olen aika paskamaisessa tilanteessa.Mies jättänyt minun liiallisen alkon käytön takia erohakemuksen ja meinaa ottaa lapset 5 ja 6 v mukaansa.olen vauvasta ne kotona yksin hoitanut, mies aina joka toinen viikko matkatöissä, ei jää maihin vuosien pyynnöstä huolimatta.nyt alkoholi kurissa,ukko jää maihin mutta lapset ei halua muuttaa.Mikä on asemani??
Kertokaahan
joku jos tietää
7861
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Perusvaihtoehto on, että teette sopimuksen lasten huoltajuudesta, tapaamisoikeudesta ja elatuksesta. Tässä sossu auttaa. Jos ei sopimusta synny, asia ratkaistaan käräjäoikeudessa. Oikeus kuulee kumpaakin osapuolta ja pyytää sossuilta lausunnon, jos katsoo tarpeelliseksi. Sitten asia ratkaistaan tuomiolla sen mukaan, minkä oikeus katsoo lasten kannalta parhaaksi. Vanhemman etu ei liity asiaan.
Lapset ovat niin pieniä, että heitä olisi vastuutonta panna ratkaisemaan sellaista asiaa, joka on vanhemmillekin vaikea. Siksi tämmöinen systeemi.
mulla siis on kun alkuvuodesta rattijuop ja kenkää duunista nyt syksyllä teloin jalkani ja nyt saikulla 3 kk.sairaalaan mennessä oli hieman promillea, sen jälkeen käynyt a-klinikalla yksilöterapiassa ja ainoa pahe nyt tupakointi.Eron harkintavaihe alkanut nyt marraskuussa.Kaiveleeko ne kaikki ja olenko siis heidän mielestään vastuuton.Mies on kiristänyt ja uhkaillut, että jos et tee niin ja näin, hän vie lapset, eikä ole ollut ongelmassani tukena.Käydäänkö huoltajuuskiista avioeron astuessa voimaan vai ennen?
Huoltajuudesta voi alkaa riitelemään vaikka heti. Käräjäoikeus ratkaisee asian sillä perusteella, minkä se näkee olevan lapsen etu. Sinun tai puolisosi etu eivät kiinnosta.
Myös sinun tai puolisosi keskinäiset tekemiset ovat tässä sivuseikka. On ihan sama, oletteko tukeneet toisianne.
"Kaiveleeko ne kaikki"
Jos oikeus katsoo, että se tarvitsee päätöksensä tueksi olosuhdeselvityksiä ja tai sosiaaliviranomaisen lausuntoja, niin se hankkii tarvittavat tiedot. Myös vanhemmat itse ja heidän palkkaamansa juristit esittävät yleensä, mitä mieltä he ovat omasta ja toisen kyvystä toimia huoltajana.
miettiä mistä olet "riitelemässä".
Jos lapsienne on parempi asua isänsä kanssa, niin miksi se ei käy Sinulle ?
Aikaisempi kirjoittaja viittasi johonkin "lapsen etuun" joka kuulemma "ohjaa" oikeuden päätöksiä. Se on ihan sontapuhetta se. Suomessa lapset määrätään asumaan äidin luona hieman yli 99 %:sesti avioerotapauksissa. Vain niissä tapauksissa missä äiti on kuollut tai hän kärsii pitkää vankeustuomiota, isällä on jonkinlaiset mahdollisuudet lähivanhemmuuteen.
Kysyt "kaiveleeko ne kaikki".
Ei käräjäoikeus mitään kaivele, mutta lasten isä toivottavasti kaivelee. Kyllä oikeudessa käydään läpi alkoholismisi ja tuomiosi ym. Riittävätkö ne isän lähivanhemmuuteen, siitä päättää k-oikeus.
Olen aina ihmetellyt sitä, miksi kaikki äidit roikkuvat lapsen/lapsien lähivanhemmuudessa, vaikkei heillä ole käytännössä juurikaan edellytyksiä suoriutua siitä ?
Anna lastesi asua isänsä kanssa, jos siis isä heistä kykenee huolehtimaan, ja hoida itsesi kuntoon ja lopeta dokaaminen.
yhisä
"Suomessa lapset määrätään asumaan äidin luona hieman yli 99 %:sesti avioerotapauksissa."
Paskapuhetta. Käräjäoikeuden ratkaisemissa tapauksissa tilasto on tämä:
äidille 63%
isälle 27%
lopuissa asuminen jaettu, vuorottelu tms. Sovitaanko niin, että tarkistat vastaisuudessa luvut ennenkuin alat lässyttämään.
on "käräjäoikeuden ratkaisemissa" eroissa, suhteessa "muihin" eroihin ?
Yrität ilmeisen epätoivoisesti etsiä tilastoa joka osoittaisi jonkun toisen tilaston vääräksi ?
Jos puhutaan lapsen asemasta ja edusta, ei lapselle ole merkityksellistä KUKA hänen asumisestaan on päättänyt. Lapsia määrätään todella usein äitiensä luokse asumaan vastoin lapsen omaa tahtoa. Yleensä selitys on : "ei lapsi vielä tiedä missä haluaa asua". Sitten on näitä 4,15 promillen humalassa hortoilevia äitejä, jotka sanovat "ettei lapseni ollut vaarassa".
"Heittosi" on varsin yleinen naisten esittämänä. Ei se silti ole yhtään vähemmän säälittävä. Ilmeisesti Sinä uskot itse tuohon, että lähes 1/3- osa lapsista asuu isiensä lähivanhemmuudessa ?
Jokainenhan voi ihan itse luoda silmäyksen tuttaviinsa ja naapureihinsa. Kuinka moni isä onkaan siellä yh ? Lähes joka kolmas vai ?
Uusin Stakesin (2005) tilasto listaa KAIKKI erot ja niiden jälkeiset asumistilanteet. Tuon tilaston mukaan n. 1 % lähivanhemmista on miehiä.
Jos itse haluat uskoa jotain muuta, ole hyvä vaan.
yhisä
"on "käräjäoikeuden ratkaisemissa" eroissa, suhteessa "muihin" eroihin ? "
Oli puhe siitä tapauksista, joisssa lapsi määrätään jommallekummalle. Määräämisen voi tehdä vain käräjäoikeus. Muut ovat sopimuksia. Luku koski käräjäoikeuden päätöksiä, koska sitä kysyttiin.
"Uusin Stakesin (2005) tilasto listaa KAIKKI erot ja niiden jälkeiset asumistilanteet. Tuon tilaston mukaan n. 1 % lähivanhemmista on miehiä."
Väärin meni. STAKESin tilasto on täysin julkinen ja kuka tahansa voi tarkistaa luvut. Yksi prosentti on tapauksia, joissa isä on yksinhuoltaja (se on eri asia kuin lähivanhempi) eikä äidillä ole huoltajuutta lainkaan. 4% äiti on yksinhuoltaja. 95% sopimuksista molemmat ovat huoltajia.
Lapsen asumisesta tehtiin viime vuonna 17 335 sopimusta. Näistä 3020 oli sellaisia, joissa lapsen sovittiin asuvan isänsä luona. Tuosta tulee prosentiksi 17 eikä yksi.