Heti alkuun, hermostumisten minimoimiseksi; tiedän, että lasten yrittäminen tai yrittämättä jättäminen ovat aivan täysin ja yksinomaan minun ja avopuolisoni valinta, eikä se kuulu muille.
Kerron nyt kuitenkin, mikä v-taa. Toisella isoveljellä on 3 ja toisella 4 lasta. Kummankin suusta olen kuullut lauseet "lapsettomat pariskunnat on itsekkäitä" sekä "elämästä ei tiedä mitään ennen kuin on saanut lapsia". Olen 33-vuotias nainen, joten kello tikittää, jos joku päivä haluamme avokkini kanssa edes yrittää saada lasta. Vielä ei ole sellaista päivää tullut.
Ärsyttää tollaset kommentit, joista olen sitä paitsi ihan eri mieltä. Olen kyllä maininnut veljille omat näkökulmani, mutta ei sieltä tule takaisin kuin murahtelua. Lapsettomien tuomitseminen johonkin alempaan kastiin on vain niin persiistä.
Mites muut? Miten ymmärrätte tuollaisen itsekkääksi ja kokemattomaksi "leimaamisen", jos on vakiintuneessa suhteessa mutta ei ole lapsia? Mikä se logiikka oikein on?
Kerron nyt kuitenkin, mikä v-taa. Toisella isoveljellä on 3 ja toisella 4 lasta. Kummankin suusta olen kuullut lauseet "lapsettomat pariskunnat on itsekkäitä" sekä "elämästä ei tiedä mitään ennen kuin on saanut lapsia". Olen 33-vuotias nainen, joten kello tikittää, jos joku päivä haluamme avokkini kanssa edes yrittää saada lasta. Vielä ei ole sellaista päivää tullut.
Ärsyttää tollaset kommentit, joista olen sitä paitsi ihan eri mieltä. Olen kyllä maininnut veljille omat näkökulmani, mutta ei sieltä tule takaisin kuin murahtelua. Lapsettomien tuomitseminen johonkin alempaan kastiin on vain niin persiistä.
Mites muut? Miten ymmärrätte tuollaisen itsekkääksi ja kokemattomaksi "leimaamisen", jos on vakiintuneessa suhteessa mutta ei ole lapsia? Mikä se logiikka oikein on?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Suomessa on liikaa yksinhuoltajia. Ennen kuin hankitte lasta miettikää tarkasti (ettei käy kuin Merikukalle ja vieläpä 2 kertaa peräkkäin).
...niin mitäpä sanomista siihen kenelläkään voisi olla.
Kun mä olin sinkku, niin aika usein sai kuulla nälvimistä siitä, ettei mulle muka kelvannut kukaan. Korvista tursui ulos kuinka rakkaus se on elämän hienoin asia ja kuinka tyhmä olin kun siitä kieltäydyin. Kunpa nämä viisaat tajuaisivat, että ei se ole aina oma valinta kohtaako jonkun jota rakastaa ja jonka kanssa voisi vielä elääkin.
No sitten kun se rakkaus osui omalle kohdalle (yli 3-kymppisenä, myöhään?), niin eipä aikaakaan kun taas viisaammat tiesivät kertoa, että ilman lapsia en oo kuin puoli naista. Ja noita itsekkyys-höpötyksiä oon kuullut myös.
Ihan en tajua tota edellistä kommenttia, että jos hinkkaaminen on elämän tarkoitus... Ainakin mun elämään ja parisuhteeseen kuuluu paljon muutakin kuin "hinkkaaminen", ja luulisin, että näin olisi vaikka lapsi/lapsia joku päivä tulisikin.
Minä en suoraan sanottuna ymmärrä miksi vapaaehtoista lapsettomuutta vastustavat (yleensä perheelliset) henkilöt luonnehtivat näitä lapsettomia itsekkäiksi. En todellakaan käsitä mikä siinä on itsekästä jos kokee, ettei kykene/halua kasvattaa ja huolehtia lapsesta ja on tästä syystä hankkimatta jälkikasvua. Eikö se ole oikeastaan vastuullista? Jos tietää, ettei itsestä olisi vanhemmaksi.
Joillain ihmisillä on tapa syklittää elämä. kutakuinkin lapsuus, koulut, seurustelu, naimisiin, oma talo, lapset -kaavalla. Ja sitten aletaan yhtäkkiä ymmärtää jotakin elämästä. Mielestäni on itsekästä väittää, että vain lasten kautta pystyy ymmärtämään elämää. Tottakai lapsen tulo antaa uutta perspektiiviä, mutta ei siihen nojaten voi luetella kuka ymmärtää elämää.
Ehkäpä veljiäsi ärsyttää se, että et elä kuten he. Kukaties he kokevat olevansa tavallaan onnistuneempia ihmisyydessään kun ovat jatkaneet sukua ja lajia "kuten eläimen kuuluukin". Pitäisi silti heidänkin ymmärtää kunnioittaa toisenlaisia valintoja. Etenkin kun kyseessä on vielä oma sisar.
Oon samoilla linjoilla sun kanssa noista "itsekkyys"ajatuksista.
Jos alkaisi oikein ilkeäksi niin sanoisi, että toisten elämäntarkoituksen ja -tavan arvostelu se vasta kokemattomuudesta kertookin. Ja se tosiaan ihmetyttää, että miksi tuomitsijat ovat itse juuri näitä perheellisiä? Jos itse on halunnut lapsia ja niitä saanut, niin miksi edes kiinnostaa mitä joku toinen asian kanssa tekee? Jos on itse elämäänsä tyytyväinen, niin silloin on yleensä muillekin myötämielisempi.
Niistä veljistä... jostain syystä noi asiat niiden suusta ei kuitenkaan tunnu yhtä pahoilta kuin jonkun perheen ulkopuolisen. Ne on kuitenkin noin ylipäänsä mulle kivoja, kannustavat ja kunnioittavat mua, niin kuin minäkin heitä.
Ehkäpä siinä tapauksessa veljiesi tarkoitus ei ole kommentoida sinua henkilökohtaisesti. Tai he ovat niin tohkeissaan lapsistaan ja niiden myötä rakentuneesta ydinperheestä, etteivät he käsitä mistä syistä joku ei välittäisi samanlaisesta elämäntyylistä, johon he itse ovat tyytyväisiä ja josta ovat saaneet elämälleen sisältöä.
Eivätköhän he siis toivo sisarelleen kuitenkin vain parasta. Jos heille on parasta elämässä vauveli ja "oikea" perhe niin mitä muutakaan he osaisivat siskolle toivoa :P
Tuo on hyvä pointti, että jos on elämäänsä tyytyväinen niin miksi rasittaa päätään toisten elämäntyylillä varsinkin jos nämä toisetkin ovat tyytyväisiä. Vaikuttaa hivenen ylemmyydentuntoiselta ajattelutavalta. Siihen toki sortuvat kaikenlaiset ihmiset ja mitä erilaisimmista syistä.
koska he ovat perheessään kiinni 24/7. Pienten lasten kanssa arkipäivä ei ole mitään ruusuilla tanssimista, vaan todella raskasta puurtamista. Kenenkään ei tarvitse haluta sellaista elämää, varsinkin jos tietää jo etukäteen, ettei sellaista oikeasti halua ja sellaiseen kykene.
Ketään et loukkaa, jos "itsekkyyksissäsi" et lapsia tee (en ole koskaan tajunnut tuota höpötystä itsekkyydestä tämän asian yhteydessä). Itsekästä on heitellä tuollaisia lausuntoja, kuten veljesi ovat tehneet, sillä hehän haluaisivat, että elät kuten he elävät. Onneksi nykypäivänä kenenkään ei tarvitse vasten tahtoaan ryhtyä äidiksi/isäksi. Ja voit uskoa, että meitä, jotka valitsemme sen lapsettomuuden ihan vapaaehtoisesti, on paljon.
Vai ei tätä elämää ymmärrä ellei ole omia lapsia. Mitäs sanotte vaikkapa äiti Teresasta? Hänen viisautensa lienee ollut kuitenkin ihan toista luokkaa, kuin suomalaisen juntin, joka puhuu siskolleen tuohon tyyliin, kuin kerroit.
näkökulma tähän asiaan: Monet ihmiset joilla on lapsia, olen kuullut sanovan, että "tuskin olisimme edes yhdessä jos ei noita lapsia olisi". Jospa heitä siis ärsyttää, että jotkut voivat olla kahdestaankin onnellisia (ilman mitään pakollista, kuten lapsia, mikä pitäisi yhdessä).
Eiköhän ole ihan yhtä itsekästä tehdä lapsia omaksi iloksi kuin olla tekemättä niitä siitä syystä ettei halua. Tai siis eivätkö tietoiset valinnat tässä asiassa tehdä aina omaksi iloksi eli itsekkäistä tarkoitusperistä. Eri asia tietenkin on, jos ei halustaan huolimatta saa lapsia tai tulee raskaaksi haluamattaan, mutta tällöinkin voidaan kysyä, että pitäisikö muidenkin kärsiä siitä syystä, että itse kärsii. Toisaalta eikö myös olisi itsekästä vaatia, että jonkun muun pitäisi elää omien haaveiden mukaan eli jos itse haluan/en halua lapsia, niin muidenkin pitäisi elää niin...
Lapsen teko on todellakin puhtaasti itsekäs teko, koska lapsi tehdään aina vain itselle.
Se mitä lapsen teosta seuraa on se, että lapsen äiti/isä joutuu panemaan omia tarpeitaan syrjään. Mutta ei sekään heistä epäitsekkäitä automaattisesti tee, ainakaan muiden ihmisten suhteen. Lapsen laitto valinta, ja siitä pitää ottaa täysi vastuu (- ja lopettaa pulinat itsekkyydestä ja epäitsekkyydestä)
Veljesi yrittävät selvästi kontrolloida elämääsi - ovathan he isoveljiäsi :)
Kun odottelet muutaman vuoden, niin nämä "hyvää tarkoittavat neuvot" vaimenevat. Jos olet vielä luonteeltasi itsenäinen, aktiivinen ja positiivinen ihminen, niin nämä veljet ja muutkin tulevat vielä hämmästymään sitä, kuinka ihminen voi elää tasapainoisena ilman lapsiakin (- ja jopa ilman avioliittoa).
Joten älä tee mitään sellaista, mitä et oikeasti halua, kuuntele sisimpääsi. Et ole velvollinen myöskään tekemään kenellekään lasta.
Ymmärrän hyvin tilannettasi.. itsellä ovat pikkusiskot jo lapsia "hommaillu".. ja paineet, nalkutus, vihjailut käy minun päälle.
Mutta.. olen vasta 28, enkä todellakaan tarvitse lasta parisuhteeseeni. 4 vuotta jo yhdessä..
OK. Olemme jollain tapaa itsekkäitä, jos haluamme viettää lomat ja vapaa-ajat kaksin. Voi olla, ettemme koskaan halua ketään "ylimääräistä" meille. :D
Kyllä maailma tulee toimeen ilman meidän "panostusta" lisääntymiseen.. heh.
kohottavat lapsien kautta sosiaalista statusta. Heidän yhteiskunnallinen ja yhteisöllinen arvostuksensa nousee perheen kautta. Seuraavaksi tulevat avioliitossa elävät pariskunnat, joilla ei ole lapsia. Kolmanneksi ovat avoliitossa elävät parit. Pahnan pohjimmaisena ovat sinkut eli tädit, sedät ja neidit. Poikkuksia tietenkin löytyy. Joku räväkkä täti voi kohottaa sosiaalista asemaa yhteisössä, koska hänen persoonansa on niin huippu.
Jotkut ihmiset vain ottavat lapset ja perheen lyömäaseiksi muita vastaan. Varsinkin naisten nokkimisjärjetyksessä lapsilla pelataan erittäin paljon. Sitten on vielä se skaba, kuka on hyvä äiti ja kuka ei. Se on vaan sitä ihmisten ikuista kilpailua. Kyllä se sitten jossain vaiheessa rauhoittuu. Viimeistään vanhuus rauhoittaa ihmiset.
Minulla on taasen se käsitys, että perheen perustaminen on jokaisen oma asia. Mielestäni jokaisen elämä on sinällään arvokas. Moni sinkku makselee veroissa lapsiperheiden lapsilisiä ja muita avustuksia.
Itse olen ottanut sen tyylin, että en suostu kuuntelemaan kenenkään painostuksia. Vaihdan puheenaihetta tai lähden muualle. Se on jokaisen ihmisen henkilökohtainen päätös, tekeekö lapsia vai ei. Ja mielestäni minun ei edes pidä selittää kenellekään mitään. Minusta se on jokaisen hyvin henkilökohtainen asia. Mitä se kenellekään kuuluu?
Te teette lapsia, jos siltä tuntuu, mutta kenenkään sätkynukeksi ei kannata ryhtyä. Onhan näitä. Minäkin jos olisin kuunnellut siskojeni ym. sukulaisten neuvoja, asuisin vieläkin maalla ja elämä olisi samaa suota kuin muillakin vailla mitään mahdollisuuksia. Ei välttämättä sukulaiset halua hyvää. He haluavat, että sinäkin kahlaisit samassa pinteessä kuin hekin.
Se, että vaapaehtoisesti jää lapsettomaksi, kysyy ihmiseltä itsenäistä luonnetta: on tehnyt päätöksen, pysyy siinä eikä katso taaksepäin, vaikka kuinka suku ja ystävät "painostavat". On tärkeää tietää mitä haluaa, tai ehkä vielä tärkeämpää on tietää, mitä ei halua.
Nämä mainitsemasi statusasiat ovat minullekin aivan selviä. Naiset, joilla on huono itsetunto mutta lapsia, asettuvat lapsettoman naisen yläpuolelle; heidän käytöksestään paistaa läpi, mitä he ajattelevat: "minulla on sentään lapset, tuolla ei ole".
Kannattaa myös hakeutua kaltaistensa seuraan. Maailma on täynnä lapsettomia ihmisiä. Samalla kannattaa kuitenkin muistaa, että on myös tärkeää olla tekemisissä sisarusten lasten kanssa. Ei ole huono asia, että olet se kiva täti tai setä jollekin sukulaislapselle.
Ei se siitä muutu muulla kuin kokemalla. Jos ei ole lapsia, niin ei ole kokenut lapsen saantia. PISTE.
Onhan siinä jäänyt yksi iso asia kokematta. Aivan varmasti useimmilla perspektiivi ja arvot muuttuu vanhemmuuden myötä, joten kai lapsettomia voidaan pitää kokemattomina. Onko se kasti sitten sen alempi, niin mene ja tiedä.
Mutta ITSEKÄSTÄ lapsettomuus ei taatusti ole :D Ihan kuin ihmiset "hankkisivat" lapsia niiden lasten takia muka, hah! Itsensä takia niitä hankitaan. Tuskin siittiöt ja munasolut osaavat harmitella sitä jos eivät kohtaa?
Samaa se oli mulla.
Sukulaiset ja tutut jankuttivat ekana, että mies pitää olla- ja rakkaus- se se ihmistä parantaa.
Kun löysin miehet ja rakkauden(myös yli 30v:nä), alkoi kauhea utelu ja painostus: kihloja kihloja, naimisiin ja lapsia..
Mieluiten heti. Kaikkia.
Mitä sitte ku on lapsi tai kaksi?
No sitte ne hyväkkäät vaativat lisää pikkuveljiä ja -siskoja!!
Voi yhren kerran!!
Mihin se sitte loppuu??
Kysyykö lopulta joku:
"No, milloin aattelitte erota ja perustaa uusperheen?"!?
Ja sitte taas sama rumba alusta?
Ihmiset vois pikkuhiljaa tajuta, että lapsettomuus saattaa olla oikeasti KIPEÄ aihe.
Jos ei vaan voi saada lasta, niin tuntuu aikast pahalta kun joku tulee tuomitsemaan itsekkääksi..
Jokainen vois alkaa huolehtimaan ihan omista perheistään. Hitto.
Kyllä ne on just ne lapsia hommaavat, ketkä niitä oikeasti itsekkäitä ovat, jos tälle itsekäs-epäitsekäs-linjalle lähdetään...eivät vaan raukat uskalla myöntää sitä itselleen.
ovat ne, joilla on lapsia ja jotka sanovat vapaaehtoisesti lapsettomia itsekkäisi - siinä projisoidaan omia pettymyksen tunteita muihin, ei osata olla tyytyväisiä omiin valintoihin, vaikka on lapset hankittu ihan vapaaehtoisesti.
Saatetaan olla kateellisia lapsettoman vapaudesta tms. Erityisen ärsyttävää perheellisistä (etenkin naisista) on se, että vapaaehtoisesti lapseton on tasapainoinen ihminen ja tyytyväinen elämäänsä.
Sinä et ole naimisissa etkä halua lapsia. Tuo on täydellisen oikea valinta. Taputa itseäsi oikein kunnolla olkapäällesi.
Melkein kuka tahaansa mies voi siittaa lapsia, siis toimia sperman luovuttajana ja melkein kuka tahaansa nainen voi tulla raskaaksi ja aloittaa uuden elämän, ikävä kyllä.
Kumpa jokainen nainen (miehethän eivät biologisista syistä voi tulla raskaiksi) oikein tarkkaan harkitsisi ja järjestäisi elämänsä, ennenkuin alkaa luomaan uutta.
Ensin ammatti joka takaa leivän pöytään, sitten koti-katto pään päälle, sitten hyvin huolellisesti valittu aviomies (HUOM!!! ei avomies - on lapselle edukkainta että hänellä on laillisesti isä ja äiti. Mutta tuonhan pitäisi olla itsestään selvyys) ja suunnittelu kuinka ohjata lasta, kumpi vanhempi jää kotiin pienokaisen kanssa jne. jne. Nuo ovat asioita jotka on päätettävä ennen pienokaisen hankkimista.
Tuo kaava on liian monta kertaa huomattu toimivaksi joten sitä EI voi romuuttaa.
Kukaan joka yrittää väittää vastaan, takoo päätään kiviseinään.
hätiä ole.Eläkee kuten tahotte,kunhan muistatta sen,ettette ala muille antamaan kasvatusoppia lasten suhteen.Nimittäin on kyllä kokemusta vanahasta sukulaisestani,joka on lapseton,ja on aina antamassa lapsen kasvatusoppeja silimät ja suut täyteen.Jos elättä immeisiksi iliman kakaroita niin antakee toisten kasvattoo omasa ihan oman kaavan mukkaan.
eli vapaaehtoisesti lapseton. Tilanne;
omalla veljellä 3 lasta
miehen sisaruksilla yhteensä 4 lasta, yhdellä sisaruksista ei yhtään
ei meillä ole paljon painostusta kuulunut. Tosin veli sanoi viimeksi, että tehkää niitä lapsia, vaika kyllä tietää, ettei meiltä hänen lapsille serkkuja synny.
Miehelle tein alkuvaiheessa selväksi, että "lapsia ei sitten tule, jos niitä elämääsi kaipaat, etsi jo nyt uusi nainen kierrokseen, etten joudu sitten sen takia jätetyksi". Jossain vaiheessa tuntui ehkä vähän kaipailevan, mutta käynnit (traumaattiset sellaiset) lapsiperheiden luona ovat kait sinetöineet hänenkin päätöksen...
Vietämme yhteiseloa koiran kanssa, tasainen onnellisesti, ja välillä ryppyjäkin matkasta löytyy. Olemme 3-kymppisijä, yhdessä olleet lähes 10 vuotta, sitä ennen kummallakin muita suhteita. Nautimme leppoisasta elämästä ilman turhia paineita mistään. En kaipaa elämään lasta, en ole vielä niin hyvää syytä löytänyt, vaikka niitä on tarjottu vuosien varrella paras on ollut;
Kuka sinusta huolehtii vanhempana, kun sinulla ei ole lapsia? Olen vastannut, että mistä sitä tietää mikä narkkarialkoholisti siitäkin lapsesta tulisi, huolehtisiko kuitenkaan minusta/meistä??? Tai jää vielä auton alle nuorena, kuka sitten huolehtii kuitenkaan...
Minulle kuukautisten myöhästyminen tunneilla, siis ei päivillä, on katastrofi. Luulen, että olen raskaaksi tulemisesta niin hysteerinen, etten koskaan voisi tullakaan raskaaksi, koska elimistö luultavasti jo itsessään estäisi sen.
Toivon ja rukoilen, etten koskaan tulisi raskaaksi, koska abortin tekeminenkin olisi varmasti niin raskasta, että jättäisi jälkensä. Miksen mene sterilisaatioon? Olen niin tyytyväinen elämään pillereiden kanssa ettei uskoisi!!!!!
Lopuksi.
Kaikki jotka ette sitä lasta halua, niin älkää tehkö! Luulen, että monet ongelmanuorista johtuu siitä, että niitä lapsia on tehty haluamatta niitä oikeasti, tehty vain koska se kuuluu tapoihin. Ei niistä sitten jakseta välittää ja rakastaa tarpeeksi, niin sitten ne on lapsesta asti heitteillä.
Jokaiselle lapsella on oikeus olla haluttu ja rakastettu, kuka siihen ei pysty, hänen ei pitäisi lapsia tehdä.
Itse olen tuntenut ja tunnen olevani rakastettu lapsi, samoin veljeni. Ja veljenlapset on haluttuja ja rakastettuja, kyllä sen näkee.
Miksi adoptiolasten vanhemmat seulotaan niin tarkkaan, miksei biologisia?
Vain ajattelemattomat ihmiset kuvittelevat, että lapsettomat ovat itsekkäitä. Ymmärrän hyvin, jos tätä maailman menoa katsellessa harkitsee lasten hankkimista tähän maailmaan. Moni nuori pari (etenkin mies) pelkää eroa ja lasten menetystä. Moni meidän ikäisistä on onnettomasta eroperheestä, eikä luota liittojen kestävän.