Tuo ei ole minulle eikä monille muillekaan varmasti uusi ajatus, vaan pyöri jo vuosia sitten mielessä, kun pohdin näitä Venäjän ongelmia ja epävakautta, vaikkakaan en usko Venäjän ryntäämiseen tähän suuntaan. Eihän suomen kannattaisi nykyaikana yrittääkään laittaa hanttiin rajalle keskitettynä joukkojaan, vaan armeijan olisi oltava liikkuva, kaikkialla maassa ja maan allakin.
Hullussa jutussa tuo tuodaan tänään esille ja sissisota olisi todellakin sinnikästä, pitkäjänteistä ja halpaa touhua pitää mahdollinen valtaajarikollisarmeija kurissa. Huollon pitäisi saada vaan toimivaksi ja kattavaksi ketjuksi läpi maan.
Hullussa jutussa tuo tuodaan tänään esille ja sissisota olisi todellakin sinnikästä, pitkäjänteistä ja halpaa touhua pitää mahdollinen valtaajarikollisarmeija kurissa. Huollon pitäisi saada vaan toimivaksi ja kattavaksi ketjuksi läpi maan.
Vastaukset 26
Vanhimmat
enää rakennella.
Mutta kun kaikki eivät ole niin rauhantahtoisia, niin ei koskaan tiedä. Aatteleppas, kun Usa, Kiina; Venäjä ja muut isot kansat päättäisivät näyttää mallia ja alkaisivat purkamaan aseitustaan ihan minimiin armeijanudjettejaan, niin sillä rahamäärällä saataisiin paljon hyvää planeetalle aikaan.
jos vastassa on jotenkin demokraattisesti toimiva yhteiskunta, jossa kansanäänellä on vaikutusta., tulevaisuudessa tuleva totalitäärinen sota elintilasta ei ole sitä missä tappiot enää vaikuttaa sodan jatkumiseen, koska elintilasta tullaan taistelemaan siinä vaiheessa kun ruuasta on pulaa.
Yhdysvalloilla ja Venäjällä on keinot pyyhkiä joka ainoa irakilainen tai tshetseeni maankamaralta ilman ydinpommeja. Valtioiden tila ja tavoitteet ovat ensisijaisen tärkeitä.
Stalin esimerkiksi hoiteli tshetseenit varsin eri tavalla kuin nyky-Venäjä ja olisi voinut tehdä paljon pahempaakin.
maailmantilanteesta.
Pienellä maalla ei ole mitään mahiksia pysäyttää rajalle ison valtion armeijaa.
Näemme miten nyt Irakin vastarintataistelijat tekevät tehokasta häirintää miehitysjoukoille.
Jos Irakin vastarinta olisi ollut sodan alusta lähtien hajautettu päällystöä myöden pitkin maata, itsenäisiksi ja toisista tietämättömiksi yksiköiksi, ei olisi ollut edes sodan alun viivettä vastarinnan aloittamiseksi.
Sotamateriaalia pitää myös olla hajautetusti pitkin maata, jottei yhden korkea-arvoisen upseerin kiinnijääminen vaaranna koko varastoitua asekalustoa.
Kuten irakista opimme, käyttökelpoisia välineitä ovat panssari- ja henkilömiinat, tarkka-ampujan kiväärit, räjähteiden kauko-ohjaimet, kranaatinheittimet, yhteydenpitovälineet, olalta laukaistavat ilmatorjuntaohjukset yms. ja näitä kaikkia pitää olla riittävästi.
Lisäksi vaatetusta sissien naamioimiseen lämpökameroilta.
Tämä on ensiarvoisen tärkeää, sillä naamioimattomia vastarintataistelijoita on luvattoman helppo napsia lentokoneista ja taisteluhelikoptereista.
Tuohon tapaan kyllä vaan.
Miten suojellaan siviiliväestö miehittäjältä?
Rohkenen epäillä, ettei tänne hyökkäävällä miehittäjällä ole kovinkaan reilu meiniki.
Miestappiot kostautuisivat takuulla siviiliväestöön.
suomalainen jaksaa taistella rauniokasoista vuodesta vuoteen, kun ei ole 70 neitsyttä odottamassa Allahin leijonaa?
Ja vaikka uskonnon jättäisimmekin huomiotta, ottaa tshetseeni röttelöstään vuorille luoliin muuttamisessa paljon pienemmän askeleen kuin Suomi-poika lämpimästä kolostaan töllön ja näppäimistön ääreltä.
Venäjä tuskin hyökkää missään vaiheessa koko voimallaan Suomea vastaan ja luulisi hyökkäystilanteessa sillä olevan tärkeämpiä rintamia myös muualla. Tällöin meillä pitäisi olla mahdollisuus perinteiseen torjuntavoittoon.
Ainoa poikkeus yllämainittuun voisi olla tilanne, jossa imperiumia avoimesti haikaileva isovenäläinen aines saa vallan Kremlissä ja ryhtyy yksi kerrallaan napsimaan liittoutumattomia naapureitaan. Tästä kehityssuunnasta ei mielestäni ole vakavia merkkejä ilmassa.
Nimittäin uhka maan sisällä kasvaa sitä mukaa, mitä enemmän äärimuslimeja maahamme päästetään ja maassamme syntyy. Se on uhka ja sitä tuskin kukaan kieltääkään. He lisääntyvät kovaa vauhtia ja sitä ei voi jättää huomiotta. Maltillisetkin muslimimiehet tahtovat omia lakejaan joukkoomme.
sopeutuvat alkeelliseen elämään, raunioihin ja metsiin. Ihminen on pirun sopeutuva, kun on kysymys eloonjäämisestä ja hyvän puolesta tappelemisesta.
ole. Jo 1944 kätkettiin aseita juuri sissisotaa varten. Sissisota on vaan siviiliväestölle hirvittävän kovaa vihollisen kostotoimien takia. Maanpuolustusta ei voi ensisijaisesti rakentaa sen varaan, mutta on se viimeinen ja viholliselle kestämätön valttikortti.
Tämä valtaus on menossa, pakolaiskeskukset ovat täynnä odottomassa käskyjä.Sitä ennen propangandaa tyyliin "olemme pakolaisia" ja jne.
Tilanne vaan kärjistyy ja enemmän ja enemmän niitä tulee. 1.aalto,toinen aalto, 3 aalto jne.
Maaseudulla ne ei ikään pärjää, sähköt vedetään vex ja jne.vastapuolelta jotka on kaupungeissa.Vastapuolen huolto lopetetaan.Niin se homma hoidetaan.
Suomen ongelma ovat venäkit, eivät islamikot.
Ihmetellä pitää, että karjalaisten jälkeläiset eivät (tiettävästi) ole vielä alkaneet sissisotaan maansa varastaneita ryssiä vastaan.
Mikä ihmeen lusmuilu Suomessa on ollut vallalla?
Kuten on nähty, jos islamisteilta viedään maata, islamikot taistelevat viimeiseen mieheen.
Ovatko islamistit opettamassa täällä suomalaisille itsenäistymistä?
riittävästi liikuteltavia ilmatorjunta ohjuksia niin ei tässä mitään paniikkia ole?
Islam valtaa Suomea valtavalla kiihtyvällä vauhdilla. Sissisodasta ei ole merkkiäkään vaikka islamistit raiskaavat 10-vuotiaita suomalisia lapsia, viiltelevät kurkkuja auki ja rakentavat moskeijoita teorristien järjestäytymisluoliksi ympäri maata.
Sotaahan toi halveeraminenkin on.Alkusoittoa vasta.Kalustoa löytyy täältä kallioluolista,joten sitä ei tarvitse tänne roudata.En tiedä onko armeijassa herätty tähän asiaan.Reserviläiskirje tuli, eli kyllä siellä ollaan kaksi askelta edellä.
30.000 tuli,kuinka monta sitä ennen.
Maan poliittinen johto antaa tämän tapahtua.
Olen todella huolestunut!
Ehkä Kiina valtaa suomen sillä aikaa kun höpisette itänaapurista, afrikasta ja lähi-idästä. :s
Älä sekoile, vaan katso mitä tapahtuu muissa maissa. Muslimit valtaavat Saksan, Ranskan, Ruotsin, Hollannin, Belgian, ..., ja Suomenkin, ellemme sitä estä. Suomea ei puolusta kukaan muuu kuin sen oma kansa!
Suomessa on mamuja niin paljon tyhjänpanttina, että heistä voisi tehdä kansalliskaartin. 4 vuoden palvelus ja kansalaisuus ja 10 vuoden palvelu sopimus.
Siellä se Folio Mulder aikoinaan jo näki asioita ilmiselvästi...ihan kuin tiesi tulevaa vai mitä sanotte ?
Itse asiassa tais tietää jo paljon aiemminkin.
Nämä maahanmuuttajat kuluttuvat voimavaroja, antavat "motin" kypsyä...
Viestitoiminta kiinnostaa, jonkinlainen sissiradio systeemi olisi todella tarpeen.Samoin huolto ym.pitäisi olla kunnossa.
Sanotaan niin, että sissisotaan olisi hyvä olla valmius, jos hyökkääjää ei pystytä tuhoamaan ja maa miehitetään.
Se toimisi hyökkäystä ennalta estävänä pelotteena. Jos hyökkääjä tietää että miehitettynä Suomi antautuu se laskee kynnystä hyökätä Suomeen.
Jatkosodan jälkeen Suomessa kätkettiin aseita sissisotaa varten jos Neuvostoliitto miehittäisi Suomen.
Hyökkääjä tietenkin olisi paljon parempi tuhota heti kun se Suomen rajan ylittää. Se vaatisi kuitenkin paljon tulivoimaisia aseita jotka valitettavasti on liian kalliita Suomelle yksin hankkia..
Natomailta voisimme saada apuun riittävästi tulivoimaa jos olisimme Naton jäsen. Se pelote estäisi hyökkäyksen .
Mahdollisen miehityksen tapahtuessa vaihtoehtoina olisi laskea aseet ja antautua tai jatkaa taistelua sissisotana miehittäjää vastaan.
Antautumalla vältettäisiin sissisota mutta pitemmällä tähtäimellä se voisi merkitä kansan loppua. Baltit esim.olivat jäämässä vähemmistöiksi omissa maissaan ennen Neuvostoliiton hajoamista.
Sissisota maksaisi paljon kansan verta mutta miehittäjä voisi saada tarpeekseen ja poistua maasta kuten Afganistanissa venäläiset miehittäjät saivat tarpeekseen ja poistuivat maasta.
Uskon että osa kansasta joka tapauksessa ryhtyisi sisseiksi jos Suomi miehitettäisiin. Osa laskisi aseensa ja osa ryhtyisi auttamaan miehittäjää.