Punkki ja ajattelu, punk ja aate

Nyt kun on käyty keskustelua punkin olemuksesta, niin haluan tuoda esille seikan joka on askarruttanut allekirjoittanutta jo pidemmän aikaa.

Eli miksi punk on niin hiton aatteellinen musiikkityyli?

kantaa otetaan milloin mistäkin, maan ja taivaan välilllä - joka bändillä täytyy olla ainakin se yksi kantaaottava biisi - oli se sitten vain Poliisit On... .

Anarkistit, vasemmistolaiset, Pasifistit, terroristit, uusnatsit, homot, feministit, luonnonsuojelijat, eläintensuojelijat, ihmistensuojelijat jne. löytä(isi)vät helpoiten "kotinsa" juuri kovan ja karun punkin - ei tangon, jatsin, dancen, rockin, humpan, popin tai hevin hoivista.

Punkin syntyhistorialla on varmasti asiaan osuutensa - vittu mikä neronleimaus!:)

Varsinkin Briteissä oli vuonna 1 ja 2 kova kapinahenki vallitsevia oloja vastaan, ja se loi kasvualustaa myös aatteellisille vastakulttuureille ja niiden sanomalle, mutta miksi sama touhu jatkuu vielä nykypäivänä, kun on paljon helpompi laulaa iloisia rallatuksia ihmissuhteista ja hauskanpidosta ja päästä radioon, tai MTV:hen?

Miksei punkille ole käynyt kuten melkolailla samankaltaisissa olosuhteissa syntyneelle hiphopille, tai räppäreitä suututtamatta korjaan hiphopin valtavirralle - eli jou jou, pyöritä persettä, jou jou?

Minkälainen olisi punk jos se olisi syntynyt vasta 90-luvun gloorian ja yltäkylläisyyden hallitsemaan maailmaan.

Ja Punkkariklopille - olen pahoillasi puolestasi, että sua luullaan vegeksi - se on pakko olla helvettiä! - Ehkä asiaa auttaisi jos kasvattaisit kunnon kaljamahan ja hankkisit Klamydiapaidan päällesi, tai tälläisen!

http://www.bananapress.fi/index.php?&sivu=33527&kappale[21477][alkuluku]=0&kappale[21477][linkkilista]=21476&kappale[21477][sql_haku]=tuoteryhma='paidat'&kappale[21477][haku][0][kentta]=paaryhma&kappale[21477][haku][0][tyyppi]=select&kappale[21477][haku][0][arvo]=Asennepaidat&kappale[21477][hakuehtoja_max]=0&&sivu=33516&kappale[21451][nr]=18585

Vittu kun tyhmä ja kärjistetysti kirjoitettu, sekava, huonosti rytmitetty ja rikkonainen sekä epäselvä krapulainen postaus, mutta kun oli niin valtava itseilmaisun tarve!

10

1032

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Koska linkki ei toiminut kuten piti, niin klikkaa sivulta asennepaidat ja sieltä, valitset ylhäältä laskien viides paita!

      • ,,,,,,,,,

        toimi linkki, mutta sä oot vitunmoisen paskane pelle teini joka tuli tänne ruikuttamaan!

      • ,,,,,,,,, kirjoitti:

        toimi linkki, mutta sä oot vitunmoisen paskane pelle teini joka tuli tänne ruikuttamaan!

        Punkkarikloppiko siinä?:)

        32-vuotiasta harvemmin haukutaan enää teinix, mutta kiva, että onnistuin herättelemään palstaa, ja synnyttämään vilkkaan ja hedelmällisen keskustelun punkin ja aatemaailman välisestä vuorovaikutussuhteesta.

    • MC5

      70-luvulla nuoret, etenkin jenkeissä etsivät identiteettiään ankean jumputusrokin vallitessa, kun hippiliikekin oli jo ikävästi päässyt kuihtumaan. Mitä aatteellisuuteen tulee, luulisin pääsyyn olevan musiikin tyylissä. Yksinkertaiset kappalerakenteet, nopea tempo, salamasotaa... Niin, kukapa nyt tuollaisella kappaleen rungolla tekisi lyriikat Romeosta ja Juuliasta? Jos ymmärrät mitä tarkoitan. Pieni lisäkysymys, aikooko herra jgtyuihoob syödä kinkkua jouluna? Kiinnostaa asia, koska olen lukenut kirjoituksiasi mutten ole silti varma oletko vegetaristi tai jopa vegaani... Ei ole pakkoa vastata.

      • Mun joulu ei eroa muista päivistä, mitä nyt ehkä saattaa olla tavallista synkeämpi, joten safkaksi käy hyvin vegaaneille sopiva hernekeitto.

        "Aidoin punk" (saa kiistellä mitä se on) on sitkeästi pysynyt MTV:n ja muun samankaltaisen kaupallisenmössön ristitulessa likaisessa poterossaan miestappioista piittaamatta, vaikka silloin tällöin joku yksittäinen punkin nimeen vannova bändi onkin noussut parrasvaloihin, myymään aattetta, asennettaan, tai itseään.

      • MC5
        jtguytiooiyhvb kirjoitti:

        Mun joulu ei eroa muista päivistä, mitä nyt ehkä saattaa olla tavallista synkeämpi, joten safkaksi käy hyvin vegaaneille sopiva hernekeitto.

        "Aidoin punk" (saa kiistellä mitä se on) on sitkeästi pysynyt MTV:n ja muun samankaltaisen kaupallisenmössön ristitulessa likaisessa poterossaan miestappioista piittaamatta, vaikka silloin tällöin joku yksittäinen punkin nimeen vannova bändi onkin noussut parrasvaloihin, myymään aattetta, asennettaan, tai itseään.

        Kuulostaa toki synkältä jos pelkällä hernekeitolla meinaat vetää. Itsekin kyllä söisin mieluummin ihmistä kuin "skinkaa".

        Ja tuo jälkimmäinen teksipätkäsi, erinomaisesti sanottu. Halusit tai et, kopioin sen jotta voin käyttää sitä joskus häikäilemättömästi. Totta, totta, punk on ihan samalla lailla elossa (siis se aidoin punk) kuin ennenkin, mutta vain lihaa ja verta olevat bändit pysyvät kansan huulilla. Surullisia menetyksiä eturintaman edustajistossa on tosiaan tapahtunut ja kohta niitä tapahtuu vielä lisääkin. Ja se kertoo jotain oleellista punkista, paljasjalkaiset punkkarit eivät ole vielä kovinkaan vanhoja, elämäntyyli vai aatekko heidät vie niin aikaisin soittelemaan kolmea sointua pilven reunalle?

        Niin, osittain punkille antavat elinvoimaa tuollaiset bändit mistä lopussa mainitsit, mutta itse jo vanhemman koulukunnan punkkarina en mitään rise againstia tai green dayta hirveästi jaksa kuunnella

      • MC5 kirjoitti:

        Se on joululle periksi antamista jos syö silloin muuta kuin mitä kaapista löytyy.:)

        Ei pahemmin innosta juhlistaa baby Jeesusta, Coca-Colasta energiansa ammentavaa kapitalistipukkia, länsimaisen tekopyhää jouluspiritiä ja yleistä positiivisuuden, ja myönteisen ajattelun ällön makeaa hapatusta.

        "Coca Colasta energiansa ammentava kapitalistipukki" salli minun nauraa.. hah loistavaa=)

        Katsoiko kukaan muuten eilen dokumenttia historian kenties kuuluisimmasta kidnappauksesta? Patty Hearst kidnapattiin "kansanarmeija" SLA:n toimesta 70-luvulla aivan punkin synnyn aikoihin. Lopulta Patty Hearst liittoutuikin kidnappajiensa kanssa taistelemaan rikkaita "fasistisia hyönteisiä" ja poliisisikoja vastaan. Hänen miljönääri-isänsä lehtimoguli Randolph Hearst pistettiin jakamaan ilmaista ruokaa lunnaaksi kaupungin tuhansille köyhille, eikä Pattya sittenkään vapautettu. Loistavaa taistelua aatteen ja vähäosaisten puolesta! Tapaus on kuuluisin osoitus "Tukholma-syndroomasta" (ks. wikipedia), jossa kidnapattu rupeaa puolustamaan kaappaajiaan. Ajojahti kesti yli puolitoista vuotta!

    • Mamuniikki

      "Anarkistit, vasemmistolaiset, Pasifistit, terroristit, uusnatsit, homot, feministit, luonnonsuojelijat, eläintensuojelijat, ihmistensuojelijat jne. löytä(isi)vät helpoiten "kotinsa" juuri kovan ja karun punkin - ei tangon, jatsin, dancen, rockin, humpan, popin tai hevin hoivista."

      Varmasti löytäisivät, jollei punk olisi niin saatanan kamalaa kuunneltavaa. Samasta syystä punk on niin aatteellinen musiikkityyli, musiikillista lahjattomuutta pyritään peittämään sanomalla. Toki voi nähdä niinkin, että on niin paljon sanottavaa, muttei muuta kanavaa tuoda sanottavaansa esiin. Yhtäkaikki, musiikkina sietämätöntä.

      Seurailin tuolta muualta, mutten vittuillakseni(pelkästään). Eli rehellinen mielipide punkkiakin kuunnelleelta.

      • Tik Tak karjuille ja Rasmuk...

        Jos punk ei vituta juntteja, se on heviä tai aikuisrokkia. Punk rock on musiikillisesti aika vaativaa. Se on älykästä ja nopeaa,ei sovi hidasälyisille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1753
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1150
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      440
      1117
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1043
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      130
      804
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      753
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      47
      741
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe