Miten mulle tulee aina välillä näitä juttuja lukiessa mieleen, että joidenkin miesten on hemmetin vaikea ottaa vastuuta. Siis vastuuta itsestään, perheestään, parisuhteestaan, seksuallisesta kanssakäymisestään jne.
Se nyt on vaan niin, että jos et käytä koko ajan kondomia seksin aikana, niin voi tulla lapsi (ja voi tulla sen kanssakin). Ja se on sinun lapsi halusit tai et, ja sinä olet siitä vastuussa. Abortti ei ole ratkaisu. Sori vaan. Eikä vastuu lapsesta ole sen äidin yksin.
Jos sinulla jo on perhe, olet vastuussa siitä. Sinun tulee siis osallistua kotitöihin ja lastenhoitoon. Ne eivät ole vain naisen vastuulla. Ota vastuuta perheen arjesta yhdessä kumppanin kanssa.
Jos sinulla on parisuhde, sinä olet vastuussa siitä. Sinun tulee kohdella kumppaniasi niin, että hänen on hyvä olla joka päivä. Parisuhdetta pitää hoitaa kummankin siinä olevan. Hoitamatta se kuolee. Olet myös vastuussa siitä, että kerrot ajoissa jos jokin on vialla. Pettäminen ja yht'äkkinen katoaminen eivät ole ratkaisuja. Puhu asioistasi, jos jokin painaa.
Olet vastuussa elämästäsi. Kukaan ei tee sinua onnelliseksi, jos et itse jo ole sitä. Kukaan ei ole vastuussa onnestasi, olet itse. Olet vastuussa valinnoistasi ja sanoistasi. Jos olet tehnyt väärän valinnan, korjaa se oikeaksi ajoissa. Älä valehtele. Älä kaunistele asioita. Tee itse ruokasi, jos muiden ei kelpaa. Ota vastuuta muuallakin kuin työelämässä. Sinulla on vain yksi elämä.
Ota vastuu siinäkin, jos et kykene parisuhteeseen. Ole sinkku, jos haluat nussia kaikkia. Tai jos haluat silti perheen ja parisuhteen, muista kertoa tulevalle puolisollesi aikaisessa vaiheessa naisharrastuksestasi. Voi olla, että voitte solmia avoimen suhteen. Kertomattajättäminen on sama, kun ei kertoisi uskonnollisia tai poliittisia näkemyksiään, salaisit elämänkatsomuksesi.
Ja tietysti tämä vuodatus sopii toteutettavaksi kaikille naisillekin :) Jostain syystä vain usein vastuu monesta asiasta on naisella.
Se nyt on vaan niin, että jos et käytä koko ajan kondomia seksin aikana, niin voi tulla lapsi (ja voi tulla sen kanssakin). Ja se on sinun lapsi halusit tai et, ja sinä olet siitä vastuussa. Abortti ei ole ratkaisu. Sori vaan. Eikä vastuu lapsesta ole sen äidin yksin.
Jos sinulla jo on perhe, olet vastuussa siitä. Sinun tulee siis osallistua kotitöihin ja lastenhoitoon. Ne eivät ole vain naisen vastuulla. Ota vastuuta perheen arjesta yhdessä kumppanin kanssa.
Jos sinulla on parisuhde, sinä olet vastuussa siitä. Sinun tulee kohdella kumppaniasi niin, että hänen on hyvä olla joka päivä. Parisuhdetta pitää hoitaa kummankin siinä olevan. Hoitamatta se kuolee. Olet myös vastuussa siitä, että kerrot ajoissa jos jokin on vialla. Pettäminen ja yht'äkkinen katoaminen eivät ole ratkaisuja. Puhu asioistasi, jos jokin painaa.
Olet vastuussa elämästäsi. Kukaan ei tee sinua onnelliseksi, jos et itse jo ole sitä. Kukaan ei ole vastuussa onnestasi, olet itse. Olet vastuussa valinnoistasi ja sanoistasi. Jos olet tehnyt väärän valinnan, korjaa se oikeaksi ajoissa. Älä valehtele. Älä kaunistele asioita. Tee itse ruokasi, jos muiden ei kelpaa. Ota vastuuta muuallakin kuin työelämässä. Sinulla on vain yksi elämä.
Ota vastuu siinäkin, jos et kykene parisuhteeseen. Ole sinkku, jos haluat nussia kaikkia. Tai jos haluat silti perheen ja parisuhteen, muista kertoa tulevalle puolisollesi aikaisessa vaiheessa naisharrastuksestasi. Voi olla, että voitte solmia avoimen suhteen. Kertomattajättäminen on sama, kun ei kertoisi uskonnollisia tai poliittisia näkemyksiään, salaisit elämänkatsomuksesi.
Ja tietysti tämä vuodatus sopii toteutettavaksi kaikille naisillekin :) Jostain syystä vain usein vastuu monesta asiasta on naisella.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Ja hyvä ratkaisu onkin suurimmalle osalle ihmisistä.
Tarkoitin, että abortti ei ole vastuullisen ihmisen ratkaisu. Mutta ymmärrän se, jos elämäntilanne sitä ei salli. En hyväksy sitä, jos se tehdään siksi, että mies ei tajua, että seksin seuraus voi olla lapsi.
Tarkoitus oli sanoa, että ymmärrän abortin ratkaisuksi, jos elämäntilanne on vaikea ja jos on vaikka tullut raiskatuksi. En siis silloin, jos ei vaan oteta vastuuta seksistä.
Tarkoitat, että kaikkia saa huijata ja se on niitten oma vika, jos eivät tienneet?
Esim. lääkäri voi määrätä sinulle lääkkeitä, mutta jos et itse tiedä niiden sopivuutta, se on oma vikasi? Jos syöt myrkytettyä ruokaa, on se oma vikasi, koska et tajunnut sitä?
"En hyväksy sitä, jos se tehdään siksi, että mies ei tajua, että seksin seuraus voi olla lapsi."
Tee siis näin
Vastuullisena ihmisenä tiedostat nyt ongelman ja muistutat siitä aina ennen seksiä: sanot, että jos lapsi tulee, sinä sen myös synnytät, eikä abortti tule kysymykseenkään. Sen jälkeen kerrot rehellisesti, että oletko muistanut vai unohtanut ottaa pillerisi.
Kyllä minä olen aina sanonut parisuhteissani, nykyisessä myös, että jos tulen raskaaksi se lapsi pidetään ja kasvatetaan yhdessä. Lisäksi olen kertonut, jos en ole muistanut pillereitä, jolloin on käytetty kondomia. Samoin antibiottikuurin aikana. Onko se todella niin vaikeaa???
Huoh...kylläpä sä saat perhe- ja parisuhde-elämän kuullostamaan kamalalta ja raskaalta.
Ei ollut tarkoitus. Mutta pitää tajuta, ettei perhe-elämä ja parisuhde ole aina vaan kivaa. Varsinkin silloin, kun se ei sitä ole ja on vaikeaa, pitäisi osata ottaa se vastuu.
Oli että jonain päivänä aiot hankkiutua raskaaksi keinolla millä hyvänsä, eikä se miehelle kuulu paitsi että odotat hänestä tulevan orjasi.
Ongelma on se, ettet tuo asenteitasi ilmi ennen seksiä, vaan vasta jos ja kun vahinko tapahtuu.
Jos kertoisit suhtautumisestasi ajoissa, mies tietäisi, ettei hänen mielipiteillään ole merkitystä, aiot joka tapauksessa huijata jonkun siittämään itsellesi lapsen ja jälkeenpäin tulet peräämään vastuuta.
Sinun eettinen velvollisuutesi on kuitenkin kertoa nämä järkkymättömät mielipiteesi ennen seksiä, ennen parisuhdetta, ennen säännöllisiä tapailuja. Sinun piitää kertoa asiasi mahdollisimman pian, jotta mies ymmärtää etsiä naisen, joka oikeasti välittää muidenkin kuin vain omista haluistaan, osaa ottaa toiset huomioon päätöksenteossa ja muutenkin arvostaa tasa-arvoista parisuhdetta.
Taisit ymmärtää väärin. :)
Minä en ole hankkiutumassa salaa raskaaksi. Minä käytän pillereitä ja jos olen sellaisen unohtanut ottaa käytämme kondomia. Lisäksi käytämme kondomia jos on esim. antibioottikuuri tai muuta. Mies ei ole minun orja, vaan otamme vastuun kaikesta yhdessä. Siis YHDESSÄ, ei niin, että nainen vain ottaa sen.
Olemme myös puhuneet, että jos kaikista ehkäisyistä huolimatta tulen raskaaksi, olemme kumpikin valmiita sen pitämään.
Tämä siis minusta. Mutta kyse ei ollut minusta, vaan miesten vastuusta. Jota sinäkin iloisesti pakoilet suuntaamalla vihamielisyytesi ja väärät päätelmäsi minuun :)
mut sit vois huomioida että naiset kypsyy noihin asioihin huomattavasti miehiä nopeammin. Jos miehelle antas kaks tai kolme vuotta aikaa sulatella asiaa, se varmaan kävis paljon jouhevammin.
Kai se on noita tasa-arvon tuomia lieveilmiöitä.
Kyllä kait se lähtee kotoa, miten mies kasvatetaan. Jos sillä on paljon vapaampaa kuin tytöillä ja äiti tekee sen puolesta kaiken, niin ei kait se vastuuseen kasva isonakaan. Sukupuolieroista muuten on aika turha puhua.
kyllä muaki kasvatti ku vastuu oli just niillä rajoilla että sen katkeamatta jakso kantaa. En tosin sano että se suinkaan onnellista ja ihanaa nuoruutta oli.
Nyt sit pyrkii ottamaan vähän rennommin asiat, joka ei taida sekään olla hyvästä
se hoitaa vastuun, joka asioista päättää...eli nainen. varsinkin ehkäisyssä on uskomatonta miten mammat leikkii avutonta, kun on paksuks tullut.
jos jonkun niin naisen pitäisi katsoa peiliin...jos olisin nainen, niin kyllä tsekkaisin mitä muhun tungetaan ja mitä sinne jätetään. se homma ei miestä kosketa kuin rahallisesti..lapsia saa uusia.
onneks miehillä on oikeus kieltäytyä isyydestä ja pitääkin, jos mielipidettä ei kunnioiteta.
ps. abortti on ratkaisu
Mun mielestä on uskomatonta, miten miehet esittää avutonta kun on tehneet naisen paksuksi. Kyllä jonkun miehen pitäisi katsoa peiliin. Mies voisi käyttää ehkäisyä, jos ei halua lapsia. Aika yksin kertaista. Ja kyllä minä miehenä katsoisin, mihin sen vehkeeni tunkisin ja mitä toisten sisään jättäisin. Hommahan koskettaa teitä ihan yhtä paljon kuin naisiakin. Joku nainenhan voi vaikka jättää kersan sinulle,jos ei huvita itse pitää.
ketäs siinä tulee raskaaksi?? ajattele jumalauta omaa rooliasi ja vertaa sitä miehen rooliin. onko fiksuakin laittaa niin tärkeää asiaa äijälle. no ei vitussa ole, idioottihan sen asian vastuun miehelle antaisi. sinä siitä kärsit.
miehelle kuuluu elarit maksaa...muut on naisten, etkö sinä sitä tajua.
En sitten jumalauta millään.
A) Koska nainen ei tule yksin raskaaksi. Siihen tarvitaan se mies.
B) tällöin se lapsi on siis myös miehen
C) nainen voi ulkoistaa lapsen kuten mieskin, joten se voi vaikka jättää sen miehelle.
D) Johtopäätöksenä lapsi on myös miehen vastuulla ihan yhtä paljon kuin naisenkin.
Kenen mahas se pentu oikeen pullistelee?
Naisen mahassahan se on. Mutta sen jälkeen se on sekä sen isän että äitin vastuulla. Sitä tässä yritin selittää. Se EI ole vain sen naisen! Jokaisella lapsella on oikeus kumpaankin vanhempaan, jos ne olemassa. Ja kummankin on otettava siitä lapsesta vastuu. Myös miehen!
mies maksaa elarit
Niinhän te miehet luulette. Ja jos riittää, niin älkää sitten marisko täällä, että miksi meidän pitää maksaa omien lastemme elatus. Miksiköhän??
Siksi, että ne ovat teidän! Ei ainoastaan niiden naisten! Ei se nainen sitä yksin tehnyt. Ei se ole yksin naisen tehtävä hoitaa sitä ehkäisyä!
Käyttäkää sitä kondomia ja varokaa ettei mene puhki. Ja harrastakaa seksiä kun olette parisuhteessa ja varmoja että osaatte ottaa vastuunne. Huoh!
"nainen voi ulkoistaa lapsen kuten mieskin, joten se voi vaikka jättää sen miehelle."
NAINEN voi ulkoistaa lapsen ja jättää sen.... kuulostaako tuo sinusta tasa-arvoiselta? Siis se, että päätös on yksin naisen?
"D) Johtopäätöksenä lapsi on myös miehen vastuulla ihan yhtä paljon kuin naisenkin."
Tosiaan vähintäänkin yhtä paljon, mutta vain niillä ehdoin kuin se naiselle milloinkin sopii, yleensä rahana sopii.
Käytännössä ei juurikaan pääse tapahtumaan, että isä olisi edes vuosien oikeustaistelun jälkeen saanut lähihuoltajuuden ja viikonloppuäiti makselisi elatusmaksuja.
Jos lähdetään oletuksesta, etteivät kaikki miehet ole paskoja, pitäisi oikeuden tällaisiakin päätöksiä tehdä (tasa-arvoisesti puolet kaikista) ja se varmaan hillitsisi naisten vauvakuumesekoilua ja pillereiden unohteluakin. Ei naisellekaan ehkä olisi niin kivaa maksella elatusmaksuja ja nähdä lastaan tuskin koskaan, tai käytännössä vain silloin, kun isälle sattuu "sopimaan".
Olen täysin samaa mieltä, siinä että miehellä on aivan sama oikeus lapsiinsa kuin naisillakin. Oikeusjärjestelmämme on vino. Mitä tulee naisten e-pillereiden unohteluun, niin siinä on edelleen vastuu myös miehellä. Jos hän ei halua lasta, hän voi käyttä kondomia. Se ei ole vaikeaa. Tai jos ei halua ikinä perhettä, pistää piuhat poikki.
On vain asia niin, että jos on parisuhteessa ja harrastaa seksiä, niin voi tulla lapsi. Siihen kannattaisi asennoitua jo valmiiksi. Tai sitten ottaa puolison, joka ei halua lapsia. Myös pillereitä uhohtamatta voi tulla raskaaksi, ja se kondomikin voi puhjeta.
Todellisuudessa meistä, jotka tännekin kirjoittelemme, suurin osa on vahinkolaukauksia. Harvaa lasta todella suunnitellaan. Toiset vaan ottaa vastuun teoistaan ja perustaa perheen tai on muuten lapsen elämässä mukana. Toiset pakoilee vastuutaan ja maksaa jos jaksaa.
Lapsen jättämisessä ei ole mitään tasa-arvoista, se on kamalaa. Mutta annoin vain esimerkin siitä, että halutessaan nainenkin voi toimia kuten mies. Se vaan on jostain kieroutuneesta syystä kamalampaa, että nainen jättää lapsensa isälle kuin, että isä jättää ne äidille ja häipyy.
Ja sitten vielä tämä yh-naisten morkkaus täällä. Kukakohan niitä yh-äitejä on tehnyt, jos ei miehet. Niillä kaikilla lapsilla on myös isä, muistakaa se.
Kuka on jättänyt pillerit syömättä?
se 9 kk on sun mielestä ihan siistiä vedellä maha pystyssä...niin mikäs siinä. kai se sekin tekemiseksi lasketaan
"Sinun tulee siis osallistua kotitöihin ja lastenhoitoon. Ne eivät
ole vain naisen vastuulla."
Noinhan se nykyään menee. On vain miesten töitä ja yhteisiä töitä.
Miehen täytyy osallistua lapsenhoitoon, kotitöihin yms,
mutta nainen ei osallistu "miesten töihin", koska "ne nyt vaan
KUULUU miehille..."
Kummatkin hoitaa työt puoliksi tai jakaa ne järkevällä tavalla. Ei se, että vaihtaa kaksi kertaa vuodessa renkaat tarkoita sitä, että muuna aikana ei tarvitse tehdä mitään. Ja mitkä olivat tässä tapauksessa mielestäsi "vain miestentöitä"?
kahden ihmisen vastuulla sen homman pelaaminen ja kukin ihminen voi joko valittaa toisen tekemisiä, tai yrittää sen valittamisen sijaan tehdä jotakin asian eteen.