10 vuotta yhteiseloa takana, kaksi lasta. Hääpäivä määrätty, kirkko varattu. Menin uuteen työhön ja ihastuin päätäpahkaa naimisissa olevaan mieheen. Tunnetta on myös toiselta puolelta, mutta miehen puolelta luulisin olevan enimmäkseen fyysistä. En kyllä tiedä onko tämä vain seksuaalista vetovoimaa myös minun osaltani.
Asia vaivaa ja ahdistaa minua aika lailla, koska ajattelen miestä jatkuvasti. Olemme asiasta puhuneet myös ihastuksen kanssa, hän tietää siis mitä hänestä ajattelen. Mies on sitoutunut liittoonsa, eikä halua satuttaa ketään, enkä myöskään minä. Miten ihmeessä saan miehen pois mielestäni? Joka päivä lupaan pyhästi, että välttelen, mutta ei se ole mahdollista kun yhteistyötäkin pitää tehdä jonkin verran. Sitten aina jompikumpi kuitenkin laittaa jotain meiliä. Ja ne katseet, ne eivät yhtään paranna asiaa.
Tunnen jotain menettäväni kun en saa olla tämän miehen kanssa. Ikävöin jatkuvasti.
Takokaa järkeä mun päähän ja neuvoja miten päästä yli tästä tilanteesta.
Luulen, että olen ihastunut johonkin haavekuvaan, arki on tällä hetkellä tosi rankkaa kotona.
Pari kertaa olen jo hoksannut tämän ihastuksen syyn ja luullut vapautuneeni hänestä, mutta ikävä silti palasi. Ja se ikävä on aina palannut kun olen päässäni pyöritellyt asioita enkä ole tämän miehen kanssa asioista jutellut.
Työpaikan vaihtamstakin olen jo miettinyt. Ei tällaista vuoristorataa kauaa jaksa. Oma mieskin jo on välillä ahdistunut ja kyselee, onko minulla kaikki ok. En halua satuttaa turhaan häntä kertomalla tästä asiasta.
Asia vaivaa ja ahdistaa minua aika lailla, koska ajattelen miestä jatkuvasti. Olemme asiasta puhuneet myös ihastuksen kanssa, hän tietää siis mitä hänestä ajattelen. Mies on sitoutunut liittoonsa, eikä halua satuttaa ketään, enkä myöskään minä. Miten ihmeessä saan miehen pois mielestäni? Joka päivä lupaan pyhästi, että välttelen, mutta ei se ole mahdollista kun yhteistyötäkin pitää tehdä jonkin verran. Sitten aina jompikumpi kuitenkin laittaa jotain meiliä. Ja ne katseet, ne eivät yhtään paranna asiaa.
Tunnen jotain menettäväni kun en saa olla tämän miehen kanssa. Ikävöin jatkuvasti.
Takokaa järkeä mun päähän ja neuvoja miten päästä yli tästä tilanteesta.
Luulen, että olen ihastunut johonkin haavekuvaan, arki on tällä hetkellä tosi rankkaa kotona.
Pari kertaa olen jo hoksannut tämän ihastuksen syyn ja luullut vapautuneeni hänestä, mutta ikävä silti palasi. Ja se ikävä on aina palannut kun olen päässäni pyöritellyt asioita enkä ole tämän miehen kanssa asioista jutellut.
Työpaikan vaihtamstakin olen jo miettinyt. Ei tällaista vuoristorataa kauaa jaksa. Oma mieskin jo on välillä ahdistunut ja kyselee, onko minulla kaikki ok. En halua satuttaa turhaan häntä kertomalla tästä asiasta.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Naapurin ruohomatto on vihreämpi kunnes se on omaa. Sit ku se on omaa nii se ei oo enää naapurin. No, tämä on vaan mietelmä. Joku saa olla toista mieltä.
Mun hyvä kaveri, eräs yli kolmekymppinen erosi uuden naisen takia, joka myös erosi. Se oli menneen kesän juttu. Seurustelivat aktiivisesti työpaikalla ja työn jälkeen tapailivat, ilmoittivat puolisoilleen että uueen ovat löytäneet. Ihastuminen oli suunnaton. Muuttivat yhteen, mutta sitte koitti täysin sama arki kuin aiemmissa avo- ja avioliitoissansa. Asuivat yhdessä vain pienen hetken. Uusi tilanne tuntui turvattomalta etenkin naisesta. Keskustelivat asiasta paljon, yrittivät kaikella tavalla saada asiat tuntumaan hyvältä, mutta ei onnistunut. Mies palasi entiselle vaimolleen ja nainen jäi yksin. Erosivat yhteisestä päätöksestä. Erosivat täysin sovussa - ovat edelleen hyviä kavereita työpaikalla. Vahvasti tuntui että yhteisestä avo- tai avioelämästä ei olisi tullut mitään - tai olisi joutunut tekemään paljon töitä sen edestä että jotakuinki ois jotain tullu.
Ihmettelen toki miehen exän rakkautta kun avosylein otti vastaan "karkuteillä" olleen entisen miehensä.
Tuntuu kuin monessa avioliitossa olisi sellainen kymmenen vuoden kriisi. Kaikki samat rutiinit joka päivä, ei koskaan mitään uutta. Ollaan ehkä vielä nuoria. Mietitään että onkohan tämä sittenkään se oikea kumppani. Ruvetaan puhumaan muiden samassa tilanteesa olevien kanssa "ongelmasta". Syntyy ihana ystävyys. Haetaan elämään jotain uutta. Messenger sauhuaa. "Ylitöitä" tehdään. Mutta ihastuminen uuteen saattaa kestää vain pienen hetken. Rakkaus on sokea.
On vaikea antaa hyviä neuvoi, mut kerroinpahan vaa millai mun kaveril meni.
Näinhän se varmasti menisikin. Onneksi tämän työpaikan miehellä avioliitto on ihan tuore, eikä pettäminen tule kyseeseen.
Pitää vaan yrittää jaksaa, vaikka pala kurkussa välillä kotona ollaankin. Kai tämä joskus menee ohi, tukalaa se kuitenkin tulee olemaan kun toisen lähellä oleminenkin sattuu kun ei voi koskettaa ja sen vetovoiman tuntee.
Inhottaa tämä tilanne, kun häitä pitäisi miettiä ja nauttia. Tunnen itseni petturiksi kun toinen on mielessä.
ihmiset eivät vaan käsitä, että eivät he parisuhteessa ole turvassa ihastumisilta ja vieraiden miesten/naisten fyysiseltä vetovoimalta!
Kysymys on siitä, mitä haluaa valita - uskollisuuden vai hetken mielijohteiden mukana hyppäämisen.
Minulla on pitkä avioliitto takana (yli 30 v.) ja siinä on monenmoista nähty... Kymmenisen ei vaan kohta kaksikymmentä vuotta sitten törmäsin mieheen, josta pidin heti. Ajan myötä aloin kunnioittaa ja ihailla häntä yhä enemmän, koska hän vastasi miesihannettani - avioliitossani oli tullut eteen ikäviä taloudellisia asioita, jotka aiheuttivat paljon katkeruutta ja epäsopua. Olimme mieheni kanssa aika vieraantuneita toisistamme ja luulen, että molemmat ajattelimme avioeroa vaikkemme siitä puhuneetkaan.
Niin, vuosia siinä meni, mutta mitään suhdetta siitä ei tullut - taoin päähäni järkeä ja yritin unohtaa ja tein mitä vain, mutta lopulta vain myönsin itselleni, että okei, minä olen rakastunut ja sillä sipuli! Se ei kuitenkaan oikeuta minua tekemään mitään pahaa yhtään kenellekään ja tuon miehen vaimoa minun tulee kunnoittaa myös...Uskalsin sitten kohdata miehen ja katsoa häntä rehellisesti silmiin, koska tiesin että olisi ollut ehdottomasti väärin ryhtyä suhteeseen. Minun täytyi vain myöntää tuo asia itselleni ja sitten tavallaan käydä sitä asiaa päin...
En tiedä, ymmärrätkö mitä tarkoitan? Lopulta kun tuo ihminen lähti pois elämästäni työnsä takia erosin hänestä kiitollisena - hänellä oli merkitystä elämässäni kyllä, mutta ei fyysisesti. Hän oli hieno ihminen, mutta hän ei ollut minua varten. Minä olen antanut lupauksen omalle puolisolleni ja häntä haluan rakastaa...
Nyt olen joskus jopa unohtanut tuon miehen nimen, kun aikaa on kulunut paljon.
Tiedän nyt kristallinkirkkaasti sen, että kaikki on niin kuin pitääkin - olisi ollut hirveä erehdys päätyä suhteeseen! Mutta ihminen voi sokaistua täysin. Silloin on paras antaa järjen puhua. Tunteita ei minusta kannata kieltää, koska ne tuntuvat voimistuvan vain kieltämisestä, mutta ei tarvitse toimia tunteiden mukaan...Ne johtavat usein aivan vääriin valintoihin. Ja on aivan oikein vältellä ihmistä, joka vain fyysisesti vetää puoleensa - sellaisia ihmisiä kai jokaisen elämässä tulee vastaan enemmän ja vähemmän.
Sitähän tuo edellinenkin kirjoittaja varmaan tarkoitti kertomuksellaan!
Olet oikeassa,olet pettänyt miestäsi jo.Kun seisot papin edessä ja toinen mies mielessä.voisko olla suurempi pettäjä?
tarkoitit tuon viestin - mutta olen edellisen kirjoittaja.
Kyllä, aivan totta on se, että pettämistä myös henkinen pettäminen! Minä olen ainakin tuntenut siitä syyllisyyttä ja ahdistusta, mutta ei se muuta tapahtuneita asioita miksikään.
En tiedä, kuka tässä maailmassa voi yleensä selvitä puhtain paperein - on tietenkin raja siinä, mitä itselleen sallii ja mitä hyväksyy ja miten suostuu toimimaan.
Asia on niin kuin Iso Kirja sanoo:"Joka katsoo himoiten...on jo sydämessään huorin tehnyt hänen kanssaan..."
Niin että siinä mielessä pulmukaisia ei taida löytyä. Se ei ole mikään paheen puolustus eikä pahaa saa sillä selittää pois, vaan tunnustaa se ja hylätä...
Kyllä ymmärrän täysin mitä tarkoitat. Asioita tuntuu vain vaikealta ajatella 10 vuoden päähän. Tiedän, että joskus tämä helpottaa...jotkut päivät ovat helpompia ja jotkut vaikeampia.
olla mielestäni suurempi pettäjä, kuin ajatella toista. Itse fyysinen akti mielestäni.
Toivon todellakin, että saan asiat päässäni selvitettyä hyvissä ajoin ennen häitä. Jokin syyhän tälle ihastumiselle on ja mielessä on montakin syytä.
Ja kyllä, sait pahemman olon minulle. Kiitos siitä.
jos ei itse ala käyttäytymään epäsopivasti tai loukkaavasti. Usko pois, tuleva miehesikin on varmasti ollut ihastunut johonkin mutta menee kanssasi naismisiin rakkaudesta tai jostakin muusta aivan yhtä hyvästä syystä.
Ihastumiset kuuluvat jokaisen normaalin ihmisen elämään. Ero on siinä, miten käyttäytyy ihastumisen suhteen; osa ihmisista väittää olevansa "tunneihmisiä" (joka tarkoittaa yleensä, että huomioidaan vain omat tunteet eli on itsekkyyttä) ja antaa tunteen viedä ja näin rikkovat monia ihnmissuhteita ja loukkaavat toisia, mutta ajattelevat tekevänsä oikein koska ovat niin ihastuneita. Usein nämä ihmiset ovat niitä yksineläviä tai usein eroavia ja eivät kykene rakentamaan kestävää, oikeille tunteille, perustuvaa suhdetta.
Sitten on niitä, jotka pitävät ihastumista mukavana vaihteluna arkeen, saattavat flirttailla tms. mutta kunnioittavat itseään, puolisoaan ja vastapeluria sen verran ja terveellä tavalla, etteivät ohimenevän ihastuksen takia ala loukkaamaan ketään tai munaamaan itseään.
On olemassa ihmisiä, jotka omaavat tunneälyä ja itsekuria sekä itsetuntemusta sen verran paljon, että osaavat käsitellä näitä ihastuksia hyvin rationaalisesti ja ne eivät sotke eivätkä koske arkielämää olenkaan
että siksi otan tämän liian vakavasti, koska koskaan en ole ennen toiseen kuin mieheeni tuntenut yhtä voimakasta vetovoimaa. Minulla ei ole siis kokemusta tällasesta sisäisestä kamppailusta. Tiedän, että satutan tässä vain itseäni. Otan kaikki asiat aika vakavasti. Jos olisin se henkilö, joka ottaisi flirttailun mukavana piristyksenä päivään, en täällä ahdistuneena edes kirjoittelisikaan. Minun mielestäni sellainen ei edes kuulu parisuhteessa elävälle.
Toivoisin olevani joskus rationaalinen ja pystyväni käsittelemään ohimeneviä ihastuksia aivan kuten sanoit.
pahalla,mutta kannattaisi lykätä kirkon menoa kunnes olet täysin varma tunteistasi.Jos et pysty olemaan avoin ja rehellinen tulevalle miehellesi,niin yritä keksiä uskottava syy siihen.Tulee paha olo kun ajattelee tulevaa miestäsi koska hän elää valheessa jo silloin kun astelette alttariin ja sun ajatukset on sen toisen luona silloinkin
varma tunteistani. Miestäni en halua menettää missään tapauksessa! Enkä tule mitään tekemäänkään sellaista, että menettäisin.
Niinkuin tuohon ylös jo sanoinkin, toivon sydämestäni että saan pääni selvitettyä hyvissä ajoin ennen häitä. Ja ihan varma olen, että elämäni onnellisempana päivänä kukaan muu kuin mieheni ei minun mielessäni ole.
"Tunnen jotain menettäväni kun en saa olla tämän miehen kanssa. Ikävöin jatkuvasti".Olitko nyt aivan rehellinen?Tämä yllä oleva lainaus on sun kirjoittama,eli tulee olemaan ristiriitaisia tunteita kun on se suuri päivä elämässäsi, on kuitenkin haikea mieli kun pitää ottaa enemmän etäisyyttä tähän toiseen mieheen,pitäisi ainakin muuten mielestäni on turha mennä naimisiin.Uskon että hän on ajatuksissasi hääpäivänäkin,tunteille ei ole olemassa on tai off asentoja.Et voi sammuta tunteet toista kohtaan kertaheitolla.Eli valitettavasti sun tuleva mies joutuu jakaamaan rakkauttasi sen toisen miehen kanssa.Kun lukee sun alkukirjoitus niin ei se ollenkaan on pois suljettu että tuleva miehesi jää toiseksi jonkun ajan päästä.
Ehkä vähän loukkaava tekstiä,mutta ei ole tarkoitus loukata.Näitten realiteettien kanssa joudut elää valitettavasti.
kyllä mistään rakkaudesta toista kohtaan voi puhua. Ei missään tapauksessa. Ihastuminen ja rakastuminen on aivan eri asia mielestäni.
Olet oikeassa, tunteita ei voi kääntää on/off asentoon, vaikka niin toivoisinkin. Ja sen asian kanssa minun on elettävä. En silti elämääni ala muuttamaan tai pilaamaan, tai satuttamaan tulevaa miestäni näistä ajatuksista. Koska ne ovat vain ajatuksia. Ne eivät ketään satuta, kuin itse teot. Sitäpaitsi hyvällä tuloksella jo otin ensimmäisen askeleen tästä ihastuksesta tänään poispäin.
Nämä ovat tosiaan elämän realiteetteja niinkuin sanoit ja niiden kanssa on opittava elämään.
luulen etta avioliiton ajattelu on aina iso askel ja silloin saattaa tulla ylireagointia ja ehka koetamme paeta johonkin muuhun tai testaamme tunteitamme , mutta , . avioliitto ei ole enaa niin lopullista kuin ennen joten pelko pois ja haita juhlimaan .
Onnea , sita aina tarvitaan tiedon ja taidon lisaksi.
rohkaisevasta viestistäsi.
Luulen myös, että yksi syy on tämä testaaminen. Eikä pienin ole muut ongelmat, jotka heijastuvat suhteeseemme. Onhan tämä iso askel kuitenkin.
Minussa on vain vähän neuroottista vikaa kun jään jauhamaan päähäni asioita. Tämä päivä on ollut hieman helpompi.