Voiko joku neuvoa miten minun tulisi menetellä ja saanko rikosvastuuseen henkilön joka on 15 vuotta levittänyt perättömiä puheita ja syytöksiä minua ja puolisoani kohtaan. Viimeisin tapaus on tältä syksyltä kun haimme mökillemme tieoikeutta, tämä henkilö toimitti kokoukseen listan perättömiä syytöksiä ja toimitusta hoitanut viranomainen uskoi syytökset. Tilanne meni sellaiseksi että kun haimme itsellemme luonnollista oikeutta niin jouduimme ikäänkuin syytettyjen penkille ja meitä rankaistiin olemassaolostamme ja jouduimme vain kärsimään. Tälläistä on siis jatkunut 15 vuotta, tämä ihminen on kateellinen meille. Hän tekee kiusaa ja kääntää sitten oman kiusantekonsa meidän syyksi. Esimerkki: Hän usuttaa koiransa kimppuumme ja sitten kun siitä huomautan ja joudun kieltämään koiraa hän kääntää asian niin että kertoo muille sukulaisille että taas se tuli minulle huutamaan. Sukulaiset uskoo hänen puheensa ja minä olen paha ja minuun ei pidetä yhteyttä vaan eristetään muusta suvusta. Eräs toinen kaukaisempi sukulainen oli kerran leikillään sanonut että tämän ko. henkilön mukaan on tarttunut työpaikalta tarvikkeita. Ko. henkilö syytti minua ja puolisoani että olemme syyttäneet häntä rosvoksi vaikka meillä ei ollut mitään tekemistä tämän jutun kanssa. Kun hän erosi vaimostaan ja kylä puhui hänen erostaan niin taas hän syytti meitä että olemme levitelleet hänen asioitaan. Äiti puolustaa häntä aina ja äiti haukkuu minua. Äidin mielestä olen mm. mielisairas, haluan vain pahaa hänen pojalleen. Alkuaikoina yritin puhua hänelle että eikö voitaisi sopia asioita en halua olla riidoissa.Hän sanoi että ei halua olla missään tekemisissä kanssamme. Jos lähialueelle muutta uusia ihmisiä niin heti hän ja äiti on puhumassa perättömiä meistä ja uusikin asukas alkaa vältellä meitä vaikka ei ole edes ehtinyt tutustua meihin. Tässä on vain pieni osa tapahtumista mutta tiivistettynä tämä on henkistä väkivaltaa joka on jatkunut 15 vuotta ja loppua ei näy. Olen menettämässä mielenrauhani kokonaan. JOS SIIS JOKU OSAA NEUVOA MISTÄ SAISIN APUA JA KO. HENKILÖN VASTUUSEEN NIIN KERTOKAA MINULLE. VOINKO ESIM. NOSTAA SYYTTEEN HÄNTÄ KOHTAAN VAI ONKO LOPETETTAVA OMAT PÄIVÄNSÄ. AUTTAKAA AUTTAKAA AUTTAKAA.
Perättömät puheet
saako vastuuseen
61050
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ei vaan jaksa lukea.
muuttaa jonnekin hemmetin kauaksi tuollaisesta ihmisestä ja paikasta? itse lähtisin kiireen vilkkaa, yöllä, salaa, en kertoisi kenellekään mihin menen ja milloin. Tuollaisia ihmisiä löytyy silloin tällöin maailmassa ja parempi on pysytellä niistä todella kaukana. Motiivit ja tarkoitusperänsä ovat täyttä utopiaa, mutta omasta mielestään ovat niin oikeassa kuin vain ikinä voivat olla. uskovat omiin valheisiinsa ja luomiinsa valhekuviin niin täysin että niiden toteen näyttämiseen menisi koko ihmiselämä. Turhaa siis.
Sinuna lähtisin ja jättäisin koko paskan taakseni, ei teillä ole kenelläkään siellä hyvä olla, perhe varmaankin huokaa helpotuksesta kun pääsee sieltä pois ja elämä näyttää paremmalta kun ei ole tuollaisia ihmisiä enää ympäristössä pilaamassa elämää.
Älä ainakaan lopeta päiviäsi=(
Etkö tosiaankaan pysty välttelemään tätä ihmistä millään keinolla? Koska asia tuntuu painavan sinua kovasti,niin mene vaikka juttelemaan asiasta jonkun ihmisen, esim. terapeutin kanssa. Silloin saatat myös keksiä mitä voisit tehdä.....tms. Hyvää joulun odotusta sinulle!!!!
oma terveys on tärkein ja ei ole lakia että pitää olla pakosta yhteydessä eikä kotirauhaa saa häiritä eli älä avaa ovea jos ilkeä sukulainen tulee.
On tietysti helpo sanoa että älä välitä heistä, mutta se on todellakin ainoa tapaa saada mielenrauhasi takaisin.
Alappa tietoisesti kartuttamaan etäisyyttä perheeseesi. Esimerkiksi äitisi ottaessa yhteyttä sinuun, älä anna keskustelun KOSKAAN enää mennä henkilökohtaiseksi. Juttele vain niitä näitä jos on pakko ja hänen alkaessa jauhaa sitä samaa vanhaa purukumia, poistu välittömästi, vain sanot miten "hauska oli rupatella mutta nyt olen jo myöhässä joten hyvää jatkoa ja jatketaan juttua seuraavalla kerralla" samalla pidät huolen että se seuraava kerta ei tapahdu kovin lähiaikoina.
Toinen keino joka tehoaa veljeesi on vain "viitata kintaalla " hänen jutuilleen. Joutuessasi pakosta tekemisiin hähen kanssaan, muista taas ettet sano mitään yksityistä, keskustelun tason täytyy olla neutraalia.
Vielä yksi joka tuo pisteet sinulle kotiin: Vältä mustamaalaamasta veljeäsi kenellekään. Kysyttäessä kuinka hän voi tai jms. vain sanot jotain hyvin ylimalkaista, esim;"Jaa-a, en ole nähnytkään häntä aivan viimeaikoina" Ei muuta.
"Viimeisin tapaus on tältä syksyltä kun haimme mökillemme tieoikeutta, tämä henkilö toimitti kokoukseen listan perättömiä syytöksiä ja toimitusta hoitanut viranomainen uskoi syytökset."
Yllä kertomasi sivuaa tosiaankin rikollisuutta, jututappa lakiasiantuntijaa ja katso mitä laki sanoo tullaisesta käytöksestä. Siinä tapauksessa että haastat hänet oikeuteen, sinulla taytyy olla konkreettista näyttöä jolla voit todistaa toisen puheet valheiksi.
Pelkkä -hän sanoi, minä sanoin- ei kanna lakituvassa, mutta tuostakin voi lakimies neuvoa lisää.
Toisaalta jos kyseinen häirikkö on vuosikausia tehnyt hallaa hän saattaa olla henkisesti sairas jossa tapauksessa normaalit keinot saattavat olla tehottomia.
oppeliinille kiitos paljon viestistäsi. Jo se tekee olon paljon helpommaksi kun joku oikeasti välittää. Viestissäsi oli paljon hyviä neuvoja, kiitos sinulle.