Olemme seurustelleet yhteensä 6 vuotta, kihloissa olemme olleet 5 vuotta. Suhteemme on alusta asti ollut kiihkeä... Välillä rakastetaan kovasti ja välillä ollaan kovasti riidoissa. Mutta rakkautta väliltämme ei ole ikinä puuttunut!
Riidat johtuvat yleensä miehen käyttäytymisestä kännissä. Hän saattaa silloin jättää minut yksin baariin ja häviää itse yöksi tai kahdeksikin "jatkoille". Puhelimesta sattuu aina sopivasti tällöin loppumaan akku, etten saa häntä kiinni. Tietenkin minä naisena huolestun ensin, sen jälkeen tulee epävarmuus - petetäänkö minua? Välillä tilanne on jopa mennyt niin pitkälle, että olen soitellut sairaalat ja poliisit läpi etsien miestäni. Ja huolestuneena odotin häntä kotiin koko viikonlopun. Olin jo aivan varma, että hän on kuollut. Sitten hän saapui sunnuntaina aamusta kotiin, täysin kunnossa, kertoi olleensa vaan jatkoilla.
Aina näiden riitojen jälkeen ollaan sovittu, jotenkin minäkin olen onnistunut antamaan anteeksi. Jokaisen kerran jälkeen, sovitaan, ettei näin enää tehdä. Mutta kummasti näitä uusia kertoja vaan aina tulee...
Silti minä rakastan miestäni yli kaiken, enkä oikeasti osaa kuvitella elämää ilman häntä. Arki ja kaikki muu meidän yhteiselossa on TÄYDELLISTÄ. Tunnen, että me ollaan sielunkumppaneita!
Nyt mieheni on kuitenkin ilmoittanut minulle, että hän ei enää jaksa loukata minua ja luultavasti haluaa eron. Mitään varmaa päätöstä hän ei vielä ole minulle sanonut asiasta. Mutta kaikki puheet jne. viittaavat siihen, että eroamassa tässä ollaan. Syynä tähän eroamiseen hänen mielestään on nimenomaan se, ettei hän enää halua loukata minua kertaakaan. Ettei hän kykene muuttumaan ja olla satuttamatta minua, joten minun olisi kuulemma parempi olla ilman. Itse en usko tähän, koska rakkauteni on niin valtavaa häntä kohtaan ja elämämme yhdessä on loistavaa ilman näitä känniriitoja!
Mitä tehdä? Toisaalta tiedän, että en ansaitse tuota kohtelua ja huolehtimista, silloin kun mieheni on humalassa. Mutta toisaalta en haluaisi millään luopua tästä rakkaudesta, joka meidän välillä on.
Sydän on ihan riekaleina, jo senkin takia, että tässä pitää nyt vaan odottaa mieheni lopullista sanaa, erota vai ei? Pelkään koko ajan pahinta, ja yritän valmistautua siihen, mutta se tunne joka tuon ajatuksen mukana tulee, on aivan kamala! Pelottaa, miten tästä selviää yksin ja tolpilleen! Perhe ja lähimmät ystävät ovat entisellä paikkakunnalla, josta tänne muutettiin yhdessä noin vuosi sitten töiden perässä. Tuntuu, että en haluaisi jäädä tänne yksin - tuntuu, että olen aivan yksin!
Kiitos jos joku jaksoi lukea loppuun saakka. ja vielä suurempi kiitos sille, joka jaksaa vastata viestiini asiallisesti.
Riidat johtuvat yleensä miehen käyttäytymisestä kännissä. Hän saattaa silloin jättää minut yksin baariin ja häviää itse yöksi tai kahdeksikin "jatkoille". Puhelimesta sattuu aina sopivasti tällöin loppumaan akku, etten saa häntä kiinni. Tietenkin minä naisena huolestun ensin, sen jälkeen tulee epävarmuus - petetäänkö minua? Välillä tilanne on jopa mennyt niin pitkälle, että olen soitellut sairaalat ja poliisit läpi etsien miestäni. Ja huolestuneena odotin häntä kotiin koko viikonlopun. Olin jo aivan varma, että hän on kuollut. Sitten hän saapui sunnuntaina aamusta kotiin, täysin kunnossa, kertoi olleensa vaan jatkoilla.
Aina näiden riitojen jälkeen ollaan sovittu, jotenkin minäkin olen onnistunut antamaan anteeksi. Jokaisen kerran jälkeen, sovitaan, ettei näin enää tehdä. Mutta kummasti näitä uusia kertoja vaan aina tulee...
Silti minä rakastan miestäni yli kaiken, enkä oikeasti osaa kuvitella elämää ilman häntä. Arki ja kaikki muu meidän yhteiselossa on TÄYDELLISTÄ. Tunnen, että me ollaan sielunkumppaneita!
Nyt mieheni on kuitenkin ilmoittanut minulle, että hän ei enää jaksa loukata minua ja luultavasti haluaa eron. Mitään varmaa päätöstä hän ei vielä ole minulle sanonut asiasta. Mutta kaikki puheet jne. viittaavat siihen, että eroamassa tässä ollaan. Syynä tähän eroamiseen hänen mielestään on nimenomaan se, ettei hän enää halua loukata minua kertaakaan. Ettei hän kykene muuttumaan ja olla satuttamatta minua, joten minun olisi kuulemma parempi olla ilman. Itse en usko tähän, koska rakkauteni on niin valtavaa häntä kohtaan ja elämämme yhdessä on loistavaa ilman näitä känniriitoja!
Mitä tehdä? Toisaalta tiedän, että en ansaitse tuota kohtelua ja huolehtimista, silloin kun mieheni on humalassa. Mutta toisaalta en haluaisi millään luopua tästä rakkaudesta, joka meidän välillä on.
Sydän on ihan riekaleina, jo senkin takia, että tässä pitää nyt vaan odottaa mieheni lopullista sanaa, erota vai ei? Pelkään koko ajan pahinta, ja yritän valmistautua siihen, mutta se tunne joka tuon ajatuksen mukana tulee, on aivan kamala! Pelottaa, miten tästä selviää yksin ja tolpilleen! Perhe ja lähimmät ystävät ovat entisellä paikkakunnalla, josta tänne muutettiin yhdessä noin vuosi sitten töiden perässä. Tuntuu, että en haluaisi jäädä tänne yksin - tuntuu, että olen aivan yksin!
Kiitos jos joku jaksoi lukea loppuun saakka. ja vielä suurempi kiitos sille, joka jaksaa vastata viestiini asiallisesti.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mitäpä tuohon voisi sanoa. Jos toinen lähtee niin ei siinä paljon voi. Yksi vaihtoehto on käyttää jotain perheterapiaa tms. jos molemmat haluaa. Kenties siinä joku juttu selkenisi. Sama tilanne päällä täälläkin ja odottelua ja odottelua pääseekö toinen ohitse omista syyllisyyksistään. Ei kyllämitään noin "pahaa" ole tapahtunut kun teillä. Jaksamista sinulle.
Mulle heräsi kysymys miksi edes haluat jatkaa tuollaista suhdetta missä toinen häviää pariksikin yöksi ties minne ja laittaa vielä kännyn kiinni. Haluatko todella satuttaa itseäsi uudelleen ja uudelleen jos mies ei kerran tuosta muutu?
Kerrot että rakastat miestä yli kaiken, mutta missä on rakkaus itseäsi kohtaan?
Kaikesta selviää aina vaikka nyt miten sattuisi. Muista että kyllä elämä kantaa, tapahtui mitä tahansa. Muistele aikaa ennen kuin tapasit nykyisen miehesi, pärjäsithän silloinkin omillasi? Mikä nyt olisi muuttunut niistä ajoista. Ja sitten kun olet valmis, tulee elämääsi myös uusia ihmisiä ja uusia suhteita, ja saatat huomata että nykyinen suhteesi ei loppujen lopuksi ollutkaan niin täydellinen kuin nyt luulet.
Voimia ja jaksamista, jos toinen haluaa lähteä, anna sen mennä. Hän palaa kyllä takaisin jos niin on tarkoitettu.
eikö sinua haittaa pettäminen? itse jättäisin tuollaisen miehen jo ihan tautienkin pelossa.
luulen, että miehelläsi on nyt joku toinen, vakava suhde, ja siinä syy jättämiselle. tuo on vain helpompi tapa jättää sinut, ja se saa miehesi kuulostamaan siltä, että hän välittäisi sinusta. jos hän oikeasti välittäsi sinusta, eikä haluaisi satuttaa, hän lopettaisi juoppo/pettämisretkensä, EIKÄ valittaisi ettei pysty muuttumaan, joten jättää sinut...
miksi olet niin riippuvainen miehestä? millainen olit ennen suhdetta? mieti mikä sinusta on tehnyt noin epäitsenäisen, että uhraat oman onnesi surkean miehen vuoksi. jos olisitte "sielunkumppaneita" jne, ei tuollaisia ongelmia olisi.
mitäs jos alkaisit ajatella asiaa näin: hyväksyt mukisematta miehesi seikkailut ja jatkatte suhdetta TAI sanot että tossa on ovi, jos et muutu nyt heti.
sinä olet arvokas, älä anna miehen latistaa itsetuntoasi ja arvoasi.
itseäsi. Koita keksiä itsellesi jokin harrastus. Ehkä harrastuksen parista löytyy joskus mukava ihminen, johon voi edes hiukan luottaa. Et ole käyttötavaraa, jota voi kohdella miten vain.
ÄLÄ EROO, JOS RAKASTAT MIESTÄSI.
PETTÄÄHÄN SE, MUT LASKE PLUSSAT JA MIINUKSET.
Niin loppuu "lentäminen" ja saat pitää miehes aivan yksin itselläsi.!!!
Sanoisinko suoraan sen asian sinulle että vaikka kuinka paljon sinä rakastat sitä miestäsi niin sinä et todellakaan ole ansainnut mitään tuollaista ja voi olla että miehesikin epäröi eikä uskalla ottaa sitä eroa, vaan odottaa sinulta sitä ratkaisua. Omasta kokemuksestani voisin sanoa että ota itseäsi niskasta kiinni ja tee itsellesi selväksi haluatko sinä elää tuollaisessa suhteessa jos vastaus on ei niin mene ja ota ero koska olet sinulla varmasti on parempi elämä edessä ja sinä kyllä pärjäät elämässä ja vielä tulet löytämään uuden ihmisen itsellesi. Oli sitten ratkaisusi mikä tahansa niin toivon sinulle voimia.
Joo, vaikea paikka tämä on... Nyt kun asiaa on pyöritellyt mielessään jo viikon ja itkenyt lähes yhtä paljon, eikä asia ole vieläkään selvinnyt. Päätettiin tehdä nyt mieheni kanssa ratkaisu, että hän lähtee viikonlopuksi pois kotoa ja otetaan "välimatkaa" toisiimme niin, että kummatkin saavat tahollansa miettiä, mikä on itselleen se oikea ratkaisu!
Itse olen edelleen sitä mieltä, että meillä on niin paljon hyvää, ja sitä rakkautta, jota ei ihan kaikkien kanssa löydä, joten haluaisin vielä antaa meille mahdollisuuden. Välillä mietin tuota pettämis asiaakin, siis että petetäänkö minua? Mutta siihen en usko, koska mikään ei siihen suntaan viittaa, paitsi nämä välilliset "jatkoilla" olot. Mutta arkena tms. mikään ei viittaa siihen suuntaankaan. Ja kysyttäessä mies sanoo, ettei petä! Suhteessa täytyy kuitenkin olla luottamusta sen verran, että uskoo toisen sanaan. Varsinkin, kun mies on itse tullut petetyksi edellisessä suhteessaan. En usko, että hän haluaisi tehdä saman nyt minulle.
Luotan siis lähes täysillä mieheeni tässä suhteessa. Uskon, että asia on juuri niin kuin hän itse sanoo. Ettei enää vaan jaksa/halua loukata minua ja pelkää ettei hän itse pysty muuttamaan käytöstään humalassa. Toki siihen olisi helppo ratkaisu - jättää juomiset vähemmälle.
Noh, nyt viikonloppu erossa ja katsotaan sitten taas tilannetta uudemman kerran. Vaikeaa tämä joka tapauksessa on. Ei kuitenkaan haluaisi ihan helpolla luopua kaikesta siitä hyvästä, jota meillä on - ja sitä on paljon! Itse uskon, että jos haluamme tarpeeksi kovasti jotain, ja teemme sen eteen töitä, niin asiat kulkevat siihen suuntaan. Ja sitä toivon meidänkin tapauksessa, että saisimme ratkaistua tämän ongelman ja voisimme sen jälkeen YHDESSÄ suunnata voimavaramme suhteen kuntoon saamiseksi.
Mutta kuten kaikki hyvin tietää, suhteessa ollaan kahdestaan ja jos toinen on asiasta eri mieltä, niin siihen on vaan totuttava ja se on vaan hyväksyttävä.
Itse pelkään suunnattomasti sitä, että jään yksin! En sitä yksinään oloa, vaan sitä että ei ole enää ketään, jonka kanssa suunnitella elämää eteenpäin. Suunnitella niitä tulevia lomamatkoja, suunnitella sitä, kuinka ensi kesänä rakennetaan meidän takapihalle terassi tai sitä kuinka sitten joskus vanhana istutaan yhdessä terassilla kiikkustuoleissa YHDESSÄ ;) Tiedän, että nämä ovat tyhmiä ajatuksia, mutta minä vaan niin kovasti toivoin, että tämä mies olisi se MINUN MIEHENI - nyt ja aina! Nyt tuntuu sille, kuin koko maailma olisi romahtamassa altani eikä tulevaisuuden suunnitelmia enää olisi!
Kaiken kaikkiaan tuntuu pahalta, tuntuu todella pahalta! Tuntuu, ettei tästä enää pääse ylös millään, jos se ero tosiaan tulee!
Olen itsekin tässä miettinyt samanlaista asiaa miehelläni on tälläisiä tekstiviesti naisystäviä joiden kanssaan hänellä on ollut jotain peliä vuosia sitten.. sain kumminkin selville että hän on tavannut näitä naisia kertomatta minulle.. hän peittelee ja salailee paljon asioita eikä suostu puhumaan minulle..
Sinulle neuvoksi että äläole liian sinisilmäinen kaikki ihmiset ovat ovelia ja salailevat aina jotain oli se sitten mitä tahansa! Älä luota liikaa miehesi sanaan, yritä mieluummin ottaa selvää ITSE pettääkö hän sinua niin saat totuuden selville! itse aion selvittää mitä peliä mieheni pelaa selkäni takana.. tuntuu että aina kun käännän selkäni hän nauraa minulle ja ajatelee että miten tyhmä ja sinisilmäinen olenkaan.. Olen ihan romuna ja itkettää koko ajan itsekin aina kuvittelin että tässä on elämäni mies ja mietin kuinka istumma vanhoilla päivillä kesämökillä yhdessä pihakeinussa.. kaikki tulevaisuuden suunnitelmat ovat pieninä palasina ja niin myös sydämmeni..
Mieti näitä asioita kun teet tärkeitä päätöksiä: Onko miehelläsi selkärankaa, onko hänestä kantamaan vastuuta ITSESTÄÄN? Vai onko hän vain rakastettava renttu, joka vain todellisuudessa käyttää hyväksi kiltteyttäsi ja rakkauttasi häneen? Rakastuneena et välttämättä huomaa asioita niin kuin ne todellisuudessa ovat - saatat vuosien päästä ymmärtää, että miehesi ole koskaan rakastanut sinua niin paljon kuin sinä häntä.
Luottaako miehesi siihen, että annat aina anteeksi? Jos vastaus on myöntävä, näin tapahtuu uudelleen ja uudelleen, hamaan tappiin asti. Se olet sinä, joka ruokit osaltasi miehen käyttäytymistä - et tee selväksi, missä kulkee omat rajasi, missä kulkee suhteenne hyvinvoinnin rajat. Miehesi kuitenkin huomaa kärsimyksesi, ja tätä on toistunut niin monesti, että hän tuntee syyllisyyttä. Hän tuntee syyllisyyttä ja häpeää myös siitä, että tietää juomisen ja bilettämisen olevan itselleen helpompi tie jatkaa, kuin tehdä päätös ottaa itseään niskasta kiinni, lopullisesti.
Älä pidä tuota asiaa jotenkin irrallisena ongelmana suhteessanne. "Kaikki olisi muuten hyvin, mutta...". Ei, se on aivan väärä lähtökohta. Miehesi tekee aivan itse sen valinnan että lähtee kaveriensa kanssa, että tarttuu pulloon jne. Se ei ole syy, että oho, sammusin. Se on syy, että hän itse antoi sen mennä niin, siirtää vastuun pois omasta itsestään, aivan kuin se olisi pullo ja kaverit jotka kantaa vastuun.
Avaa silmäsi ajoissa. Miehesi on jo niin tehnyt ehdottaessaan eroa. Hän on heikko ja kykenemätön siihen vastuuseen, mitä parisuhteessa jokaiselta vaaditaan. Puhumattakaan siitä vastuusta, mitä vaaditaan silloin kun perheessä on jo lapsia. Anna miehen elää nuoruuttaan, vetää persekännejä, herätä pubiruusujen vierestä, anna hänen elää sitä elämää jonka hän on valinnut. Kolmen vuoden päästä hän ehkä herää, huomaa että kappas, kaverit ovat jo vakiintuneet, lisääntyneet, mutta minullapa ei ole mitään pysyvää. Siinä vaiheessa hän tajuaa mokanneensa - ja tämäkin tajuaminen sai alkunsa muista kuin hänestä itsestään. Jos kaverit olisivat jatkaneet elämää kuten hänkin, ei hänellä olisi minkäänlaista tarvetta muutokseen. Hän haluaa elää tätä elämää antamatta itsestään mitään, sysää vaikeat päätökset muiden harteille, ei edelleenkään kanna vastuuta itsestään ja omista teoistaan. Hänkö on mies isolla ämmällä? Häntä voit rakastaa, mutta ehkä jälkeen päin huomaat, että siinä oli mukana tietynlaista äidinrakkautta, koska olet niin kauan joutunut toimimaan miehesi sijaishuoltajana.
Ehkä kaikki asiat eivät mielestäsi pidä paikkaansa, eikä kuuluukaan sillä tämä oli versio omasta elämästäni. Ero oli viisain ratkaisu mitä olen tehnyt, vaikka mies on edelleenkin ainoa, jota olen rakastanut. Olen kuitenkin vuosien varrella alkanut nähdä asian eri tavalla. Rakastin sitä unelmaa, mikä minulla meistä oli. Rakastin sitä, mitä hän olisi voinut olla. Vaan ei ollut. Nykyisin säälin häntä. Emme ole enää tekemisissä, mutta olen kuullut hänen olevan rappiolla. Hän jäi porukan ainoaksi, jolla jäi bilevaihde päälle. Nyt on elämä ja viina turruttanut uskoa ja toivoa sen verran pahasti, ettei ole enää muuta tehtävissä kuin tarttua pulloon, toistaa sitä samaa kaavaa kuten aina ennenkin.
Jos siitä tulee tapa, että toinen ei tule yöksi kotiin, on täysin turhaa pitää ensisijaisena ongelmana mahdollista pettämistä. Ongelma siinä, mitkä asiat mies laittaa ykkössijalle elämässään. Et sinä ole edes jaetulla ykkössijalla, sinä olet kakkonen. Sen huomaat nyt, kun miehen omatunto kolkuttaa ja lujaa. Yleensä en neuvoisi ketään eroamaan, mutta juttusi on niin samankaltainen kuin omat kokemukseni, että olisin täysin ajattelematon jos rohkaisisin sinua jäämään suhteeseen.
Sinun pitää olla kiitollinen rakkaudesta, jota olet häntä kohtaan saanut tuntea, eikä surra menettämistä. Aikaa ylitsepääseminen vie, minulla se kesti yli kaksi vuotta. En sitä aikaa koskaan unohda, en hyvässä enkä pahassa. On kuitenkin ihanaa huomata, että tässä maailmassa on vielä ihmisiä, jotka aidoosti välittävät, ja jotka näyttävät sen teoilla, eivät turhilla lupauksilla ja sanahelinöillä. Rakkaus on harvoin oikeudenmukaista, mutta et voi ajatella, että nyt et ehkä koskaan enää rakasta ketään niin paljon. Sitä et voi tietää, mutta se riski kannattaa ottaa. On aivan erilaista rakkautta, kun huomaa voivansa luottaa toiseen 100-prosenttisesti, kun huomaa, että säpsähtää aamuyöllä unestaan turhaan - toinen onkin siinä vieressä, eikä ole mitään hätää. On uskomattoman hienoa, että voi nojata toiseen tietäen, että toinen ottaa vastaan.
Onnea elämääsi, minkä valinnan sitten teetkin.
Joo, nyt se lopullinen päätös on sitten tehty. Mies haluaa erota! Eihän siinä voi muuta tehdä, kuin yrittää parhaansa mukaan ymmärtää ja hyväksyä tapahtuneen.
Itse en olisi tätä missään nimessä halunnut, ja nyt onkin mieli täysin maassa. Uni ei tule, ja jos tulee, niin painajaisten kera. Ruoka ei maistu, tai itse asiassa unohdan syödä, kun olen yksin. En näe tässä tilanteessa valoa tai hyvää mitenkään. Mieli on täysin maassa!
Ex on tukenut minua mahtavasti ja sanoo edelleen välittävänsä minusta, vaikka rakkautta ei enää olekaan. Ollaan sovittu asuntoasiat ja raha-asiat yhdessä, ja yritetään hoitaa tämä ero mahdollisimman hienosti niin, ettei kummallekaan jää mitään hampaankoloon.
Itse olen vain niin pettynyt. Sain vielä tietää, että miehelläni on toinen nainen jo ns. odottamassa häntä. Mies ei kuulemma itse halua mitään suhteita heti, mutta viestittelyn määrä ja sähköpostien vaihtelu tuon "uuden naisen" kanssa kertoo kyllä minulle jotain muuta. Ehkä mieheni ei etsi mitään vakavaa, mutta jotain peliä hänellä varmasti tämän naisen kanssa on.
Tiedän, että nyt on ero astunut voimaan, enkä saisi olla mustasukkainen tai vihainen asiasta, mutta olen! Me kuitenkin vielä joudutaan asumaan yhdessä, kunnes asiat ovat lopullisesti selvät. Ja minua häiritsee se, että minä suren ja mieheni kosiskelee jo toisia.
Onko kenelläkään vinkkejä, miten tästä tilanteesta pääsee eroon?
aikaa tarvitset, oikotietä selviytymiseen ja/tai uuteen onneen ei ole. Jos paikkaat oloasi uudella kumppanilla liian pian, huomaat sen kyllä - et kykene 100% rakastamaan ja tuntemaan, siinä tilanteessa joko olet viisas ja jatkat elämän funtsaamista yksin, tai kiellät totuuden itseltäsi jatkaen uudessa suhteessa räpiköiden. Eipähän tarvitse olla yksin! Helpompaa on usein elää huonossakin suhteessa kuin elää yksin, olla rohkea.
Nyt huomaat, mitkä olivat exäsi todelliset tunteet sinua kohtaan. Hänellä on näin pian uusi viritys, ollut jo suhteenne aikana? Rakkauden menetys silti satuttaa, vaikka toinen olisi ollut kuinka mulkvisti. Ajan kanssa opit näkemään asiat toisin, ensin saatta tulla jyrkkä pudotus, mutta pikkuhiljaa tuntuu päivä päivältä taas vahvemmalta ihmiseltä.
Muista ylläpitää rutiineita, ja tee niitä itsellesi. Käy lenkillä, juo pullakahvit lehteä lukiessä, katso telkkua, tapaa ystäviäsi, käy vanhempiesi luona, kirjastossa, koulussa, uimahallissa. En tarkoita, että elämä pitäisi täyttää kaikella aktiviteetilla, mutta älä jää yksin neljän seinän sisälle murehtimaan. Aloita asunnon etsiminen heti, vaikka se tuntuukin vaikealta. Sitten kun olet päässyt aloittamaan elämäsi "uudelleen", sisustamaan kotisi, ja tavallaan oppinut siihen arkeen mitä elät yksin, alatkin ehkä hiljalleen nauttimaan vapaudestasi, vapaudestasi valita. Kukaan ei loukkaa sinua, voit vapaasti valita ihmiset lähelläsi. Kun olet eheytynyt ihmisenä, nautit jälleen elämästä, ovi uudelle rakkaudellekin avautuu. Kaikki tämä vie todella aikaa, mutta se on sen arvoista! Ajattele, että kaikella on tarkoituksensa. Sinun on tarkoitus oppia tästä suhteesta jotain, oppia ajattelemaan myös itseäsi. Sinulla on oikeus saada vastaanottaa vilpitöntä rakkautta sen sijasta, että antaisit sitä vain itse. Olisit luultavasti kuluttanut voimavarasi loppuun tuossa suhteessa, jossa exäsi kenties piti sinua vain elämänsä ja viettiensä pelinappulana. Älä tyydy sellaiseen asemaan, vaan uskalla vaatia itsellesi enemmän.
Mene lounaalle ystäväsi tai vanhempasi kanssa, auttaisiko se syömisongelmaan? Ja ehkä voit siten myös purkaa tuntojasi. Minulla ainakin toimi tämä, ihmisten tapaaminen. Ruokahalukin kasvoi, kun oli seuraa. Alku aina vaikeaa, lopussa kiitos seisoo :-)