Salakuljettajat kätkivät paloviinaa bensatankkiin
3.12.2007 20:37
Puolalaiset salakuljettajat olivat ottaneet koko luovuusvarastonsa käyttöön Norjassa. Kahteen autoon oli piilotettu lasteittain savukkeita, alkoholia ja olutta, kertoo Dagbladet.
Päältä näytti, että kaikki oli kunnossa, mutta jokin herätti silti rajavartijoiden epäilykset. Takaluukuista ei löytynyt mitään, mutta valebensatankkeihin olikin piilotettu paloviinaa ja penkkien sisälle tupakkaa. Kaikki mahdolliset tilat oli otettu kummastakin ajoneuvosta käyttöön.
Salakuljettajat jäivät kiinni sunnuntaina vastaisena yönä kolmen maissa Kongsvingerissa, Ruotsin rajalla. Heiltä takavarikoitiin yli 14 000 savuketta, 33 litraa paloviinaa sekä 4,5 litraa olutta.
IS
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
Tuota konstia käytettiin täällä meidän seuduilla jo 60 luvulla , jobattiin viinaa kuorma-auton tankissa satamasta, ensimmäisellä keikalla tuli pienimuotoinen moka ja ylimääräistä hommaa, perskeles kun pulloista liukenivat naftassa etiketit tankkiin ja tukkivat polttoaine putken , piti phdistaa koko tankki ennen seuraavaa keikkaa !!!
Late Lapista
--------------------------------------------------------------------------------
Meillä sitä on! puhtaat maisemat ja puhdasta hengitysilmaa!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.