miniän suunnattomasta vihasta ?
Olen ahdistunut ja epätoivoinen siitä käytöksestä, mitä miniäni taholta saan. En ymmärrä sen kohtelun syytä mutta seuraukset alkavat näkyä jo terveydessäni ja heidän lapsensa käytöksessä.
Olen huolissani sekä lapsesta, että itsestäni ja poikani perheestä myös. Tuo viha ei voi johtaa mihinkään hyvään.
Olen ymmälläni senkin takia, että olen aina ollut pidetty ihminen ja haluttua seuraa niin nuorten kuin vanhempienkin ihmisten suhteen. Miniäni vain ei voi sietää minua ja kohtelee joskus kuin kapista koiraa.
Heidän lapsensa taas pitää mummua kovinkin tärkeänä ihmisenä ja nauttii seurastani ja haluaisi olla kanssani paljonkin.
Hänen äitinsä järjestää usein kohtauksia kun olen lähdössä heidän luotaan. Aivan kuin hän haluaisi, että lapselle jäisi mummon käynnistä aina paha mieli.
Olen usein ihmetellyt, miten voi tuollainen viha olla mahdollista nuoressa naisessa, jolla on kaikkea.
Hän on koulutettu, terve, kaunis, oma koti, mitä ihanin terve ja iloinen lapsi, rakastava, huolehtiva aviomies, vanhemmat elossa, työ, harrastukset ja toimeentulo, ystäviä.
Miten sellainen ihminen edes kykenee vihanpitoon ja tuollaiseen käytökseen, sitä minä en ymmärrä.
Itse hänen asemassaan olisin onnellinen ja jakaisin sen tunteen myös lähimmäisteni kanssa.
Mitään muuta en ole niin toivonut kuin että poikani perhe olisi onnellinen ja heillä olisi kaikki hyvin.
Olen ollut sivullinen heidän elämässään muutoin, mutta aina olen rientänyt apuun kun sitä on pyydetty. Aina on menty miniäni ehdoilla. Jos saisin itse päättää, tekisin heidän hyväkseen paljon enemmänkin ja hyvin mielelläni.
Minun elämässäni he ovat tärkeimmät ihmiset, lapsenlapseni on rakkain maailamssa.
Jos nyt ajattelette, että roikun pojassani, niin voin sanoa, että hän on itsenäistynyt jo hyvin nuorena ja ollut omassa elämässään jo vuosikymmenen, enemmänkin. Eli sellaisesta ei ole kysymys.
Olen ahdistunut ja epätoivoinen siitä käytöksestä, mitä miniäni taholta saan. En ymmärrä sen kohtelun syytä mutta seuraukset alkavat näkyä jo terveydessäni ja heidän lapsensa käytöksessä.
Olen huolissani sekä lapsesta, että itsestäni ja poikani perheestä myös. Tuo viha ei voi johtaa mihinkään hyvään.
Olen ymmälläni senkin takia, että olen aina ollut pidetty ihminen ja haluttua seuraa niin nuorten kuin vanhempienkin ihmisten suhteen. Miniäni vain ei voi sietää minua ja kohtelee joskus kuin kapista koiraa.
Heidän lapsensa taas pitää mummua kovinkin tärkeänä ihmisenä ja nauttii seurastani ja haluaisi olla kanssani paljonkin.
Hänen äitinsä järjestää usein kohtauksia kun olen lähdössä heidän luotaan. Aivan kuin hän haluaisi, että lapselle jäisi mummon käynnistä aina paha mieli.
Olen usein ihmetellyt, miten voi tuollainen viha olla mahdollista nuoressa naisessa, jolla on kaikkea.
Hän on koulutettu, terve, kaunis, oma koti, mitä ihanin terve ja iloinen lapsi, rakastava, huolehtiva aviomies, vanhemmat elossa, työ, harrastukset ja toimeentulo, ystäviä.
Miten sellainen ihminen edes kykenee vihanpitoon ja tuollaiseen käytökseen, sitä minä en ymmärrä.
Itse hänen asemassaan olisin onnellinen ja jakaisin sen tunteen myös lähimmäisteni kanssa.
Mitään muuta en ole niin toivonut kuin että poikani perhe olisi onnellinen ja heillä olisi kaikki hyvin.
Olen ollut sivullinen heidän elämässään muutoin, mutta aina olen rientänyt apuun kun sitä on pyydetty. Aina on menty miniäni ehdoilla. Jos saisin itse päättää, tekisin heidän hyväkseen paljon enemmänkin ja hyvin mielelläni.
Minun elämässäni he ovat tärkeimmät ihmiset, lapsenlapseni on rakkain maailamssa.
Jos nyt ajattelette, että roikun pojassani, niin voin sanoa, että hän on itsenäistynyt jo hyvin nuorena ja ollut omassa elämässään jo vuosikymmenen, enemmänkin. Eli sellaisesta ei ole kysymys.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Tuohan nyt on selvästi viesti jostain, että hän on sinulle vihainen, katkera, suuttunut... Mitä siis olet tehnyt/sanonut? Mitä välillänne on tapahtunut?
No eipä tuota voi oikein kommentoida, kun ei tiedä mistä on
kyse. Olisi mukava kuulla myös toisen osapuolen mielipide
asiasta. Ehkä olet loukannut häntä niin pahasti joskus, että
hän on edelleen vihainen? Näissä kirjoituksissa on se huono puoli,
että "unohdetaan" aina omat teot ja virheet ja heittäydytään marttyyriksi,
jossa ei ole mitään vikaa. Toinen osapuoli on luultavasti
asiasta hiukan eri mieltä, jos ei sitten oikeasti ole joku
sekopää.
Mistä vihanpito johtuu? Ei kai se ihan tyhjästä ole lähtenyt?
puuttu AINA se toisen osapuolen kanta.
Kirjoittaja ei mitenkään heittäytynyt marttyyriksi eikä kuulosta sekopäältä.
Aloittajahan pohdiskelee vain miten selvitä tuosta vihanpidosta.
Kahden välisessä riidassa AINA on kaksi eri näkemystä, me voimme kommentoida vain siihen mitä luemme ja mitä lukemastamme voimme päätellä.
Yleensäkin ottaen pitäisi hiukkasen hillitä tuota negatiivista asennetta, aloittajan tekstissä ei kuulla katkeruus eikä viha vaan epätoivo.
Valitettavasti näissä kirjoituksissa on todellakin se huono puoli, että näkemys on aina yksipuolinen. Pahemmaksi tilannetta muuttaa vielä se, että jotkut kommentoijat lähtevät ikään kuin tukemaan jonkun kirjoittajan yksipuolista näkemystä. Jokainen ansaitsee tukea, mutta oikeassa elämässä kirjoittajan tulehtunut tilanne todennäköisesti vain pahenee, koska toinen osapuoli on entistä vahvemmin oikeassa eikä ole valmis minkäänlaisiin kompromisseihin. Kukaan ihminen ei ole noin täydellinen kuin alkuperäinen kirjoittaja kuvaa itseään.
Tuo alkuperäinen kirjoitus voisi olla vaikka minun anoppini kirjoitus itsestäni. Lähtökohtaisesti anoppisuhteeni alussa halusin kovasti miellyttää anoppiani ja tulla hänen kanssaan toimeen. Toisaalta anoppini on ihan ok tyyppi, jolla on muutamia omia ystäviä, jotka varmaan ajattelevat, että anoppini on ihan miellyttävä ihminen. Anoppi-miniä-suhde on kuitenkin ihan erityinen eikä siinä pelata samoilla pelisäännöillä kuin esimerkiksi ystävyyssuhteissa. Anoppi-miniä-suhde perustuu osittain pakkoon ja toisaalta kahden tuntematttoman aikuisen oletetaan aloittavan lähinnä sukulaissuhteeseen verrattavan suhteen. Oma anoppisuhteeni on mennyt ihan kuolleeseen tilanteeseen vuosien kuluessa, vaikkemme ole varsinaisesti ottaneet yhteen kuin kerran.
Anopilleni hänen poikansa (viisi kappaletta) ovat kaikki kaikessa. Erikoista on mielestäni se, että kolme pojista on eronnut, kaksi jopa kaksi kertaa. Nuorin poika on onnellisesti naimissa, meidän aviolittomme oli aivan eron partaalla kerran. Aina avioero on miniän syytä. Anoppi on kyllä avulias ja on ollut meilläkin joskus pyydettäessä lapsen vahtina. Asumme eri paikkakunnilla, joten käytännössä anoppi ja appi ovat meillä kolme neljä päivää kerrallaan. Olen monta kertaa yrittänyt anopille sanoa, että avuksi oleminen ei tarkoita, että vieraassa taloudessa saa huseerata ihan oman mielensä mukaan. Anoppini ei tätä usko. Jos hänet on pyydetty ja hän on suostunut lapsen hoitoavuksi, anopin ei kuulu vaihtaa verhoja eikä pestä keittiön kaappeja ja vaihtaa niiden järjestystä. Tällaista kaikkea on anopin kanssa koettu. Itse tein sen pahan munauksen suhteemme alussa, että purin hammasta anopin käyntien jälkeen, enkä avannut keskustelua perheemme pelisäännöistä. En myöskään puolustanut "miniä-kolleegojani" anopin arvostellessa heitä. Anoppini mm. oli sitä mieltä, että kaksi miniää veivät hänen poikansa omaisuuden erotessaan. Käsittääkseni jokainen saa erossa itselleen kuuluvan puolikkaansa, jos perheessä ei ole avioehtoa.
Mielestäni alkuperäinen kirjoittaja voi yrittää avata keskustelua miniän kanssa ja kysyä mikä mättää. Siitähän voi seurata kamala riita ja tulehtuneet välit, mutta siinä saattaa olla myös muutoksen mahdollisuus. Jos miniä taas on ihan oikeasti vihaa täynnä, herää tietysti kysymys, miten aviomies voi elää tällaisen henkilön kanssa. Toisaalta jos anoppi kokee epämiellyttäväksi miniän käytöksen, kuka pakottaa pojan perheessä vierailemaan. Voisihan tapaamiset järjestää anopin kotona ilman miniää.
tekstiä, missä alkuperäinen kirjoittaja kehuu itseään täydelliseksi ?
Mielestäni siihen tulkintaan, että anoppi pitää itseään ainakin anoppina täydellisenä, ei tarvita tuon alkuperäisen kirjoituksen perusteella edes rivien välistä tulkintaa. Anoppihan ei pohdi sanallakaan, voisiko se tai se hänen tekonsa aiheuttaa miniän käytöksen.
riveillä eikä lähdettäisi tulkitsemaan rivien välejä joissa ei välttämättä ole mitään tarinaa ;))
ja jospa sitä anopin tekemää suurta vääryyttä ja syntiä ei tässä tapauksessa edes ole pohdittavaksi ;(
Niitä rivejähän tässä tulkittiinkin, ei rivien välejä. Yhdelläkään rivillä ei lue anopin pohdintaa omasta roolistaan. Hän yrittää parhaansa ja tekee kaiken poikansa perheen eteen. Itse en tunne oikeassa elämässä yhtään noin täydellistä ihmistä jossain ihmissuhteessa. Ensinnäkään täydellistä ihmissuhdetta ei ole, pitemmissä läheisissä ihmissuhteissa tulee aina myös säröjä. Koskaan nuo säröt eivät ole pelkästään toisen osapuolen aiheuttamia. Siksi olisi mukava noiden valitusten (olkoon sitten anoppi tai miniä) lisäksi joskus lukea vilpitöntä pohdiskelua omastakin roolista. Tuollainen yksipuolinen miniän mollaaminen ja oman roolin täydellisenä kuvaaminen ei kerro kuin myötätunnon kerjäämisestä.
En silti epäile, etteikö alkuperäinen kirjoittaja olisi ihan oikeasti ahdistunut. Epäreilua on mielestäni se, ettei hän näe itsellään mitään osuutta miniän käytökseen. Eikö se vanha sanontakin kerro, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
jotain todella pahaa miniällesi. Jos et itse tiedä, mitä, kysy suoraan. Ja pyydä anteeksi!
En vihaa anoppiani enkä käyttäydy häntä kohtaan vihaisesti, koska välttelen hänen tapaamistaan. Viimeisen vuoden aikana olen tavannut häntä kerran. Anoppini on tavallinen seitsemänkymmentävuotias nainen. Ei käytä alkoholia, ei polta, ollut suurimman osan elämästään kotona, ei räyhää. Varmasti hänen tuttavansa pitävät hänestä. Mieheni suku ei ole mitenkään sukurakasta, mikä on hieman ihmeellistä, koska anoppini on Itä-Suomesta ja siellä perinteisesti suuret suvut ovat aika yhteisöllisiä. Kuten aika monet seurustelevat nuoret tytöt, minäkin halusin olla kaveri anoppini kanssa. Anoppi soitteli minulle (ei pojalleen) ja perheemme yhteydenpito mieheni vanhempiin jäi pian minun kontolleni. Sitten alkoi kuulua mieheni puolelta arvostelua, että puhun liikaa asioistamme hänen vanhemmilleen. Vähensin puhumista. Pikku hiljaa minua alkoi myös ärsyttämään, että tavatessamme anoppi arvosteli kodinhoitoani ja lastenhoitamistapojani. Sinänsä pienet asiat alkoivat kasautumaan ja lopulta poltin päreeni.
Pari viikkoa sitten mies ja lapset tulivat appivanhemmilta viikonlopun vietosta. Melkein heti tultuaan perheen viisivuotias ilmoitti, että mummu käski äidin paremmin huolehtia varpaiden kynsien leikkaamisesta. Sinänsä pikku juttu, mutta noita on kuultu satoja vuosien mittaan. Eikö anopin olisi luontevampaa sanoa vaikkapa noista kynsien leikkaamisesta pojalleen, joka on paikalla? Miksi terveiset pitää lähettää miniälle. En usko anoppini käyttäytyvän vastaavalla tavalla esimerkiksi ystäviään kohtaan, joten sinänsä ystävyyssuhteet ovat tuskin verrannollisia anopin ja miniän suhteeseen.
Tuli vain kirjoituksestasi mieleen, että tuollainen vihainen käytös voi olla seurausta jostain tapahtumasta tai vuosien mittaan kertyneestä kaunasta ja useamman tapahtuman seurausta. Jos olette vielä kohtalaisen nuoria, kannattaisi nostaa kissa pöydälle ja yrittää selvittää. Meidän tapauksessamme se on myöhäistä. Välimatka on niin pitkä, että on helpompi olla tapaamatta ja yrittää pitää kylmät mutta asialliset välit.
Minulla itselläni taas on sellainen tilanne, että anoppilassa käynneistä on tullut vastenmielisiä sen vuoksi, että mieheni pahoinpitelee minua sekä henkisesti että fyysisesti ja olemme täysin etääntyneet toisistamme. Anoppilassa pitää esittää asioiden olevan hyvin - mieheni on sitä mieltä, että hänen äitinsä ei kestäisi, jos eroaisimme ja toisaalta anoppi on minulle suoraan sanonut, että naisen tehtävä on pitää avioliittonsa koossa ja avioerot ovat vain ja ainoastaan naisen syytä ja hän halveksii sellaisia naisia.
Vaikka en tietoisesti kohdista vihaani ja kiukkuani anoppiin, välittyy se varmaan minusta alitajuisesti. Olen poissaoleva ja hiljainen - ei ole oikein mitään puhuttavaa, kun pitää varoa koko ajan sanojaan, ettei tule lipsahduksia. Ehkä myös alitajuisesti teen eroa mieheni lisäksi myös mieheni sukulaisiin - en enää niin välitä, millaiset suhteeni sinne ovat, koska elän siinä ajatuksessa, että en kestä enää kauaa nykyisessä avioliitossani.
Mieheni vanhemmat asuvat 700km:n päässä meistä, joten näemme harvoin, mutta sitäkin tiiviimmin, sitten kun näemme.
Tässä vaan tällaisia ajatuksia siitä, jos miniän käytös on muuttunut.
suorastaan kerskua sillä, kuka eniten inhoaa anoppiaan ja mitä vähäisimmästäkin syystä.
Miten miniät ovatkin niin täydellisiä miniöinä mutta anopeiksi tultuaan he ovat täysiä piruja.
Joko olet erittäin sivistymätön tai luonteeltasi muuten kovin ilkeä. Tai molempia. Monestihan tyhmyys, kateus ja ilkeys sekä ääretön uteliaisuus ja omahyväisyys käyvät yhtä jalkaa.
En ole kumpaistakaan, on sydämensivistystä ja koulutustakin ja luonteeltani olen enemmänkin liian kiltti kuin ilkeä. Mutta sille ei voi mitään, että näitä sivuja selaillessa tulee sellainen ajatus, että tuosta anopin vihaamisesta käydään kilpaa. Jokainen miniä kertoo olevansa mitä ihanin mutta ne anopit ovat aina niin ilkeitä. Oletteko kukaan tulleet ajatelleeksi, että nämä samaiset miniät todellakin itse voivat olla joskus niitä anoppeja ja sen myötä kai luonnollisesti sitten ilkeitä. Kukaan ei näemmä halua uskoa, että anoppi voisi olla jotain muuta kuin ilkeä piru.
Itse olen sekä miniä että anoppi ja molemmissa rooleissa pidetty. En jaksa ymmärtää mikä kumma niitä välejä niin hiertää. Tuntuisi, että se yhditävä ja lähentävä tekijä olisi se sama mies siinä molempien elämässä ja vielä mahdolliset lapset. Eikö sellaiset ihmissuhteet enemmänkin tuo iloa kuin vihaa ja kaunaa. Näin ainakin pitäisi olla. Näissä ihmissuhteissa se yhteinen rakkauden kohde pitäisi olla myös yhteinen ilonaihe.
siis, että ongelma ovat miniät. Entäpä jos syytä olisikin molemmissa - onko se ihan mahdoton ajatus. On kai päivänselvää, että tänne palstalle kirjoittavat yleensä vain ne, joilla on ongelmia. Ja minusta on ihan hienoa, että saavat purkaa sydäntään täällä.
Eikä anoppien ja miniöiden huonot välit ole mikään uusi asia. Niitä on aina ollut. Ennen vaan naiset ja erityisesti nuoret naiset olivat niin alistetussa asemassa, että heillä ei ollut mahdollisuutta päästä anoppien ja miestensä hirmuvallan alta. Nykyään ei kenenkään tarvitse sietää haistatteluja ja jatkuvaa henkistä alistamista ja se on hieno asia se!
Nykypäivän naiset saattavat olla liiankin itsenäisiä ja stressaantuneita työelämän ja perhe-elämän vaatimusten alla, mutta ei siinä ainakaan auta se, että anoppi mäkättää vieressä siitä, kuinka huonosti taas on asiat hoidettu. Jos anopilla on sanottavaa esim. lasten asioista, voisi hän sanoa niistä pojalleen - ihan yhtä lailla tämä on vastuussa lasten asioista kuin miniäkin.
Täytyy kyllä myöntää, että niskakarvani nousevat pystyyn, kun joku kehuu itseään noin estottomasti. Onhan se kiva, että vaatimattomuutta ihannoivassa Suomessa jollain ihmisellä on noin hyvä itseluottamus.
Kuten sanottu, anoppini on tavallinen nainen. En pidä häntä itse piruna, mutten pidäkään hänestä. Jostain syystä hänellä on kuvitelma, että hänen pitää puuttua käytännön asioihimme ja opastaa ja neuvoa meitä. Siitä johtuu nuo sadat pienet huomautukset lastenkasvatuksesta, kodinhoidosta jne. Olemme menneet naimisiin ja saaneet lapsemme kolmekymppisinä. En koe mitenkään olevani kyvytön huolehtimaan asioistani ilman anoppini huomautuksia. Mielestäni olisi huomattavasti luontevampaa, että harvoin tavatessamme anoppi leikkisi lastenlasten kanssa tai juttelisi minulle kuten vertaiselleen eikä kuten asioista ymmärtämättömälle vajaaälyiselle.
Jos jostain ihmisestä ei pidä, häntä ei välttämättä vihaakaan. Itse en esimerkiksi tunne anoppiani kohtaan vihaa enkä kaunaa. Hän on vain yksinkertaisesti ihminen, jonka kanssa en halua olla tekemisissä. On minulla ollut elämäni aikana ollut työkavereitakin, joista ei voisi tulla sydänystäviä vapaa-ajalla, mutta silti olemme olleet hyvässä hengessä tekemisissä työpaikalla. Jos tapaan anoppini, en riitele hänen kanssaan, mutten myöskään vapaaehtoisesti ole hänen kanssaan tekemisissä.
Ja millainen anoppi minusta mahtaa tulla? Olen sitä joskus miettinyt. Oma tavoitteeni on tulla toimeen lasteni kanssa. Jos olemme miniäni kanssa eri aaltopituudella, haluaisin luonnollisesti tavata poikaani ilman häntä. En halua riidellä miniän kanssa, mutta toivoisin pojallani olevan sen verran omaa tahtoa, että suhteemme säilyy tulevaisuudessakin. Jos taas poikani minut hylkää, voidaan varmaan kysyä, menikö jokin kasvatuksessa pieleen.
En löytänyt tekstistäni mitään itsekehua, löysin vain jotain kuvauksia omista piirteistäni, siis millainen olen ja miten koen tiettyjä asioita.
Se ei liene kehumista eikä liioin itseluottamuksen korostamista.
Muuten, mitää siinä on tuomittavaa jos ihmisellä on itseluottamusta ? Eikö meillä jokaisella ole, ainakin pitäisi olla. Kehen ihminen voi sitten luottaa jos ei edes itseensä ?
Etkö kestä sitä, että meissä ventovieraissa ihmisissä jotka täällä keskustelemme, voi joissakin olla myös hyviä ominaisuuksia.
"On sydämensivistystä ja koulutustakin ja luonteeltani olen enemmänkin liian kiltti kuin ilkeä." Ja pidetty sekä miniänä että anoppina. Eipä tuo nyt ihan pelkästään luonteenpiireiden kuvausta ole. Mutta onhan se tosiaan hyvä, ettei ole liian vaatimaton.
En siis tosiaan yhtään epäile, etteikö esimerkiksi sinussa ole hyviä ominaisuuksia. En tunne oikeassa elämässä yhtään ihmistä, joka olisi pelkästään hyvä tai paha. Tuskin siinä suhteessa teet poikkeusta. Olen toisaalta kasvanut itse siinä suhteessa aikuiseksi, etten kuvittele kaikkien tuntemieni ihmisten pitävän minua ihanana ihmisenä. Vaikken ole tietääkseni riidoissa kenenkään kanssa (edes anoppini kanssa), en kuvittele kaikkien pitävän minusta. Minulla on muutamia erittäin hyviä ystäviä, tuttavia vähän enemmän, mutta silti en usko olevani niin erikoinen tapaus, että kaikki minusta pitäisivät.
Kunhan et vain ala laittaa sanoja suuhuni. En sanonut minäkään, että KAIKKI minusta pitäisivät.
Kerrohan ärsyttääkö sinua se, että olen koulutettu vaiko se että olen ns. hyväsydäminen vaiko se, että olen pidetty anoppina ja miniänä vai kenties se että olen ihmisenä enemmän kiltti kuin ilkeä ?
Ei tuollaisen pitäisi keneltäkään olla pois ja aiheuttaa ventovieraalle ihmiselle tuollaista ärsytystä.
siis miehesi pahoinpitelee sinua, anoppisi laukoo mielipiteitään, mutta vihaat anoppiasi et miestäsi?
sinun ei kuulu kestää tuollaista "liittoa" enää sekuntiakaan. "rakastaa ja kunnioittaa" menee se lupaus, ei "väheksyä ja hakata"!!!
miehesi on tekijä, anoppisi sanoja. miehesi pahoinpitelee sinua ja sinä jäät ja vain olet hiljaa kun anoppi on sitä mieltä että..?
ettei vain sinuun olisi myös päässyt vaikuttamaan niin paljon ne mielipiteet, ettet tajua lähteä, -ja vilkaasti?
siis ensinnäkin: on nyt kenellä tahansa mitä mielipiteitä tahansa, niin ne eivät ole se juttu, vaan se, että MIEHESI ON VÄKIVALTAINEN JA SINUN PITÄÄ PÄÄSTÄ EROON HÄNESTÄ.
se on aivan sama mitä anoppisi on ja mitä häntä kohtaan tunnet. tietysti jos hän todella on naistenvihaaja, niin sehän selittää miehesi käytöstä, mutta sinä olet itse vastuussa omasta elämästäsi. sinun tehtävänäsi on suojella itseäsi, että voit suojella esim. lapsiasi.
sinun tehtäväsi on erota, jättää väkivalta taaksesi.
oletko ajatellut, että omalla käytökselläsihän sinä todistat että anoppsi on oikeassa ja miehesi saa pahoinpidellä sinua oikein luvan kanssa? mitä jos hän tappaa sinut joku kerta, vahingossa tai ei. sitten ei tarvitse enää välittää, totta. mutta ei mitään muutakaan.
vihaa tai älä vihaa, se nyt on kovin pientä tässä vaiheessa millä tunteella irrottaudut, kunhan irrottaudut, lähdet, menet poliisille, haastat miehesi oiekuteen, haet avioeroa ja paremman elämän.
HAE APUA,
HAE EROA,
HAE ITSELLESI PAREMPI ELÄMÄ!
ps. kaikki anopit eivät just ihan tollasia ole. eikä muutenkaan sairaita.
ihminen ei kirjoita noin epäystävälliseen sävyyn kuin sinä, joten ainakin nuo voit poistaa välittömästi listastasi!
terveys ihan kunnossa? Vaikka ulospäin kaikki näyttääkin hyvältä, niin esim. työelämän paineet saattavat nykyään olla melkoiset.
Ehkäpä pohjalla on masennus ja miniä on huomannut, että sinua on helppo käyttää syntipukkina ja purkautumistienä.
Toinen asia, mikä saattaa aiheuttaa mielentilan vaihteluita, on verensokerin heittelehtiminen.
Minulla on pari kertaa ollut työkavereina nuoria diabetesta sairastavia naisia ja täytyy sanoa, etten aina pystynyt heitä ymmärtämään. Kuitenkin heidän sairautensa oli hoidossa.
Sitten voi olla, ettei tällainen verensokerin kohoaminen ja heittelehtiminen aina ole tiedossakaan.
Minulla ei ole diabetesta, melkein päinvastoin. Varsinkin nuorempana, kun ei se syöminenkään kovin säännöllistä ollut, verensokerini laski ihan varmasti yht,äkkiä hälyyttävän alas.
En silloin ollenkaan tajunnut mistä oli kyse, kun jalat eivät meinanneet kannattaa, kädet vapisivat ja tuli kamalan hermostunut olo.
Sen kuitenkin tiesin, että vähäinenkin syöminen auttoi normaaliin olotilaan.
Onneksi siinä ei ollut mitään anoppia, jolle olisin äksyillyt. Ärsytyskynnys, kun oli aika matala.
Ymmärrän kyllä tunteesi ja varsinkin, koska poika ilm. on ainoa lapsesi.
Tietenkin olisi välttämätöntä selvittää mistä tosiasiassa on kyse. Se taitaa kuitenkin olla helpommin sanottu kuin tehty. Jos asioista ei puhuta oikeilla nimillä, selvittelystä ei ole mitään hyötyä. Jos taas puhutaan, niin voi tulla ilmiriita, jossa sinä mitä todennäköisimmin olet häviäjä.
Kyllä minä uskon, että käytöksesi on juuri sellaista kuin kerroit. Koska pojan perhe on sinulle kaikki kaikessa, en usko, että ainakaan tahallasi menisit miniää loukkaamaan tai ärsyttämään. Onhan selvä kumpi siinä pitemmän korren vetäisi.
Olisikohan kyse mustasukkaisuudesta.
Ehkäpä lapsi on sinuun liian kiintynyt. Jospa se kiintymys miniän mielestä onkin pois lapsen kiintymyksestä hänen omaan äitiinsä.
Tai ehkäpä sinä, heillä usein vaikkakin auttamassa käydessäsi, viet liikaa aikaa heidän yhteisestä perhe-elämästään ja pojan ja lapsen huomiota pois miniältä.
Kun lähdet heiltä pois, älä pitkitä lähtöäsi minkäänlaisilla hellyydenosoituksilla tai muillakaan lepertelyillä. Sano, että nyt lähdet ja sillä siisti.
Ehkä miniästä tuntuu kuin haluaisit osoittaa miten tärkeä lapselle olet ja hän on sentään äiti, joka on tärkein.
Tällainenkin voi ärsyttää suunnattomasti.
Muistan miten minua aikoinaan harmitti, kun tyttäreni takertui äitini kaulaan, eikä halunnut lähteä kotiin ja äitini vielä lisäsi kaikin mahdollisin tavoin vettä myllyyn lepertelyllään.
Tämän asian olen aina lapsenlapsiani hoitaessani muistanut.
Omalta kohdaltani ajattelen, että jos tilanne olisi vastaavanlainen, ja rupeaisin olemaan psyykkisen kestokykyni rajamailla, siis raja tulee jossain vastaan, niin pyytäisin poikaa käymään juttelemassa omassa kodissani.
En pystyisi romahtamatta tekemään sitä heidän kodissaan.
Ehkäpä poika ei tajua koko asiasta mitään. Miehet eivät kiinnitä huomiota tällaisiin juttuihn.
Tai sitten miniä on valitellut sinusta niin paljon, että poika hyvinkin tietää mistä on kysymys. Siitä olisi sitten ehkä helpompi lähteä tekemään jatkosuunnitelmia.
Jos tilanne ei muuttuisi, minä en sinun sijassasi kyllä heidän huushollinsa ovea avaisi. Sanoisin, että jos lastenhoitoa tarvitaan, niin hoidan lasta aina tarvittaessa (kun minulle sopii) omassa kodissani ja myöskin poika ja miniä ovat tervetulleita minun luokseni. Omalla maaperällä on sentään vahvemmassa asemassa.
Olisi sitten miniän harkinnassa tuleeko käymään vai ei.
Jos tilanne oleellisesti paranisi, menisin kyllä sen jälkeen käymään. Ei omalle lapselle ja hänen perheelleen kukaan normaali äiti mitään ikuista vihaa kanna.
Viestiketjua alempana alkuper. aloittaja 27.11. "Minun käy todella sääliksi .. "ja sieltä vastauksia nimimerkillä Nimetön eli muori vm 58. Minunkin on PAKKO SELVITÄ!! Turpiini olen miniältä saanut ja miniä ajanut humalassa mieheni jalan ylikin pilsukänässä ja ajelee autolla kännissä lasten kanssa, itse miniä on ihmisille kertonut ja känniajon todístajia on muitakin kuin minä ja mieheni! Yhtä helvettiähän se on kun säälin lasta, joka ei saa tavata mummoa ja poikani on samaa mieltä ihanan eukkonsa kanssa !
sanonut vihaavasi sinua? Taitaa olla pahanlaista ylitulkintaa, jos kykenet käymään heillä tapaamassa lapsenlastasi. MIstä tiedät. että olet odella pidetty ja haluttua seuraa, ehkä kukaan ei vain ole ollut rehellinen.
Se varmuus ja into, jolla käytte aloittajan kimppuun, hämmästyttää minua.
Tuossa yllä nimimerkki "Eräs anoppi" pari muutakin kirjoittajaa pystyi paneutumaan ketjun avaajan tilanteeseen liikaa samastumatta.
Minulla oli kerran kollega, jolla oli samankaltainen tilanne kuin ap:lla. Sivulta nähden tämä miniä oli kyllä melkoisen vaikea ihminen kaikin tavoin: Hän riiteli muidenkin kuin miehensä ja anoppinsa kanssa, vaikka oli vasta muutaman vuoden yli 20. Mikä tahansa aihe riitti riidan syyksi.
Pariskunta erosi melko pian. Enkä kantaa otakaan siihen, millainen tämä kollegani poika oli aviomiehenä. En tiedä siitä, ei kollegakaan koskaan arvostellut minulle miniäänsä itse.
Jo avioliiton aikana ja varsinkin avioeron jälkeen miniä teki kaikkensa hankaloittaakseen anopin eli kollegani ja hänen miehensä eli vaarin kanssakäymistä lapsenlapsen kanssa.
Appivanhemmat olivat valmiit milloin tahansa ottamaan lapsen hoitoonsa, he hakivat lapsenlapsen kotiinsa loma-aikoina ja veivät takaisin. Aika usein lapsen äiti ei kuitenkaan antanutkaan lasta mukaan, vaikka asia oli juuri sovittu puhelimessa.
Avioerotilanteessa miniä syytti aika pahoista asioista miestänsä. Mies siinä sitten sairastui ja kuolikin sairauteen melko pian. Miniä meni naimisiin ja sai uuden lapsen, jonka anopin kanssa aloitti saman rumban. Ero tuli taas nopeasti.
Kymmenessä vuodessa miniällä oli takanaan kaksi rikkoutunutta avioliittoa, kaksi häiriintynyttä lasta ja kaksi onnetonta anoppia, joiden apu ei kelvannut.
Nyt molemmat lapset on huostaanotettu äidin väkivaltaisuuden ja eräiden muidenkin asioiden takia. Vanhempi on kohta 15, näin hänet kesällä juhlissa. Hänen tulevaisuutensa ei lupaa hyvää, laitos odottaa. Nuorempikin on terapiassa.
Minun, sivulta seuranneen, näkemys on, että TÄSSÄ tapauksessa alkuperäinen ongelmien syy oli kyllä miniä. Hän vaikutti minun, siis ihan sivullisen tarkkailijan, silmiin melko häiriintyneeltä. Myöhemmin sain tietää, että hänen taustansa oli ollut melkoisen kamala.
Pointtini on siis se, että ei aina tiedä, missä on syy. Eikä aina huolestunut anoppi ole kateellinen, mustasukkainen tai omistushaluinen. Toisinaan myös nuorempi nainen voi olla moniongelmainen.
Tarinani ei paljon taida auttaa kysyvää anoppia.
Aina ei auta keskustelu, ei ymmärtäminen, ei odottaminen, ei juuri mikään.
Mutta varsinaiset maksajat eli lapset säälittävät.
voisin luulla, että oma anoppini on kirjoituksen takana.
paitsi en järjestä kohtausta kun anoppini poistuu kotoani, mutta odotan joka sekunnin kun hän on vierailemassa että hän lähtisi.
syy siihen osittain kyllä on esim.että hän toimii lapseni kanssa kuin omansa...vaippaa vaihdetaan kun huvittaa ei kysytä lapsen vanhemmilta että vaihdanko/tarvitseeko vaihtaa.tuo lapselle ruokia jotka hänen mielestään kelpaa lapselleni ja syöttääkin ne ennen kuin kysyy voinko tarjota lapsellenne!!!
ja ihan suoraan sanottuna nämä ovat pieniä asioita siihen nähden mitä muita tempauksia anoppi on järjestänyt vuosien aikana jotka hänen armaan ainoan poikansa kanssa olen elänyt. siltikin ainoa toiveeni on että anoppi osaa joku päivä erottaa toisistaan äitiyden ja mummouden!
on omat aivot ja hän käyttää niitä. Muutenhan ei selity tuo, että hän kykenee vaihtamaan lapselle vaipan ilman että kysyykö, vaihdetaanko. Kukenee antamaan lapselle ruokaa ilman, että kysyy tarvitseeko lapsi ruokaa. Kaikki äidit eivät tuohon kykene, kyselevät tuolla äitien palstalla että milloin ruokitaan ja miten hoidetaan ;)
Eli en tuollaisista syistä kyllä anoppiani kodistani kaiottaisi.
Jos hän hoitaa lastasi kuin omaansa niin olisit onnellinen, sehän on merkki siitä, että hän myös rakastaa lastasi.
eikö olisi kohteliasta kysyä lapsen omilta vanhemmilta, että tekeekö hän nämä vaipan vaihdot/ruokinnat vai haluaako kenties äiti tai isä itse hoitaa lapsensa tarpeet???
katsos jokainen tyylillään ja anoppi taipukoot minijän tahtoon, kun kyse on minijän lapsesta!!!
KIITOS!!!
oletko todella noin mustasukkainen lapsestasi. Mitäpä sanoisit jos anoppisi olisi samalla tavalla mustasukkainen lapsestaan. Aivan varmasti tukehtuisit kiukkuusi. Eli järki kauniiseen käteen. Anoppi varmasti osaa tehdä eron äitiyden ja mummouden välillä, onhan hän kokenut molemmat, itselläsi se mummous on varmasti vielä kokematta.
Mitä ne anopin tempaukset sitten ovat, jos jo noin "kamalia" on kertomasi, että ihan syöttää lastasi kysymättä sinulta ja vaihtaa vaipat ! Pöyristyttävää !
Kuinka sitten sallit anoppia ollenkaan kotiisi, eikö tuossa tilanteessa varsinkin se anoppikin heitetä pellolle jos lapsen isäkään ei ole kuvioissa mukana? Muutenhan et voi sanoa, että lapsi on yksin sinun!
Ja omistatko todella sen lapsen ? Voitko omistaa toisen ihmisen noin, että et salli lapsen läheisten olla hänen elämässään?
Puhut lapsen isästä, mutta sanot lapsen olevan sinun !!??
Miten ahdistunut lapsesi mahtaa olla sinun käytöksestäsi. Näytätkö tuon anoppivihasi myös hänelle ? Voitko ollenkaan tajuta mitä se vaikuttaa lapsesi ajatuksissa ja käytöksessä ?
Aika moni isovanhempi nauttii roolistaan juuri siksi, että silloin saa nauttia lapsista, mutta huoltajuus on jossain muualla. Jokaisella vanhemmalla on vastuu lapsistaan ja sen vuoksi oikeus päättää käytännön asioista. Esimerkiksi itse en ole antanut lapsilleni makeisia alle nelivuotiaina. Asiasta käytiin molempien isovanhempien kanssa suukopua, koska "mummun ja ukin oikeuksiin kuuluu hemmotella". Tuo käytännön järki ja oma-aloitteinen toiminta on tietysti ihan kiva juttu. Tosiasia on se, että isovanhemmat eivät joudu elämään lastenlasten kanssa 24/7 ja vanhemmat ja heidän pienet lapsensa joutuvat kärsimään seuraukset, jos isovanhemmat toimivat vastoin perheen periaatteita ja sääntöjä.
En ollut tuon edellisen viestin kirjoittaja. Itse voin kyllä myöntää olevani mustasukkainen lapsestani, jos mustasukkaisuus tarkoittaa lapseni oikeutta johdonmukaiseen kasvatukseen. Jos isovanhemmat eivät pysty edes suurissa linjoissa noudattamaan meidän (huom! myös isän) kasvatusperiaatteitamme, olen ihan rauhassa mustasukkainen niin kauan kuin lapseni huolenpitoa tarvitsevat.
Anopeilla on yksi varma tapa saada miniä takajaloilleen ja se on pojan perheen käytännön asioihin puuttuminen. Minkä ihmeen takia anoppien on välillä todella vaikea ymmärtää, että nuori polvi on iät ajat tehnyt asiat toisin kuin vanhempi sukupolvi ja ihan hyvin asiat silti rullaavat. Me emme voi palata esimerkiksi kolmeakymmentä vuotta ajassa taaksepäin. Silloin oli omat hyvät juttunsa ja nyt on omansa.
Onhan isovanhemmilla oma roolinsa lasten elämässä, mutta siihen rooliin ei ainakaan meidän perheessä kuulu lastenkasvatusvastuu tai -oikeus. Meillä on muitakin läheisiä ihmissuhteita kuin isovanhemmat kuten tädit ja sedät ja kummit ja ystävät. Mitä elämästä tulisi, jos he kaikki meillä kyläillessään ottaisivat ohjat käsiinsä ja antaisivat kukin vuorollaan ruokaa ja vaihtelisi vaippoja. Meillä on sen verran vilkasta kanssakäymistä suvun kesken, että lähes joka viikonloppu joku ainakin pistäytyy kylässä. Ihme kyllä, kukaan muu kuin anoppini ei epäile meidän selviävän itsekin lastenhoidosta. Jos käymme jossain sukuloimassa tai sukulaiset meillä, autamme toisiamme, jos talonväki jotain apua haluaa. Useimmiten kuitenkin ollaan kylässä ja vuorollaan "passaamme" toisiamme omassa kotonamme. Lastenhoito on itsestään selvästi joka paikassa vanhempien hommaa, isovanhemmat ovat kylässä.
Rakkautta voi osoittaa muullakin tavalla kuin puuttumalla varsinaiseen hoitotyöhön. Rakkautta on kunnioittaa perheen tapoja ja olla tuputtamatta omaa kaikkitietävyyttään. Mielestäni vanhempien kasvatusvastuun kyseenalaistaminen osoittaa lähinnä anopin itserakkautta.
vaipanvaihto ja lapsen syöttäminen on lapsen kasvatusta ja jos anopilla sattuu vaippa menemään pikkuisen vinksalleen niin lapsesta saattaa tulla vaikka rikollinen ;))))
voi luoja noita teidän juttujanne, että vaipanvaihto kuuluu vain lapsen vanhemmille ja on kasvatusta !! ei voi kuin nauraa.
onko olemassa yhtäkään sellaista anopin tekemää asiaa, johon ette puutu hampaat irvessä ja nyrkit pystyssä?
entäpä jos tuo lapsirukka joutuu vaikkapa päiväkotiin hoitoon ja vanhemmat ei ole ruokkimassa ja vaippaa vaihtamassa, miten hänen sitten käy, surku ajatella että lapsi hukkuu paskaan ja kuolee nälkään.
lopetakaa jo hyvät miniät tuo vihanpitonne ja alkakaa elää omaa elämäänne
mummouteen ei kuulu lapsen ruokkiminen ja vaipanvaihto ? Mikä siihen sinun mielestäsi kuuluu ? Mitä haittaa lapsellesi on siitä että mummo vaihtaa vaipan tai ruokkii ?
Itse olen syyllistynyt mummona samaan asiaan, eli olen antanut lapselle ruokaa ja vaihtanut vaippaa kun olen ollut häntä hoitamassa. Molempia olen tehnyt ilman vanhempien lupaa.
Mitä minun olisi tullut mielestäsi tehdä kun lapsella on raskas pissavaippa housussa tai kun lapsella on nälkä ?
että lapselle ie vaippoja vaihdella eikä ruokaa anneta ?!!!
ja vielä puhutaan siitä, miten nuoret äidit valittavat kun mistään ei saa mitään apuja lapsenhoidossa, yhteiskunnalta ollaan vailla kotiapua ja piikomisia mutta kuitenkaan edes läheisiltä ei sallita pienintäkään elettä auttamiseen. Ette taida itsekkään tietää mitä tahdotte.
ole mikään nukke, joka on anopille leluksi hankittu! Joka perheellä on vauvan kanssa omat rutiininsa ja aikataulunsa, joita anoppien ei ole syytä sotkea. Jos on ruoka-ajat on niitä syytä kunnoittaa, samoin vauvan nukkuma-aikoja. Ei miniäkään varmaankaan anopin kotona päätä mitä syödään ja koska!
Kirjoittajahan kertoi anopin tekemisistä, kun anoppi on vierailuilla, siis käsittääkseni ei lasta hoitamassa. Eihän se ole sama asia.
Itse olen hoitanut lapsenlapsiani paljon ja luonnollisesti vaihtanut vaippoja ja ruokkinut. Tehnyt lukemattomia muitakin asioita, jotka vanhempien läsnäollessa kuuluvat ensisijaisesti heille. Siihenhän on pelkällä hoitopyynnöllä lupa annettu. Eihän lasta voi hoitaa, ellei huolehdi hänen tarpeistaan.
Tapanani ei ole kuitenkaan koskaan vierailulla ollessani, mahdollisesti ihan tilapäistä ja äkillistä tarvetta lukuunottamatta, ollut ruveta lapsia ruokkimaan tai vaippoja vaihtelemaan.
Olen ihan varma, ettei miniäni olisi sitä hyväksynyt. Kyllä hän äitinä on aina huomannut vaipanvaihdon tarpeen ja ruoka-ajat ovat hänen päätettävissään.
Luulisin, että asioihin puuttumiseni olisi saanut hänet ajattelemaan, ettei hän mielestäni hoida lapsia tarpeeksi hyvin.
Ja kyllä se minunkin mielestäni olisi jollakin lailla tuntunut vanhempien, ja varsinkin miniän reviirille tunkeutumiselta.
Ehkäpä en olisi ollut ihan näin tarkka, mikäli kysymyksessä olisivat olleet tyttäreni lapset. Äitihän voi tehdä monta sellaista juttua, joista anopin on pidättäydyttävä.
Uskoisin olevani ihan normaali anoppi, joka maalaisjärkeä käyttämällä on selvinnyt vuosien hoitoruljanssista ilman yhteenottoja.
väärin ymmärtää. Toisaalta, kaikki eivät hallitse luetun ymmärtämistä. Yhtä hyväntahtoisessa hengessä ;o)
että vaipanvaihto ja lapsen ruokkiminen on kasvatusta ja kuuluu vain lapsen vanhemmille.
Luehan tarkemmin.
osana lasten kasvattamiseen? Oletko keskittynyt jakamaan henkistä pääomaa mutta jättänyt fyysisen hoivaamisen ja huolehtimisen vähemmälle?
itsekkin, ne on sitä hoivaamista ja huolehtimista lapsen hyvinvoinnista mutta KASVATUS on jotain aivan muuta kuin vaipanvaihto ja ruokkiminen.
Mummona minä hoivaan ja huolehdin aina kun siihen annetaan tilaisuus, vaikka lapsen äiti onkin joskus kieltänyt lapsen hellittelyn ja halimisen ja varmasti on nyreissään jokaisesta vaipanvaihdosta jonka tekee joku muu kuin hän itse tai hänen ystävänsä, ruokkimisesta puhumattakaan.
kirjoittaja ei puhunut mitään anopin vierailusta ja vierailun aikana tapahtuneesta avusta vaan siitä että anoppi ILMAN LUPAA vaihtaa vaipat ja antaa lapselle ruokaa. Eli kirjoittajan mielestä hoitaa lasta kuin omaansa.
saan sen käsityksen, että kirjoittaja puhuu anopin vierailusta. Miksi hän muuten sanoisi, että odottaa joka sekunnin, kun hän on VIERAILULLA, että hän lähtisi?
Onhan sanomattakin selvää, ettei kukaan voi moittia anoppia, eikä ketään muutakaan, joka on vartavasten lasta hoitamassa ja silloin vaihtaa vaipat ja antaa lapselle ruokaa.
Kyllähän nyt jokainen tajuaa, ettei sellaiseen erillistä lupaa tarvita, eikä lasta pitkää aikaa voi ilman ruokaa pitää ja vaippakin on vaihdettava. Mikä hoitaja se sellainen olisi, joka ei lapsen tarpeista piittaisi. Eihän kukaan äiti sellaista voi tarkoittaa.
Ei minun miniäni ainakaan ole antanut määräyksiä siitä miten monta kertaa on luvallista vaippoja vaihtaa silloin, kun se asia on minun huolekseni jätetty.
Ruoka-ajat ja lapselle annettava ruoka tietenkin on suurin piirtein sovittu, mutta eivät nekään koskaan niin nopon nuukia ole olleet. Vauvojen ruoka on tietysti asia erikseen. Isompina lapset saivat vapaasti valita söivätkö samaa ruokaa kuin me, vai äidin heille laittamaa. Kyllä sekin asia oli äidin tiedossa ja lapset söivät sitten illalla äidin laittaman ruoan, mikäli olivat päivällä mieluummin syöneet eri ruokaa.
Ts. minä olen hoitanut lapsia kuin omiani, eikä siitä asiasta ole koskaan sanomista tullut.
Ei nyt joka asiaan kannata takertua, eikä ruveta hiuksia halkomaan puolin eikä toisin.
VIERAILU sen sijaan on eri asia. Silloinhan äiti hoitaa ITSE omat lapsensa, eikä siihen tarvitse kenenkään tunkea. Minä en edes haluaisi.
Se maalaisjärki on aina käyttökelpoinen.
Jos lapsen kasvatus- tai hoitovastuuta ei siirretä jollekin muulle, se on lapsen vanhemmilla. Jos olemme meillä kotona ja mummo tulee kylään, hänellä ei ole mitenkään automaattisesti oikeutta alkaa ruokkia lasta tai vaihtaa tämän vaipppoja. Mielestäni tämä on täysin luonnollista ja pätee muihinkin vieraisiin. Jos lapsi menee HOITOON isovanhemmille tai asiasta muuten sovitaan, silloin hoitovastuu on isovanhemmilla. Päiväkodissakin tapahtuu tuo vastuun siirto. Monessa päiväkodissa on jopa sovittu pieni ele, jolla vastuun siirto tapahtuu. Päiväkodissa myös keskustellaan, mikä on lasten vanhempien tahtotila asioiden suhteen. Isovanhemmilla tuppaa asiat välillä menemään toiseen suuntaan eli isovanhemmat alkavat toimimaan täysin vanhempien tahdon vastaisesti.
Mielestäni kirjoitat ristiriitaisesti. "hoivaan ja huolehdin aina kun siihen annetaan tilaisuus, vaikka lapsen äiti onkin joskus kieltänyt lapsen hellittelyn ja halimisen ja varmasti on nyreissään jokaisesta vaipanvaihdosta" Puhut samassa lauseessa siitä, että hoidat lasta, kun siihen annetaan tilaisuus ja toisaalta siitä, että lapsen äiti ei pidä asioihin puuttumisestasi. Jos isovanhemmat hoitavat lasta pyydettäessä, se on varmasti ilo kaikille. Jos taas isovanhemmat tulevat kylään ja alkavat touhuta asioita omalla tyylillään vanhempien toiveista välittämättä, ollaan kyllä täysin hakoteillä. Lapselle voi osoittaa hellyyttä muutenkin kuin puuttumalla käytännön asioihin.
Täytyypä sanoa, että olet ymmärtänyt täysin oikein isovanhemman roolin. Mummu ei ole nuoren ydinperheen perheenjäsen, mutta varmaan yksi tärkeimmistä sukulaisista. Kun lapset aikuistuvat, sekä vanhempien että lasten pitäisi ymmärtää muuttunut tilanne. Molemmilla on oma perhe, omat tavat ja niitä pitäisi kunnioittaa. Aikuiset lapset eivät kanna vanhempiensa jääkaapista ruokaa kuin omastaan tai arvostele vanhempiensa kotia. Vanhemmat taas antavat nuorelle perheelle tilaisuuden luoda oma kotinsa ja sen pelisäännöt. Kun ollaan vierailulla, ollaan vierailulla. Kun ollaan pyynnöstä lasta hoitamassa tai lapsi on isovanhemmilla, isovanhemmat toimivat kuten parhaaksi näkevät. Toki ruoka-allergiat ja sen sellaiset huomioon ottaen.
siis en kai oleta jos lapsi on anopilla hoidossa että hän jättää huolehtimatta lapsen tarpeista!!!
vaan tarkoitin että kun hän tulee vieraaksemme hän ottaa ohjat käsiin lapsen hoidossa ilman että kysyy esim.voisinko auttaa? vaan astelee tupaan asenteella kun mummu tulee, mummu hoitaa...
tekee juuri noin. Hän ajattelee lapsen hoitamisen olevan hänen etuoikeutensa kun hän kyläilee meillä. Ja tuo lapsen ihollaoleminen ärsyttää minua suunnattomasti (etenkin kun hän tupakoi), vaatii lasta syliin, pussailee ja halailee ja muuta sellaista. Ja ruokapöydässä syöttää 2-vuotiasta.... Hermo menee!
tällä palstalla noin tervejärkinen anoppi - ymmärrät sanomattakin, milloin olet hoitovastuussa ja milloin et. Juuri noin sen pitääkin mennä! Sinulle uskaltaisin jättää lapseni hoitoon koska vaan.
Iloisia päiviä sinulle mummuna!
nuo anioppisi "virheet" osaksi.
Olen tupakoiva mummu, valitettavasti, mutta KOSKAAN en polta lapsen läsnäollessa enkä mene tupakalta haisevana lapsen luo. Hän ei siis tule koskaan näkemään mummoaan tupakka suussa ja haisevana.
En katso etuoikeudekseni hoitaa lasta mutta aina kun menen hänen luokseen, luonnollisesti leikin lapsen kanssa, se ei ehkä ole mitään hoitamista.
Vaipanvaihtoon en pakkaudu mutta sitä syöttämistä lapsi joskus ruokapöydässä mummulta vaatii ja minusta myös 2 vuotias tarvitsee ruokaa ja joskus apua sen syömisessä jos ei itse malta syödä.
En VAADI lasta syliin mutta otan hänet syliini jos hän haluaa, en koskaan ole pussaillut lasta, mutta lapsi on kyllä pussannut mummoa poskelle ;)
halailen ja hellin kun lapsi tulee syliin ja lapsi pitää mummon halailusta.
Oma lapsenlapseni on vilkas ja iloinen 2 vuotias, ja sen ikäisenä lapsi tarvitsee syliä ja hellyyttä läheisiltään.
Mummot on juuri sitä varten tehty :)
Itse aikoinaan nuorena äitinä olin kovinkin onnellinen ja otettu että lapsestani pidettiin ja aina anoppilassa niin mummo kuin muutkin läheiset suorastaan ryntäsivät lapseni luokse halailemaan ja leikkimään ja lepertelemään. Itselleni se antoi aikaa istua kahvilla ja seurustella muitten kanssa ja tiesi että lapsesta pidetään huolta.
Lapselle ei tuosta myöskään ole jäänyt mitään traumoja.
Eli ei pitäisi menettää hermojaan tuollaisesta. Se on aivan normaalia mummojen käytöstä ja miksi sitä ei suotaisi. Lapselle se on vain hyväksi.
Onko teillä muuten toisella mummolla samat "viat" kuin anopilla ?
Eikö siis lapsen äidin mielestä 2 vuotias tarvitse ruokaaa, vai mitä tarkoitat ?
Jos tuon ikäisen on ruokailut itse hoidettava, hän on varmasti aliravittu ja nälkäinen aina.
Hyvä että edes anoppi joskus huolehtii lapsen ruuan saannista jos lapsen äiti ei sitä tee.
Aivan mahdottomia odotatte lapsiltanne jos jo 2 vuotiaan on kyettävä yksin huolehtimaan syömisensä.
joudun joskus katselemaan kauhulla kun alle 2 vuotiaan äiti antaa lapselle suuhun lakuja ja suklaata ja muita herkkuja. Ihmettelen eikö edes neuvolassa sanota mitään tuosta makean syönnistä. Neuvola lienee kuitenkin se ainut minkä ohjeita nuoret äidit noudattavat.
Itse en antaisi karkkeja alle 5 vuotialle lapselle ollenkaan. Minusta karkin syönti ei ole mitään hemmottelua ja hellimistä, päinvastoin.
Jos äiti saakin karkin antamisesta hyvän mielen, lapsi sen syömisestä kärsii kovastikkin kun seurauksia aletaan hoitaa.
Puhut, että ei JOUDUTA elämään noitten lasten kanssa !!?? Te äidit siis joudutte ?!
Minulle mummona ja anoppina olisi suuri ilo SAADA elää lapsen arjessa.
Minua esim. ei päästetä lapsen luokse jos hän on kiukkuinen, nuhainen, kuumeinen tai muuten kipeä, väsynyt, nälkäinen, leikkii kavereiden kanssa jne.
Juuri kipeänä ollessaan pieni lapsi tarvitsee hellyyttä ja huolenpitoa ja seuraa, muttä tämän päivän äidit taitavat odottaa jo hyvin pieniltä lapsilta itsekseen selviytymistä. Äideillähän ei ole liikoja aikoja lastensa sylittelyyn ja hellittelyyn, vai onko vain niin, että tämänpäivän äitiyteen sellainen ei enää kuulu.
Itse vanhempana ihmisenä uskon edelleen siihen, että pienen lapsen kehitykselle ja kasvulle on erinomaisen tärkeää rakastava lämmin syli ja kädet jotka silittävät silloin kun on kipeä olla.
Lasta ei pitäisi hoitaa tuosta vaan lonkalta puolihuolimattomasti vaan hänelle pitäisi oikeasti antaa aikaa ja huomiota, paneutua siihen mitä tekee ja jopa NAUTTIA ! Sen ei pitäisi olla velvollisuus vaan ilo.
Eiköhän kirjoittaja tarkoittanut sitä, että mummu ei anna lapsen syödä itse lusikalla tai haarukalla pöydässä vaan lappaa ruokaa lapsen suuhun. Jos perheellä on sellainen tapa/ajatus, että jokainen syö itse omalla lusikalla, kun on taidon oppinut, voisi mummukin sitä kunnioittaa.
Kyllä 2 -vuotias syö ihan sujuvasti itse, jos hänelle on annettu mahdollisuus se taito oppia. Itse asiassa jo puolitoista vuotias syö itse esimerkiksi päiväkodissa ja heitä tuskin syytetään siitä, ettei lapsi saisi ruokaa.
Lähesty poikasi perhettä ja miniää juuri tuolla samalla asenteella, millä kirjoituksesi kirjoitit. Saat varmaan ennätysajassa porttikiellon poikasi perheeseen.
Sinä näytät tietävän, miten huonoja nykyäidit ovat ja sinä olisit valmis pelastamaan ainakin lapsenlapsesi erityisesti hirviöäitinsä kynsistä. Isästä ei ole mitään mainintaa, joten hän lienee kuollut tai muuten vain näkymättömissä lapsensa elämästä.
En itsekään ole antanut parin vuoden ikäiselle lapselle makeisia, mutten ole valmis kyllä kivittämään ketään päinvastoin ajattelevaa. Joskaisessa perheessä on omat tärkeät asiat, johon kiinnitetään huomiota. Meillä (ja näköjään teillä) yksi tärkeä asia on ollut oikeat ruokailutottumukset, jossain toisessa perheessä jotkut muut asiat. Näin on varmaan poikasi perheessä.
Minäkään en halua meille ketään vieraita mukaan lukien anoppi, jos lapset sairastavat. Omien vanhempien syli lienee paras paikka lapselle silloin. Perheen säännöt luodaan perheen sisältä, ei anopin toimesta.
Sinulla on kyllä roolit pahasti sekaisin, jos pidät äitiyttä ja mummoutta jotenkin verrannollisena. Minä voin myöntää täysin avoimesti, että vastuu lapsista painaa ja joinain päivinä tarvotaan eteenpäin käytännönasioista jotenkuten selviten. Lapsista nauttiminen ei ole päällimmäisenä mielessä silloin, kun kaksi on oksennustaudissa ja kolmas pitäisi saada hiihtokisoihin sadan kilometrin päähän. Silloin tarvitaan molempia vanhempia ja vieressä äidin lastenhoitoa arvosteleva anoppi ei ole kovin kaivattu vieras. Silti kukaan normaali vanhempi ei antaisi lapsiaan pois edes huonoina hetkinä.
Ihmetyttää niin sinun kuin aika monen muunkin anopin lastenhoitoa koskevissa kirjoituksissa tuo pojan eli lastenlasten isän roolin puuttuminen. Nykyisät - ainakin minun mieheni ja anoppini poika - on täysivaltainen vanhempi. Hänellä erittäin vahvat mielipiteet asioista ja monet hänen kasvatusmetodeistaan poikkeavat hänen lapsuudenkotinsa systeemeistä. Todennäköisesti omakin anoppini luulee minun toimivan hänen neuvojensa vastaisesti, vaikka oikeasti se syyllinen saattaakin olla oma kultapoju.
tuollainen kuoleman manaaminen näissä keskusteluissa. Vaikka kuinka olisit vihainen maailamn kaikille anopeille heidän mielipiteistään niin tuollaiset puheet pitäisi ymmärtää jättää.
Jos lapsen isästä ei jossain yhteydessä puhuta se ei tarkoita että lasten isä on kuollut vaan se voi tarkoittaa, ettei hän siihen tilanteeseen liity vaikka liittyykin oman perheensä elämään.
Kun vähän kasvat ja koet muutaman menetyksen kuoleman kautta niin opit ehkä kunnioittamaan edes joitain asioita elämässä, nyt kuulostat olevan täysi moukka joka ei salli muille ihmisille edes mielipiteitä. Häpeäisit !
Olen kuule sen verran maalla elänyt, että ymmärrän kuoleman olevan osa elämää eikä mikään tabu. Meillä saa sanan kuoleman mainita ihan samalla tavoin kuin sairaudenkin eikä se ole mitään manaamista. Minulta on kuollut myös monta läheistä ihmistä kuten kai useimmilta kolme-neli-kymppisiltä. Jotkut nykyihmiset yrittävät nähtävästi vaieta vaikeat asiat kuoliaaksi. Sori, taas tuli tuo sana.
Jos lapsen isä ei ole oleellista lapsesta puhuttaessa, hän on todennäköisesti kuollut tai kadonnut. Kuolema voi olla anopille kipeä asia, mutta sekään ei voi tehdä anopista isän korviketta. Isän suku voi olla senkin jälkeen tärkeä ja lapsen äidin pitäisi ottaa se huomioon. Toki isän sukulaistenkin pitää toimia perheen ehdoilla eikä omillaan.
toivottavasti saat kokea sinulle rakkaan ja läheisen kuoleman hyvinkin pian jotta opit siistimään suusi !
Lasten isä ei välttämättä todellakaan liity mitenkään anopin ja miniän välisiin riitoihin yritä ymmärtää se !
Jos joku tässä viestiketjussa sairas, niin se olet sinä, koska toivot jonkun kuolemaa. Kaiken lisäksi toivot jonkun täysin sivullisen kuolemaa vain kostaaksesi ajatuksilla jollekin kirjoittajalle. Ymmärrän kyllä, että avohoitoon siirretään taas säästötarkoituksissa ihmisiä, mutta vaarallistahan tuollaisten irti päästäminen on ympäristölle. Onneksi sana säilällä iskeminen on parempi kuin vastakkaisen mielipiteen esittäjän iskeminen puukolla.
Oikein hyvää joulua, toivottavasti saat laitospaikkasi takaisin, jottta pääset jouluisen pitopöydän ääreen.
Jos joku tässä viestiketjussa sairas, niin se olet sinä, koska toivot jonkun kuolemaa. Kaiken lisäksi toivot jonkun täysin sivullisen kuolemaa vain kostaaksesi ajatuksilla jollekin kirjoittajalle. Ymmärrän kyllä, että avohoitoon siirretään taas säästötarkoituksissa ihmisiä, mutta vaarallistahan tuollaisten irti päästäminen on ympäristölle. Onneksi sana säilällä iskeminen on parempi kuin vastakkaisen mielipiteen esittäjän iskeminen puukolla.
Oikein hyvää joulua, toivottavasti saat laitospaikkasi takaisin, jottta pääset jouluisen pitopöydän ääreen.