elikkäs,
olemme olleet yhdessä 3.5 vuotta (kysessä on kaukosuhde näemme n joka toinen/joka vkl) yhteenmuutosta ym on puhuttu, mutta olen viimeisen kahden vuoden aikana ihastunut muihinkin kuin omaan rakkaaseeni. en ole tehnyt mitään näille ihastuksille ja kumppanini tietää niistä.
nyt mietin olenko hänen kanssaan, koska oikeasti rakastan vai koska olen tottunut siihen? olin vain 17v. kun suhteemme alkoi ja äitini oli vasta kuollut ja olin hajalla. jotenki en saa erotettua rakkautta ja tottumusta toisistaan.
minusta on ihanaa viettää aikaa hänen kanssaan ja tulee ikävä. voisin silti viettää enemmän aikaa itsekseni, enkä ole hänestä yhtä riippuvainen kuin hän minusta. olen suurinpiirtein koko hänen elämänsä sisältö (hänen sanojensa mukaan). tämä toisaalta ahdistaa minua tällä hetkellä.
pyytäisin ulkopuolisten näkemyksiä asiaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
väite koko elämän sisällöstä ei pidä paikkansa. Te pidätte toisistanne ,joten edetkää hommassa muuttamalla samankaton alle. On aiva eri juttu nähdä joka päivä kuin silloin tällöin. Jos yhdessäasuminen sujuu, niin eikun naimisiin ja lapsia tekemään.
Jos sä olet vasta joku parikymppinen niin mikä kiire sulla on muuttaa yhteen jonkun kanssa ketä et tunne tarvitsevasi ja jonka riippuvaisuus ja roikkuminen susta ahdistaa jo nyt?! Sulla on elämä edessä ja sun ei todellakaan kannata tuhlata sitä jonkun riippakiven kanssa jos sä pärjäät ja tykkäät olla yksinkin.Se kuulostaa jo sairaalta jos jollakin ei ole muuta sisältöä elämässään kuin joku toinen ihminen.