Nettitreffailusta

Kuten jokainen yökerhojen meininkiin perehtynyt tietää, ei kiltti, ujo ja kokematon poika sikäläisillä lihatiskeillä pitkälle pötki. Niinpä tulee eri verkkosivuille jätettyjen seuranhakuilmoitusten runsaus riemastuttavana yllätyksenä yllämainitut ansiot omaavalle Matti Meikäläiselle, joka on päättänyt yrittää löytää kauan kaipaamaansa naisseuraa nettitreffailun avulla.

Ensimmäinen Matin silmään pistävä seikka netissä yksinäisyydestään ilmoittavissa naisissa on, että he harvoin omasta mielestään tietävät mitä etsivät. Liiankin moni ilmoitus alkaa sanoin: ”No en siis todellakaaaa tiiä mitä täält etin. Kerro sä mulle(?)”. Muuan nainen on halunnut suoda ilmoituksia selailevalle miehelle virkistävää vaihtelua. Hän aloittaa ilmoituksensa näin: ”No en siis todellakaaa aio alottaa mun ilmotust kliseemäisesti sanomalla etten todellakaaa tiiä mitä täält etin, vaik se onki totta…”. Kuitenkin miehelle asetetut kriteerit saavat Matin ihokarvat nousemaan pystyyn.

Ilmoitusten mukaan miehen tulee olla pitkä, komea, atleettinen, vähintään yhden syvällisen ihmissuhteen kokenut, seksin saralla vähintään jonkin verran kokenut, ei liian kiltti, akateemisesti kouluttautuva, töissä käyvä, rennon katumuodin mukaisesti pukeutuva, merkkiaurinkolaseja käyttävä, ruskeasilmäinen, tummatukkainen, ei todellakaan mikään tosikko, huumorintajuinen, sosiaalinen, sellainen joka sekä puhuu että pussaa keskellä Espaa, tykkää bailaamisesta sekä tuntee salonkietiketit –ja säännöt. Melkein jokaisessa ilmoituksessa myös vaaditaan, että mies on mies ISOLLA M:llä (symboloiko iso M:ä munan vai egon kokoa?). Pään päätteeksi naiset vielä korostavat, etteivät suinkaan etsi Herra Täydellistä. Mitä he sillä mahtavat tarkoittaa?

Matti on 170 pitkä, omasta mielestään ihan katseenkestävä, normaalipainoinen, rakkaussuhteiden ja seksin saralla täysin kokematon, luonteeltaan nimenomaan kiltti, ammattikorkeakoulun valintakokeisiin lukeva, tavallisiin farkkuihin ja T-paitoihin pukeutuva, oikeita rillejä käyttävä, harmaasilmäinen, vaaleahiuksinen, nauraa itse paremmin kuin naurattaa muita, on ujo eikä välttämättä pussaa keskellä Espaa, ei viihdy kovin hyvin savuisissa ja meluisissa yökerhoissa, eikä sen kummemmin ole perehtynyt mihinkään salonkietiketteihin –tai sääntöihin. Hänen siittimensä on 14 sentin pituinen erektiossa, eikä hänellä vaatimattomuudessaan ole suunnattoman suurta egoakaan. Hän on sanalla sanoen Matti, joka etsii kaltaistaan Maijaa.

Hän vastaa muutamaan ilmoitukseen kuvansa kera, mutta kun mitään ei kyseisistä naisista pariin kuukauteen kuulu, olettaa Matti tulleensa hylätyksi heti alkumetreillä. Nettitreffailu alkaa hahmottua Matin mielessä hieman uudessa valossa. Se ei taidakaan olla kiltille, ujolle ja kokemattomalle miehelle sen parempi tapa hakea kontakteja naisiin kuin yökerhojen lihatiskeillä roikkuminenkaan. Itse asiassa nettitreffailu on sitäkin armottomampaa. Siinä ei vain ulkonäkö ja näennäinen itsevarmuus ja sosiaalisuus ratkaise. Siinä vaaditaan kaikkea työkokemuksesta peniksen ja/tai egon kokoon, kaikkea luonteenlaadusta muotitietoisuuteen ja kaikkea silmien väristä aurinkolasien merkkiin. Nettitreffailussa, kuten lihatiskeilläkin, tuntuu yletön pinnallisuus olevan se näkyvin piirre. Ne vain ilmenevät hieman eri muodoissa.
262648
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

ei mahda mitään. (itsellä kusee rahattomuuteen nuo treffien saannit kun ei ole millä lähteä minnekään kumminkaan.)

Äänestä

Vaikka sana on hallussa niin kärjistyksen puolellehan tuo menee. Jos City-lehteä käytät hakumittarina niin lihatiskillähän olet. Mutta tuossahan tuota jo itsesi esittelit, eiköhän seuraa löydy. hieman enemmän itseluottamusta (nöyränä) tyyliin "olen maailman paras minä" niin se jo houkuttelee naisia paremmin...

Äänestä

"Ilmoitusten mukaan miehen tulee olla pitkä, komea, atleettinen, vähintään yhden syvällisen ihmissuhteen kokenut, seksin saralla vähintään jonkin verran kokenut, ei liian kiltti, akateemisesti kouluttautuva, töissä käyvä, rennon katumuodin mukaisesti pukeutuva, merkkiaurinkolaseja käyttävä, ruskeasilmäinen, tummatukkainen, ei todellakaan mikään tosikko, huumorintajuinen, sosiaalinen, sellainen joka sekä puhuu että pussaa keskellä Espaa, tykkää bailaamisesta sekä tuntee salonkietiketit –ja säännöt. Melkein jokaisessa ilmoituksessa myös vaaditaan, että mies on mies ISOLLA M:llä (symboloiko iso M:ä munan vai egon kokoa?). Pään päätteeksi naiset vielä korostavat, etteivät suinkaan etsi Herra Täydellistä. Mitä he sillä mahtavat tarkoittaa? "

Ja sitten kun vilkasee sitä neidin kuvaa, niin siellä on joku ihan hirvee harppu. Meinaan vaan, että aika korkeat odotukset noilla naisilla siitä kumppanistaan, vain onko nämä kaikki niitä sitten jota pelimiehet on kehunu kauniiksi.

Toinen vaihtoehto on, että laitetaan se helkkarin Nalle Puh sinne ja kehutaan omaa ulkonäköä maasta taivaaseen. Sitten kun erehtyy treffeille, niin vastaan ravaa joku ihan eri ihminen. Viimestään luonne kusee ihan täydellisesti. Onko tää girlpower vieny sitten naisilta viimesetkin tarpeet edes yrittää olla fiksu? Mää on niinku tiexä niinku bittu upee ja nainen ja ihana ja ja ja ei minkään näköstä yleistietoa edes. Mistä siinä sitten pitäis jutella? Jostai kevään muodista vai?

Tähän mennessä nämä "akateemiset" ollu niitä kaikkein pahimpia. Ei niinku todellakaan tarkota yliopistossa olo sitä, että siellä päässä jotai liikkuis. Sehän on pelkkää ulkoaoppimista koko touhu. Aion kyllä itekki vielä DI:ksi lukea, mutta en usko että se mulla huppuun silti menee.

Onhan siellä niitä helmiäkin, mutta varaudu meneen ensin läpi joku 100 ihmistä.

Äänestä
  • jotkut ei ole edukseen kameran edessä ja luonnossa saaattavat olla mielettömän karismaattisia ja kauniita. Eiköhän ne mimmit ja jannut netissäkin parhaiten löydy kun erittelee kunnolla millainen on ja mitä hakee. Zilleen ne samantyyliset ihmiset kohtaa toisensa.

    Äänestä

  • mies kirjoitti:

    jotkut ei ole edukseen kameran edessä ja luonnossa saaattavat olla mielettömän karismaattisia ja kauniita. Eiköhän ne mimmit ja jannut netissäkin parhaiten löydy kun erittelee kunnolla millainen on ja mitä hakee. Zilleen ne samantyyliset ihmiset kohtaa toisensa.

    se ihmisen käsitys itsestään asioiden värittely eroaa siitä, miten se valokuva eroaa siitä oikeasta henkilöstä.

    Äänestä

Itse olen jonkin verran selaillut noita ilmoituksia ja varmaan 95%:ssa niistä haetaan yli 180 cm pitkää heppua (mieluiten tummaa), mikä tuntuukin olevan usein se ainoa eritelty selkeä kriteeri. Lyhyemmillä ei tunnu olevan jakoa tuolla saralla.

Nykyajan ihmissuhdemarkkinat ovat julmat.

Äänestä
  • Juu, näin on. Mutta ei niitä Herra Täydellisiä riitä kuin ihan harvoille. Sehän se traagista näissä naisissa on, että sitten ne vaan odottaa siellä kotona sitä prinssiä, joka ei koskaan tule.

    Luin aikoinaan tutkimuksen pariutumisesta ja sen mukaan 80 % naisista etsii sitä miesten 20% parhaimmistoa. Ei onnistu siis kuin korkeintaan neljäsosalle.

    Äänestä

  • Hei ei tää aina ole pitkällekkään niin helppoa...
    kun on ne sentit tulleet, niin ei niitä poiskaan saa.

    Välistä tuntuu, että tää zätti on pullallaan pitkiä naisia ja lyhyitä miehiä??!?

    Äänestä

  • Joo, tuo 180cm raja ottaa aivoon etenkin kun itseltä pituutta löytyy 175. Mahtavat 5 senttiä! Eipä ole kenellekään tämmöinen kääpiö kelvannutkaan. :)

    Äänestä

  • Motion kirjoitti:

    Joo, tuo 180cm raja ottaa aivoon etenkin kun itseltä pituutta löytyy 175. Mahtavat 5 senttiä! Eipä ole kenellekään tämmöinen kääpiö kelvannutkaan. :)

    Eikös naisille riitä että niitä voi suudella ylhäältä ja sopivat kainaloon ; )

    Äänestä

Kokemukseni mukaan kannattaa panostaa kuitenkin sinne lihatiskille. Nettisenssit on keräilyeriä, juttujen ja kirjoitusten perusteella ihan kivoja tapauksia, mutta livenä .... jo kuvien perusteella karsiutuu 80%, se on ikävä kyllä totta. Tota 14 cm ei kyllä kannata etukäteen mainostella.

Äänestä

Olet osittain oikeassa tässä asiassa. Kieltämättä sulle on tullut tosi typeriä kommentteja niissä viesteissä.

Neuvoni on: laita oma ilmoituksesi, jossa kerrot rehellisesti itsestäsi ja toiveistasi. Ongelmana nettitreffailussa on se, että sinne on pakko laittaa joitakin kriteereitä - varsinkin naisten, koska vastauksia tulee muutenkin niin paljon. Ja jos pituus on tytölle tärkeä tekijä (jos tyttö on pitkä) niin se on kriteereihin laitettava. Tietenkin sieltä netistä etsii sitä omien kriteereidensä mukaan "parasta mahdollista". Jos laittaa kriteereiksi vain: mukava mies, niin mistä sitä erottaa vastaukset toisistaan.. ja miehet toisistaan? Ei ole varmaan mahdollista kirjoitella 40 miehen kanssa yhtä aikaa - saati tavata niitä kaikkia.

Olen itse selannut joitakin netti-ilmoituksia kyllä niitä miehistäkin löytyy niitä vaativaisia. Yhdessä ilmoituksessa mainittiin jopa rintaliivien kuppikoko, mikä naisella pitäisi olla.

Tuli mieleen se, että ehkä tyttö ei halua vaikuttaa epätoivoiselta, kun kirjoittaa ettei tiedä mitä oikeastaan netistä etsii. Jos vastaukseen kirjoittaa, että "etsin aviomiestä", niin tuskin saa enää vastausta takaisin. Tai jos ei kelpaakaan miehelle, niin voi aina "pelastaa kasvonsa" sillä, että "no en minä tiedä mitä sieltä edes etsin.."

Helpottavaksi tiedoksesi sellainen: mitä enemmän ikää naiselle tulee - sen viisaampia heistä myös näissä asioissa yleensä (huom! yleensä) tulee. Itse olen nyt 31 -vuotias ja täytyy sanoa että se tyttömäisen lapsellinen typerä pelkkään ulkonäköön tuijottaminen on kadonnut. Nyt katson kokonaisuutta ja miehen luonne on ulkonäköä tärkeämpi. Totta puhut, että pinnalliset arvot pätevät netissäkin. Ja olen huomannut että ainakin yli 30 v. miehet jotka sinne ilmoituksensa laittavat, ovat yleensä eronneet n. 3-12 kk sitten ja etsivät sellaista "laastarisuhdetta" pahempaan epätoivoon. Olen käynyt pareilla treffeillä ja asia on poikkeuksetta ollut niin, vaikka miehet itse toisin väittävätkin. Ei sieltä sellaista tosimielellä, sitoutumaan halukasta miestä löydy. Ovat rikki edellisistä suhteistaan. Itse tahtoisin aivan normaalin suomalaisen kivan miehen. Suunnilleen itseni kaltaisen. Mistähän sellaisia löytyy? Ongelmanani on se, että en käy baareissa (kaverit seurustelevat eikä yksin ole kiva mennä), ja olen kyllästynyt juuri tuohon nettirumbaan, koska sieltä on "löytynyt" pelkkiä pettymyksiä.

Täytyy varmaan muuttaa maaseudulle, maaseudun poikamiehiä etsimään.. Olen huomannut että maaseudun miehillä on usein enemmän järkeä päässä sydäntä rinnassa, kuin näillä pääkaupungin pintaliitäjillä jotka loikkivat "kukasta kukkaan" eivätkä pysty sitoutumaan koska "kulman takana voi jo olla joku parempi". Muuttaisin heti!, jos ei olisi pakko olla täällä pääkaupungissa työn takia.

Äänestä
  • ...kenellekkään löytää rakasta päälle kolmekymppisenä.

    Kun mies elää maalaismaisemissa niin on paljon tekemistä vaikka olisikin töissä kaupungissa, koti, mökki, piha, luonto, ja jos on vielä kätevä käsistään niin kiinnostavaa tekemistä on välillä liikaakin, eritoten viikonloppuisin.
    Vaikka joku nainen olisikin kiinnostunut niin sitä lyö jarrut päälle, ei halua menettää omia juttuja joihin on tottunut ja joiden parissa viihtyy ja voi hyvin.
    Jos alkaa parisuhteeseen niin kuinka kaiken kävisi, kun ei kuitenkaan osaa muuttua naismaiseksi mieheksi, sopeutuvaksi seuralaiseksi miellyttämään naisen oikkuja.
    Sellaisia naisia joista voisi kiinnostua on älyttömän harvassa, on tullut näin reippaasti yli kolmekymppisenä nähtyä tarpeeksi, ei huvita enää etsiä, joskus kun oikein kyllästyttää niin lähtee lavatansseihin katselemaan tyttöjä, sen jälkeen taas tuntuu hyvältä olla kotioloissa.

    Tietenkin sitä haaveilee parisuhteesta jossain sisimmässään ,jokaisella on tarve saada rakastaa ja osoittaa kiintymystä toiseen ihmiseen, ongelma on että meitä maaseudun ja saariston idylliä ja vanhoja arvoja rakastavia miehiä monesti pidetään naispiireissä jotenkin outoina otuksina.
    Naiset ovatkin mielestäni voimakkaammin urbanisoituneita kuin miehet ja tämä piirre erottaa sukupuolet toisistaan...

    Äänestä

  • "Neuvoni on: laita oma ilmoituksesi, jossa kerrot rehellisesti itsestäsi ja toiveistasi."

    Saattaa olla että olen jotenkin erityisen toivoton tapaus, mutta n. 15 elämäni aikana jättämääni ehdottoman rehellistä ilmoitusta ovat saaneet yhteensä NOLLA vastausta.

    Koska kukaan ei etsi ilmoituksista todellista ihmistä vaan myyttistä ja täydellistä kaikkien unelmiensa täyttymystä, on turha myöskään yrittää löytää ketään kertomalla rehellisesti olevansa vain tavallinen ihminen. Näin se lihatiski toimii, surullista mutta totta.

    Äänestä

  • mi5 kirjoitti:

    "Neuvoni on: laita oma ilmoituksesi, jossa kerrot rehellisesti itsestäsi ja toiveistasi."

    Saattaa olla että olen jotenkin erityisen toivoton tapaus, mutta n. 15 elämäni aikana jättämääni ehdottoman rehellistä ilmoitusta ovat saaneet yhteensä NOLLA vastausta.

    Koska kukaan ei etsi ilmoituksista todellista ihmistä vaan myyttistä ja täydellistä kaikkien unelmiensa täyttymystä, on turha myöskään yrittää löytää ketään kertomalla rehellisesti olevansa vain tavallinen ihminen. Näin se lihatiski toimii, surullista mutta totta.

    Kaikkihan on rehellisiä, mukavia ym. joten kannattaa miettiä mikä on se oma erityispiirre ja mainita se. Joku mies on hyvä lasten kanssa tulemaan toimeen (ei itsestään selvyys), jollakin on hyvä progelevyarkisto, joku on intohimoinen shakinpelaaja, toinen tykkää Piano-elokuvasta yli kaiken... Kyllä se samansieluinen löytyy kun oikein etsii. Hankalaa se on, mutta sitten saattaa ihan yllättäen löytyä. Omatkin kriteerit kannattaa tarkistaa, tyttöä kannattaa lähteä treffaamaan vaikkei kuvan perusteella missi olisikaan. Harva meistä miehistä malli itsekään on ja karisma/ iloisuus ym. piirteet ei näy kuvista.

    Äänestä

  • Maalaismies kirjoitti:

    ...kenellekkään löytää rakasta päälle kolmekymppisenä.

    Kun mies elää maalaismaisemissa niin on paljon tekemistä vaikka olisikin töissä kaupungissa, koti, mökki, piha, luonto, ja jos on vielä kätevä käsistään niin kiinnostavaa tekemistä on välillä liikaakin, eritoten viikonloppuisin.
    Vaikka joku nainen olisikin kiinnostunut niin sitä lyö jarrut päälle, ei halua menettää omia juttuja joihin on tottunut ja joiden parissa viihtyy ja voi hyvin.
    Jos alkaa parisuhteeseen niin kuinka kaiken kävisi, kun ei kuitenkaan osaa muuttua naismaiseksi mieheksi, sopeutuvaksi seuralaiseksi miellyttämään naisen oikkuja.
    Sellaisia naisia joista voisi kiinnostua on älyttömän harvassa, on tullut näin reippaasti yli kolmekymppisenä nähtyä tarpeeksi, ei huvita enää etsiä, joskus kun oikein kyllästyttää niin lähtee lavatansseihin katselemaan tyttöjä, sen jälkeen taas tuntuu hyvältä olla kotioloissa.

    Tietenkin sitä haaveilee parisuhteesta jossain sisimmässään ,jokaisella on tarve saada rakastaa ja osoittaa kiintymystä toiseen ihmiseen, ongelma on että meitä maaseudun ja saariston idylliä ja vanhoja arvoja rakastavia miehiä monesti pidetään naispiireissä jotenkin outoina otuksina.
    Naiset ovatkin mielestäni voimakkaammin urbanisoituneita kuin miehet ja tämä piirre erottaa sukupuolet toisistaan...

    ...se urbanisoituminenkin joka vaikuttaa. Naiset ovat monesti sosiaalisempia kuin miehet ja viihtyvät seurassa. Jos maaseudulla ei ole samanikäistä väkeä niin saattaa olla että pitkäksi aika tulee.. Harvemmin kyllä tosiaan naiset jäävät maaseudulle maanviljelijöiksi. Ei taida olla niin hyviä edellytyksiä siihen kuin miehillä. Olen itse maalta kotoisin, asunut kylläkin jo monta vuotta täällä pääkaupunkiseudulla. Vuosi vuodelta enemmän kaipaan maaseudulle takaisin. Kaipaan myös jotain sellaista tekemistä mitä voisi tehdä käsillä.

    Näyttöpäätteen edessä istuminen kyllästyttää, kaupungin pinnalliset arvot kyllästyttävät, ihmisten kylmyys kyllästyttää. Ikävää etten voi muuttaa täältä pääkaupunkiseudulta pois - työpaikka on täällä. Ajatus kyllä kypsyy koko ajan, ja katselen työpaikkoja muualtakin.. ehkä sitten joskus..

    Mitä oikkuihin tulee, niin kaikki naiset eivät "oikuttele." (?) Mitä se sitten tässä tapauksessa tarkoittaakaan. Mistä olet saanut sellaisen käsityksen, että nainen haluaa muuttaa miehen naismaiseksi.. tai sopeutuvaiseksi seuralaiseksi..?

    Äänestä

Kyllästyttää kalaisesi valittajat. Aina yleistämässä ja voivottelemassa.

Minä ainakin löysin oman mieheni täältä. Herra ei ole pitkä, on tavallisen näköinen, atleettinen, täysin kokematon niin seksin kuin pienimpienkin parisuhteiden suhteen, aika kiltti, ei akateeminen, käy kyllä töissä, mutta ei trendikäs, sinivihreä silmäinen, vaalea, ei tosikko, huumorintajuinen, erittäin sosiaalinen, puhuu ja pussaa, mutta valitettavasti ei keskellä espaa, ei bailaa, on absolutisti, muna sopivan kokoinen(=ei kuulu teille, mutta jonkin verran alle 20) ja minulle hän KELPAA.

Minä olen lähes aina seurustellut nimenomaan kokemattomien miesten kanssa.

Te miehet taasen olette usein hyvinkin vaativia naisten suhteen, pitää olla hyvä sängyssä, suostua seksiin silloin, kun mies haluaa, mielellään hoikka, usein isorintainen, usein myös vähintään 165 cm pitkä jne.

Äänestä
  • Oletko Nainen minkä ikäinen? Koska minä olen kyllä huomannut, että nuoret likat (suuri osa - ja yleensä pääkaupunkiseudulla) : 20 osaavat olla todella nirsoja ja pinnallisia.

    Äänestä

  • Tyttö kirjoitti:

    Oletko Nainen minkä ikäinen? Koska minä olen kyllä huomannut, että nuoret likat (suuri osa - ja yleensä pääkaupunkiseudulla) : 20 osaavat olla todella nirsoja ja pinnallisia.

    20 v. ja pääkaupunkiseudulta, enkä todellakaan ole nirso, enkä pinnallinen, ainakaan useimpiin ikätovereihini verrattuna, jopa yli 50 vuotias äitini on minua nirsompi, aina valittamassa poikaystävästäni ja sanoo: "voisit vielä vähän katsella ympärillesi jos vaikka löytyisi jotain parempaa, ajattele nyt itseäsi". Vaikka palleroiseni on on herasmies ja hänellä on lämmin sydän. Väitätkö ettei 2kymppisillä miehillä olisi korkeaa vaatimustasoa? Ainakin minulta on ensimmäisestä kerrasta lähtien vaadittu hyviä rakastelutaitoja ja lähes aina hoikempaa vartaloa, jopa silloin, kun olen ollut lähes alipainoinen.

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Miehet eivät tutkimusten mukaan ole yhtä vaativia silloin kuin etsivät sitä vakituista kumppania. Yhden illan seuralle ja seksiin vaativat kyllä täydellistä kroppaa yms. missitavaraa.

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    20 v. ja pääkaupunkiseudulta, enkä todellakaan ole nirso, enkä pinnallinen, ainakaan useimpiin ikätovereihini verrattuna, jopa yli 50 vuotias äitini on minua nirsompi, aina valittamassa poikaystävästäni ja sanoo: "voisit vielä vähän katsella ympärillesi jos vaikka löytyisi jotain parempaa, ajattele nyt itseäsi". Vaikka palleroiseni on on herasmies ja hänellä on lämmin sydän. Väitätkö ettei 2kymppisillä miehillä olisi korkeaa vaatimustasoa? Ainakin minulta on ensimmäisestä kerrasta lähtien vaadittu hyviä rakastelutaitoja ja lähes aina hoikempaa vartaloa, jopa silloin, kun olen ollut lähes alipainoinen.

    Saatat olla oikeassa 2-kymppisten miesten suhteen. Itse en vielä asunut pääkaupunkiseudulla parikymppisenä, joten ei ole niistä kokemusta. Yleensäkin taitavat parikymppiset olla aika kypsymättömiä vielä näissä seurusteluasioissa, ainakin itse olin silloin. Sinä et taida olla kypsymätön, ainakaan kirjoituksesi perusteella mutta olet varmaankin myös aika harvinainen ja sellainen "helmi" siellä joukossa.

    Parikymppisillä on vielä paljon aikaa "löytää" se oikea, eikä ole kiirettä siksi sitoutua. Jos ei toisen naama miellytä niin voi vaihtaa aina uuteen. Se on sellaista "kertakäyttökulttuuria", mihin olemme nykyaikana ikävä kyllä tottuneet.

    Toista on jos olet yli 30-nainen ja vielä sinkku. Silloin tuntuu, että kaikki "parhaat ja hyvät" ovat jo varattuja ja perheellisiä. Baariin ei enää tee oikein mieli mennä, eikä menokavereitakaan ole koska ovat kaikki sitoutuneet, netistä on ilmaantunut pelkkiä pettymyksiä eikä oikein tiedä että missä ihmeessä niitä "kunnon" miehiä tapaisi. Onko muita vaihtoehtoja kuin netti tai baarit?

    Sitten sitä tulee sellainen pelko, että jos ei ketään koskaan enää löydäkään. On myös taustalla muistuttamassa jo tässä iässä sellaisia ikäviäkin parisuhdekokemuksia ja vielä se ajatus takaraivossa, että jos omia lapsia haluaa niin ne on tehtävä n. 10 vuoden sisällä.

    Äänestä

Pari vuotta sitten kokeilin seuran etsintää verkko-chateista ja totesin sen kohtuullisen helpoksi. Sen "oikean" löytäminen on vaikeampaa kuin baaritiskillä, koska ulkonäköä, ikää, luonnetta ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta on vaikeampi selvittää. Joka tapauksessa kaikki neljä tapaamaani naisihmistä olivat sellaisia kuin kertoivatkin sekä vielä mukavia ja lupsakoita niinkuin pitikin.

Olen siis 47 vuotias mies. Pituutta minulla on 180 cm ja kiloja normaalisti. Toimin akateemisesssa ammatissa enkä ole mitenkään ujo. Vaikken olekaan Casanovan näköinen, ei siitä ollut haittaa kun osaan pukeutua siististi niinkuin töissäkin. Se, että en ole vapaa, haittasi joitakin pahasti, mutta rehellisesti sanottuna se ei muodostunut todelliseksi esteeksi treffeille eikä oikeastaan muuhunkaan.

Äänestä

Mukavia naisia alkaa löytyä tuosta Seinäjoesta pohjoiseen ja kannattaa pysyä mieluummin itäpuolella. Tommoset paikat kun Turku, Kokkola ja Vaasa on pahempia kuin Helsinki.

Tuolla "alkaa löytyä" en tarkoita sitä, ettäkö ei löytyisi muualtakin, mutta jos vaikka pohjosessa otetaan 10 naista, niin 6 niistä on mukavia. Etelässä niistä kymmenestä 0,2 on mukavia.

Helsingissä kun baarissa juttelee naisen kanssa ja kysyy että mistäs päin Helsinkiä olet, kun oot noin mukava?

"Kemistä..."

Kertauksen vuoksi mukava nainen on siis nätti, fiksu, rehellinen, iloinen, huumorintajuinen, ulospäin suuntautunut ja ei kato sua kieroon jos ei pursua Calvin Kleinin kalsarit housuista.

Äänestä
  • Totta, mukavimmat naiset joihin olen törmännyt ja jutellut ovat juuri muualta helsinkiin muuttaneita tai sitten muualla asuvia. Myöskin jos haluaa naisen jonka kanssa voi liikkua myös luonnossa, niin parempi jos syntyny ja asunu muualla. Kahden maalta muuttaneet kanssa olen seurustellutkin. Ainoo vaan, että maalaistytöstä heijastuu pidemmä päälle pieni hörhöys, joka saattaa olla ärsyttävä luonteenpiirre koko elämänsä kaupungissa asuneelle.

    Äänestä

  • cityboy kirjoitti:

    Totta, mukavimmat naiset joihin olen törmännyt ja jutellut ovat juuri muualta helsinkiin muuttaneita tai sitten muualla asuvia. Myöskin jos haluaa naisen jonka kanssa voi liikkua myös luonnossa, niin parempi jos syntyny ja asunu muualla. Kahden maalta muuttaneet kanssa olen seurustellutkin. Ainoo vaan, että maalaistytöstä heijastuu pidemmä päälle pieni hörhöys, joka saattaa olla ärsyttävä luonteenpiirre koko elämänsä kaupungissa asuneelle.

    hörhöys, niin voin kommentoida onko sulla käyny vaan huono säkä. Minusta se on aika hörhöä että mennään kaupungilla 20 sentin pohjat kengissä.

    "Kuurakettiinko se neiti on menossa?"
    "SLÄP!"

    Äänestä

  • calvin kleineissa on ? ne on halpoja, kestäviä ja halvempia kuin sloggit.

    aiemmmin minäkin ostin merkkivaatteita mutta viimevuosina ei ole sellaisiin ollut varaa joten viimeksi joutui calvin kleinin alushousuja ostelemaan. eikä täältä korvesta merkkivaatteita joka kaupasta saisikaan, vaikka etsisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Matti Meikäläinen kirjoitti:

Kuten jokainen yökerhojen meininkiin perehtynyt tietää, ei kiltti, ujo ja kokematon poika sikäläisillä lihatiskeillä pitkälle pötki. Niinpä tulee eri verkkosivuille jätettyjen seuranhakuilmoitusten runsaus riemastuttavana yllätyksenä yllämainitut ansiot omaavalle Matti Meikäläiselle, joka on päättänyt yrittää löytää kauan kaipaamaansa naisseuraa nettitreffailun avulla.

Ensimmäinen Matin silmään pistävä seikka netissä yksinäisyydestään ilmoittavissa naisissa on, että he harvoin omasta mielestään tietävät mitä etsivät. Liiankin moni ilmoitus alkaa sanoin: ”No en siis todellakaaaa tiiä mitä täält etin. Kerro sä mulle(?)”. Muuan nainen on halunnut suoda ilmoituksia selailevalle miehelle virkistävää vaihtelua. Hän aloittaa ilmoituksensa näin: ”No en siis todellakaaa aio alottaa mun ilmotust kliseemäisesti sanomalla etten todellakaaa tiiä mitä täält etin, vaik se onki totta…”. Kuitenkin miehelle asetetut kriteerit saavat Matin ihokarvat nousemaan pystyyn.

Ilmoitusten mukaan miehen tulee olla pitkä, komea, atleettinen, vähintään yhden syvällisen ihmissuhteen kokenut, seksin saralla vähintään jonkin verran kokenut, ei liian kiltti, akateemisesti kouluttautuva, töissä käyvä, rennon katumuodin mukaisesti pukeutuva, merkkiaurinkolaseja käyttävä, ruskeasilmäinen, tummatukkainen, ei todellakaan mikään tosikko, huumorintajuinen, sosiaalinen, sellainen joka sekä puhuu että pussaa keskellä Espaa, tykkää bailaamisesta sekä tuntee salonkietiketit –ja säännöt. Melkein jokaisessa ilmoituksessa myös vaaditaan, että mies on mies ISOLLA M:llä (symboloiko iso M:ä munan vai egon kokoa?). Pään päätteeksi naiset vielä korostavat, etteivät suinkaan etsi Herra Täydellistä. Mitä he sillä mahtavat tarkoittaa?

Matti on 170 pitkä, omasta mielestään ihan katseenkestävä, normaalipainoinen, rakkaussuhteiden ja seksin saralla täysin kokematon, luonteeltaan nimenomaan kiltti, ammattikorkeakoulun valintakokeisiin lukeva, tavallisiin farkkuihin ja T-paitoihin pukeutuva, oikeita rillejä käyttävä, harmaasilmäinen, vaaleahiuksinen, nauraa itse paremmin kuin naurattaa muita, on ujo eikä välttämättä pussaa keskellä Espaa, ei viihdy kovin hyvin savuisissa ja meluisissa yökerhoissa, eikä sen kummemmin ole perehtynyt mihinkään salonkietiketteihin –tai sääntöihin. Hänen siittimensä on 14 sentin pituinen erektiossa, eikä hänellä vaatimattomuudessaan ole suunnattoman suurta egoakaan. Hän on sanalla sanoen Matti, joka etsii kaltaistaan Maijaa.

Hän vastaa muutamaan ilmoitukseen kuvansa kera, mutta kun mitään ei kyseisistä naisista pariin kuukauteen kuulu, olettaa Matti tulleensa hylätyksi heti alkumetreillä. Nettitreffailu alkaa hahmottua Matin mielessä hieman uudessa valossa. Se ei taidakaan olla kiltille, ujolle ja kokemattomalle miehelle sen parempi tapa hakea kontakteja naisiin kuin yökerhojen lihatiskeillä roikkuminenkaan. Itse asiassa nettitreffailu on sitäkin armottomampaa. Siinä ei vain ulkonäkö ja näennäinen itsevarmuus ja sosiaalisuus ratkaise. Siinä vaaditaan kaikkea työkokemuksesta peniksen ja/tai egon kokoon, kaikkea luonteenlaadusta muotitietoisuuteen ja kaikkea silmien väristä aurinkolasien merkkiin. Nettitreffailussa, kuten lihatiskeilläkin, tuntuu yletön pinnallisuus olevan se näkyvin piirre. Ne vain ilmenevät hieman eri muodoissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu