Ikäero

No niin... kupeessa yrittää roikkua itseäni 16v nuorempi mies!!! Vaikka olen nuorekas ja omaa ikääni nuoremman näköinen, ei yksinkertaisesti mahdu nuppiini, että joku nuori mies jaksaa vongata ja jopa itkeä (oikeasti itkee) kuinka onneton on kun ei voi olla kanssani ja kuinka on niiiiin rakastunut ym.

Haisee paremminkin hyväksikäytön yritykselle, eihän kukaan vanhempaan naiseen ihastu/rakastu. Eikös se näin ole?
162260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Minulla oli alussa samat fiilikset, ikäeroa 13 vuotta ja risat.
Yritin potkia miestä kauemmas minkä ehdin, ja sanoin ihan suoraan etten ala suhteeseen noin nuoren kanssa, luuleeko hän että olen joku kusetettava bimbo ja että en mene enää ikinä naimisiin enkä hanki lapsiakaan.
Yhdessä on oltu pari vuotta, seurustelu alkoi kun annoin periksi miehen lähentymisyrityksille.
Asutaan yhdessä, ja ikäerosta on lähinnä joskus haittaa siinä että mun mielestä mies on lapsellinen, ja ollaan vähän eri aaltopituudella esimerkiksi musiikin suhteen.
Eli siinä näkyy sukupolvien kuilu, tunnen välillä itseni vähän kalkkikseksi.
Ja joskus tuntuu oudolta, kun mennään johonkin bileisiin, niin paikalla on suurin osa 20-30 vuotiaita, ja minä olen 40.
Olen kiusannut itseäni mitä sitten kun olen 50 ja vaihdevuosissa ja lopullisesti rupsahtanut, mies on vasta parhaassa iässään, 37 vuotias.
Entä jos sitten alkaa haluta omia lapsia ??????
Nämä on hyviä kysymyksiä, mutta mistä tässä elämässä takuuta saa ????
Suomalaiseen ex-mieheeni, lasteni isään, petyin monta kertaa, vaikka oli yhteiset lapset ei liitto kestänyt.
Nuoressa isäpuolessa on energiaa, ja seksielämän kannaltahan nuori mies on bonus :)
Ota selvää, onko miehellä oleskelulupa, kysele ja tenttaa, hänen vaikuttimiaan.
Aitoa rakkauttakin on, ikäerosta huolimatta. Onnea teille !

Äänestä
  • Jos sun nuorikkos on kosovolainen tai turkkilainen, niin kyllä se sinua kusettaa, älä usko yhtään sitä ukkoa.

    Äänestä

  • ihmeessä.. kirjoitti:

    Jos sun nuorikkos on kosovolainen tai turkkilainen, niin kyllä se sinua kusettaa, älä usko yhtään sitä ukkoa.

    Ei ole kurdi, kosovolainen, turkkilainen tai muslimi. Afrikasta kuitenkin, ei kuitenkaan Nigeriasta, Somaliasta tai niistä maista nitä täällä on saanut lukea. Käynyt Suomessa pari kertaa ja uudestaan tulossa parin kk kuluttua.
    Vaan kuitenkin...

    Äänestä

  • Totta, elämä on ihmeitä täynnä. Ja hyviä kysymyksiä heitit ja samoja kysymyksiä on muiden kysymysten ohella pomppinut aivolohkoon, eritoten kun ikä on sama kuin sinulla.

    Oma exä josta erosin monta vuotta sitten oli enemmän kuin kauhistus ja pettymyksiä tuli pettymysten jälkeen. No, olin nuori ja tyhmä ja uskoin miestä joka oli 10 vuotta vanhempi.

    Oleskelulupaa hänellä ei ole, eikä asu Suomessa. Pari kertaa on Suomessa käynyt ja uudelleen on tulossa parin kk kulutua. Kyseessä ei myöskään ole kurdi, turkkilainen, muslimi, nigerialainen tai sen maalainen joista yleensä täällä puhutaan. Afrikasta kylläkin, joten se kaikenlisäksi vielä pistää vaakakuppia sekaisin.

    Tottahan on se mitä kysyit (totesit), että mistään tässä elämässä ei saa takuita. Voit olla yhtenä hetkenä vaikka pörssihai ja seuraavana päivänä keppikerjäläinen...elämä heittelee joskus aikalailla.

    Äänestä

  • Ei hiivatti kirjoitti:

    Ei ole kurdi, kosovolainen, turkkilainen tai muslimi. Afrikasta kuitenkin, ei kuitenkaan Nigeriasta, Somaliasta tai niistä maista nitä täällä on saanut lukea. Käynyt Suomessa pari kertaa ja uudestaan tulossa parin kk kuluttua.
    Vaan kuitenkin...

    vielä pahempia kuin kurdit, turkkilaiset, kosovolaiset yhteensä, anteeksi nyt vaan! :D

    Äänestä

  • Ei hiivatti kirjoitti:

    Totta, elämä on ihmeitä täynnä. Ja hyviä kysymyksiä heitit ja samoja kysymyksiä on muiden kysymysten ohella pomppinut aivolohkoon, eritoten kun ikä on sama kuin sinulla.

    Oma exä josta erosin monta vuotta sitten oli enemmän kuin kauhistus ja pettymyksiä tuli pettymysten jälkeen. No, olin nuori ja tyhmä ja uskoin miestä joka oli 10 vuotta vanhempi.

    Oleskelulupaa hänellä ei ole, eikä asu Suomessa. Pari kertaa on Suomessa käynyt ja uudelleen on tulossa parin kk kulutua. Kyseessä ei myöskään ole kurdi, turkkilainen, muslimi, nigerialainen tai sen maalainen joista yleensä täällä puhutaan. Afrikasta kylläkin, joten se kaikenlisäksi vielä pistää vaakakuppia sekaisin.

    Tottahan on se mitä kysyit (totesit), että mistään tässä elämässä ei saa takuita. Voit olla yhtenä hetkenä vaikka pörssihai ja seuraavana päivänä keppikerjäläinen...elämä heittelee joskus aikalailla.

    "Voit olla yhtenä hetkenä vaikka pörssihai ja seuraavana päivänä keppikerjäläinen..."

    Kyllä, mutta toisinpäin se ei ikinä mene.

    Äänestä

Kysyjälle, tapauksesi voi olla kumpaa vaan, rakkautta tai hyväksikäyttöä.
Minä tapasin mieheni Suomessa.
Hyvin monet eroaa, suhteet ei kestä, vaikka ikäero olisi oikein päin, vanhempi mies ja nuorempi naine, ja molemmat osapuolet suomalaisia.
Olen itse nyt päättänyt elää tätä elämääni, ja avioliittoani, kunnes toisin todistetaan hän on minun mieheni ja hän rakastaa minua vaikka ikäeroa onkin.
Kuuntele sydämesi ääntä, ota järki mukaan, kysele, käy lukemassa sivuja www.uvi.fi, kysy poliisilta, kysele ja ota selvää.
Mikä on miehen motiivi ?
Saada elää kanssasi vai päästä Suomeen??????

Äänestä
  • mitään jollei ota riskejä, ole nyt onnellinen ja rakasta sydämesi pohjasta jos se joskus päättyy niin se oli sitten tarkoitettu päättyväksi. Ei elämässä koskaan ole takuita missään asiassa ei myöskään rakkaudessa. Minä olen kerran eroonut afrikkalaisesta joka oli minua 10 vuotta vanhempi, ei se silti tehnyt minusta katkeraa tai epäonnistunutta. uskon yhä rakkauteen ja avaan ehdottomasti sydämeni kun vaan oikea osuu kohdalle. Elämä on elämistä varten!Nauti ja onnellisia hetkiä teille!

    Äänestä

  • motiivi on saada elää ja olla kanssani. Ei ole väliä asutaanko Suomessa, hänen maassaan vai missä. Kunhan saamme olla yhdessä...

    Äänestä

  • ei hiivatti kirjoitti:

    motiivi on saada elää ja olla kanssani. Ei ole väliä asutaanko Suomessa, hänen maassaan vai missä. Kunhan saamme olla yhdessä...

    anna palaa, sisko

    Äänestä

  • elämäonihmeitä täynnä kirjoitti:

    anna palaa, sisko

    Ehkäpä kaikki onkin hyvin ja eihän sitä tiedä ennen kuin kokeilee :)

    Jos jättää kokeilematta, niin jälkeenpäin kaduttaa...

    Äänestä

Minulla ja miesystävälläni on myös ikäeroa suunnilleen saman verran. Alussa se häiritsi minua, mutta nyt olen huomannut, että hän on paljon kypsempi kuin suomalainen ex-mieheni ja lasteni isä. Olemme pärjänneet hyvin yhdessä, vaikka asummekin yhdessä vain satunnaisesti vielä ainakin. Hän ei ole vielä hakenut oleskelulupaa Suomeen. Yhdessä olemme olleet kuitenkin jo monta vuotta, ja kihlauduimme tänä syksynä.
Mieheni on turkkilainen, eikä kaikki to potaska, mitä heistä kirjoitetaan todelakaan pidä paikkaansa. Ihan samalla tavalla suomalaisissa miehissä on roistoja ja hyväksikäyttäjiä kuin turkkilaisissakin. Minä en ymmärrä miksi yleinen mielipide on, että kaikki turkkilaiset vain haluaisivat tulla tänne Suomen pakkasiin ja rasismin kehtoon. Me muuttaisimme ilman muuta Turkkiin, mutta lasteni vuoksi en voi ajatellakaan sitä vaihtoehtoa. Siellä vietämme vain lomat.

onnea teille, anna palaa vain. muista, että elämme täällä vain kerran.

Äänestä
  • Olen minäkin rakastanut 17 vuotta itseäni nuorempaa miestä, ja ehkä hänkin minua.

    Yhteen lauseeseesi haluan kuitenkin puuttua. Nimität Suomea rasismin kehdoksi. Se on kyllä pötypuhetta. Vertaapa Suomen ihmisoikeustilannetta esimerkiksi Turkin vastaavaan ja ota selvää, kuinka Turkissa kohdellaan vähemmistöjä. Luulisi, että olet lomillasi huomannut jotakin. Älä likaa omaa pesääsi. Siihen ei ole mitään aihetta. Vai onko moinen ajatus peräisin mieheltäsi? Jos on, korjaa hänen ikävä väärinkäsityksensä.

    Suomi on lähes paratiisi turkkilaiselle, saati sitten Turkin kurdille.

    Äänestä

  • Oletko käynyt miehesi kotimaassa tapamaassa sukulaisia ja perhettä? Jos et, niin miehesi hakee vain lupaa sinun kauttasi. Jos olet tavannut ja sukuloinut, niin ok onnea vaan kovasti!!

    Äänestä

  • pointti... kirjoitti:

    Oletko käynyt miehesi kotimaassa tapamaassa sukulaisia ja perhettä? Jos et, niin miehesi hakee vain lupaa sinun kauttasi. Jos olet tavannut ja sukuloinut, niin ok onnea vaan kovasti!!

    Oliko tämä tarkoitettu minulle vai turkkilaisen kanssa seurustelevalle, mutta vastaan nyt kuitenkin...

    Olen tavannut hänen perheensä ja itseasiassa hänen pyynnöstä/vaatimuksesta. Asuin hänen perheensä luona osan ajasta mitä olin hänen kotimaassaan (Etelä-Afrikassa). Hänen ystäviään tunnen ja myös heidän perheitään. Puhelimessa kun puhumme, jos on joitain hänen ystäviään lähellä niin myös heidän kanssaan puhun ja vaihdamme kuulumisia.

    Olen naimisissa 10 vuotta nuoremman kanssa,joka on Algeriasta.Mieheni muistaa joskus huomauttaa,
    jotta olet pian 40.Sanon aina takas,muistappas kuka hommas sulle oleskeluluvan ja jos et haluu olla Suomes niin ala painuu takaisin kotimaahasi.
    Mies silloin lopettaa heti valituksensa,koska uskoo ettei tapaa lastamme koskaan jos otan ja
    eroon.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Ei hiivatti kirjoitti:

No niin... kupeessa yrittää roikkua itseäni 16v nuorempi mies!!! Vaikka olen nuorekas ja omaa ikääni nuoremman näköinen, ei yksinkertaisesti mahdu nuppiini, että joku nuori mies jaksaa vongata ja jopa itkeä (oikeasti itkee) kuinka onneton on kun ei voi olla kanssani ja kuinka on niiiiin rakastunut ym.

Haisee paremminkin hyväksikäytön yritykselle, eihän kukaan vanhempaan naiseen ihastu/rakastu. Eikös se näin ole?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu