Rakkautta kaipaava sydämeni huutaa apua,turhaan.En oikein tiedä miten tänne tarinani lyhesti kirjoittaisin.Kaipaan apua ja ystävää nyt jo todella kipeästi.Olen juuttunut hirveään parisuhteeseen josta ei ole ulospääsyä ja se tekee elämäni epätoivoiseksi Joka ikinen päivä on ihan samanlainen,arkea joka päivä.Ei ole enää viikonloppuja ei lomia ,ei ole mitään joka toisi vähänkään onnen tunnetta.Ei ole iloa ei rakkautta,ainoa valo elämässäni on kaksi lastani joiden vuoksi vielä jaksan kamppailla elämästäni.
Vaimostani on kasvanut vuosien varrella ilkeä ja pahansuopa ihminen joka sanomisillaan ja tekemisillään myrkyttää kaiken ympärillään.Rakkauteni häntä kohtaan katosi jo vuosia sitten enkä saa sitä koskaan enään hänelle syttymään,vaikka hän kyllä käskee minua rakastamaan.Kaikki ystävämme ja sukulaiset ovat kadonneet ympäriltämme.Kukaan ei halua enään meillä käydä.Ei ole enää yhtään ystävää jolle voisin tuntojani purkaa,siksi tänne nyt kirjoittelen.Olen kaksi kertaa puhunut vaimolleni erosta ja molemmat kerrat päättyivät katastrofiin.Hän menettää täysin järkensä kun tästä alan puhua.Pelkään mitä hän tekee itselleen tai lapsille jos ero tulisi.Hänen käytös on järjetöntä huutamista koko ajan.Kaikki mitä hän sanoo on kuin ruoskan sivallus kasvoihin.Yksi syy vielä tähän juuttumiseeni on se että olen puskurina vaimoni ja lasten välissä.On hirveää sanoa kotona päivän mittaan kymmeniä kertoja että elä huuda.Kärsiihän tästä lapsetkin mutta mielestäni seuraukset voisivat olla vielä pahemmat jos eroaisin.Olen hakenut ammattiapuakin,kävimme yhdessä muutaman kerran terapiassa,tuloksetta.Mietinkin nykyisin että kauanko jaksan elää näin.Tiedän että minullakin olsi oikeus rakkauteen,haluaisin rakastaa,mutta minkä hinnan siitä joutuisi maksamaan?Tästä on kehittynyt minulle painajainen josta en herää ollenkaan.Tiedän että kukaan ei pysty minua auttamaan,mutta nämä muutamat rivit oloani kyllä vähän helpottaa.
Vaimostani on kasvanut vuosien varrella ilkeä ja pahansuopa ihminen joka sanomisillaan ja tekemisillään myrkyttää kaiken ympärillään.Rakkauteni häntä kohtaan katosi jo vuosia sitten enkä saa sitä koskaan enään hänelle syttymään,vaikka hän kyllä käskee minua rakastamaan.Kaikki ystävämme ja sukulaiset ovat kadonneet ympäriltämme.Kukaan ei halua enään meillä käydä.Ei ole enää yhtään ystävää jolle voisin tuntojani purkaa,siksi tänne nyt kirjoittelen.Olen kaksi kertaa puhunut vaimolleni erosta ja molemmat kerrat päättyivät katastrofiin.Hän menettää täysin järkensä kun tästä alan puhua.Pelkään mitä hän tekee itselleen tai lapsille jos ero tulisi.Hänen käytös on järjetöntä huutamista koko ajan.Kaikki mitä hän sanoo on kuin ruoskan sivallus kasvoihin.Yksi syy vielä tähän juuttumiseeni on se että olen puskurina vaimoni ja lasten välissä.On hirveää sanoa kotona päivän mittaan kymmeniä kertoja että elä huuda.Kärsiihän tästä lapsetkin mutta mielestäni seuraukset voisivat olla vielä pahemmat jos eroaisin.Olen hakenut ammattiapuakin,kävimme yhdessä muutaman kerran terapiassa,tuloksetta.Mietinkin nykyisin että kauanko jaksan elää näin.Tiedän että minullakin olsi oikeus rakkauteen,haluaisin rakastaa,mutta minkä hinnan siitä joutuisi maksamaan?Tästä on kehittynyt minulle painajainen josta en herää ollenkaan.Tiedän että kukaan ei pysty minua auttamaan,mutta nämä muutamat rivit oloani kyllä vähän helpottaa.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Älä jää kärsimään,lähde lasten kanssa ja jätä vaimosi.Kyllä vaimosi pärjää,et voi auttaa häntä jos hän ei halua.Nyt kärsit sinä ja ennenkaikkea lapset.Minulla sama tilanne paitsi mieheni lähti itse,kun löysi uuden rakkauden.Lapsi kärsii kovasti,kun vanhempien välit on huonot.Ero on raskasta,mutta onpahan rauha kotona.Voimia sinulle tee päätös joka pitää.
Olen todennut että miehet voivat olla jopa parempia kasvattajia kuin naiset.Entinen seurustelukumppanini on hyvä yksinhuoltaja-isä kolmelle lapselleen.Äiti on siellä se heikompi,viinaan meneväisempi ja epävakaampi puoli.Voi se myös olla rankkaa mutta silloin voi myös hakea apua.Tahdon vain sanoa että voithan aina harkita huoltajuutta yksin tai kaksin.Ota yhteyttä paikkakuntasi sosiaaliviranomaisiin ja sovi tapaamis ja keskustelutuokio ja pohtikaa tilannetta heidän kanssaan.Lapset ovat tärkeimpiä,heidän ei kuulu kärsiä.Tuo esiin pelkosi.Heillä on mahdollisuus auttaa ja yleensä saa avun se joka sitä hakee.Toivon todellakin sinun sitä saavan.Hyvää jatkoa!Tv.yh;uusimaa
pilaa omaa ja lastesi elämää tuollaisen ihmisen kanssa. Vaimosi ei voi hyvin. Puhu "isosti" jos ei muuten suostu kuuntelemaan ja jos puheet ei auta niin nosta se pihalle. Jos hänen käytöksensä on häätänyt jo teidän sukulaiset ja ystävät niin varmaan heistä saat puolestasi puhumaan myös lastensuojelussa joten saat varmaankin huoltajuuden. Olet vielä nuori ja löydät varmaan elämääsi sopivan naisen. Kaikkea hyvää sinulle.
Uskon että sinun sydämesi kaipaa paljon rakkautta, olet tilanteessa jossa koet ettei ulospääsyä ei ole. Oletko liian kiltti?
Olen itse eronnut 3v sitten ja elänyt tietynlaisessa perhehelvetissä jossa kuvittelin myös ettei ulospääsyä ei ole...mutta yhtenä kesäiltana se ajan pysähtyminen tuli!
Kolmesta vaihtoehdosta valitsin eron ja en ole sitä katunut. Kolme lasta tuli mukanani ja keskimmäinen kysyi, miksi en aiemmin ottanut eroa? Siinäpä se!
Mieti lastesi kannalta..et voi olla liitossa joka on finaalissa ja jossa kenties lapsekin kärsivät..olla lasten vuoksi..EI, sillä he kantavat syyllisyyttä aikuisena siitä, että heidän vuokseen isäkin kärsi!
Miten heidän tunnepuolensa kehittyy, kun he ovat eläneet kodissa jossa on huutamista ja pahaa oloa.Kyllä he sen kaiken aistivat!
Ole vahva ja lähde, ei se nainen tee mitään vaikkakin uhkaa..niin minunkin exeni uhkasi ja lopuksi ei mitään tehnytkään. Ainahan erot ovat vaikeita, koskaan siitä ei kivutta selviä.Menee vuosi kaksi ja elämä jatkaa taas arkeensa ja sinä olet löytänyt oman rakkaan joka sinua rakastaa ja sinä häntä. Mitä muuta lapset haluavat kuin vanhempiensa onnea. Olen nyt 45v ja nautin eka kertaa elämästä..yksin lasten kanssa joista vanhin jo asustelee yksin tasapainoisesti. Elämä hymyilee...toivon sinulle valintaa oikeaa ja vahvuutta tehdä se, ennenkuin tuo elämä vie kaiken voimasi!
-siniperho-
Sinua voi auttaa vain sinä itse. Sinun on tehtävä päätökset, ratkaisut, punnittava vaihtoehtoja ja toimittava. Apua, tukea ja neuvoja voit kysyä ja pyytää, mutta mitä teet, päätät sinä.
Kirjoitat, "josta ei ulospääsyä", se tarkoittaa, että olet sitä mieltä. Jos kirjoittaisit, miten pääsisin ulos tai miten pääsisin mahdollisiman nopeasti ulos, mahdollisuutesi olisi paremmat. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?
Ihmiset selviävät pahemmistakin tilanteista. Sinä vain et tiedä, että sinulla omn mahdollisuus selvitä ulos hirveästä parisuhteesta. Jos muutat ajattelutapaa, miten pääset eroon, alat löytää ratkaisuvaihtoehtoja.
Hae ihmeessä apua ammattilaisilta, jo lastesi takia. Avioero on kuin pieni kuolema, mutta kuolema se ei kuitenkaan ole. Miten seuraukset voisivat olla pahemmat, jos eroaisit? Voimia ja olalle taputuksia. Kyllä sinä selviät, kun vain muutat ajattelusi siihen suuntaan, että selviät, vaikka työtä joudut eteen tekemään.
minun rakkauteni,naimisissa oleva mies, saattaisi tällaisen kirjoittaa, nyt kun en ole enää muutamaan kuukauteen ollut häneen yhteydessä. Jos näin olisi, olisit hän, jota sydämeni kaipaa, toivoisin sinun viimein näkevän kokonaisuuden ja rukoilevan viisautta toimia siinä kaikkien parhaaksi.
Jätin hänet, koska tajusin, etten voi häntä perhehelvetistään pelastaa, jos hän ei itse asialle tee mitään. Tajusin, että minun avullani hän jaksoi sanoa vaimolleen, että elä huuda. Kun minä olin lohduttamassa, tuomassa järjen valoa hänen elämäänsä, hän jaksoi olla puskurina lasten ja näitten äidin välillä.
Rakkautta on sydämeni vailla, mutta en voi muuta. Elämääni hallitsi nainen, joka ei osaa edes omaa elämäänsä hallita, vaan joka omalla kipeällä tavallaan piteli miestään ja lapsiaan pahuuden pihdeissä.
Katson sinua kaukaa, ja toivon, että teet viimein ratkaisut, otat lapset - kyllä sinä heidän kanssaan pärjäät - ja rauhoitat heidän elämän. Parempi yksinhuoltajana lasten kanssa, kuin väkinäisessä liitossa. Aina voit löytää kumppanin, joka haluaa sinut pienine lapsinesi. Kukaan ei halua eikä voi olla avioliittonne paikkarasiana, ei ainakaan loputtomiin, ja siinä olisi häviäjiä enemmän kuin yksi.
samaa koen minäkin....käy sivuilla www.eroperhe.net ja sieltä saat apua ja tukea...siellä on samanlaisia kokeineita. Suosittelen...jaksamaista sinulle.
Mä olen itse ihan maassa...raskasta on. :-(
tällaisen tapauksen kuulleeni ennenkin ja siks kysymys et ootkohan ennen tätä kysynyt samaan tilanteeseen apua?Tuollaista suhdetta ei oo syytä jatkaa enää pitempään.Tuosta kärsii kyllä jokainen.Suosittelen ettet jatka tuota vaan teet tuolle lopun.Elämään tarvitaan iloa mutta tarvitset elämääsi muuta kuin tuollaisen suhteen.Löydät varmasti uuden rakkauden tän jälkeen josta saat onnen ja ilon.
Olen lukenut noita vastauksianne ja miettinyt niitä paljon.Viesti niissä kaikissa on ihan sama.Mutta mistä tiedän että olen yrittänyt tarpeeksi?Mikä on se mittari jonka mukaan voisin nyt lähteä?Pelko siitä mitä voisi tapahtua kun lähden on yhä enkä osaa päästä siitä yli.Olen oikeasti kahdesti yrittänyt.Viimeisin oli nyt alku syksystä ja se päättyi tosi surkeasti.Ja tämä minun ajankohtakin tällaisiin on tosi surkea.On joulu tulossa ja sen pitäisi olla onnen ja ilon aikaa.En tiedä.....mitä tehdä,mitä ajatella,mikä on oikein,mikä väärin????
On ilmeisesti niin että ammatti apu olisi ainoa oikea vaihtoehto.Tai ehkä vain jatkan tätä niinkauan kuin jaksan......On tosi kurjaa pitää kaikki nämä tunteet sisällään.Sydämen päällä olisi vaikka kuika paljon kerrottavaa ja ennenkaikkea kysyttävää.En näissä kirjoitus hommissa ole oikein hyvä,puhuminen olisi paljon helpompaa.
mitä vain tahdot ja minäkin kyllä vastaan jos osaan.Parempi kertoa kuin pitää asioita sisällään.Jos oot jo muutaman kerran yrittänyt niin kyllä tuo tuntuu olevan turhaa jos tuosta yrität jatkaa.Älä jatka niin kauaa kuin jaksaisit koska tiedät sen et kärsit tilanteesta.
mies saa huoltajuuden, vaikka kuinka olisi pätevät syyt.
Harkitse tarkkaan!
Tarkoitan, että sosiaalitätien mielestä äiti on aina se paras kasvattaja.
Ettet vaan menetä lapsiasi kokonaan, jos eroat.
Älä missään nimessä hätiköi.
Ota ensin kaikesta selvää ja käy puhumassa.
Toivon, että saat lapset!
On kuin olisin lukenut omaa kirjoitustani.
Olin aika samanlaisessa tilanteessa,mutta oli pakko ottaa ero en olisi muuten enää jaksanut.
Minultakin puuttui kaikki rakkaus ja yhteinen aika välillämme ei ollut enää mitään,muuta kuin lapset.
Miten kauan tästä sinun ratkaisusta on ja ovatko lapsenne sinulla vai miehelläsi.Meillä todennäköisesti kävisi niin että vanhempi lapseni lähtisi minun mukaani ja nuorempi jäisi äitinsä mukaan.Vanhempi on jo nähnyt ja ymmärtää että kaikki ei äidillä ole kohdallaan, mutta nuorempi on äitinsä pauloissa ihan täysin.Vanhempaa lastamme äitinsä haukkuu ja sättii ihan jatkuasti.En tiedä.....miten kaikki voi olla näin vaikeaa.Epätoivo alkaa valtaamaan mieltä.On niin uskomattoman hankalaa tietää mitä tehdä,mikä on oikein...mikä väärin.Ero lopettaisi sen haukkumisen ja huutamisen kuuntelun ..minun kohdallani, vaan miten lapset?Jos kävisikin niin että lapset menisi äidilleen.
Miten heidän käy.Tuntuu jotenkin etä en voi ajatella vain itseäni,ja jos vielä vaimo tekisi jotain itselleen niin miten siitä selviäisin.
Voi kun saisi vielä joskus tämän piinan loppumaan ilman että kukaan kärsisi.En voi sanoa että mukava kuulla että muilla on samoja ongelmia.Tämmöistä elämää ei kyllä toivo kenellekään.Kiinnostaisi kuitenkin tietää ja kuulla miten tälläisestä selvinneet jatkaa elämää.
saisiko sinuun yhteyden jotenkin muuten olisi kiva vaihtaa ajatuksia kanssasi.
Täällä ei kaikki ole oikein ajan tasalla miten lasten huoltajuus ja muut asiat tapahtuu.
Se olisi kyllä ihan kiva juttu.Yritetään järjestää.
Voit kirjoittaa osoitteeseen [email protected].
Eikös kukaan muu sinulle voipi kirjoittaa, vai olikos tuo yksityisesti laitettu?
Tottakai voit kirjoittaa.