Olen huomannut sellaisen piirteen usealla suomalaisella työpaikalla, että siellä ollaan hyvin suppeakatseisia. Omasta yksinkertaisesta työstä on kehitetty omassa pienessä mielessä sellainen kuva, että se on kovinkin vaativaa ja enemmän kuin mitä työtä muut työväestä tekevät.
Todellakin se paljon puhuttu MONIPUOLINEN työkokemus onn hyväksi tajuamaan asioiden oikeellisuuden. Tietenkin tällainen monipuolisen työkokemuksen omaava työntekijä ei ole niin tekevän näköinen työpaikalla optisesti kun ei stressaa ja naureskeleekin jopa, mutta lopputulos on parempi tällaisella työntekijällä.
Älkää siis hyvät nuoret ottako työtä niin vakavasti kuin vanhat tyypit. Nämä kohta eläköityvät kun ovat sota-ajanlapisen kasvatteja, eli heitä on hysterisoitu jo
lapsesta saakka ja herranpelkoa ja vihaa sekä katkeruutta lietsottu. Sotien jälkeinen jälleenrakentaminen heijjastuu vielä edelleenkin näinä päivinä näihin 60-luvun lapsiin. Heillä on elämäntyö ollut TYÖ, ja totta kait siitä pitää puheissaan ja muutenkin tehdä sen kuuloista vaativuudeltaan, että se on ollut kunniakasta ja elämää rikastavaa. -Onhan se sitä toki oikeastikin ollut, mutta ei ehkä parhaassa mahdollisessa muodossa, eli parempaakin olisi voinut saada ja elämääkin kokea muutenkin kuin työn omassa päässä kehitetyllä ankaruudella. Kyllä asia vain on niin, että työn voi tehdä paljon helpommin kuin nämä vanhat eläköityvät. Ja lopputulos on parempi! Me nuoret monipuolisemman kokemuksen omaavat pystymme parempaan vähemmällä vaivalla. Kunnia kuitenkin vanhoille ihmisille. Ei vain saada jäädä junnaamaan samaan kohtaan monilla etenkin valtion työpaikoilla, koska meidän on pysyttävä globaalissa kehityksessä muuallakin kuin tekniikan alalla. Eläkää siis elämää ja käykää töissä vain palkkanne eteen. Tehkää toki parhaanne, mutta älkää stressatko, ja se riittää;)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Samaa sorvia ikänsä pyörittäneet on menneet pilalle siinä työkeskeisyydessään ja tulleet yksinkertaisiksi.
asiasta jonka olisin itse voinut kirjoittaa,olen 59-vuonna syntynyt,ja nähnyt tämän työelämän laidasta laitaan.katsellut näitä hysteerisesti täriseviä ämmiä,jotka ovat pelkkä helvetin riesa monessakin työpaikassa,itse työskentelen mielummin nuorten ihmisten kanssa,joiden kanssa voi heittää herjaa ja jotka eivät ota tätä työtä niin kuolemanvakasti.toivon että minut potkitaan pellolle ennenkuin minusta tulee tälläinen helvetin höperö mummo riehumaan työyhteisöön.
Eivät osaa tehdä yksinkertaista asiaa yksinkertaisesti.
Hei hei hei hei!!! Nyt kuule tuollainen lusmu-asenne pois ja takaisin sorvin ääreen siitä lorvimasta. JUMALAUTA EIKÖ SANA KUULU!!!?!?! Jos ei sorvi ala käymään ja puupalikkaa pukkaamaan, niin tuossa on ovi. Ja hei vähän reippaammin sitä tossua toisen eteen, homma kusee jo. Voi voi voi voi, ja vielä kerrran VOI!!!