Silikoneista?

Miksi miehet aina väittää inhoavansa silikoneja? Inhoatteko ihan oikeasti? Miksi? Kyllähän te aina kehutte pornotähtienkin rintoja ja heillä kaikilla on silikonit! Eikö kuitenkin kauniit, kiinteät, pystyt silikonirinnat ole paljon paremmat kuin kärpäslätkät?

Ja miksi aina sanotaan, että silikonien hankkiminen on pinnallista? Mutta se, että meikkaa tunninkin päivässä on täysin hyväksyttävää! Minä olen tullut siihen tulokseen, että on aivan naurettavaa viettää tuntikausia surren kaameita rintojani ja jättää elämä elämättä, kun asia on korjattu suht helpolla leikkauksella. Heti kun saan rahat kokoon hankin silikonit(toki ihan normikokoiset, lähinnä hankin ne muodon, en koon takia)!
24835
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

pelottaisi se, et niistä imeytyy tonne sisälle jotain. En ikinä uskaltais ottaa. Muutenkin pelottaa kaikki terveysriskit, mitä niissä varmaan on.

En ole silti asiaan perehtynyt, mutta oletan noin.

Äänestä
  • eiköhän ne terveysriskit ole aika minimaaliset nykyään. Ja mun kohdalla se on yhdentekevää, koska jos en ota, niin istun sitten vain täällä neljän seinän sisässä yksikseni lopun elämääni, tod. näk. kirjoittelemassa miesten logiikka palstalle. :(

    Äänestä

  • Ei mun itsetunnossani muuten ole vikaa, mutta eipä nuo kärpäslätkät kovin hääveiltä näytä! Ja jos niillä ei ole mitään merkitystä, niin miksi miehet sitten jaksaa niin aktiivisesti tännekin kirjoitella, miten kamalat ne on?!! Olisi ihanaa mennä taas rannalle kesällä ja uimahalliin talvella ja toivottavasti myös sänkyyn edes joskus! Jos se, että haluaa näitä asioita on pinnallisuutta ja huonoa itsetuntoa, niin mun puolesta saa sitten olla!

    Äänestä

  • En halua isompia rintoja, haluan kauniimmat rinnat! Ei rannalle menon esteenä ole se, ettei ole silikoneja, vaan se, että rintani ovat niin rumat! En halua hävetä itseäni tai rintojani ja sanoivat ihmiset mitä vain, niin kyllä jokainen vähän välittää siitä mitä muut ajattelee!

    Miltä susta tuntuisi, kun menisit naisen kanssa sänkyyn ja se sanoisi, että hyi vittu miten ruma kalu sulla on, nyt meni halut! (ja kyllä, tämä on tapahtunut minulle, siitä on nyt kolme vuotta ja sen jälkeen en ole seksiä harrastanut!)

    Äänestä

  • Mun mielestä on ihan ok, että mies haluaa kumppanillaan olevan kauniimmat rinnat. Sä olet ilmeisesti aika nuori, kun sulla on noin idealistisia mielipiteitä? Mun elämän silikonit tekee paremmaksi, enkä näe siinä mitään väärää. Jos kaikki tämänkaltainen on huonoa itsetuntoa, niin eiköhän sen määritelmän mukaan kaikilla ole huono itsetunto!

    Äänestä

liioitella sitä kuinka paljon miehet silareita inhoaa, eikä sitä kuinka paljon ne niitä kehuu.

Äänestä
  • käsittääkseni miehet "inhoavat" juuri niitä pornotähtien silikoneja, sikäli kuin ne ovat luonnottoman näköisiä. Mutta sähän et sellaisia ole ottamassa.

    Äänestä

  • sdffsdfdfdsdsd (m) kirjoitti:

    käsittääkseni miehet "inhoavat" juuri niitä pornotähtien silikoneja, sikäli kuin ne ovat luonnottoman näköisiä. Mutta sähän et sellaisia ole ottamassa.

    Niin tosiaan haluan luonnollisen näköiset rinnat, en mitään pornosilikoneja. B kuppi riittää, kun se on mun luonnollinen koko, mutta haluan, että ne on kauniin muotoiset ja näköiset. Enkä oikein tiedä, että mahtaako mies edes huomata eroa.

    Äänestä

  • 70B kirjoitti:

    Niin tosiaan haluan luonnollisen näköiset rinnat, en mitään pornosilikoneja. B kuppi riittää, kun se on mun luonnollinen koko, mutta haluan, että ne on kauniin muotoiset ja näköiset. Enkä oikein tiedä, että mahtaako mies edes huomata eroa.

    siksi, että normaali mies ei normaaleja silikoneja edes huomaa, törmäät miesten näkemyksiin ja asenteisiin vain erikseen kysymällä. Joten älä kysy, vaan perusta päätöksesi terveydellisiin faktoihin ja omiin haluihisi.

    Äänestä

  • käveleiksentelehtijä kirjoitti:

    siksi, että normaali mies ei normaaleja silikoneja edes huomaa, törmäät miesten näkemyksiin ja asenteisiin vain erikseen kysymällä. Joten älä kysy, vaan perusta päätöksesi terveydellisiin faktoihin ja omiin haluihisi.

    ne omat halut pohjautuvat uskomuksille, joita muut tässä ketjussa yrittävät ansiokkaasti horjuttaa. En ole heidän kanssaan eri mieltä.

    Äänestä

meillä ei oo ollu tissikeskustelua aikoihin.

Pitäskö miesten sit erityisesti tykätä jostain tissimallista erityisesti? Sinänsä mulla ei oo mitään niitä vastaan. Ota jos tunnet tarvitsevas.

Mut eroaako se siliko aidosta koskettaessa?

Äänestä
  • Olen ymmärtänyt niin, että näillä pornotähdillä on silikonipussi sekä lihaksen alla että päällä ja se päällä oleva tuntuu vähän kuin kumipallolta. Lihaksen alla oleva tuntuu luonnolliselta, koska siinä on kuitenkin naisen omaa kudosta niin paljon päällä.

    Ei tarvitse tykätä tietystä mallista, mutta kärpäslätkistä ei tykkää kukaan!

    Äänestä

  • 70B kirjoitti:

    Olen ymmärtänyt niin, että näillä pornotähdillä on silikonipussi sekä lihaksen alla että päällä ja se päällä oleva tuntuu vähän kuin kumipallolta. Lihaksen alla oleva tuntuu luonnolliselta, koska siinä on kuitenkin naisen omaa kudosta niin paljon päällä.

    Ei tarvitse tykätä tietystä mallista, mutta kärpäslätkistä ei tykkää kukaan!

    rinnoista viis ihmisessä on tärkeämpiäki osa-alueita =)

    Tai siis kyllä mie ymmärrän paineen tässä ulkonäkökeskeisessä yhteiskunnassa, mut ne kun ei suinkaan ole maailman merkittävin asia

    Äänestä

  • old_profile_1967 kirjoitti:

    rinnoista viis ihmisessä on tärkeämpiäki osa-alueita =)

    Tai siis kyllä mie ymmärrän paineen tässä ulkonäkökeskeisessä yhteiskunnassa, mut ne kun ei suinkaan ole maailman merkittävin asia

    Komppaan Fredua. :)

    Tiedän ihmisiä vaikka minkämallisilla rintavarustuksilla, eikä onni tai edes parisuhde mitenkään tisseistä riipu.

    Tosin jos olet tehnyt rinnoista itsellesi ongelman, voit saada ratkaisun silareista. Mutta voit myös halutessasi ratkaista asian muutenkin.

    Saanko kysyä mitä ikäluokkaa olet?

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    Komppaan Fredua. :)

    Tiedän ihmisiä vaikka minkämallisilla rintavarustuksilla, eikä onni tai edes parisuhde mitenkään tisseistä riipu.

    Tosin jos olet tehnyt rinnoista itsellesi ongelman, voit saada ratkaisun silareista. Mutta voit myös halutessasi ratkaista asian muutenkin.

    Saanko kysyä mitä ikäluokkaa olet?

    30 on seuraavaksi mittarissa. (voi kauheaa...:) )

    Äänestä

  • 70B kirjoitti:

    30 on seuraavaksi mittarissa. (voi kauheaa...:) )

    oot sie kuullu kolmenkympin kriisistä ?

    Eiku myö varmaan aateltiin molemmat sitä että jos sie oo joku tytönhupakko joka on kattonu nyt muutaman baywatchin liikaa. Mut et sie miltään hupakolta vaikuta.

    Äänestä

on paremmat.
Mutta varmaan oot siinä oikeessa, että ei kaikki luomut.

Ne tahtoo vaan olla niillä luonnottoman laiholla malleilla helvetin ruman näköiset, ihan kuin joku olis liimannu appelsiinin puolikkaat tissien paikalle.

Jos ne ottaa sen takia, että on kärpäslätkät, niin voi se olla perusteltuakin, mutta eikös sitä kutsuta rintojen kohotusleikkaukseksi, eikä silikoonnien tälläämiseksi?

Äänestä
  • kyllä niitä joudutaan muutenkin muokkaamaan, mutta osa siitä omasta kudoksesta on kadonnut jonnekin, niin joutuu sinne silikoniakin laittamaan.

    Äänestä

onhan ne ihan jees näköiset. ei se tosin mulle kuulu mitä porukkaa itselleen tekee.

Äänestä

Mutta mun mielestä itsetunnon kohotus pitäisi pystyä järjestämään jotenkin muuten kuin rintojen kohotuksella. Ehkä psykiatri voisi hoitaa saman homman ilman kirurgin veistä ja todenäköisesti vielä edullisemmin.

Äänestä

Ehkä hait enemmän miesten vastauksia mutta vastaanpa kuitenkin :)

Mikäli koet että silikonit antavat sinulle jotain mitä et muulla tavalla saa hankittua niin eihän niiden hankkimisessa mitään väärää ole. Se on täysin sinun oma päätöksesi eikä muiden mielipiteillä pitäisi olla mitään väliä. Tosin epäilyttää hiukan se, että onko vika rinnoissasi vai asenteessasi jos sinusta tuntuu että jätät elämän elämättä rintojen murehtimisen takia...

Henkilökohtaisesti hankkisin silikonit vain ja ainoastaan sellaisessa tilanteessa, että olisin menettänyt rintani, jos silloinkaan. Tässä maailmassa ei ole sellaista miestä tai sellaista kauneuskäsitystä joka saisi mua vapaaehtoisesti tunkemaan jotain vierasta mömmöä rintoihini. Oksettaa koko ajatuskin mutta tämä on siis vain ja ainoastaan omalla kohdallani. Muiden silikonit minua ei niin kiinnosta.

Äänestä

tilannetta ja lukemaani ymmärsin, niin joku mies on pahoittanut sun mielen sanomalla helvetin typerästi?

Ei rintoja kannata miesten takia korjailla. Mietihän kuinka moni mies olisi valmis ottamaan vaiks pakaraimplantit sen vuoksi jos sinä pidät lihaksikkaammasta perästä? Miesten motiivitkin sanomisilleen ovat epäselviä. En kuitenkaan usko että kukaan jolla menee hyvin itsensä kanssa sanoisi tuollaista kenellekään sängyssä.

Maailmassa on vaikka kuinka paljon fiksuja miehiä, joille tissit ei ole koko maailma.

Valinta on tietenkin sinun, mutta itse en silikoneja laittaisi. Sehän olisi sama kuin että taipuisin muiden tahtoon siitä millainen minun tulee olla?

Jos on terveyttä ja itsetuntoa voi elää elämänsä tyytyväisenä oli sitten ihan minkä näköinen hyvänsä.

Äänestä
  • että oletko treenannut rintojasi tai kokeillut jotain kiinteytystä? On olemassa kaikenmaailman sähköimpulssihoitoja yms. Ja pelkkä treenikin vaikuttaa yllättävän paljon jos jaksaa olla sitkeä.

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    että oletko treenannut rintojasi tai kokeillut jotain kiinteytystä? On olemassa kaikenmaailman sähköimpulssihoitoja yms. Ja pelkkä treenikin vaikuttaa yllättävän paljon jos jaksaa olla sitkeä.

    Olen ollut rintoihini tyytymätön jo vuosia, nuo miesten kommentit on vain lisänä asiassa. Olen kokeillut kaikkea mahdollista liikuntaa ja voidetta ja ties mitä - ei vaikutusta. Tästä on vain mun elämässä tullut niin iso asia, että parempi hoitaa se pois vaivaamasta!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


70B kirjoitti:

Miksi miehet aina väittää inhoavansa silikoneja? Inhoatteko ihan oikeasti? Miksi? Kyllähän te aina kehutte pornotähtienkin rintoja ja heillä kaikilla on silikonit! Eikö kuitenkin kauniit, kiinteät, pystyt silikonirinnat ole paljon paremmat kuin kärpäslätkät?

Ja miksi aina sanotaan, että silikonien hankkiminen on pinnallista? Mutta se, että meikkaa tunninkin päivässä on täysin hyväksyttävää! Minä olen tullut siihen tulokseen, että on aivan naurettavaa viettää tuntikausia surren kaameita rintojani ja jättää elämä elämättä, kun asia on korjattu suht helpolla leikkauksella. Heti kun saan rahat kokoon hankin silikonit(toki ihan normikokoiset, lähinnä hankin ne muodon, en koon takia)!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu