Rupsahda rauhassa??

Seurustelin jonkin aikaa erään tyypin kanssa, hän 23v, minä 20v. Alusta lähtien minua häiritsi hänen suhtautumisensa ulkonäköönsä. Hänen mielestään kaupungille voi ihan hyvin lähteä verkkareissa ja kuluneessa paidassa, tukka kampaamatta. Kun yritin saada häntä siistiytymään, selitys oli seuraava: "Nyt kun seurustelen, ei minun tarvitse kiinnittää ulkonäkööni huomiota. Kun ei tarvitse enää ketään yrittää iskeäkään." En kertakaikkiaan ymmärrä tuollaista suhtautumista. Minun mielestäni suhteessa toisen huomioimiseen kuuluu myös omasta ulkonäöstä huolehtiminen. Mielipiteitä?
4543
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen osittain samaa mieltä kanssasi. Olen samaa mieltä siitä, että on oltava puhdas ja siisti. Mutta ajattelen niin, että nimen omaan saa 'rupsahtaa rauhassa', kasvattaa kaljamahaa tms =)
Onhan sse mukavaa jos ihminen harrastaa liikuntaa ja hoitaa myös vartaloaan, mutta sitä ei pidä vaatia.
Tämä on vain minun mielipiteeni, sillä ainakaan minä en haluaisi kuulla jos ulkonäöstäni valitetaan koko ajan.

Äänestä
  • Olenpa tässä miettinyt asiaa jo kotvasen, kun asia kieltämättä itseäni häiritsee nykyisessä parisuhteessani.

    Asia on niin, että nykyinen tyttöystäväni on vähän rupsahtanut ja mainitsee itse asiasta vähän väliä, muttei juurikaan tää asialle mitään.
    En ole vielä tähän päivään mennessä mitään sen kummempaa kehdannut vastata, mutta tosiasiassa olen sitä mieltä, että asialle pitäisi todellakin tehdä jotakin ja ärsyttää, kun tyttö itse asiasta mainitsee, muttei kuitenkaan rupea vaadittaviin toimenpiteisiin.

    Mutta onko sen vaatiminen rakastetultaan jotenkin pinnallista? Muuten meillä menee hyvin, enkä oikein viitsisi ajetella, että ongelmia syntyy lievän ylipainon takia.

    Itse urheilen päivittäin,ja kroppani ulkomuoto hipoo ihan objektiivisestikin sanottuna lähes täydellisyyttä.

    Luulenpa, että monet muutkin ovat miettineet näitä kysymyksiä, sillä faktahan on, että naisten kroppa alkaa rapistua ilman huolenpitoa aikaisemmassa vaiheessa kuin miesten, siinä parinkympin jälkeen. Elintasomaassa kun eletään.

    Äänestä

  • mies kirjoitti:

    Olenpa tässä miettinyt asiaa jo kotvasen, kun asia kieltämättä itseäni häiritsee nykyisessä parisuhteessani.

    Asia on niin, että nykyinen tyttöystäväni on vähän rupsahtanut ja mainitsee itse asiasta vähän väliä, muttei juurikaan tää asialle mitään.
    En ole vielä tähän päivään mennessä mitään sen kummempaa kehdannut vastata, mutta tosiasiassa olen sitä mieltä, että asialle pitäisi todellakin tehdä jotakin ja ärsyttää, kun tyttö itse asiasta mainitsee, muttei kuitenkaan rupea vaadittaviin toimenpiteisiin.

    Mutta onko sen vaatiminen rakastetultaan jotenkin pinnallista? Muuten meillä menee hyvin, enkä oikein viitsisi ajetella, että ongelmia syntyy lievän ylipainon takia.

    Itse urheilen päivittäin,ja kroppani ulkomuoto hipoo ihan objektiivisestikin sanottuna lähes täydellisyyttä.

    Luulenpa, että monet muutkin ovat miettineet näitä kysymyksiä, sillä faktahan on, että naisten kroppa alkaa rapistua ilman huolenpitoa aikaisemmassa vaiheessa kuin miesten, siinä parinkympin jälkeen. Elintasomaassa kun eletään.

    Kyllä itse ainakin haluan pitää itseni kunnossa ja vaadin sitä myös kumppaniltani. Ei olisi kovinkaan kiihottavaa, jos toinen olisi paisunut kuin pulla. Jonkun mielestä se voi olla pinnallista, mutta ylipaino on kuitenkin terveydelle haitaksi ja liikuntaa tarvitsee jokainen. Kyllä siitä voi mielestäni toiselle sanoa.

    Äänestä

  • Madde kirjoitti:

    Mutta jos puhutaankin vain muutamasta liikakilosta? sellaisesta, mikä on silti selvästi havaittavissa. ilman mitään sen kummempia terveysvaikutuksia.

    Kai se vaatimustaso on sitten vaan niin kovin subjektiivinen juttu.

    Ja kyllähän kaikista on siistiä, jos heillä on jotain sellaista, mitä muut kadehtivat. On se sitten oma tai muijan kroppa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sanni kirjoitti:

Seurustelin jonkin aikaa erään tyypin kanssa, hän 23v, minä 20v. Alusta lähtien minua häiritsi hänen suhtautumisensa ulkonäköönsä. Hänen mielestään kaupungille voi ihan hyvin lähteä verkkareissa ja kuluneessa paidassa, tukka kampaamatta. Kun yritin saada häntä siistiytymään, selitys oli seuraava: "Nyt kun seurustelen, ei minun tarvitse kiinnittää ulkonäkööni huomiota. Kun ei tarvitse enää ketään yrittää iskeäkään." En kertakaikkiaan ymmärrä tuollaista suhtautumista. Minun mielestäni suhteessa toisen huomioimiseen kuuluu myös omasta ulkonäöstä huolehtiminen. Mielipiteitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu