umpikujassa

Olemme ajautuneet kamalaan kriisiin parisuhteessamme mieheni kanssa. Takana on jo tosi pitkä riita kierre ja tuntuu ettemme osaa enää lopettaa, riitaa tulee tosi pienistäkin ja tyhmistä asioista. Pääsyynä minun mustasukkaisuuteni, johon mieheni on lopen kyllästynyt sillä hän ei edes anna mitään aihetta minulle siihen. Enkä itsekään enää jaksaisi sellasta, vaan kun en voi itselleni mitään, sairaushan se on, myönnän sen.
Olemme olleet jo yli6 v yhdessä, olemme kihloissa ja meillä on vuoden ikäinen lapsi ja todellakin rakastamme toisiamme. Siis päällisinpuolin kaikki tuntuis olevan hyvin. Meillä on hyvä olla yhdessä silloin kun olemme sovussa ja näytämme ja kerromme tunteemme selvästi, rakkautta ei puutu. Mutta silti niitä riitoja vaan tulee jatkuvasti, olemme kuin kissa ja koira.. mutta samalla kuin paita ja peppu. ;) Viimeaikoina olemme puhuneet paljon erosta.. se on molempien mielestä tosi pelottava ajatus eikä sitä kumpikaan oikeasti haluaisi mutta sitä on vaan ollut pakko miettiä kun tilanne on tämä, emmekä halua tietenkään että lapsemme joutuisi kärsimään meidän riitelystä.

Olemme todellakin umpikujassa. Tuntuisi kamalalta lopettaa suhde kun rakastamme toisia niin paljon, mutta tämä riitely vaan on niin sairaan raastavaa ja välillä miettii että onko tässä mitään järkeä.
sydän ja järki ei kohtaa............

mielipiteitä??
2532
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

apua parisuhdeterapiasta. Ton kertomuksesi mukaan se on musta ainoo vaihtoehto tossa tilanteessa.

Äänestä

Teidän lapsenne ei ole pyytänyt saada syntyä sodan keskelle. Eli lapsenne tähden, hän ansaitsee että selvitätte suhteenne.

Heti paikalla apua hakemaan, ennen kuin syntyy kipeitä haavoja pienen sydämeen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


emilia82 kirjoitti:

Olemme ajautuneet kamalaan kriisiin parisuhteessamme mieheni kanssa. Takana on jo tosi pitkä riita kierre ja tuntuu ettemme osaa enää lopettaa, riitaa tulee tosi pienistäkin ja tyhmistä asioista. Pääsyynä minun mustasukkaisuuteni, johon mieheni on lopen kyllästynyt sillä hän ei edes anna mitään aihetta minulle siihen. Enkä itsekään enää jaksaisi sellasta, vaan kun en voi itselleni mitään, sairaushan se on, myönnän sen.
Olemme olleet jo yli6 v yhdessä, olemme kihloissa ja meillä on vuoden ikäinen lapsi ja todellakin rakastamme toisiamme. Siis päällisinpuolin kaikki tuntuis olevan hyvin. Meillä on hyvä olla yhdessä silloin kun olemme sovussa ja näytämme ja kerromme tunteemme selvästi, rakkautta ei puutu. Mutta silti niitä riitoja vaan tulee jatkuvasti, olemme kuin kissa ja koira.. mutta samalla kuin paita ja peppu. ;) Viimeaikoina olemme puhuneet paljon erosta.. se on molempien mielestä tosi pelottava ajatus eikä sitä kumpikaan oikeasti haluaisi mutta sitä on vaan ollut pakko miettiä kun tilanne on tämä, emmekä halua tietenkään että lapsemme joutuisi kärsimään meidän riitelystä.

Olemme todellakin umpikujassa. Tuntuisi kamalalta lopettaa suhde kun rakastamme toisia niin paljon, mutta tämä riitely vaan on niin sairaan raastavaa ja välillä miettii että onko tässä mitään järkeä.
sydän ja järki ei kohtaa............

mielipiteitä??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu