Joo, turha tänne kyllä tulla itkemään näitä asioitaan, kun täältä ei yleensä saa kuin vittuilua. Noh, kerrompa kuitenkin meidän tarinan. Ollaan oltu nyt reilun kolme vuotta yhdessä ja nyt viimesen puolen vuoden aikan suhteemme on lähteny menemään todella jyrkkää alamäkeä. Saman katon alla olemme asuneet keväästä lähtien, joten olisiko tällä jotain vaikutusta asiaan? Kaikki keskustelut menee yleensä pelkäksi kinaamiseksi ja lopulta huutamiseksi. Kuitenkin rakastamme toisiamme yli kaiken ja tekee todella kipeää ajatella elämää ilman toista osapuolta. Mutta mitenkä tästä pääsee eteenpäin..Onko järkevämpi lähteä sovussa omille teille vaiko pitäisikö vielä yrittää? Palatakseni alkuaikohin tuntui kun olisimme todelliset sukulaissielut ja niin on kyllä edelleenkin. Ymmärrämme toisiamme todella hyvin ja muutenkin omaamme jonkilaisen "telepaattisen" kyvyn suunnilleen lukea toistemme ajatuksia.. Makuuhuoneessa hommat luistaa mitä loistavammin, mutta välillä tuntuu että siitäkin on tullu pelkkä rutiini, joka on hoidettava alta pois... Meillä on tätä aikaisemmin mennyt kerran poikki, melkein samoista syistä.. suurin syy oli kuitenkin, että halusin vielä viettää "poikamies" elämää.. Kuitenkin palasimme parin kuukauden päästä yhteen..
Lähinnä kaipaan ajatuksia siitä, että onko muilla tapahtunut näin yhteenmuuttamisen jälkeen vai onko kaikilla muilla todellista juhlaa se yhdessä asuminen?
Todella sekaavaa tekstiä tämä, mutta toivotaan että joku saa jotain selvää...
Lähinnä kaipaan ajatuksia siitä, että onko muilla tapahtunut näin yhteenmuuttamisen jälkeen vai onko kaikilla muilla todellista juhlaa se yhdessä asuminen?
Todella sekaavaa tekstiä tämä, mutta toivotaan että joku saa jotain selvää...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pakkoko sitä on huutaa ja provosoitua kummankaan, voi keskustella ja sit jos hankala tilanne käy tuulettumassa muualla ja selvittää rauhassa.
Seksi voi olla rutiinia joskus, mutta voi tehdä erilailla ja pakkoko olis kokoajan harrastaa sitä. Voi tehdä muitakin kivoja asioita.
Vastatkoon joku muu lisää:)
Väestöliiton sivuilta löytyy painavaa asiaa, joita ehkä turha kirjoittaa tänne:
http://www.vaestoliitto.fi/toimiva_parisuhde/parisuhteen_kriisit/
Tärkeintä on, että sisimmässänne rakastatte toisianne, ja arvostatte. Arvostukseen ja kunnioitukseenkin voi oppia, kun oppii sietämään erilaisuutta, ja toisen eri tavat toimia. Voi olla monta oikeaa tapaa, ei vain yhtä. Me saatiin suhteellemme pelastus osin noiden sivujen kautta. Helposti sitä syyttää omista virheistään, suvaitsemattomuudestaan ja vajavaisuudestaan toista.
Yhteenmuutto on kans aina pieni shokki, ja siihen kestää joskus tottua kauankin. Mä ainakin vollotin täyttä kurkkua jo muuttoiltana, että olen tehnyt elämäni virheen :-) Nykyään osaan jo nauraa alkuvaikeuksille.
Minun on jo alkuun kerrottava, että tulin tälle keskustelupalstalle juuri käydyn riidan seurauksena. Itseasiassa halusin tietää, meneekö jollakin muulla yhtä huonosti vai olenko ainoa. Kuitenkin yllättäen huomasin, että jollakin oli aika pitkälti sama ongelma. Siksi siis tässä vastaan viestiisi seuraavasti:
Olen ollut mieheni kanssa n. 4 1/2 vuotta. Olemme asuneet yhdessä niistä 3. Sanoisin, että ongelmamme alkoivat tavallaan jo ennen yhteen muuttamista, mutta muutama kuukausi tämän jälkeen tilanne alkoi mennä mahdottomaksi. Asiat, joista voimme keskustella ovat kutakuinkin seuraavat: Mitä haluaisit syödä tänään? Tuleeko TV:stä jotain mikä olisi kiinnostavaa? Voinko tänään käyttää konetta töiden jälkeen? Oliko meillä jotain asioita hoidettavana tänään?
Ottaen vielä huomioon, että jopa näistä pakollisista kysymyksistä aiheutuu riitaa 50% tapauksista. Tämä on siis tilanteemme uusien yritysten ja kolmen vuoden jälkeen. Tällä hetkellä olemme molemmat hajalla, nukumme eri huoneissa ja miehelläni on tärkeimmät tavarat pakattuna. Tämähän on tietenkin vain yksi tarina, mutta jos voisin palata taaksepäin ajassa tekemään tämän paskan ajoissa, niin tekisin sen. Väittäisin, että rakkautta ei ole meiltäkään puuttunut. Ikävä vaan todeta, että se ei todellakaan riitä. Ehkä jotkut voivat sopeutua toisiinsa saman katon alla, mutta meille sitä ei käynyt. Vaikka niin monesti lupasimme yrittää ja alkaa taipua. Siinä vaan usein käy niin, että kun aletaan taipumaan niin sitä tehdään kunnes katketaan. Mutta tulihan tuossa jo selväksi mitä halusin sanoa, täytynee lopettaa ennen kun menee puhtaaksi tunteenpurkaukseksi. Hyvää jatkoa sinulle, toivottavasti teillä käy paremmin!