Te jättäjät!

Te ihmiset jotka koitte ettei hän ollut se oikea ihminen.Te jotka huijasitte itseänne sekä uskottelitte kumppanillenne rakkauttanne,ettehän itsekkään olleet varmoja rakastatteko.Te jotka kuitenkin saitte voimia ja rohkeutta jättää hänet..
Kuinka on välinne sen jälkeen olleet?
Oletteko te jättäjät ottaneet toiseen osapuoleen yhteyttä?
142567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Olen. Viimeisen kanssa olen hyvä ystävä.
Sitä edellisen kanssa en ole väleissä, se johtuu hänestä. Jätetyt osapuolet muuttuvat joskus kostonhakluisiksi ja haluavat tehdä pahaa.
Eivät halua ymmärtää, että rakkaus ei voi olla yksipuolista ja rakkautta ei voi vaatia.
Sellaiset ihmiset usein alussa tekevät temppuja ja luikertelevat toisen elämään saadakseen toisen kiintymyksen. Jossain vaiheessa temput loppuu ja pitäisi elää yhdessä arkea. Kun ei ole todelista sisältöä, eikä mikään tunnu miltään niin alkaa ahdistamaan. Suhde ei saisi olla näytelmää ja jonkin ohjekirjan mukaan suoritettua elämää.
Minua kyllä rassaa se, että aina minä olen se joka jättää. Haluaisin oikeasti olla se jätetty osapuoli, se olisi helpompaa.

Äänestä
  • Pyrkimys on olla ystävä, mutta jätetylle se on kai helpompaa vihata ja unohtaa sitä kautta. Jättäjä on miettinyt asiaa jo kauemmin, mutta jätetyllehän se voi tulla sit täysin yllätyksenä joten ymmärrän hänen tunteitaan. Vaikeaa se on lähteä, kun on suhteessa hyvääkin ollut ...

    Äänestä

  • Vaikea on ruveta arvioimaan kummalle se on rankempaa. Molemille se on paha paikka.

    Äänestä

  • Nyt kyllä kiteytit edellisen suhteeni niin hyvin, ettei voi kuin ihmetellä. Rakkautta ei voi vaatia, ja suhde alkoi olla kuin jonkin ohjekirjan mukaan suoritettua elämää. Kun ei ollut todellista sisältöä ja mikään ei tuntunut miltään, niin alkoi ahdistamaan. Varsinkaan kun mitään muuta suhteen lisäksi ei olisi saanut olla. Jätetty osapuoli myös muuttui kostonhaluiseksi ja halusi aiheuttaa pahaa. Nyt ollaan kuitenkin jo paremmissa väleissä. Paluuta ei kuitenkaan ole, ja hyvä niin.

    Itsekin siis jätin eikä se helppoa ollut, mutta ei se helppoa ole sille jätetyllekään se kelpaamattomuuden ja hylätyksi tulemisen tunne. En ainakaan kadehdi hylätyn osaa, ja vaikea ymmärtää että kukaan niin tekisi.

    Äänestä

  • Tunteeton pystyy siihen vaikka kerran päivässä.

    Äänestä

Olen pitänyt yhteyttä viime suhteen toiseen osapuoleen, jonka jätin. Viime aikoina tosin hieman vähemmän, kun vaikuttaa siltä, että hän saattaa haluta jatkaa suhdetta. Silloin on hänenkin kannalta parempi, että pidän etäisyyttä, jotta ei saa väärää käsitystä ja pety uudestaan.

Päällisin puolin hyvät välit. Itselläni tosin painaa nuo syyllisyyden tunteet, kun tiedän, että hänelle se oli kova paikka.

Äänestä

Lopetin parisen vuotta kestäneen suhteen lievän masennuksen ja kesätöistä johtuneen välimatkan takia. Helppoa ei ole ollut ja eikä varmasti tule olemaankaan. Nainen, jonka jätin, oli oikeasti todella mukava. Minusta vain ei ollut jatkamaan suhdetta kesätöistäni johtuvan paineen takia, sillä ikävä ja kaipuu olisivat pilanneet työssä jaksamisen. Suhteeni oli kaukosuhde, mutta ehkäpä jossain toisissa olosuhteissa suhteesta voisi tulla vielä toimiva ja entistä parempi...

Rakastin kumppaniani viimeiseen saakka paljon.

Välillä kaduttaa todella paljon mutta life goes
on, sanotaan...

Äänestä

tää mies kenet ma jätin oli mun ensi rakkaus. me ollaa nykyää hyviä ystäviä vaikka aina mä tuun häntä jotenki rakastamaa ja tää mieski on sanonu että tulee aina jollain tavoin rakastamaan mua. me kahvitellaa ja kaydään välillä tuopilla yhessä. se on mulle vieläki sellanan olkapää, kelle voin puhuu kaikki mitä on sydämmellä. juttu toimii paljon paremmin ku ollaa vaa ystävii, ei tarvii olla mustasukkanenn mistää tai kenestäkää.

Äänestä
  • jättää vaikka välittääkin toisesta jos huonon olon määrä voittaa ne hyvät hetket. Ystävyyden ylläpitoon tarvitaan kaksi...

    Äänestä

  • jättäjä (m) kirjoitti:

    jättää vaikka välittääkin toisesta jos huonon olon määrä voittaa ne hyvät hetket. Ystävyyden ylläpitoon tarvitaan kaksi...

    mitä sä niiku tarkotit? "ystävyyden ylläpitoon tarvitaan kaksi..."

    Äänestä

  • sanna kirjoitti:

    mitä sä niiku tarkotit? "ystävyyden ylläpitoon tarvitaan kaksi..."

    siitähän saa sodan tai voi jatkaa ystävinä tai vaan unohtaa toisen. Jos on lapsia niin jonkinlaiset välit pitää olla siihen entiseen.

    Äänestä

Ihmissuhteet ovat monimutkaisia.
Alussa kaikista tulee parhaat puolet esiin ja muut huomataan vasta myöhemmin.
Toiset ovat epätoivoisempia ja tyytyvät vähempään, mutta toiset eivät pysty elämään epätyydyttävässä suhteessa.
Tuskinpa kukaan toista jättäisi jos pitäisi kumppaniaan itselleen sopivimpana vaihtoehtona.
Hulluinta on se, että jätetty osapuoli haluaisi jatkaa suhdetta, vaikka toinen osapuoli ei halua.
Ei rakkautta voi vaatia, se olisi teeskentelyä.
Rakkaus on molemminpuolinen tunne, yksipuolisena se ei ole rakkautta. Miksi jätetty haluaisi jatkaa ihmisen kanssa joka ei häntä oikeasti rakasta? En tarkoita, että jätetty osapuoli olisi jotenkin huonompi. Kaikki eivät sovi kaikille, mutta kaikille sopii joku.

Äänestä

Päätin vähän yli 8 kuukautta kestäneen
seurustelusuhteen ihanaan mieheen joulukuussa,
koska jokin vaan ei toiminut.
(Rakkautta kyllä riitti molemmin puolin)
Tällä hetkellä hän on mun paras ystävä
ja luotettu. Ystävinä siis edelleen!

Äänestä
  • itse tulin jätetyksi kuukausi sitte, vieläki tuntuu että kyllä se tyttö vielä joskus tänne mun luo tulee, aamut on pahimpia ju heti herätessä tulee ero mieleen.en ymmärrä häntä, hän kehui mua hyväksi ja ihanaksi mieheksi. se vaan halusi omaa rauhaa ja elää itsenäisesti. nämä tilanteet ovat sellaisia että näitä ei tarvis ihmisellä olla eikä tulla, nämä ovat ylitsepääsemättömiä juttuja.oltiin 5 vuotta onnellisesti yhessä. rakastan ja ajattelen ja odotan häntä luokseni edelleen....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


misu kirjoitti:

Te ihmiset jotka koitte ettei hän ollut se oikea ihminen.Te jotka huijasitte itseänne sekä uskottelitte kumppanillenne rakkauttanne,ettehän itsekkään olleet varmoja rakastatteko.Te jotka kuitenkin saitte voimia ja rohkeutta jättää hänet..
Kuinka on välinne sen jälkeen olleet?
Oletteko te jättäjät ottaneet toiseen osapuoleen yhteyttä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu