Suhde päättyi, kun miehen oli palattava kotimaahansa. Ratkaisuun päädyimme yhdessä - en voisi elää hänen kotimaassaan, hän ei viihtynyt Suomessa. Joskus rakkauskaan ei riitä. Tätä on niin vaikea niellä. Emme olleet luodut toisillemme, elämä näytti rumat kasvonsa. Iso klöntti kurkussa ei mene alas, ei ylös. Järki "tietää", sydän huutaa.
Kertokaa kohtalotoverit, miten olette hoivanneet särkyneitä sydämiänne vastaavissa eroissa? Miten hyväksyä elämän kovuus, sen ällöttävät realiteetit? Miten päästä yksinäisyyden pelosta?
Kertokaa kohtalotoverit, miten olette hoivanneet särkyneitä sydämiänne vastaavissa eroissa? Miten hyväksyä elämän kovuus, sen ällöttävät realiteetit? Miten päästä yksinäisyyden pelosta?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voi kun voisin vastata kysymyksiisi :( en voi muutakuin vain kertoa, että oma sydänki tässä huutaa vääryyttää. Kun tiedän tehneeni väärin :\ ja kadun sitä oikeasti mutta vain niin myöhään.
Kai sun kannattais puhua jonkun kanssa. Avaudu vaikka enemmän täällä, koita neuvoa muita niiden ongelmissa. Koita saada jotain tekemistä ja jotain muuta ajateltavaa, mutta muista että aika parantaa ne syvimmätkin haavat. - niin kliseeltä kuin se kuullostaakin
Ensi kerralla sitten ihan kotimaista taasen. :)