Mies jäi kiinni juuri 4 vuotta sitten tapahtuneesta pettämisestä. Hän oli suudellut toisen naisen kanssa humalassa ja kuukausien päästä uudelleen ottivat toisiinsa yhteyttä ja tapasivat ravintolassa, kun meillä meni huonosti. Olimme silloin juuri alkaneet seurustelemaan ja luulin että tämä mies ei minua pettäisi.
Tekstiviesteistä minä tiesin ja annoin ne taannoin anteeksi mutta nyt tosiaan sain tietää lisää... Ja jäätyään kiinni mies kuitenkin jatkoi valehtelua eikä aikonut myöntää.
en nyt tiedä lainkaan mitä tekisin. olen vihaa ja ahdistusta täynnä. Tiedän kuitenkin sydämessäni että mies ei ole muuten minua pettänyt koska olemme seurustelleet nyt 5 vuotta ja jätimme taaksemme tuon ensimmäisen kamalan vuoden ja aloitimme alusta. nyt minut kuitenkin vedettiin siihen vuoteen takaisin ja revittiin haavat auki. Järki sanoo että asiasta on jo niin monta vuotta ja että olenhan minä itsekkin muuttunut neljässä vuodessa paljon. Ja ystäväni sanovat ettei suutelu ole niin paha asia.
Meillä oli asiat juuri niin hyvin ja olin elämäni onnellisin mutta nyt taas tuntuu että vajoan syvälle ja masennukseni puhkeaa uudelleen. minua oksettaa että se minua 10 vuotta vanhempi nainen on joskus kerskunut sillä minun selkäni takana että on päässyt suutelemaan minun miestäni.

Vastaukset 9
Vanhimmat
unohtaa.
"ystäväni sanovat ettei suutelu ole niin paha asia"....
Kaikki sellainen on pettämistä ja paha asia jota ei voi puolisolle kertoa... PISTE.
Häipyä kannattaa, jos ei ole yhteisiä lapsia tai lainaa. Ei edes kannata miettiä.
Voihan tuotakin pitää pettämisenä -ilmeisesti mitään muuta ei tapahtunut- vaikka itse en luokittelisi sitä vielä pettämisen puolelle menneenä toimintana. En kyllä pidä ihan asiallisena käytöksenä, mutta missään tapauksessa ei ole eron arvoinen suoritus.
Vaan jokainen oman moraalinsa mukaan. Joillekkin on pettämistä sekin, että näkee unta naapurista.
Kysymyshän on puhtaasti toisen tunteista.
No ei todellakaan ole pettämistä kaikki se, mitä ei voi kertoa puolisolleen. Löysää nyt vähän hyvä ihminen sitä nutturaasi. Vaikka kuinka olisi avioliitossa, niin silti ihmisellä saa ja pitää olla ihan omia juttuja tms mistä ei kerrota toiselle.
Kukaan kun ei omista toista täysin, täydellinen avoimuus = kaiken kertominen olisi toisen omistukseen asutumista.
ne jutut eivät voi olla tyyliin pano- tai pusukaveri.
Minä antaisin kyllä viiden vuoden takaisen suutelemisen anteeksi. Ja antaisin anteeksi paljon enemmänkin. Anteeksi mielipiteeni, mutta minusta on lapsellista tehdä noin pienestä asiasta noin iso numero. Jos minä seurustelisin noin pikkumaisen naisen kanssa, niin jättäisin itse hänet.
Ja ei todellakaan kaikki ole pettämistä mitä ei puolisolleen kerro. Jokaisella, siis aivan jokaisella ihmisellä on aivan varmasti omia ajatuksia, tunteita ja jopa tekoja, joita ei kerro kenellekään.
Ihmiset ovat sellaisia, että joku ei esim. pysty kertomaan jostakin tunteestaan tai pelostaan tai ostoksestaan tai lukemastaan kirjasta tai seksuaalisuuteensa liittyvästä asiasta kenellekään muulle ihmiselle, koska esim. häpeää kyseistä asiaa.
Eihän nyt kaikki se millään voi olla pettämistä.
Huh. Todella ahdasmielinen palsta.
Annan anteeksi, koska meillä on vuosia kaikki olleet hyvin ja olemme selvinneet suuremmistakin asioista. vielä olen surullinen mutta uskon hyvään tulevaisuuteen.