Monet miehet ovat tituleeranneet itsevarmuuden tärkeäksi ominaisuudeksi ihannenaisessaan. Mikä hyvässä itsetunnossa on niin viehättävää? Kuinka tärkeä ominaisuus hyvä itsetunto on ihannenaisessa? Miksi?
Olen viime aikoina pohdiskellut naisen itsetuntoa. Meheni sanoi tässä kerran, että olisi hienoa, jos olisin sen verran itsevarma, että pystyisin iloitsemaan vartalostani ja nauttimaan siitä, että hän kokee siihen seksuaalista halua. Ajatus oli minulle todella vieras, suorastaan jotenkin utopistinen. Olen aina inhonnut ulkonäköäni ja näen itseni vain kasana virheitä.
Käsittääkseni myös isolla osalla naisista (ainakin suomalaisilla) on yhtä loistava itsetunto kuin minulla. Olen jutellut monien naisten ja tyttöjen kanssa siitä, miten he kokevat itsensä ja vaikuttaa siltä, että suurimmalla osalla on todella surkea kuva itsestään. Aloinkin miettiä, onko monelle naiselle edes mahdollista kokea mieheni kuvailemia tunteita.
Saamani yleiskuvan mukaan lähes kaikki naiset pitävät itseänsä liian isoina tai lihavina. Tämän lisäksi kaikilla tuntuu olevan jotain muita ulkonäkökomplekseja, kuten leveät hartiat, olematon lantio, suuri takamus tai akne. Nämä ulkonäkökompleksit aiheuttavat monille niin suurta murhetta, etteivät he pysty näkemään itsessään mitään hyviä puolia ja kuvittelevat muiden huomaamaan heissä vain rumat piirteet. Eräskin ystäväni kuvaili kokeneensa välillä olevansa valtava ruma nenä kadulla kävellessään.
Erityisen hyvä esimerkki epävarmasta naisesta olen minä. Käyttäydyn kyllä itsevarmasti, esiinnyn mielelläni ja olen ulospäinsuuntautunut, minkä vuoksi ihmisten on vaikea uskoa, että kärsisin rankasta alemmuuskompleksista. Minusta tuntuu, että olisin jonkinlainen valtava ja lihava sekasikiö. Olen karmea ilmestys, sillä minulla on selkeästi miehen ylävartalo (leveät hartiat), mutta alavartalo on selkeästi naisen. Kasvoni ovat inhottavaa pullamössöä, tuovat mieleen jonkin elämäänsä kyllästyneen lähiöäidin. Päähäni on rakentunut kone, joka säätelee itsevarmuuttani. Aina jos kuulen kehuja, se poistaa ne mielestäni, mutta haukut ja ilkeät katseet se tallettaa ikuisiksi ajoiksi, kehystää ne ja alleviivaa ilkeitä sanoja. Jos tunnen oloni yhtäänkään kauniiksi (mikä on todella harvinaista), tämä kone kaivaa kaikki karkeimmat loukkaukset ja inhottavimmat kokemukset mielni syövereistä vastapainoksi kivalle tunteelleni. Se siitä itsevarmuudesta.
Välillä tämä kone oikeasti vaikeuttaa elämääni. Se rakentui päähäni siinä 7-vuotiaana ja on vaikuttanut lähtien, välillä vähän vähemmän ja välillä enemmän. Olen usein ollut todella masentunut ulkonäköni vuoksi, se laskee arvoani ihmisenä ja vaikeuttaa elämääni. Viime aikoina olen elänyt rankempaa masennuskautta kuin koskaan - itken ainakin kerran päivässä ja saan ahdistuskohtauksia, jotka ovat niin vahvoja, että niiden aikana on vaikea hengittää. Aluksi niitä esiintyi vain, kun olin yksin kotona, mutta nyt en enää pysty hallitsemaan niitä. Pahat tunteet voivat ottaa minut valtaansa missä ja milloin vain - töissä, baarissa, kaverien kanssa... Mikään ei tunnu auttavan. Yksinkertaisesti.
Olisinkin kiinnostunut tietämään, onko oikeasti olemassa naisia, jotka kokisivat itsensä seksikkääksi ja pystyisivät nauttimaan ulkonäöstään. Jos sellainen nainen lukee tätä, toivoisin hänen ilmoittavan olemassaolostaan. Päähäni piirtyy mielikuva puolijumalattaresta, joka on noussut inhimmillisten heikkouksien yläpuolelle...
En oikeastaan itsekään tiedä, mikä tämän jutun pointti on. Kunhan kirjoittelin ajatuksiani. Toivottavasti tästä saisi jotain keskustelua aikaiseksi.
Olen viime aikoina pohdiskellut naisen itsetuntoa. Meheni sanoi tässä kerran, että olisi hienoa, jos olisin sen verran itsevarma, että pystyisin iloitsemaan vartalostani ja nauttimaan siitä, että hän kokee siihen seksuaalista halua. Ajatus oli minulle todella vieras, suorastaan jotenkin utopistinen. Olen aina inhonnut ulkonäköäni ja näen itseni vain kasana virheitä.
Käsittääkseni myös isolla osalla naisista (ainakin suomalaisilla) on yhtä loistava itsetunto kuin minulla. Olen jutellut monien naisten ja tyttöjen kanssa siitä, miten he kokevat itsensä ja vaikuttaa siltä, että suurimmalla osalla on todella surkea kuva itsestään. Aloinkin miettiä, onko monelle naiselle edes mahdollista kokea mieheni kuvailemia tunteita.
Saamani yleiskuvan mukaan lähes kaikki naiset pitävät itseänsä liian isoina tai lihavina. Tämän lisäksi kaikilla tuntuu olevan jotain muita ulkonäkökomplekseja, kuten leveät hartiat, olematon lantio, suuri takamus tai akne. Nämä ulkonäkökompleksit aiheuttavat monille niin suurta murhetta, etteivät he pysty näkemään itsessään mitään hyviä puolia ja kuvittelevat muiden huomaamaan heissä vain rumat piirteet. Eräskin ystäväni kuvaili kokeneensa välillä olevansa valtava ruma nenä kadulla kävellessään.
Erityisen hyvä esimerkki epävarmasta naisesta olen minä. Käyttäydyn kyllä itsevarmasti, esiinnyn mielelläni ja olen ulospäinsuuntautunut, minkä vuoksi ihmisten on vaikea uskoa, että kärsisin rankasta alemmuuskompleksista. Minusta tuntuu, että olisin jonkinlainen valtava ja lihava sekasikiö. Olen karmea ilmestys, sillä minulla on selkeästi miehen ylävartalo (leveät hartiat), mutta alavartalo on selkeästi naisen. Kasvoni ovat inhottavaa pullamössöä, tuovat mieleen jonkin elämäänsä kyllästyneen lähiöäidin. Päähäni on rakentunut kone, joka säätelee itsevarmuuttani. Aina jos kuulen kehuja, se poistaa ne mielestäni, mutta haukut ja ilkeät katseet se tallettaa ikuisiksi ajoiksi, kehystää ne ja alleviivaa ilkeitä sanoja. Jos tunnen oloni yhtäänkään kauniiksi (mikä on todella harvinaista), tämä kone kaivaa kaikki karkeimmat loukkaukset ja inhottavimmat kokemukset mielni syövereistä vastapainoksi kivalle tunteelleni. Se siitä itsevarmuudesta.
Välillä tämä kone oikeasti vaikeuttaa elämääni. Se rakentui päähäni siinä 7-vuotiaana ja on vaikuttanut lähtien, välillä vähän vähemmän ja välillä enemmän. Olen usein ollut todella masentunut ulkonäköni vuoksi, se laskee arvoani ihmisenä ja vaikeuttaa elämääni. Viime aikoina olen elänyt rankempaa masennuskautta kuin koskaan - itken ainakin kerran päivässä ja saan ahdistuskohtauksia, jotka ovat niin vahvoja, että niiden aikana on vaikea hengittää. Aluksi niitä esiintyi vain, kun olin yksin kotona, mutta nyt en enää pysty hallitsemaan niitä. Pahat tunteet voivat ottaa minut valtaansa missä ja milloin vain - töissä, baarissa, kaverien kanssa... Mikään ei tunnu auttavan. Yksinkertaisesti.
Olisinkin kiinnostunut tietämään, onko oikeasti olemassa naisia, jotka kokisivat itsensä seksikkääksi ja pystyisivät nauttimaan ulkonäöstään. Jos sellainen nainen lukee tätä, toivoisin hänen ilmoittavan olemassaolostaan. Päähäni piirtyy mielikuva puolijumalattaresta, joka on noussut inhimmillisten heikkouksien yläpuolelle...
En oikeastaan itsekään tiedä, mikä tämän jutun pointti on. Kunhan kirjoittelin ajatuksiani. Toivottavasti tästä saisi jotain keskustelua aikaiseksi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
kuin seksikkyys. Hanki itsellesi jokin harrastus, jossa voit kokea onnistumista ja kohennat niin itsetuntoasi. Miehet ja heidän mielipiteensä on heidän omiaan. Ei pidä elää miesten kautta.
Kiitos paljon vastauksista! Olen todella yllättynyt, kun vastauksia on tullut niin nopeasti. Minua ihmetyttää myös se, että lähes kaikki vastanneet vaikuttavat siltä, että he olisivat naisia, joilla on itsetunto kohdallaan. Loistavaa, jatkakaa samaan malliin!
Voisin vastailla joihinkin juttuihinne ja valottaa tilannettani lisää.
Joku ehdotti hyvien harrastusten hankkimista. Olen lapsesta lähtien saanut paljon onnistumisen kokemuksia harrastuksistani, olen kyllä kokenut itseni lahjakkaaksi. Minulla onkin monia antoisia harrastuksia. Ongelmani liittyvät ulkonäköni hyväksymiseen, eivät henkiseen puoleen.
Itsekin olen muutaman kilon ylipainoinen, mitat noin 163/69. Oikeastaan huono itsetuntoni ei kai johdu painostanikaan, koska 15 kiloa kevyempänäkin minulla oli rankkoja alemmuudentunteita ja harrastelin itseni pakko-oksettamista.
Psyykkaan itseäni jatkuvasti. Yritän unohtaa inhottavat ajatukseni, yritän ajatella vain "hyviä puoliani" (joiden olemassaoloon en oikeasti usko) ja kuvittelen itseni voittamattomaksi ja itsevarmaksi naiseksi. Pystyn joskus harvoin ja satunnaisesti kuvittelemaan hetken ajan olevani hyvä ihminen ja unohtamaan surkean oloni. Minua inhottaa, kun nämä tunteeni ovat pakonomaisia, suoranaisia pakkoajatuksia. Kärsinköhän jostain neuroosista?
Eräs kirjoittaneista kertoi saaneensa paljon positiivista palautetta ulkonäöstään ja sen vuoksi hän kokee olevansa kaunis. Minua taas kiusattiin pienenä koulussa ulkonäköni takia. Teini-ikäisenä koulukiusaaminen loppui, mutta esimerkiksi isäni haukkui minua lihavaksi. Kuten sanoin jo aiemmin, kaikki kohteliaisuudet haihtuvat päästäni muutaman sekunnin olemassaolon jälkeen, joten en muista, onko ulkonäköäni kehuttu.
Sain myös sellaisen kuvan, että monilla naisilla itsetunto liittyy siihen, millaista huomiota he saavat miehiltä. Itse en oikeastaan juuri ajattele miehiä, kun koen itseni rumaksi. Ajattelen pikemminkin ihmisiä yleensä ja sitä, kuinka he eivät voi hyväksyä minua ja erityisesti sitä, että en itse pysty hyväksymään itseäni. Teini-iässä pojat kiinnittivät minuun vain negatiivista huomiota, mutta baari-iässä olen välillä joutunut suorastaan hätistelemään miehiä kimpustani. En kuitenkaan ole imarreltu saamastani huomiosta. Mielestäni se kertoo vain siitä, että miehet pitävät minua helppona saaliina, koska en ole niin kaunis kuin ystäväni.
On itsetuntoni tosin tainut kärsiä joistain mieheni kommenteista. Hän on esimerkiksi kehottanut minua laihduttamaan ja käymään kuntosalilla. Lisäksi hän on sanonut, että rintani saisivat olla isommat ja käsivarteni kiinteämmät. Hän on myös kommentoinut pukeutumistani negatiiviseen sävyyn. Nyt varmaan kuvittelette, että hän on aivan kauhea mies ja minä olen joku pieni uhrityttö, joka etsii jonkinlaista isähahmoa pohjimmiltaan sadistisesta miehestä. Asia ei kuitenkaan ole niin. Hän on todella kiltti mies, hän nyt vain sattuu olemaan rehellinen ja minä arvostan sitä.
Huomasinpa vielä, että kaikki vastanneet naiset ovat olleet aikuisia. Onko niin, että aikuisten naisten itsetunto on parempi kuin nuorten? Niin ja jos jotakuta kiinnostaa, minä olen 19-vuotias.
Olen siis 22-vuotias nainen ja synnytyksen jälkeen minullakin oli hankaluuksia saman asian suhteen. Lihoin silloin 20 kg raskausmyrkytyksen takia suurin osa tuli:.... Pitkään sinnittelin asian kanssa, kunnes hyväksyin uuden minäni ja nytten yli neljä vuotta myöhemmin kaikki on hyvin. Ajattelen asian niin että pitää katsoa peiliin niin kauan kunnes hyväksyy ittensä sellaisena kun on ja oppii rakastamaan itseään sellaisen kuin on sitten tulee itsevarmuus ja muu kaupan päälle :D
Olen lähes 5-kymppinen nainen; hieman ylipainoinen ja vartalon suhteet ovat hieman sinne päin eli en ole sopusuhtainen. Mutta. Pidän itsestäni sellaisena kuin olen ja nautin myös vartalostani; pidän siitä, että olen pehmeä ja naisellinen.
Mielstäni itsetunto rakentuukin itsetuntemuksen pohjalle. Tietää missä on hyvä ja mitkä ovat vahvuudet, toisaalta tietää myös heikkoutensa ja hyväksyy ne ja ne, mitkä haluaa korjata tai asiat, joita haluaa kehittää, on myös valmis tekemään jotakin sen eteen. Itsetuntemuksen kannalta on myös tärkeää tietää omat elämänarvonsa ja muut tärkeät asiat ja uskaltaa elää niiden mukaisesti.
Itsetuntemus vaatii rohkeutta ja kaikenlaisen selittelyn ja rooliodotusten tunnistamista eikä se mielestäni ole helppoa.
Mitä parempi itsetuntemus, sitä parempi itsetunto, jolla taas saa itsevarmuutta käyttäytymiseen ja ihmissuhteisiin.
Itsevarmuus ei tarkoita pärjäämistä ja aina iloisena olemista vaan toisten huomioimista, erilaisuuden sietämistä ja ymmärrystä siitä, että ihmiset elävät omalla tavallaan ja minä omalla. Myös toisten kunnioitus sekä itsekunnioitus on tärkeää.
En ole kaunis, ihan tavallisen näköinen mutta tunnen itseni kuitenkin usein viehättäväksi koska hoidan ja hellin itseäni. Mielestäni me kaikki ansaitsemme tervettä itsekkyyttä.
Olen kodista, jossa lapset olivat "välttämätön paha" ja jotka huomattiin vain silloin kun he tekivät jotakin mainittavaa eli jotakin mistä saattoi kehuskella naapureille tai tutuille eli lähtökohdat eivät itsetunnon kannalta ole olleet hyvät. Mutta sitkeällä itsetutkiskelulla ja oikeanlaisten ihmissuhteiden kautta olen saanut itsetuntoa ja -varmuutta kehitettyä.
Kaikki me naiset olemme omalla tavallamme viehättäviä ja ei kannata uhrata aikaansa negatiivisten asioiden murehtimiseen, varsinkaan jos niille ei voi tehdä mitään. Jos taas asiat on muutettavissa, kannattaa murehtimisen ja voivottelun sijaan tehdä asioille jotain.
Uskon, että suurin osa miehistä arvostaa naista, jolla on hyvä itsetunto ja he haluavat myös sellaisen puolisokseen. Eli naiset, joka on sinut itsensä kanssa eikä kaipaa miestä itsetunnon pönkitykseen.
"Olisinkin kiinnostunut tietämään, onko oikeasti olemassa naisia, jotka kokisivat itsensä seksikkääksi ja pystyisivät nauttimaan ulkonäöstään. Jos sellainen nainen lukee tätä, toivoisin hänen ilmoittavan olemassaolostaan."
Minä koen itseni seksikkääksi ja nautin ulkonäöstäni. En sano, etteikö joskus ole silti päiviä, jolloin voisi olla vielä hehkeämpi olo (esim. valvotun yön jälkeen. ). En ole silti itseäni täynnä oleva, vaan tyytyväinen itseeni. Ja se, että koen olevani seksikäs ja kaunis on pitkälti miesten ansiota. He ovat saaneet minut vakuuttuneeksi siitä lukuisin ihanin kommentein. Myös naiset ovat antaneet vain positiivista palautetta.
Itsetunto on riippuvainen ainakin nuorempana toisten huomiosta ja palautteesta. Olen saanut niin paljon positiivista palautetta koko ikäni ulkonäöstäni, että pöhköhän olisin jos en uskoisi. Jos katson peiliin, voin sanoa olevani tyytyväinen. Mitään en muuttaisi. :)
Olin murrosikäisenä todella ujo ja kompleksinen nuori nainen. Minua kiusattiin, vaikkakaan ei varsinaisesti ulkonäköni takia, olin vain jotenkin erilainen. Kun kasvoin vanhemmaksi n. 16-18-vuotiaaksi ikäiseni ja vanhemmatkin miehet alkoivat melkein piirittää, mikä kai on yleistä siinä iässä. Se kohensi jonkin verran itsetuntoa. Ensimmäinen poikaystävä piti minua kauniina, mutta oli sairaalloisen muistasukkainen, piti pukeutua mahd. peittävästi yms. Suhtautuminen ulkonäkööni muuttui yhä ristiriitaisemmaksi. (Onneksi) seurustelu loppui ja tapasin nykyisen mieheni. Hän kehuu ulkonäköni, mikä parantaa totta kai itsetuntoa. Tärkein itsetunnon kohottaja olivat kuitenkin lapset. Heidät saatuani ymmärsin ulkonäköni ja vartaloni "tarkoituksen". Rinnat, jotka pystyivät imettämään lapset. Lantio, joka kantoi heidät. Itselle ei jäänyt pahemmin ylimääräisiä kiloja lapsista ja hiukset kasvoivat kohisemalla. Fyysisesti tuntui, että minusta tuli Nainen. Nykyään jotkut ihmiset, jotka ovat tunteneet minut ennen lapsia (naiset ja miehet) ovat sanoneet, että olen "puhjennut kukkaan" lapsien myötä. Itsetunto on myös noussut, kun on kantanut vastuuta lapsista, kokenut rankat synnytykset yms. Olen nykyään ylpeästi Minä. Tässä minun tarinani. Toivottavasti sait edes jotakin ajatuksia siitä, koskien itsetuntoa.
kompleksit..
Olin just 45 ja pitkäaikainen miesystäväni vaihtoi minut 20 naiseen.
Olisihan luullut, et se olis vienyt itsetunnon nollille?
Mut ei, minusta kiinnostui 10 vuotta nuorempi mies...joka jumaloi vartaloani...
Vartaloani?
Ikääntyvä nainen, leikkausarpi, kummatkin lapset kun on otettu keisarinleikkauksella...ylipainoa...
Rinnatkin hiukan riippuvat...
Ja mies aina innoissaan...ja sen huomasi ;)
Se antoi itsetunnon takaisin, nykyisin uskon hyvinkin, että jonkun miehen mielestä olen seksikäs.
Ja jos mies niin sanoo, niin uskon.
uskallan jopa pitää valot päällä rakastellessa ja käyttää leluja.
Sellaisen ystäväni minulle hommasi, kun jouduimme olemaan pitkään erossa.
Ei se ole naisessa se ryppy tai kaks...jos nainen vain itse tuntee itsensä seksikkääksi, niin myös mies.
Älkää uskoko näitä palstan halveksujia, ne on miehiä jotka miettii, et happamia pihlajanmarjat...ja syytää myrkkyä ympärilleen...
Riippumatta siitä, mitä miltä näytät, vartalokuvasi on häiriintynyt. Ilmeisesti ulkoisten paineiden ja ympäristön aiheettomien kommenttien seurauksena et pysty enää katsomaan omaa vartaloasi peilistä ja näkemään sitä sellaisena kuin se on - vikoineen ja vahvuuksineen.
Terve itsetunto ei ole sitä, että pitää itseään täydellisenä ja ihanana. Terve itsetunto ei myöskään ole ylikorostonutta "vaatimattomuutta", ja kehujen mitätöimistä ja oman vartalon peittelyä. Terve itsetunto on oman itsensä objektiivista tarkastelua. Terve ja tasapainoinen itsetunto ilmenee ihmisen kykynä tiedostaa omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Sen jälkeen nauttia omista vahvuuksistaan ja antaa heikkouksiensa olla häiritsemättä arkielämää. Itseään saa kehittää, mutta ei ole mahdollista saavuttaa sellaista vartaloa, joka tekisi olon hyväksi, jos mieli ei suostu näkemään vartaloa sellaisena kuin se on, vaan pistää inhofiltterin silmien ja aivojen väliin.
En ole nähnyt sinusta kuvaa, joten en voi sanoa ulkonäöstäsi mitään. Miehesi ainakin pitää sinua haluttavana - sitä ei voi kyseenalaistaa. Oletko miettinyt miksi hänen mielipiteellään ei ole väliä kun arvioit ulkonäköäsi?
Suosittelen, että alustavasti käy tällä sivustolla
https://www.secure-tukinet.net/
Se on eräänlainen vapaamuotoinen terapeutin sohva. Siellä voi nimettömänä jutella tukihenkilöiden kanssa sellaisista asioista, joita haluaa purkaa. Itse kävin siellä juttelemassa omasta heikosta itsetunnostani ja siellä ne ihmiset osaavat neuvoa jos terapeutilla käymisestä olisi hyötyä. Kokeile tuota ihmeessä avoimin mielin, koska jos hyödyt siitä, saatat lähiaikoina pystyä katsomaan itseäsi peilistä ja olla realistisen tyytyväinen näkemääsi, jonka jälkeen varmasti olemuksesi lisämaustetta uudesta itsevarmuudestasi. Jos et, niin tilanteesi ei kuitenkaan ainakaan huonone.
koko viestiketjua, mutta sen verran luulen ymmärtäneeni että ne puutteet siellä itsetunnon puolella kuvaillaan jokaisessa vastauksessa niin kuin myös ap viestissä sinne ulkonäön puolelle. Tahtoisin valaista asiaa vähän toiselta kantilta. Minä olen erittäin tyytyväinen ulkonäkööni, vartalooni, olemukseeni. Se missä se itsetunto heittää on siellä henkisellä puolella. Luulen liian usein että en ole yhtä hyvä ihminen kun kaikki muut, ettei minusta voi pitää oman itseni vuoksi, että minussa on jotakin omituista. Vaikka tiedän että näin ei ole todellisuudessa, mutta huonot elämänkokemukset ovat syöneet sen henkisen itsetunnon aika pohjaan. Ei siis aina huono itsetunto riipu ihmisen ulkonaisista puitteista ja omasta näkemyksestä niihin. Ja tuohon ap-viestiin voisin vastata että kyllä on täysin mahdollista naiselle tuntea niin kuin kuvailet viestissäsi. Se on jopa erittäin miellyttävää.
Tää naisten itsetunto on tosi mielenkiintonen aihe, ja siitä vois varmaan jaaritella ties kuin pitkään... Mun itsetunto on ollut aikoinaan todella nollassa, ja taistelu jatkuu jollain tasolla vieläkin. Suurimpana syynä huonoon itsetuntoon koen 2vuoden huonon ihmissuhteen nuorempana. Tässä suhteessa mies (lue: poika) sai minut ensin tuntemaan itseni maailman kauneimmaksi, ja rupesi sitten nakertamaan itsetuntoani pikkuhiljaa... Tiedättehän, ensin ne pienet kommentit, onks sun vatsa kasvanut? tossa on aika pehmeetä? jne, ja sitten tulee jo komento, älä syö tuota tai lihot...
No, 2 vuotta siis tässä pyörityksessä, onneksi tajusin lähteä pois. Nyt 8 vuotta myöhemmin oon saanut itsetuntoani takaisin lähinnä kovalla työllä--- kuulostaa typerältä, mutta mua itseäni on auttanut paljon erilaiset itsetunto/positiivisen ajattelun oppaat. Tietenkin myös ihmisten posiitivisilla kommenteilla on vaikutusta. Ehkä tärkeintä on se etten keskity ulkoiseen olemukseeni jatkuvasti, vaan löydän elämääni sisältöä muista kuin ulkoisista tekijöistä... Toki elämässäni on myös fyysisyydelle tilaa;)
No, toivoin että joku mies ois tän lukenut, ja ymmärtäis jättää naisen ulkoisen olemuksen negatiiviset kommentoinnit kokonaan pois. Rakkautta ihmiset! Tehdään mieluummin toisillemme hyvä mieli, se näkyy myös kropasta:)