17 vuotias isätön tyttö alkoi seurustella 25-vuotiaan miehen kanssa. Kaikki näytti rakkaudelta. Menivät naimisiin. Ero tuli 5 vuoden kuluttua. Tyttö ei tiennyt että hän haki elämäänsä isähahmoa kun vasta aikuisena. Tuli kriisi. Tytölle tuli murrosvaihe 20-25-vuotiaana jolloin hän rupesi kaipaamaan itselleen nuorempaa puolisoa ja ei ollut enää henkisesti riippuvainen jostain isähahmosta. Tämä selittänee myös sen miksi seksikin oli vastahakoista(?) - eihän isän kanssa sellaista kuulukaan harjoittaa.
Näyttää siltä että jotku teinitytöt saattavat käyttää atraktiivista olemustaan työkalunaan hakiessaan itselleen isähahmoa ja naimisiinmeno on eräs tapa taata isällinen läsnäolo siihen saakka kunnes isää ei enää tarvita. En kuitenkaan halua syyllistää tätä silloista 17-vuotiasta lasta - hän ei välttämättä edes tiedostanut tarvettaan.
Molemmat ovat nyt onnellisesti naimisissa uusien puolisoittensa kanssa, mutta turhia mutkia tuli vaan ensin.
Naimisiinmenoikäraja minusta ihan ok 18v. Joskus tuntuu kuitenkin silti siltä että se ikäraja on liian staattinen ja naimisiinmenoa voi hyväksikäyttää vääriin tarkoituksiin.
Näyttää siltä että jotku teinitytöt saattavat käyttää atraktiivista olemustaan työkalunaan hakiessaan itselleen isähahmoa ja naimisiinmeno on eräs tapa taata isällinen läsnäolo siihen saakka kunnes isää ei enää tarvita. En kuitenkaan halua syyllistää tätä silloista 17-vuotiasta lasta - hän ei välttämättä edes tiedostanut tarvettaan.
Molemmat ovat nyt onnellisesti naimisissa uusien puolisoittensa kanssa, mutta turhia mutkia tuli vaan ensin.
Naimisiinmenoikäraja minusta ihan ok 18v. Joskus tuntuu kuitenkin silti siltä että se ikäraja on liian staattinen ja naimisiinmenoa voi hyväksikäyttää vääriin tarkoituksiin.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mielenkiintoinen isähahmo tuo 8 vuotta vanhempi mies. En ole kovin monista 8-vuotiaista isistä kyllä kuullut. Aika monille parikymppisille tulee jonkinlainen identiteettikriisi, luulisi isien ja aikuisten miesten sen verran tietävän.
Älä heitä syytä vain ex-vaimosi niskaan, sinussa itsessäsi oli yhtä paljon vikaa. Jos jaksat hyväksyä sen, voi nykyinen avioliittosi onnistua.
Mielenkiintoista tässä tapauksessa oli että alkuvaiheessa tyttö oli täysin aikuisen oloinen, ajatteli kuin aikuinen, otti vastuuta kodista yhdessä miehensä kanssa, jne. Sitten muutaman vuoden päästä hän muuttui ikään kuin lapseksi. Rupesi kyselemään vanhemmalta aviomieheltään lupaa asioihin, ja kyseenalasitamaan asioita, rellestämään kylällä ja aviomies ajautui aviomiehen roolista isän roolin.
Ehkä kenties tytöllä oli jäänyt murrosikä elämättä kun joutui lapsuuskodissaan paikkaamaan "karanneen" isän roolia ja tulemaan aikuiseksi liian aikaisin? Murrosikä tuli - myöhään.
Itselläni ei ole exää - niin en osaa siltä kantilta nähdä asiaa - enkä osaa syyllistää varsinkaan ymmärtämättömiä lapsia.
"Aika monille parikymppisille tulee jonkinlainen identiteettikriisi, luulisi isien ja aikuisten miesten sen verran tietävän."
Tämä minuakin asiassa eniten ihmetyttää. Minkälainen aikuinen kuvittelee 17-vuotiaan nuoren oikeasti olevan valmis tuollaiseen koti- ja perheleikkiin? 17-vuotias on niin kesken ja tekisi mitä vain, jotta häntä kohdeltaisiin aikuisena. Ja kun kohdellaan, niin sehän passaa. Jäljet näkyvät myöhemmin.
Isää ei ollu läsnä touhussa, meinaan, olis varmaan valistanu tyttöä ehkä vähän.
Sen sijaan 25-vuotiasta miestä vaan kehuttiin kuinka hyvän työn hän tekee tytölle kun pelastaa hänet maailmalta ja tulee hänen kaikkiin tarpeisiinsa kuin lahja.
Tyttö meni maailman teille silti. Myöhemmin.
33 vuoden jälkeen tuli ero, olisihan se pitänyt arvata.
18-vuotias nainen on täysin kypsä seurustelemaan ja 20-vuotias täysin kypsä menemään naimisiin ja mies on vasta 30-40-vuotiaana valmiimpi avioliittoon, jos niin hullu on, että nykynaisten kanssa rupeaa avioliittoa ajattelemaan, koska tulos on se, että rahat menee, vaikka olisi avioehto,joka on pakollinen.
No, minä olin 18v ja mieheni 30v kun aloimme seurustella ja menimme naimisiin vajaan kahden vuoden kuluttua ja yhdessä on oltu vuosikymmenet eikä isähahmo ole tullut edes mieleen.
Ei ole miehen tarvinnut nuorempaa lähteä hakemaan ja on kyllin viisas ja varakas naimisiin mennessään ja kypsä isäksi.
Jos parikymppinen haluaa parikymppisen niin ne leikit on pikaisesti leikitty.
kukin taaplaa tyylillään. Sääli lapsia.
Ehtiihän siinä sitten yh:na aikaansa viettää.
Toihan oli mulle toi sun viestis! Mä oon yli 30v mies ja mul on kans vuosikymmen ikäeroa nuoreen tyttöystävääni. Meillä menee hyvin. Alussa mua peloteltiin ja varoteltiin. Tää olisi muka valtasuhde ja mä olisin se isähahmo. Mun mielestä se on vaan sellaista Siegmund Freudilaista se hömpötys siitä isähahmosta. Sitten mulle kerrottiin sellaisia että tämä nuori nainen muka jättäisi minut ku mä pääsen eläkkeelle ja mun määrätyt kyvyt lakkaavat. En usko siihen - mun äitin sisko oli itseään tosi paljon vanhemman kanssa koko elämänsä onnellisesti avioliitossa. Todellinen rakkaus on ystävyyttä täynnä eikä siinä katsota omaa etua. Toi kertomus siitä 17-vuotiaasta josta tää viestiketju alkoi, luulen että siinä yritetään ulkoistaa ongelma johonkin teoreettiseen mekanismiin.
Sitäpaitsi mä oon avoimesti jutellut mun kumppanini kanssa näistä asioista niin että me molemmat olemme tietoisia siitä että millainen yhteinen tulevaisuus meillä saattaa olla. Jatkamme tyytyväisinä. Lapset ehtii muuttaa kotoa jo ennen kuin olen eläkkeellä.
Puhut sitten kaikkien 18-vuotiaiden suulla? Ei kannattaisi. Kyllä se nyt on perusasia, että ihmiset kypsyvät eri tahtiin ja heillä on erilainen kasvuympäristö.
Luojan kiitos, että olin itse niin ujo 18-vuotiaana, etten lähtenyt kenenkään miehen matkaan! Olin todella kypsymätön ja isä oli varmasti hakusessa, koska pidin nimenomaan itseäni vanhemmista ja suurikokoisista (itse olen 150 cm pitkä) isällisistä miehistä. Siinä vaiheessa minulle olisi kelvannut vaikka pultsari katuojasta, kun halusin vain huomiota ja rakkautta joltakin. Kuten sanottua, onneksi ujouteni esti ryhtymästä sen lähempiin tuttavuuksiin, vaikka esim. yksi 50-vuotias (vanhempieni perhetuttu) pyyteli minua ulos, ollessani vähän päälle parikymppinen. Hän jahtasi järjestään nuoria tyttöjä (mitä lapsemman näköisiä, sen parempi), mikä tuli myöhemmin ilmi. Muitakin erikoisia tyyppejä pyöri ympärillä.
Olin vasta 30-kymppisenä saanut pääni selvitettyä niin, että tiesin kuka olin, tiesin ettei arvoni riipu siitä mitä muut minusta ajattelevat, tiesin mitä halusin ja mihin kaikkeen ei kannata ryhtyä edes rakkauden tähden. 31-vuotiaana löysin aivan ihanan itseäni pari vuotta vanhemman miehen, jonka kanssa on ollut mitä ihaninta elellä:) Joku muu voi olla henkisesti niin kypsä jo 18-vuotiaana (ainakin omasta mielestään), mutta väittäisin että useimmat eivät ole, joten sikäli ihan ansiokkaita ajatuksia ap:ltä.
Itse menin 18-vuotiaana naimisiin. Jos tuo ikäraja olisi 21 niinkuin ennen, niin olisin säästynyt monelta kurjalta asialta. Mutta en halua yleistää! Jotkut 18-vuotiaat ovat varmasti jo valmiita avioliittoon... minä en vain ollut.
Lapsellisuus, kokemattomuus, minä-kuvan puuttuminen ja vanhemmista riippuvaisuus kun ovat eri asioita vaikkakin kaikki ne kuuluvat enemmän tai vähemmän elämän ensimmäisiin vuosikymmeniin. Vaikeahan se on syreeni-pensaan kukistakaan sanoa että tuleeko ne olemaan valkoiset vai lilat, kun ostaa pelkän taimen jossa on korkeintaan vain lehdet nupuillaan. Raaka omena voi olla isompi kuin kypsä omena.
naimisiinmenon ikäraja pitäs olla 30v- tai sit pressan luvalla aiemmin jos on varhaiskypsä. vasta sillon voi tietää mistä ite tykkää, mistä on kiinnostunu, mitkä asiat on tärkeitä itselle puolisonvalinnassa. mä menin liian aikasin naimisiin robotin kanssa josta kuvittelin kaikenlaista henkevää. jätin siinä kolmiodraamassa pentuna lihasten ja uutuudenviehätyksen takia pojan joka ois henkisesti ollu mulle täydellinen. 8vuotta erosta menny exään ja päivittäin häntä ajattelen. oon vankilassa. nykyinen mies on hyvä perheenisä ja toista lasta odotan. lapset tuo elämään hirveesti onnea.
Ja miksiköhän parikymppinen ei voisi tietää mitä elämältään haluaa? Kaikki ihmiset ovat erilaisia, kaikki suhteet ovat erilaisia, ei voi yleistää. Jos jollakin menee huonosti niin se ei tarkoita, että toisella menee. Itse menin naimisiin 18 vuotiaana ja edelleen ollaan onnellisia nyt 40 vuotiaina.