin koko ajan olin uskollisista uskollisin, hänhän oli minulle kaikkia... Päiväkirjassani kirjoitin kuinka kestän kaiken muun paitsi sen, että menetän hänet...
Nyt kolme kuukautta eromme jälkeen, yritän edelleen toipua... Toipua vieroitusoireista, kun en saa omistautua hänelle enää... toipua häpeästä, jota tunnen, kun en suhteemme aikana nähnyt totuutta...Toipua raivosta, jota hänen loukkauksensa saavat minut tuntemaan.... Mutta kaikkein vaikeimpana... yritän toipua rakkaudesta, jota jostakin käsittämättömästä syystä tunnen vieläkin häntä kohtaan...
Yritän koota sydämeni palaset psykologin ja masennuslääkkeiden avulla ja silti vieläkin.... exäni syyllistää minua ja kertoo, kuinka vaikeaa hänellä on... Nyt ensimmäistä kertaa minulla ei ole voimia ajatella hänen hyvää oloaan... Koko suhteeni ajan uhrasin kaikkeni hänen vuokseen, lohdutin kun hänellä oli paha olo. sysäsin syrjään omat tarpeeni... Minulla on sellainen olo, kuin oisin tyhjiin puserrettu ilmapallo ja haluan nyt vain puhaltaa itseni täyteen ilmaa, sitä mikä minä olen oikeasti, en sitä miksi hän minut muovasi.... Hänen sanansa, ett kelpaa kellekkään, sinusta ei ole minulle mitään hyötyä... soivat korvissani vielä pitkään, mutta tiedän, että se ei ole totta....
Tänään kirjoitin Fisherin kirjan ohjeiden mukaan jäähyväiskirjeen.... Hyvästelin kotimme, muistomme, rakkautemme... Ja nyt yritän nähdä sen pitkän pimeän tunnelin päässä valon... jossa minä voin olla kokonainen, ehjä ja onnellinen...Luulen, että kaikesta huolimatta olen sen ansainnut....
Kohtalotoverit, kirjoittakaa.... Kukaan muu kuin narsistin uhri ei voi ymmärtää toista uhria, sillä niin rakastettavan kuvan narsisti pystyy antaa itsestään jopa sukulaisilleen.....
Hei kaikille! Olen uusi täällä, mutta juuri tällä hetkellä minusta tuntuu, että tarvitsen jonkun joka oikeasti ymmärtää minua...
Elin viisi vuotta narsistin kanssa. Ennen kuin tapasin hänet, olin mielestäni suhteellisen hyvä ihminen. Pärjäsin elämässä ja minulla oli ystäviä. Alkuaikoina minusta tuntui, että mieheni on unelmieni täyttymys, itse täydellisyys ja puolen vuoden aikana hän sai minut koukkuun niin, että hänestä tuli minulle pakkomielle, elämäni ainoa merkitsevä asia.... Sitten kun minun oli myöhäistä paeta, hän aloitti järjestelmällisen identiteettini muuttamisen... kaikki määräykset, haukkumiset ja alistamiset saivat itsetuntoni murenemaan ja lopulta aloin uskoa, että olen todella niin huono... Jos en heti tehnyt niin kuin hän halusi, hän uhkasi jättää minut... Vähitellen luovuin omasta elämästäni, sillä tulin riippuvaiseksi hänestä ja koska hän oli sairaalloisen mustasukkainen, minusta oli helpompi olla tekemättä mitään itsekseni välttääkseni riitoja ja huutoa.... Ja kuitenkin koko ajan olin uskollisista uskollisin, hänhän oli minulle kaikkia... Päiväkirjassani kirjoitin kuinka kestän kaiken muun paitsi sen, että menetän hänet...
Nyt kolme kuukautta eromme jälkeen, yritän edelleen toipua... Toipua vieroitusoireista, kun en saa omistautua hänelle enää... toipua häpeästä, jota tunnen, kun en suhteemme aikana nähnyt totuutta...Toipua raivosta, jota hänen loukkauksensa saavat minut tuntemaan.... Mutta kaikkein vaikeimpana... yritän toipua rakkaudesta, jota jostakin käsittämättömästä syystä tunnen vieläkin häntä kohtaan...
Yritän koota sydämeni palaset psykologin ja masennuslääkkeiden avulla ja silti vieläkin.... exäni syyllistää minua ja kertoo, kuinka vaikeaa hänellä on... Nyt ensimmäistä kertaa minulla ei ole voimia ajatella hänen hyvää oloaan... Koko suhteeni ajan uhrasin kaikkeni hänen vuokseen, lohdutin kun hänellä oli paha olo. sysäsin syrjään omat tarpeeni... Minulla on sellainen olo, kuin oisin tyhjiin puserrettu ilmapallo ja haluan nyt vain puhaltaa itseni täyteen ilmaa, sitä mikä minä olen oikeasti, en sitä miksi hän minut muovasi.... Hänen sanansa, ett kelpaa kellekkään, sinusta ei ole minulle mitään hyötyä... soivat korvissani vielä pitkään, mutta tiedän, että se ei ole totta....
Tänään kirjoitin Fisherin kirjan ohjeiden mukaan jäähyväiskirjeen.... Hyvästelin kotimme, muistomme, rakkautemme... Ja nyt yritän nähdä sen pitkän pimeän tunnelin päässä valon... jossa minä voin olla kokonainen, ehjä ja onnellinen...Luulen, että kaikesta huolimatta olen sen ansainnut....
Kohtalotoverit, kirjoittakaa.... Kukaan muu kuin narsistin uhri ei voi ymmärtää toista uhria, sillä niin rakastettavan kuvan narsisti pystyy antaa itsestään jopa sukulaisilleen.....
Vastaukset 15
Vanhimmat
No suurin ongelma tossa näyttää olevan se, että sä muutuit oudon heikoksi hänen seurassaan. Voi tietty olla, että sä olet sitä muutenkin. Vaikka toinen olisi kuinka ihana ja "unelmien täyttymys" tahansa, niin ei siitä saa todellakaan antaa tulla mitään elämän ainoaa merkitsevää asiaa.
Jotain vikaa sussa on, jos annat tuollaisen ihmisen kohdella sua miten lystää. Oletko sä yleisesti riippuvainen muista ihmisistä, vai oliko tämä tapaus joku, mikä oli pakko pitää omana hinnalla millä hyvänsä, jopa sen mielenterveyden menettämisen uhalla?
Sä vaan jostain syystä kadotit sen selkärankasi ja kaiken yhden miehen takia.
Miten voit olla noin torvi! Miksi otat kantaa asiaan josta et mitään tiedä? Tuonkin ajatuksen olisit voinut pitää omanasi! On kyse todella vaarallisesta persoonallisuushäiriöstä! Et ole näemmä ollut narsistia sataa metriä lähempänä! Kyllä siinä voimat lähtee! Sisareni on aivan raunioina tällaisen ihmisen jäljiltä! Tiedän oikein hyvin mitä tuollainen tyyppi voi saada aikaiseksi. Mene muualle leikkimään täältä!
Totesin vaan miten asiat on. Mut minkäs sille mahtaa jos ei ole omaa selkärankaa ja älliä sen vertaa, että tajuaisi mikä toinen on miehiään.
olen samassa tilanteessa ellen pahemmassa
Hei!
Kertoisitko minulle vähän tilanteestasi? Toivottavasti voimme auttaa toisiamme... Itse alan jo vähitellen olla voiton puolella, mutta aika ajoin tuska saa taas yliotteen.... Oletko käynyt Narsistien uhrit ry:n sivuilla? Siellä on todella paljon kohtalotovereita ja vain narsistin uhri voi todella ymmärtää, millaiseen tunnekoukkuun narsistin kanssa voi joutua...
Meillä suhde kesti 2 vuotta ja itse lähdin siitä koska hain apua parisuhdeongelmiin ja pätevä terapeutti osasi avata silmäni ettei vika ole minussa. Mies kun osasi löytää aina syyn minussa olin tehnyt puolin tai toisin. Ikinä ei pyytänyt anteeksi ja jopa naapurit alkoivat nähdä mikä tämä kaveri oli miehiään.
Suhteesta jäi lapsi, jonka varjolla hän on tehnyt kiusaa erosta lähtien (lähes 3 vuotta). Eikä jätä vieläkään rauhaan, vaikka hänellä on jo uusi perhe. Olen kuin videopelien kohde, joka on tuhottava. Sanoi kostavansa eron jälkeen, eikä loppua näy. Kaverin älykäs ja koulutettu ja kiusaaminen hipoo rikoksen rajaa, mutta toistaiseksi on muuttanut aina taktiikkaansa joten ainoa keino on ollut pitää yhteydenpito minimissä ja vain kirjallisena. Esim. jouduin kaverin takia vaihtamaan puhelinnumeroni. Ja lapsi oirehtii.
Hyvä jos olet hakenut apua! Narsistin uhrin asema on vaikea. Kun kuulee sitä manipulointia päivästä toiseen ja vuodesta toiseen ja meillä esitti esim.sukujuhlissa esitti mitä ihanaisinta miestä, ei läheisetkään tahtonut millään uskoa että se ihana mies olisi sellainen hirviö ja lapsenhakkaaja kotona. Jaksamista, äläkä kuuntele näillä palstoilla moittivia. Luota itseesi ja kokemuksesi puhukoon!
tuli minunkin kerran lähdettyä.. olin sillon nuorempi ja kyseessä oli eka suhde.. nyt oon miehestä päässyt eroon, mutta se "syöpä" minkä narsisti jätti, on minussa edelleen. Mä laitoin suhteen poikki, koska tiesin että siitä ei hyvää seuraa, mutta mulla olis ollut mahdollisuus tehdä elämästäni paljon parempi ilman sitä ihmistä.. oon kuiteski kadottanut itsetuntoni ja kaiken muunkin. Uittamalla itseä itsesäälissä. Eli narsisti sai mitä halusi. Toivottavasti se ihminen ei tee tätä kenellekään toiselle.
Uusi isäpuoleni on alkanut vuosien mittaa osoittaa narsistin piirteitä. Olen aikuinen ja omassa parisuhteessa, äitini valitettavasti kärsii tästä seurasta.
Olen kuullut ne itkut ja surut, mitä suhde aiheuttaa, sitten taas seuraavana päivänä mies on maailman ihanin ihminen, pahinta kaikessa, äitini uskoo, että pystyy miehen muuttamaan. Miksipä hänellä ei olisi siihen eväitä, hänhän on psykiatrinen sairaanhoitaja. Minä en siihen kuitenkaan usko. Olen sanonut suoraan ja epäsuorasti hänelle, miten tästä kaikesta ei hyvää seuraa. Hän kuuntelee ennemmin miestä ja omia tuntojaan kuin ulkopuolisia. Olenkin päättänyt, että elämä on hänen omansa.
Olen itse voisi sanoa ammattilainen tällaisissa persoonallisuushäiriöissä ja nyt sellainen ihminen on rantautunut kaikkein rakkaimman ihmisen elämään, enkä voi sille mitään hyvällä enkä pahalla.
Joudun vain katsomaan sivusta miten käy, uskaltaako äitini lähteä vai jääkö suhteeseen. Olen myös tullut siihen tulokseen, että sanoessani asioita suoraan hän puolustautuu suunnattomasti, ei halua kohdata omia heikkouksiaan tässä asiassa. Olen tullut siihen tulokseen, että kun asioiden laita on hänelle suoraan sanottu ja hän itse haluaa suhteeseen jäädä, vaikka tajuaa miehessä narsistiset piirteet, niin se on hänen oma häpeänsä. Hän tulee hyvin rikkonaisesta lapsuuden kodista ja olen pohtinut sitäkin, että jonkinlaista sairaanloista tyydytystä hän suhteesta saa ja jotakin se hänelle antaa, ettei hän ole siitä paskasta valmis lähtemään. Joten en puutu siihen enää...
Hienoa, että olette päässeet irti niistä inhottavista hetkistä, niistä hirviöistä, mielestäni kuitenkin oman eheytymisen kannalta on myös tervettä miettiä, mikä ajoi hyväksymään sen kaiken? Olette varmasti kuulleet paljon syytöksiä omaa persoonaanne kohtaan, mutta pohtikaa mitä ihmeen tyydytystä olette niistä yhteisistä ajoista saaneet ja miten se on palvellut teitä. Narsistin rinnalla usein on riippuvainen persoonallisuus. MIkä on tehnyt niin vaikeaksi lähteä, vaikka kaikki on ollut nenänne edessä. MIksi olette rakastaneet sellaista ihmistä, joka satuttaa teitä kaikin mahdollisin tavoin.
Onko kuitenkin niin, että narsisti iskee kyntensä jo valmiiksi heikkoihin ihmisiin, ihmisiin, jotka eivät itsekään usko kelpaavansa kenellekään muulle?
Omaa roolia siinä suhteessa on myös hyvä tarkastella, mutta itsensä niskoille ei sairaan ihmisen tekoja saa ottaa, vain se oma rooli siinä suhteessa. Sitä kautta tulee vahvemmaksi itsessään ja ymmärtää, mitä asioita itsessä pitää kehittää, että voi taas luottaa toiseen ihmiseen tulevaisuudessa.
En tiedä miitä mulle on tapahtunut, mutta olen vihdoin löytänyt uudelleen itseni ja päässyt elämässä eteenpäin. Olo on niin Helpottunut!
Elin huonossa suhteessa melkein neljä vuotta, mies uhkaili aina riidoissa erolla ja kaiken piti aina mennä niinkuin hän haluaa..
---------------------
Aika tutulta kuulostaa, mutta omat tunteeni kuolivat lopulta, aloin näkemään suhteen uudessa valossa ja elämään omaa elämää enemmän, vaikkei se tuntunutkaan miltään silloin.
Onneksi tein sen, sillä tajusin jotain mitä en olisi uskonut...eikä mies olisi uskonut että voin tehdä niin...
Lopetin suhteen, muutin pois yhtesestä asunnostamme. Se on ollut parasta mitä mulle on pitkiin aikoihin tapahtunut. En olisi ikinä uskonut että tämä tulee olemaan näin helppoa mulle. Mies on vain ollut todella katkera !?
On haukkunut ja syytellyt vaan kaikesta, eikä ole suostunut kuuntelemaan mua, en enää kyllä hänelle halua mitään puhuakaan!
En tiedä oliko hän narsistinen? En ajatellut suhteessa silloin, mutta näin jälkeenpäin kun miettii niin kyllä vähän piirteet viittaa narsistiseen..
Jos haluat tietää, miten siinä kävisi, jos jatkat suhdetta, niin kirjoita mulle: [email protected]
Kiitos teille vastauksistanne! Ne olivat minulle kultaakin kalliimpaa...
Olen tajunnut nyt myös sen, että narsistin kanssa ei oikein voi olla ystävä, ainakaan kovin pian eron jälkeen. Suhdetta narsistiin voisi kuvailla riippuvaisuudeksi, jota voisi verrata esim. alkoholismiin.
Minä halusin olla ystävä. Halusin saada päivittäisen annokseni hänestä, vaikka vain kuulemalla hänen äänensä... En halunnut päästää irti... Rakastin ja vihasin samaan aikaan... Mutta ennen kaikkea minulla ei ollut vielä voimia eikä rohkeutta luopua kokonaan. Olihan hän tehnyt koko ajan selväksi, että minä tarvitsen häntä. Ja niin kai tarvitsinkin, jotenkin...
Tänään tiedän, että jos aion selvitä kokonaan, minun on päästettävä irti. Elää päivä kerrallaan ilman puheluita, viestejä, tapaamisia... Kuten alkoholistille yksi lasi voi olla liikaa, niin myös pienikin yhteys välillämme, voi saada minut taas liukumaan monta askelta taaksepäin toipumiseni tiellä... Vieroituoireet ovat tuskaa, sillä nyt kun olemme ottaneet etäisyyttä, hän taas osaa näytellä - narsistit ovat kyllä Oscarinsa ansainneet näyttelijäntaidoillaan - ja hän on taas se hurmaava mies, johon alkuun tutustuin...
Mutta NYT minä tiedän, että siellä sisällä on paholainen, joka vie paitsi pikkusormen ja koko käden, niin myös sielun ja sydämen..... Ja nyt kun pala palalta, päivä kerrallaan, olen eheytymässä, en enää halua rakastaa häntä.... EN HALUA ENÄÄ RAKASTAA.... Haluan vain niin kovasti unohtaa, päästää irti ja tulla onnelliseksi....
Kun olin itkenyt lähes kuukauden putkeen tehdessämme eroa ja kun viimein, viimeisillä voimillani, huusin apua ja sain sitä psykologilta ja lääkityksen ahdistuskohtauksiin ja masennukseen, alkoivat ensimmäiset hoipertelevat askeleeni kohti paranemista... Kun vihdoin eräänä päivänä silmäni aukenivat ja sanoin, että enää en jaksa itkeä hänen vuokseen, oli hänen reaktionsa.... Kuinkas muutenkaan..... "noin vähänkö sinä minua rakastit.... mulle tuli oikein paha olo, kun ensiksi itket koko ajan ja sitten joidenkin typerien lääkkeiden vaikutuksesta olet kuin ei mitään...." Silloin sisimmässäni kohosi raivo.... Taas se oli hänen paha olonsa, hänen tunteensa... Entä minä joka yritin vain päivä kerrallaan jaksaa edes elää... Silloin minä vihdoin olin tarpeeksi vahva lähtemään ja sanomaan ensimmäistä kertaa..... Minä en välitä sinun tunteistasi, nyt minulla ei ole voimaa kuin vain itselleni..... Lähes viimeisinä sanoina soi korvissani: jotain vikaa sussa täytyy olla, kun me ei voitu olla yhdessä.... Nyt tiedän, että vika ei ollut minussa......
Nyt yritän päivä kerrallaan mennä eteenpäin ja uskon, että syvällä sisimmässäni soivan Kaija Koon laulun sanat pitävät paikkansa....
"Roosa poistuu hiljaa, ei enää pelkää,
pelkäämään on nähnyt liikaa.
Vihdoinkin hän on vapaa, pois hän lentää,
sä suret sun kunniaa, kun et voi häntä satuttaa enää.
Sä Roosaa et koskaan voi satuttaa enää..."
Munkin eksä haukkuu mua nyt kylmäksi ihmisesksi, että jos hän tämän olisi tiennyt niin ei olisi ikinä halunnut aloittaakaan mitään.
'Olen kylmä ja hirveä', koska olen vihdoin saanut itseni/itsetuntuoani takaisin, enkä missään nimessä halua entistä takaisin, eikä minulla ole häntä yhtään ikävä!
Ei auta vaikka mitä yritin hänelle joskus kertoa. Enää en.
Aivan, se on turhauttavaa, kun toinen ei ollenkaan kuuntele, mitä sulla on sanottavaa. Vihdoin tulee turhautuminen; on kuin hakkaisi päätä seinään -siitä sitten tulee itselle se arvottomuuden tunne; -olet "ilmaa"- jota suhteessa toinen sitten vaan ruokkii henkisellä väkivallalla eri tavoin.
Onhan niin, että "kylmyyttä" tarvitaan, jotta voi kovettaa itsensä ulos suhteesta, mutta sen jälkeen alkaa eheytyminen, kun vaan käy läpi ne tunteet, ja tunnistaa niin omat kuin toisen osuudet asioihin.
Niin, ei ikävä ole yhtään, sillä nyt kun arvostaa itseään, ei voisi enää kuvitellakaan, että alentuisi moiseen suhteeseen, jossa olet pelkkä kynnysmatto.
Olin naimisissa narsistin kanssa runsaat 7 vuotta. Ero oli ainut tapa pelastaa itseni. Lue Mäkelän kirja Naamiona terve mieli, ja ymmärrä tämä: kaikki energia narsistiin laitettuna menee hukkaan. Vain muuan prosentti paranee ja aina vain osittain..suuren järkytyksen/kriisin kautta. Narsistilla ei ole persoonaa - hän on ohut ihmisenä, vain muista ihmisistä tuleva heijastus pitää hänet kasassa. Hän käyttää ihmisiä eikä tunne itseään sairaaksi. Hänen todellisuudellaan ei ole mitään tekemistä sinun todellisuutesi kanssa. Narsismi on lisääntyvä ilmiö tänä 'kaikki mulle heti nyt' -aikana. Netti on erittäin hyvä kanava narsisteille käyttää haavoittuvia naisia hyväkseen (95% narsisteista on miehiä).
Varokaa: jos miehen keskustelu alkaa minä sitä, minä tätä..minulle on tärkeää, minä haluan, minun työni, minun tarpeeni ja hän alkaa pyörittää suhdetta vain omista lähtökohdistaan, omia tarpeitaan palvelleen, suuttuu muutoksista jotka tulevat taholtasi, toiveista jotka tulevat taholtasi, tyytymättömyydestäsi, valituksestasi, kaikesta mikä ESTÄÄ häntä saamasta sitä minkä hän toivoo hyötyvänsä suhteesta sinuun: P A K E N E. Katkaise suhde välittömästi. Älä ikinä enää vastaa puhelimeen. Älä usko valeita, lupauksia että hän muuttuu. Hän EI muutu. Hän vain pahenee. Kun hän ei saa mitä haluaa, hän huutaa, nakkoo tavaroitaan, seuraavaksi uhkailee, alentaa, ja lopulta lyö. Sinä olet lehmä, kana, huora (vrt. miehinen vastakohta on jotain upeaa: härkä, kukko, hyväksikäyttävä ja yläpuolella oleva mies)... Täällä netissä: ole tarkkaavainen. Älä usko mitään, joka näyttää liian hyvältä ollakseen totta: se EI ole silloin totta. Mikään lounas ei ole ilmainen, ja jokaisella hyvällä eleellä on tarkoitus vain sinun hyväksikäytöllesi kun kyseessä on narsismi.
Lue netistä ja opettele tunnistamaan narsistin tuntomerkit. He ovat hyviä näyttelijöitä. Heillä on muistissaan toimiva käsikirjoitus: he syövät ruokasi, likaavat lakanasi, vievät rahasi ja pettävät selkäsi takana.
Minä selvisin. Se otti kolmisen kuukautta itkua, irrottautumista narsistin otteesta. Vielä eron jälkeenkin itkin kun kuulin hänen matkustavan kotipaikkakuntani ulkopuolelle. Napanuora oli niin tiukka. Hän oli elämäni, rakkauteni ja voi, kuinka minä petyin. Sitä miestä jota rakastin ei koskaan ollut olemassakaan. Yhtenä päivänä tehty sopimus purkautui seuraavana päivänä. Hän lopetti seksin kanssani kokonaan, eli kaksoiselämää ja osti seksiä netistä. Valehteli lähipiirilleen ja esitti viisasta ja siistiä miestä. Kotona hän oli hirviö, joka piti vallassaan koko perhettään. Joskus toivoin hänen kuolemaansa. Älä silti sääli minua. Sääli on sairautta. Jokainen meistä vastaa omasta elämästään ja omista valinnoistaan. Tämä suhde opetti minulle itsestäni enemmän kuin ikinä mikään muu. Mieti, miksi sinä haluat olla menestyvien ihmisten jatke, miksi miehellä pitää olla hyvä itsetunto ja älykkyyttä, mutta sinä et luota omien siipiesi kantamiseen? Miksi sinä kaipaat imartelua ja huomiota, sellaista joka on luonnotonta saada muilta paitsi narsisteilta?
Kaikkea hyvää ja jaksamista sinulle. Uskoisin, että pahin alkaa sinullakin piakkoin olla takana päin. On tutkittu, että vie 2-8 vuotta parantua tällaisista kolhuista, mutta se vaatii tietoista itsensä kanssa työskentelyä. Ei riitä että syyttää narsistia kaikesta, pitää uskaltaa myös katsoa peiliin. Läheisriippuva ihminen on oiva narsistin uhri.
tv. kanssasisar
Tunnen tunteen...
Heräsin kun luin kirjoitelmasi!!
Miksi en ole tajunnut, miksi en pysty päästämään irti...
Elämä helvetissä ei ole elämää, vaikka häntä itse niin kovin rakastankin
Onko ero sen tuskan arvoista??