Haaveilenko mahdottomasta? Haluaisin löytää itselleni sielunkumppanin. Suhteen jossa ymmärretään, kunnioitetaan ja rakastetaan tasapuolisesti. Haluaisin löytää sen rakkauden joka kestää koko elämän. Ihmisen jonka kanssa haluaisin mennä naimisiin, perustaa perheen ja vanheta yhdessä. Suhde jossa olisi paljon enemmän niitä onnellisia aikoja ja että tietäis olevan sen oman puoliskonsa kanssa. Suhde jossa ei olisi väkivaltaa, alkoholiongelmia eikä muutenkaan minkäänlaista tahallista toisen mielipahan aiheuttamista. Onko joku törmännyt tällaiseen onneen?? Jos vastaus on kyllä, niin kertoisitteko millaista teillä on ja missä tapasitte. Olisi ihanaa saada edes joku kaunis tarina, joka antaisi mulle voimia uskoa. Se vain tuntuu nykyaikana mahdottomalta haaveelta. Todistakaa minulle ja muille toivonsa menettäneille että emme haaveile liiasta, vaan onni on tuolla jossain.
Haave vain???
surusimmu_
5548
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eiköhän tuollaisia suhteita voi syntyä ihan missä vaan? Se riippuu just siitä, törmäätkö oikeaan ihmiseen oikealla hetkellä. Mitä jos mies ei haluaisi mennä naimisiin, eikä lapsia, mutta kaikkea tuota muuta suhde olisi, mistä haaveilet? Vosiitko antaa periksi näissä jutuissa?
Kyllä oma elämäni ja suhteeni täyttää kaikki nuo kuvaamasi kriteerit. Yhteistä matkaa elämäni ainoan naisen kanssa olen tehnyt vasta 26 vuotta.
Mutta en koe olleeni onnellinen missään vaiheessa elämääni.
Toiset on vain rakennettu siten, että odottavat oikean onnellisen elämän olevan jossain muualla tulevaisuudessa.
Onni on tuolla jossakin, jotkut sanovat onnen olevan sen etsimisessä...
Todennäköisesti vanhenemme yhdessä, eikä kumpikaan etsi sitä "täydellistä onnea"...
Olen todella onnellinen. Kaksi ihmistä kunnioittaa ja rakastaa toisiaan. Ei oikeastaan riidellä, kun ei ole mitään syytä. Asiat sujuu omalla painollaan... kotityöt jne. Minäkään en uskonut, että tällaista voi löytyä! Mutta nyt se on vaan uskottava :)
Elin ennen tätä suhteessa, jossa vähän väliä riideltiin ja heitettiin toista pihalle. Kotityöt ei sujunu ilman molemminpuolista huutoa jne. Tämän henkilön tapasin baarissa.
Kyllä kaikille löytyy joku, joka on juuri tuota mitä kuvailet. Jos huomaa, että oma suhde ei ole sellainen kuin haluaisi, niin täytyy vaan jatkaa etsimistä. Itse en enää tyytyisi vähempään.
Asuttiin todella lähellä toisiamme ja kävimme samoissa paikoissa... ja kaupassa :) mutta löysimme toisemme vasta netin kautta :)
Ihan sydämestä ottaa, nyt. On toivoa vaikei siltä tunnu :D joskus täytyy tosin ottaa onni omiin käsiinsä.
Elin aikoinani suhteessa jossa tuo alempana kirjoittamasi tapainen oli arkipäivää. Nöyryytyksiä, tuskaa ja riippuvuutta. Se mikä nyt ihmetyttää on miksi ihmeessä siedin päivästä tosieen, miksi Ihmeessä en kerännyt kimpsujani, lähtenyt ilmoittamatta mitään, vaihtanut puhelinnumeroa ja alkanut elämän jossa voin olla onnellinen?? Sama kysymys herää nyt sinun kohdallasi, mikä sinua pitelee vielä noin huonossa suhteessa jossa sinulle ei anneta mitään arvoa? Lupaukset? Moniko niistä on pidetty..?
Minä löysin onnen ;D sen kamaluuden jälkeen työn puitteissa tapasin miehen jonka ensimmäinen katse toivotti tervetulleeksi kotiin. Muutin melkein saman tien hänen luokseen, menimme pian naimisiin ja olemme nyt kuusi vuotta eläneet onnellista perhe-elämää, juuri niinkuin aina toivoin. Hän kunnioittaa minua, kuuntelee minua ja ymmärtää, pitää hyvänä ja kertoo hyviä asioita. Hän ei ole tietoisesti loukannut minua koskaan. Voitko kuvitella? Ei koskaan!
Se on mahdollista. Mutta e mitä voit tehdä edesauttaakseis muutosta on eliminoida se mikä tekee elämästäsi kurjaa, nyt kertaheitolla, heti.
***
Albert Schweitzer on sanonut, että onnellisen elämän salaisuus on hyvä terveys ja huono muisti.