Olen parikymppinen nuori mies,jolta on kokonaan sydän särkynyt. En seurustellut kuin vuoden maailman ihanimman naisen kanssa,mutta niin paljon tuli koettua hänen kanssaan. Minulla oli häntä kohta jo tunteita ennen meidän seurustelua ja ne tunteet oli jotain niin suurta etten osaa sitä sanoin kuvailla,sen vaan tiedän että se oli se minun nainen. Nyt on erostamme 4kk ja olo samanlainen kuin eropäivänäkin,en pysty miettimään muuta kuin häntä. Rakastin häntä todella kovasti ja tulen myös aina rakastamaan,sanoin hänelle jo meidän suhteen alussa,että jos joskus erotaan ni ei minulla tule enää ketään muuta olemaan,eikä tulekkaan,en edes halua. Ystäväni luulevat että olen päässyt jo yli hänestä,mutta en todellakaan ole,piilotan vain tunteeni niin hyvin,vaikka mielessä hän on koko ajan. Meidän eron aikana minulla on ollut neljä juttua muiden kanssa,mutta niillä ei ole mitään merkitystä minulle,en tiedä miksi niin edes kävi,tuntuu että olisin pettänyt itseäni,exäni tietää näistä ja tietää myös sen että rakastan vain häntä ja että tulen aina rakastamaan. Suhteemme kariutui minun omiin hölmöilyyn,minä huusin ja sanoin rumasti,mutta en koskaan en koskaan niitä sanoja tarkoittanut,tätä en anna itselleni koskaan anteeksi. Hän oli niin täydellinen,auttoi minua kaikessa mahdollisessa ja huolehti niin paljon minusta,kukaan ei voi tietää miten minuun koskee,eniten satuttaa se että minä itse hänet menetin,omiin tyhmiin sanoihin,jotka toistu useasti kuin viinaa otin. En halua enää tutustua uusiin ihmisiin,en halua tulla rakastamaan ketään muuta,siksi olen vain yksin päivät kotona enkä mihinkään liiku,en vaan enää uskalla,en halua tulla enää rakastumaan uudelleen,koska jos kävisi niin että rakastusin johonkin muuhun kovemmin ja syvemmin,ni minua pelottaa jos menetän hänetkin omiin vikoihini,en uskalla enää,minua vain pelottaa ja pelottaa. Tulen rakastamaan vain sitä yhtä ja ainutta,ei maailmassa ole toista samanlaista... Miksi tein ne virheet? Miksi en osannut pitää kiinni? Sinä vaan ehkä olit liian täydellinen minulle..
revitty sydän
adeg
91806
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Aika parantaa haavat ja ota opiksesi, raitistu, ehkä hän ottaa sinut takaisin jos huomaa sinun muuttuneen eduksesi. Vanha suola voi joskus janottaa...
En juokkaan enää paljoa,en uskalla enää,kun siitä on minun kaikki ongelmat alkanut,mutta vasta liian myöhään senkin tajusin,miksi kaiken tajuaa aina liian myöhään? Tekisin mitä vaan,jotta saisin hänet takaisin.. Kunpa voisin kaiken muuttaa ja tehdä toisin,mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi :( on tämä vaan niin tuskaa,itkua itkun perään.. viimeksi kaksi viikkoa sitten nähtiin baarissa ja että otti näkeminen koville.. siinä istuttiin samassa pöydässä puhumatta mitään,eikä katsottukkaan toisiamme samanaikaisesti.. minä tunnen itseäni kohtaan suunnatonta vihaa,pettymystä ja häpeää! Kun katselen meidän yhteisiä valokuvia,niin osaan minä myös olla onnellinenkin,mutta myös niin surullinen.. En usko että tästä koskaan pääsen yli,mutta olen oppinut elämään tämän kanssa,minä tunnen niin että jos tästä yli pääsen ni en olis rakastanut häntä niin paljon mitä olen sanonut.. Mutta koitan vielä näyttää hänelle,nyt en sen viime baari reissun jälkeen ole juonut,enkä aiokkaan vasta kun uutena vuotena,vaikka en koskaan häntä takaisin saa,niin en rupea kyllä ryyppäämään ja pilaamaan elämääni enää enempää..
Moi.. Mulla samanlaisia kokemuksia, sydämmeni on revitty riekaleiski monta kertaa, viikko sitten meni suhde poikki naisen kanssa jota oikeasti rakastin ja paljon, voi sitä kaikkea ihanaa mitä suunniteltiin aj sanottiin, mutta sitten kaikki loppui kuin seinään, vieläkin ajattelen häntä ja tunnen pientä rakkautta häntä kohtaan, ei se ole helppoa päästä eroon tunteista, jos toista on kovasti rakastanut.
Kyllä sitä toivois että elämä antaisi uuden mahdollisuuden hänen kanssaan. Aika kyllä parantaa haavat. Itse aloitin treenaamisen, eli rupesin pitämään kunnostani ja itsestäni enemmän huolta, kyllä se piristää kun käy lenkillä ja pitää vartalostaan huolta ja eiku odottomaan uutta rakkautta, koska jonain päivänä tulee joku joka vie sinulta jalat alta :)
tulee sinun elämääsi ja vie jalat alta, mutta valitettavasti ei niin voimakkaasti kun minä ole vienyt sinulta! Koska se henkinen puoli joka meidän välillä on ollut ei synny ihan tuosta vaan! Ulkoisesti kauniita ihmisiä varmasti tulee vastaan joka päivä!
Kyllä se henkinen puoli oli meidän välillä jotain aivan uskomatonta ja sitä kyllä kaipaa kovasti ja haluais kokea uudestaan. Ulkoisesti kauniita ihmisiä kyllä näkee joka päivä, mutta se sisäinen kauneus on se tärkein :)tuskin aivan helposti löydän samanlaista sisäistä kauneutta mitä meillä oli.
Sinä olet vielä nuori. Elämä on edessäsi. Lue kirjoitukseni 'Sydän täynnä vihaa'. Sanoisin yli 30 vuoden kokemuksella parisuhderintamalta, että tiedän mistä puhun. Sinä seliät ja elämä jatkuu auvoisempana kuin koskaan. Mutta vasta, kun luovut entisestä. Mieti, mikä oli omaa odotustasi, unelmia ja mikä totta? Anna ihmiselle mahdollisuus olla ihminen, ei mikään mielikuvituksesi unelmaprinsessa. Ihminen erehtyy ja elää itsekästä elämää, kohti omaa onneaan.
Tsemppiä sinulle - tuska ei tapa, se kertoo sinulle jotain itsestäsi: sinä tarvitset muita ihmisiä. Se on hienoa tässä kyynisessä ja kylmässä ajassamme.
tv. kanssasisar
kirjoitus. tuska oli kerrassaan käsinkosketeltavaa.
oliko tuo tyttö ensimmäinen jonka kanssa seurustelit vakavammin? siis todellinen ensirakkaus?
olet nyt paljon viisaampi kuin aloittaessasi tuon suhteen. sinulla on ne kaikki kokemukset, mitä koitte yhdessä. hyvät ja pahat. ja sinulla on yksi erittäin tärkeä tieto, se kuinka paljon voi toista ihmistä rakastaa. ja kuinka helposti rakkauden voi rikkoa.
elämässä on paljon pelättävää. toisaalta voisi määritellä, että elämä on sitä kun ei pelkää.
sydän eheytyy ja aivot unohtavat. pidä vain huoli siitä ettei sydän kovetu ja ettet unohda niitä asioita mitä opit.
luulisin, että sun ei kannata aloittaa uutta suhdetta vielä vähään aikaan. anna tilaa surulle ja näe se hyvä mitä sulla on elämässäsi.
nuku ja syö. käy lenkillä.
ja sitten eräänä päivänä, uskallat taas rakastaa.
Mä erosin vasta muutama päivä sitten, ukko lähti ex heilan matkaan...ja kyllä tuntuu pahalta...en ole vihainen enkä inhoa häntä,mutta paha on olla.ei tule uni silmään, ei maistu ruoka..jotenkin sitä selviää päivän töistä ja sitten tyhjään kotiin suremaan.
Rakastin,rakastan miestä edelleen ja tästä toipuminen tulee kestämään.
Voimia kaikille samassa rämeesä kulkeville!!!
T:Surusilmä
Surusilmä, tiedän ettei se lohduta yhtään, mutta sanon silti: et ole yksin. Tälläkin hetkellä, kun luet tämän viestini, täällä on toinenkin juuri eronnut yksinäinen, joka miettii mitä nyt tehdä yksin kaikella sillä ajalla, jota vielä hetki sitten vietti toisen kanssa.
Haluaisin vain kuolla pois. :(
t. Toinen samanlainen