kun ahdistaa...

elikkäs,

olemme olleet yhdessä 3.5 vuotta (kysessä on kaukosuhde näemme n joka toinen/joka vkl) yhteenmuutosta ym on puhuttu, mutta olen viimeisen kahden vuoden aikana ihastunut muihinkin kuin omaan rakkaaseeni. en ole tehnyt mitään näille ihastuksille ja kumppanini tietää niistä.

nyt mietin olenko hänen kanssaan, koska oikeasti rakastan vai koska olen tottunut siihen? olin vain 17v. kun suhteemme alkoi ja äitini oli vasta kuollut ja olin hajalla. jotenki en saa erotettua rakkautta ja tottumusta toisistaan.

minusta on ihanaa viettää aikaa hänen kanssaan ja tulee ikävä. voisin silti viettää enemmän aikaa itsekseni, enkä ole hänestä yhtä riippuvainen kuin hän minusta. olen suurinpiirtein koko hänen elämänsä sisältö (hänen sanojensa mukaan). tämä toisaalta ahdistaa minua tällä hetkellä.

pyytäisin ulkopuolisten näkemyksiä asiaan.
2806
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

väite koko elämän sisällöstä ei pidä paikkansa. Te pidätte toisistanne ,joten edetkää hommassa muuttamalla samankaton alle. On aiva eri juttu nähdä joka päivä kuin silloin tällöin. Jos yhdessäasuminen sujuu, niin eikun naimisiin ja lapsia tekemään.

Äänestä

Jos sä olet vasta joku parikymppinen niin mikä kiire sulla on muuttaa yhteen jonkun kanssa ketä et tunne tarvitsevasi ja jonka riippuvaisuus ja roikkuminen susta ahdistaa jo nyt?! Sulla on elämä edessä ja sun ei todellakaan kannata tuhlata sitä jonkun riippakiven kanssa jos sä pärjäät ja tykkäät olla yksinkin.Se kuulostaa jo sairaalta jos jollakin ei ole muuta sisältöä elämässään kuin joku toinen ihminen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


diipadai kirjoitti:

elikkäs,

olemme olleet yhdessä 3.5 vuotta (kysessä on kaukosuhde näemme n joka toinen/joka vkl) yhteenmuutosta ym on puhuttu, mutta olen viimeisen kahden vuoden aikana ihastunut muihinkin kuin omaan rakkaaseeni. en ole tehnyt mitään näille ihastuksille ja kumppanini tietää niistä.

nyt mietin olenko hänen kanssaan, koska oikeasti rakastan vai koska olen tottunut siihen? olin vain 17v. kun suhteemme alkoi ja äitini oli vasta kuollut ja olin hajalla. jotenki en saa erotettua rakkautta ja tottumusta toisistaan.

minusta on ihanaa viettää aikaa hänen kanssaan ja tulee ikävä. voisin silti viettää enemmän aikaa itsekseni, enkä ole hänestä yhtä riippuvainen kuin hän minusta. olen suurinpiirtein koko hänen elämänsä sisältö (hänen sanojensa mukaan). tämä toisaalta ahdistaa minua tällä hetkellä.

pyytäisin ulkopuolisten näkemyksiä asiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu