Olen nätti 18-vuotias tyttö. Minulla on paljon vientiä ja minuun ihastutaan usein. Tätä on hankala myöntää, mutta suoraan sanottuna mulla on tainnut urea päästä virtaamaan tuonne korvien tienoille. Siis tämähän ei ole ollut mikään ongelma- päinvastoin- ennen kuin nyt.
Olen tavannut aivan ihanan miehen. Niin ihanan, että olen alkanut haaveilemaan yhteisistä takkatuli-illoista ja jopa jätin toisen deittailemani miehen hänen vuokseen, vaikken aiemmin nähnyt mitään moraaliongelmaa monen yhtäaikaisessa tapailemisessa. Tämä mies on kiltein ja hauskin koskaan tapaamani ihminen. Voisin olla maailman onnellisin tyttö ilman tätä pientä faktoria: hän ei ole komea. Olen nostanut tästä itselleni suuremmanluokan ongelman ja harkitsen jopa jättäväni tämän jutun syrjään kyseisen seikan vuoksi.
Mutta olen niin suunnattoman pettynyt, vihainen itselleni. Tahdon onnen, eikä sen esteenä pitäisi olla toisen tavanomainen ulkonäkö. Tuhlaan hänen aikaansa, tiedän, ja tulen loukkaamaan häntä aika pahasti, ellen saa pian apua ongelmaani.
Kuinka voin pysyä hänelle uskollisena, kuinka voin esitellä hänet perheelleni, kavereilleni, maailmalle... monenlaiset (typerät mutta todelliset) ajatukset sukkuloivat päässäni.
En tahdo luovuttaa vielä, en tahdo odottaa, että "kyllä se maailma vielä opettaa". En ole hänen arvoisensa, mutta yritän olla.
Siis kysymys kuuluu: voinko päästä eroon pinnallisuudestani ja hyväksyä, että ehkä se oikea ei löydykään kiiltokuva-arkistoista?

Vastaukset 10
Vanhimmat
Minäkin olen pöllö, mutta ihan noin pöllö en vielä koskaan ole ollut.
Ah, ollappa vielä noin nuori. Tarkemmin ajatellen, en KOSKAAN ollut noin nuori.
Tiedän, että tämä on typerää.
Siksi kerronkin tästä anonyymisti keskustelufoorumilla, enkä pui tätä oikeassa elämässä. Mutta ongelma on kuitenkin todellinen ja elämääni rajoittava, joten tahtoisin kitkeä sen pois.
Ymmärrän, että näillä "olet idiootti"-kommenteillakin on varmasti pointtinsa, mutta kaipaisin nyt lähinnä jotain apua miten tästä ajattelutavastani pääsisin eroon.
..Kuuntele sydäntäsi!
Jos toisen ulkonäkö ei miellytä niin ei kai sille sitten mitään voi. Tuskin sellaisessa suhteessa voi olla jos pitää toista rumana. Voithan sinä kokeilla miten suhde toimii jos siltä tuntuu.
Olet aikuisuuden kynnyksellä. Jos olisit muutamaa vuotta vanhempi, et edes ajattelisi tuollaista ulkonäköasiaa. Ongelmaasi ei ole välttämättä muuta ratkaisua kuin ikääntyminen. Nuoret ovat pinnallisia ja se on ihan normaalia.
Terveisin onnellinen nainen, jonka mies ei ole mikään adonis, mutta sydän on kultaa.
Nuori ja kaunis, (päättelen) nainen!
Elämä on pitkä kiitorata, jolta jokainen suistutaan kerran pois.
Mene peilin eteen ja älä katso kauneuttasi, (sillä se on katoavaa) vaan kysy: - ">Olenko minä aikuinen", sieltä saat vastauksen!
Jos ystäväsi ei ole kaunis ja se on valinta kriteesisesi, niin heitä hänet "romukoppaan"!
Kauneushan hänestä Sinulle säteilee, jota hehkutat, siis sielun kauneus! Et Sinä ystävillesi ja sukulaisillesi etsi kumppania, vaan itsellesi! Sinä itse valitset hänet, ei kukaan muu.
Ajattele noin 50 vuotta eteenpäin. Kiiltokuva poika voi olla väistynyt rinnaltasi, koska hän löysi " kiiltokuva tytön".
Tämä sielun kauneuden poika voi olla vielä rinnallasi, koska hän rakastaa Sinua.
Tunne, -( jota myöhemmin nimitetään järjeksi) on tärkeämpi näissä pidoissa.Jos häpeät häntä, et ole hänelle oikea kumppani!????)
Jos rakastumisvaiheessa, jossa nyt olet, on vain kauneus, - niin astu ulos ja älä vahingingoita tuota kultakinpaletta! Jos Sinä todella etsit " vain kauneutta", niin etsi sellainen, niin tulet karuun arkeen, jossa elän minä nyt vanha pappa, joka voisin olla Sinulle isoisä. Minä menin siihen ja elän nyt yksin!
Ohitin kauan ennen syntymääsi saman vaiheen ja nyt luulen tietäväni, mikä olisi minun valintani tänään!!
Toivon Sinulle kaikkea hyvää, mutta muista - huomenia on sinulla tuhottoman paljon edessä ja joskus voi tulla päivä, jolloin menet peilin eteen, ( et enää kauniina, vaan elämän vaot poskillasi) kysyt miksi minä tein sen valinnan?
Hyvää Joulua, Hyvää uutta vuotta, ja pitkää ja onnellista elämää Sinulle tienhaarassa oleva nuori nainen toivottava! Vaari.
Yks keino on työntää naamansa sirkeliin ja sitten kohdata se fakta ettet itse kelpaa enää komealle, jolloin ainoa optio jää "valita oikein".
Rakkaus sattuu.
kannattaa vain kuunnella itseään ja vaistojaan, jos toisen ulkonäkö ei kiinosta vaikka olisikin miten ihana, ei suhteesta tule mitään. jos siltä siis tuntuu..
Ei ikä eikä mikään muukaan muuta omia haluja ja sitä mikä tuntuu hyvältä. Yleensä se mikä tuntuu hyvältä kannattaa tehdä, kerran me täällä vain eletään.
...