Nujertaminen

Elän tällä hetkellä toista pitkää parisuhdetta ja yhden asian olen oppinut! Älä ole koskaan täysin rehellinen!

Edellisessä parisuhteessa pelkäsin ja koin fyysistä väkivalta, nyt henkistä. Mitä seuraavaksi?

Ajattelin aikanaan, jotta kerron rehellisesti kaikki menneet, mitä on tullut tehtyä, jottei mitään jää sanomatta eikä joskus paljastu väärässä tilanteessa. Mutta suuren virheen tein. Jatkuvasti epäillään ja yritetään nujertaa. Joudun koko ajan olemaan varpaillani vaikka en ole tehnyt mitään väärää. Mutta, minkäs teet, jos toinen ei usko ja luota? Alkaa vaan väsyttää henkisesti liikaa ja reilu viikko sitten ollaan vasta muutettu yhteiseen kotiin. Pitäisi molempien olla onnemme kukkuloilla, mutta jo kolmas kunnon sota reilussa viikossa. En vaan jaksaisi enää, mutta lasten takia yritän, en TAAS haluaisi hajottaa kaikkien elämää.

Luotimme molemmat siihen, kun päästään saman katon alle, kun kahden asunnon eläminen oli niin työlästä lasten kanssa, jotta kaikki helpottuu, mutta ei!! Toinen osapuoli muka rakastaa liikaa minua.. Alkaa tuntua, jottei tiedä rakkaudesta mitään! Haluaa vain omistaa ja nujertaa!!! No, aikansa kutakin..
3651
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kaikkea ei tosiaankaan kannata sanoa, hölmö.

Äänestä

Miehet kohtelevat naisia loppukädessä kuin omaisuuttaan ja reviiriään, jota pitää suojella. Jos siihen kuvaan tulee mukaan epäluottamus, joudutaan tekemään tosi paljon töitä luottamuksen takaisin saamiseksi. Kannattaa siis lakata kertomasta ihan kaikki - tai ehkä paremminkin lakata tekemästä sitä mistä tietää tulevan ns. palautetta. Toki on olemassa liiankin mustasukkaisia ja omistavia miehiä, mutta näennäisesti avoimestakin voi tulla omistava jos on koko ajan uhka päällä että jokin voi hänen reviirillensä tulla tai omaisuuttaan "käyttää". Joskus luottamuksen saaminen ja liiallisen omistelevaisuuden avaimet löytyvät vasta parisuhdeterapiassa. Joten jos ei muu auta niin menkää ammattiauttajalle.

Äänestä

taas olisi iha hyvä että kertoo melkeinpä kaikki jottei niitä tule esille joskus myöhemmin muulta taholta NIMIM. KOKEMUSTA ON JA PALJON! silloin se luottamus vasta väheneekin kun ukko/akka ei kertois. mut riippuu toki asiasta. minä oon kertonu miehelleni kaiken ja hän myös mulle, helpottanu paljon meijän suhetta. kaikille se ei oo kyllä hyväks.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onnistuu, ei onnistu.. kirjoitti:

Elän tällä hetkellä toista pitkää parisuhdetta ja yhden asian olen oppinut! Älä ole koskaan täysin rehellinen!

Edellisessä parisuhteessa pelkäsin ja koin fyysistä väkivalta, nyt henkistä. Mitä seuraavaksi?

Ajattelin aikanaan, jotta kerron rehellisesti kaikki menneet, mitä on tullut tehtyä, jottei mitään jää sanomatta eikä joskus paljastu väärässä tilanteessa. Mutta suuren virheen tein. Jatkuvasti epäillään ja yritetään nujertaa. Joudun koko ajan olemaan varpaillani vaikka en ole tehnyt mitään väärää. Mutta, minkäs teet, jos toinen ei usko ja luota? Alkaa vaan väsyttää henkisesti liikaa ja reilu viikko sitten ollaan vasta muutettu yhteiseen kotiin. Pitäisi molempien olla onnemme kukkuloilla, mutta jo kolmas kunnon sota reilussa viikossa. En vaan jaksaisi enää, mutta lasten takia yritän, en TAAS haluaisi hajottaa kaikkien elämää.

Luotimme molemmat siihen, kun päästään saman katon alle, kun kahden asunnon eläminen oli niin työlästä lasten kanssa, jotta kaikki helpottuu, mutta ei!! Toinen osapuoli muka rakastaa liikaa minua.. Alkaa tuntua, jottei tiedä rakkaudesta mitään! Haluaa vain omistaa ja nujertaa!!! No, aikansa kutakin..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu