Itse olen nainen, nuori sellainen, mutta nainen, en tyttö enään.
Olen joutunut kamppailemaan itseni ja omien tuntemuksieni kanssa pitkin elämääni, uskoen etten koskaan ole tarpeeksi hyvä kenellekään.
Eli ensimmäisessä pitkähkössä suhteessani onnellisesti ja vähemmän onnellisesti vuoden, ennenkuin uskalsin katsoa peiliin ja sanoa itselleni, ettei tämä ollut sitä mitä halusin.
Tuolloin olimme kihlautumassa, ja menossa avioliiton auvoiseen satamaan seuraavan vuoden sisällä.
Silloin piti todella miettiä, mitä halusin.
Tiesin yht`äkkiä etten ollut tähän tarkoitettu.
Muutamia kuukausia myöhemmin tulin raskaaksi miehelle, jota menneisyydessäni olin rakastanut, mutta uudelleen yrittäessämme tajusin, että hän ei ollut kasvanut ikinä suhteessa, enkä itse välttämättä pystyisi häntä siihen kasvattamaankaan.
Tunteet eivät kai olleet tarpeeksi vahvoja kannattelemaan välimatkan ja kokemattomuuden tuomia ongelmia, joten itkuni itkettyäni päätin katsoa jälleen eteenpäin.
Silloin sainkin tietää olevani raskaana, ja mies halusi ehdottomasti osalliseksi lapsen kasvatukseen.
Lapsen kanssa, yhdessä vai erikseen?
Siinäpäs vasta kysymys.
Nyt tilanne on se että keskenmenon saatuani olen täydellisen yksin, ja hukassa tulevaisuuden suhteen.
Ehkäpä tapani on aina ollut päästä entisestä yli uudella ihastuksella, mutta omalla kohdallani tämä on kyllä toiminut.
Toki menneisyyteeni kuuluu yksi, ehkä kaksi miestä, joita kohtaan tunteeni eivät koskaan ole loppuneet, mutta elämien heitellessä eri suuntiin, olen sen hyväksynyt.
Tunnen kuitenkin tuntevani nyt itseni, vaikka pelko omasta tulevaisuudesta huolettaa.
Tuntuu kuitenkin siltä, että koska olen varsin kaunis nainen, miehiä on joka viikko tarjolla.
Millaisia miehiä? Millä taka-ajatuksilla? Sen näyttää aika :)
Olen joutunut kamppailemaan itseni ja omien tuntemuksieni kanssa pitkin elämääni, uskoen etten koskaan ole tarpeeksi hyvä kenellekään.
Eli ensimmäisessä pitkähkössä suhteessani onnellisesti ja vähemmän onnellisesti vuoden, ennenkuin uskalsin katsoa peiliin ja sanoa itselleni, ettei tämä ollut sitä mitä halusin.
Tuolloin olimme kihlautumassa, ja menossa avioliiton auvoiseen satamaan seuraavan vuoden sisällä.
Silloin piti todella miettiä, mitä halusin.
Tiesin yht`äkkiä etten ollut tähän tarkoitettu.
Muutamia kuukausia myöhemmin tulin raskaaksi miehelle, jota menneisyydessäni olin rakastanut, mutta uudelleen yrittäessämme tajusin, että hän ei ollut kasvanut ikinä suhteessa, enkä itse välttämättä pystyisi häntä siihen kasvattamaankaan.
Tunteet eivät kai olleet tarpeeksi vahvoja kannattelemaan välimatkan ja kokemattomuuden tuomia ongelmia, joten itkuni itkettyäni päätin katsoa jälleen eteenpäin.
Silloin sainkin tietää olevani raskaana, ja mies halusi ehdottomasti osalliseksi lapsen kasvatukseen.
Lapsen kanssa, yhdessä vai erikseen?
Siinäpäs vasta kysymys.
Nyt tilanne on se että keskenmenon saatuani olen täydellisen yksin, ja hukassa tulevaisuuden suhteen.
Ehkäpä tapani on aina ollut päästä entisestä yli uudella ihastuksella, mutta omalla kohdallani tämä on kyllä toiminut.
Toki menneisyyteeni kuuluu yksi, ehkä kaksi miestä, joita kohtaan tunteeni eivät koskaan ole loppuneet, mutta elämien heitellessä eri suuntiin, olen sen hyväksynyt.
Tunnen kuitenkin tuntevani nyt itseni, vaikka pelko omasta tulevaisuudesta huolettaa.
Tuntuu kuitenkin siltä, että koska olen varsin kaunis nainen, miehiä on joka viikko tarjolla.
Millaisia miehiä? Millä taka-ajatuksilla? Sen näyttää aika :)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.