Erottiin muijan kanssa jokunen aikaa sitten. Loppuaikana meillä meni osittain aika huonosti mutta paljon oli kultaisia hetkiä. Alettiin puhua erosta. Sitten päätimme kerätä tavarat ja muuttaa eri osoitteisiin. Aluksi kaikki oli hyvin, kumpikin auttoi toisiaan muutossa sekä kaikessa muussa ja nähtiin iloisissa merkeissä ja naureskeltiin menneitä. Nyt kun erosta on kulunut reilu kuukausi, olen vasta tajunnut mitä olen menettänyt. Elämäni naisen. Rakkaus ei lopu, en pysty unohtamaan, en keskittymään mihinkään.. Ja kaikesta syytän vain itseäni. Itseni mielestä syy eroon lähti oikeastaan minusta. Olin usein mustasukkainen, tarkka pienistäkin asioista kuten sängynpetaus. En osaa mitenkään antaa itselleni anteeksi tapahtunutta. Olin suoraansanoen usein aika mulkku häntä kohtaan.
Ex sanoi, että kavereita voidaan olla mutta ei mitään muuta. Aluksi se tosiaan oli ok ja mietin että varmasti löydän joskus ajan kanssa uuden. Nyt soittelen joka ikinen ilta hänelle ja kerron miten paljon kaipaan häntä.. Hän kuuntelee ja auttaa jaksamaan.. Kun nähdään, en osaa ajatella että vieressäni istuu ex avovaimo. Nyt sanoin hänelle puhelimessa että haluaisin niin kaikkea takaisin ja olisi edes yksi mahdollisuus.. Hän vain suuttui.. Mitähän tässä tekisi? Ei kai auta kuin koittaa unohtaa menneet ja jatkaa samalla ladulla.
Ex sanoi, että kavereita voidaan olla mutta ei mitään muuta. Aluksi se tosiaan oli ok ja mietin että varmasti löydän joskus ajan kanssa uuden. Nyt soittelen joka ikinen ilta hänelle ja kerron miten paljon kaipaan häntä.. Hän kuuntelee ja auttaa jaksamaan.. Kun nähdään, en osaa ajatella että vieressäni istuu ex avovaimo. Nyt sanoin hänelle puhelimessa että haluaisin niin kaikkea takaisin ja olisi edes yksi mahdollisuus.. Hän vain suuttui.. Mitähän tässä tekisi? Ei kai auta kuin koittaa unohtaa menneet ja jatkaa samalla ladulla.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Annappa ajan kulua ja elä siivosti niin Xsä voi hyvinki palailla takas.!Soittelemalla et takas saa.Tee etäisyyttä Xsään ja käy kavereiden kaa ulkona.Anna tilanne rauhoittuu.Jospa suola tekis tehtävänsä.!!
Aika tekee tehtävänsä ja palkinto odottaa saajaansa.Tunteille pitää antaa aikaa kehittyä, usein vanha suola janottaa ja kumppanukset voivat taas hyvin. Jos ei mahdollisuutta, kyllä maailmassa hyvä saa aina kumppanin.Antaa ajan kulua, tapahtuu todella yllätyksellisiä asioita.
Jos pääsisit takaisin, niin unohtaisit suhteen aikana tekemäsi virheet kuukaudessa, kaikki jatkuisi kuten ennenkin, ja päätyisitte taas eroon. Tällä kertaa sinulle ei vaan jäisi käteen edes kuuntelijaa ja tukijaa.
Mokasit etkä pystynyt korjaamaan suhdetta suhteen vielä kestäessä. Ex-avovaimosi tietää, että et voi muuttua, ainakaan näin lyhyessä ajassa, vaikka mitä puhuisit eikä ole niin hölmö, että muuttaisi kanssasi takaisin yhteen.
Suhteesi on muuttumassa kaveruudeksi. Pidä edes siitä kiinni. Tarvitset tukea ihmiseltä, joka tuntee sinua ja ymmärtää sinua. Oletko ajatellut, että hän tarvitsee myös sinua, mutta vain ystävänä.
Anna ajan kulua ja pitäkää säännöllisesti yhteyttä. Älä soita aluksi kahteen päivään, sitten neljään päivään. Anna kulua viikko ja soita vasta sitten. Kysy ensin mitä hänelle kuuluu ja kerro omista kuulumisistasi, vain jos hän kysyy sitä. Soita seuraavan kerran vasta kahden viikon päästä. Sen jälkeen odota, että hän soittaa sinulle. Jos hän ei soita, odota vielä pari viikkoa ja soita sitten itse. Kysy onko kaikki hyvin, kun hänestä ei ole kuulunut mitään.
Tavatkaa ja aloittakaa ystävyys, mutta niin, että alussa yhteydenpitoa on vähemmän ja vasta myöhemmin enemmän, kun olet itse päässyt pahimman yli. Näin hän ei koe sinua rasittavana ja suutu sinulle. Ehkä joskus hän näkee sinussa jälleen ne hyvät puolet, johon aikanaan rakastui, ja rakastuu uudelleen.
Mikään ei ole mahdotonta, mutta samalla sinun pitää elää sinun omaa elämääsi ja pitää silmät auki. Uudessa suhteessa muista kuitenkin aina miksi edellinen suhde ei toiminut.
Olet kai aivan oikeassa. Ehkä tosiaan unohtaisin kaikki tekemäni virheet. Olen käynyt kaikki tyhmät tekoni läpi ja en vain osaa ajatella miksi olen ollut niin tyhmä. Kyllä ex vieläkin sanoi että olen kultainen ihminen mutta turha nyt on alkaa takaisin pyytämään. Taidan tosiaan antaa ajan kulua ja antaa molempien rauhoittua. Ja jos kävisi niin, että palattaisiin takaisin yhteen, en kuitenkaan haluaisi muuttaa edes saman tien yhteen asumaan vaan haluaisin osoittaa hänelle että olen todellakin muuttunut mies ja oppinut elämäni suurimmasta virheestä! Jos näin kävisi, hän suorastaan pyytäisi yhteen asumaan! Mutta näillä mennään edelleen ja aika näyttää mitä tuleman pitää.
Huono asia on se. että hän tuntuu olevan ainoa ihminen jolle voin puhua asiasta. Kavereilta kun hakee tukea niin heitä kiinnostaa vaan enemmän kaljan juominen ja paskan jauhaminen kuin kaverin auttaminen. Eli aika yksin tässä mennään.
Harvalla miehellä on oikeasti sellaisia miespuolisia kavereita, edes yhtä, jotka olisivat aidosti kiinnostuneita kaverinsa ihmissuhdeongelmista, kuuntelivat ja tukisivat. Urheilusta, autoista, naisista ja politiikasta puhuminen vaihtuvassa järjestyksessä on tietysti paljon miehekkäämpää ja hauskempaa.
Yksin on haavansa nuoltava – miehen. Sinulla on kuitenkin vielä aika helppo ero verrattua eroihin, joissa on mukana lapset. Se tuskin sinua lohduttaa, mutta vaikeamminkin asiat voisivat olla. Lastenkin kanssa on vielä eroa sillä minkä ikäisiä lapset erohetkellä ovat. Esikoulu- ja kouluiässä vanhempien ero sekoittaa lapsen mielen pahasti ja aikuisillakin on oman tuskan lisäksi tuska myös lasten puolesta.
Tämä taitaa olla sinulla ensimmäinen kunnon erotilanne. Voin sanoa, että se seuraava ei tule olemaan yhtään helpompi ja kolmas lasten kanssa on jo aivan omaa luokkaansa. Aina kuitenkin henkiin jäädään mutta miksi ei koskaan opita mitään?
Virheistä oppii kyllä mut kuten sanoitkin, vähän aikaa ne pysyvät takaraivossa ja ehkä pikkuhiljaa ote alkaa lipsumaan. Lasten kanssa ero on tietenkin kova paikka niin äidille, isälle kuin lapsillekin. Sehän sekoittaa kaikkien asiat, äidin ja isän työ, lasten harrastukset ja kova totuttelu siihen, että toinen vanhemmista ei enää olekkaan joka ilta toivottamassa >hyvää yötä>. Ja tietenkin se, kummalle lapset jää on tietenkin isompi homma lasten kasvattamisessa ja huolehtimisessa.
Jos vaan jään roikkumaan tähän tilanteeseen, kestää vain kauemmin toipua kaikesta.
Yksi kaveri erosi muijastaan tossa vuosi takaperin ja heilläkin oli takanaan monen vuoden suhde. Silloin näin kaverista että kaikki ei ole kohdallaan. Kävin usein morjestamassa häntä ja hän kävi usein meillä. Otettiin olutta ja auto- ym jutut jäi vähemmälle. Käytiin asioita läpi ja kannustin häntä jatkamaan. Hän pääsi nopeasti asioista yli ja on kiitellyt minua. Nyt puhuin omista asioista samalle kaverille niin hän ei tainnut edes kuunnella mistä puhun ja alkoi selitellä tulevista työpaikan pikkujouluista. Kiva kiva. Toinen kaveri sanoi että uutta putkeen vaan niin kyllä vanha unohtuu. Mut eipä paljon tee mieli uutta. Ja jäisi vain paska fiilis.
Minun seurustelusuhteissa ongelmat ovat alkaneet 3 vuoden jälkeen. Molemmilla kerroilla. Avioliittoon ja lasten tekoon edenneessä suhteessa päästiin sentään 7 vuoteen eikä vähiten lasten ansiosta. Ongelmat kasaantuivat siellä perhearjen takana piilossa. Tärkein eli parisuhde jäi hoitamatta ja sitten homma kaatui päälle. Kaikki sanovat aina, että lapset ovat tärkeintä ja ne pitää asettaa kaikessa etusijalle, mutta minä sanon, että tärkeintä on hyvä parisuhde. Siinä voi lapsetkin hyvin.
Avioeron I-vaihe on nyt menossa ja kohta alkaa asumusero. Tilanne on kuitenkin sikäli valoisa, että yhteisestä sopimuksesta yritämme vaimon kanssa asumuseron kautta hakea nimenomaan parisuhteellemme revanssia. Nyt pitää vain saada lapsille riidaton koti ja vanhemmille tilaa miettiä ja tutustua uudelleen omaan kumppaniinsa.
En ole kavereiden kanssa jutellut koko hommasta oikeastaan mitään. Kaikki tietää, että ei meillä hyvin mene, joidenkin mielestä ei kai ole mennyt koskaan, mutta tulevasta asumuserosta en sentään ole puhunut. Suhteessa epäonnistumisen tunne on ehkä vielä liian kova. Liika ylpeys - se on pahinta mitä on. Sitä itsekin vähättelee ongelmiaan, vaikka kaikki näkee, että päin helvettiä menee.
Sisariltani olen saanut hyvin tukea ja siitä tuesta olen ollut kiitollinen. Heiltä tuki on tullut oma-aloitteisesti. Ehkä kavereilla rima puuttua toisen perheasioihin on korkeampi kuin sisäruksilla. On kuitenkin tosi ikävää, jos nimenomaan ne kaverit, joita itse on auttanut, eivät tarjoa olkapäätä, kun sitä itse tarvitsee. Tuttua minullekin. On autettu kaveria masennuksessa jne. mutta missä ne nyt on?
että hyvässä parisuhteessa myös lapset voivat hyvin. Tuo kuulostaa aika raskaalta, että muutatte erikseen ja alatte taas ikäänkuin tapailemaan ja lopulta muutatte taas yhteen. En tietenkään sano, että siinä mitään pahaa olisi tai väärää vaan päinvastoin. Siinä on aika vahva ihminen kun todellakin tietää päämäärän ja kaikki on puhuttu. Ja kun lapset on vielä mukana niin ei varmasti kevennä tilannetta. Mutta ehkä lapset on myös se, jotka auttaa jaksamaan ja kannustaa joka päivä eteenpäin sekä siihen päämäärään joka teillä toivottavasti tulee olemaan.
Meilläkin oli suhteessa se ongelma, että muija halusi puhua välillä tietyistä asioista. En oikein noteeranut asioita sen oikealla vakavuudella ja niitä jäi monia selvittämättä. Kunnes aika kului, kului ja kului. Sitten tuli se päivä, kun kaikki loppui. Suhteen aikana kyllä kaveritkin ja veljet näkivät että ei meillä niin vauhdikas suhde ole. Joskus puhuin asioista, joskus taan en, siis ulkopuolisille. Lopulta en halunnut enää puhua meidän kahden asioista koska eivät kuuluneet muille. Kun kavereita tuli käymään, kaikki oli varmasti heidän mielestään ok. Kaunis ja rakastava pariskunta. Mutta kun illalla mentiin sänkyyn, ei lopussa enää seksi ollut se meidän homma. Selät vastakkain, molemmat toivotti hyvää yötä, muija sanoi "rakastan sinua" ja minä vastasin yleensä jotain mumisten..
Mulle ei ainakaan kaverit ole juuri sitä olkapäätä antanut. Yksi on. Sekin on työkaveri. Hyvä tyyppi, vähän vanhempi kaveri niin helpompi ehkä puhuakkin. Kyllä sekin tossa kysy että "joko sitä naista on saatu eron jälkeen?" johon vastasin että "olen vielä aika pitkään uskollinen jopa entiselle avovaimolle ja toivon että hänkin on mulle". Koska itse uskon ajan tuovan sen saman kauniin parin takaisin joka ennenkin oli.
tässä muutama neuvo:
- Ole sitkeä, sitkeys palkitaan. Muista häntä postikortein, joissa on jokin sanoma nimipäivinä, syntymäpäivinä, jouluna jne. älä kuitenkaan ahdistele joka ilta, se menee jo kerjäämisen tasolle!
- Kohtaa hänet sattumalta, kaupassa, kirjastossa, jne. niin että hän luulee, että kohtalo on kuljettanut sinut hänen luokseen.
- Älä aja partaasi ihan kokonaan (parin päivän sänki), hieman repsottava ulkonäkö herättää äidilliset vaistot, ja hän tietää, ettet etsi naisia, koska et tällää itseäsi. Hän huomaa, ettet ole päässyt hänestä vielä yli.
- Jos joskus soitat hänelle, kysy mitä hänelle kuuluu, äläkä pura puolta tuntia keskustellaksesi omasta surkeasta olotilastasi.
- Älä tuijota kaikkia ohikulkevia isotissisiä naisia.
Hyviä neuvoja, kiitos siitä! Yleensä en juuri missään luovuta vaan yritän viimeiseen asti. Ja postiakin kerran lähetin josta hän oli iloinen! Partaa en muutenkaan ajele joka päivä ja hän todella tietää etten ole päässyt hänestä yli. Kyllä me ollaan soiteltu ja kuulumisia puheltu ja on hän jo lupaillut miettimään asiaa, ehkä. Olen kuitenkin tehnyt häneen jo pienen vaikutuksen eleilläni mut en viitsi liikaa toivoa, tulee vain suurempi pettymys. Ja pidän enemmän B - C tisseistä kuin valtavan suurista. Tietenkin kaunis ulkonäkö herättää aina huomion mutta luonne on mulle se tärkeämpi. Siihen lisätty vielä kaunis ulkokuori!
Mutta tosiaan, hyvät neuvot ja kiitos!