Prostituoitua jäljittelevä pukeutuminen

On alentavaa, jos naiset juhlapuvuissaan jäljittelevät prostituoitujen pukeutumista. Sheilä Jeffreys, naistutkimuksen professori Australiasta kritisoi voimakkaasti sitä, että tavalliset heteronaiset jäljittelevät pukeutumisessaan prostituoituja. Tällä tavoin he asettavat itsensä naisina samalla tavoin alistettuun asemaan kuin prostituoidut. Eräästäkin kuuluisasta pukusuunnittelijasta on sanottu, että hän puki kunnialliset naiset huorilta varastamiinsa pukumalleihin.

Ja sitten vielä osa naisista juhlistaa Suomen itsenäisyyttä ja sen 90-vuotisjuhlaa tällä tavalla pukeutumalla.
123291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

..ja onhan naisista mukavaa olla haluttuja ja saada huomiota, eikö?

Äänestä
  • Sitä lajia on tarjolla yllin kyllin yhteiskunnassamme muutenkin. Linnanjuhlat saisivat tuoda naisesta esille sen arvokkaamman puolen, samalla tavalla kuin miehistäkin tuodaan. Ei arvokkuus ole miesten yksinoikeus!

    Äänestä

Kun nainen pukeutuu juhlapukuun se ei kohdista häneen alistamista. Juhlapuku ei ole ihminen eikä siis voi alistaa. Ainoastaan ihminen voi alistaa.
Naisella on oikeus pukeutua ihan mihin haluaa tai olla pukeutumatta.
Miksi haluat sanella mihin nainen saa tai ei saa pukeutua? Se on alistamista. Haukut naista huoraksi jos pukeutuu juhlapukuun. Haloo, pitäisköhän sun mennä peilin eteen kun sulla on tommosia ajatuksia...?

Äänestä

kerrotko hieman tarkemmin että ketkä mielestäsi olivat pukeutuneet kuin huorat, tai millaiset puvut tämän ajatuksen herättivät?

olihan siellä joillain tissit hiukan esillä, mutta jos siinä näkee mauttomuuden sijaan huoramaisuutta, niin vika on kyllä katsojan silmässä.

t. naistutkimuksen opiskelija ;)

Äänestä
  • Tanjan puvun yläosa suorastaan huokui seksiä.

    Äänestä

  • Esimerkki esimerkki kirjoitti:

    Tanjan puvun yläosa suorastaan huokui seksiä.

    Vähän oli väljähtänyttä seksiä. Varmaan kannattaisi siirtyä vähemmän tihkuviin valintoihin. Tanjaparka on rupsahtanut.

    Äänestä

  • väljähtänyttä kirjoitti:

    Vähän oli väljähtänyttä seksiä. Varmaan kannattaisi siirtyä vähemmän tihkuviin valintoihin. Tanjaparka on rupsahtanut.

    Voi hyvänen aika, eihän täällä ikiteinejä olla kukaan! Tanja on kaunis nainen ja koko olemus oli sopusoinnussa asukokonaisuuden kanssa. HS:n kuvissa Tanjaa oli käsitelty epäedullisesti, oik. käsivarressa mm. pitkä suttuinen väritöherrys ja kasvoihin laitettu ikäänkuin ne olisivat hiestä märät. Ettekö tiedä, että kuvakäsittelyllä tehdään myös politiikkaa!

    Äänestä

  • Esimerkki esimerkki kirjoitti:

    Tanjan puvun yläosa suorastaan huokui seksiä.

    Tanjan puku oli tosiaan kaunis hänen yllään.

    Samantyylisiä yläosaleikkauksia oli monessa muussakinpuvussa,
    mutta Tanjan päällä puku oli kaikkein näyttävin.
    Tuollainen yläosa vaatii kauniit ja ylväät rinnat
    - pienirintaisen päällä puku olisi laimea.

    Tanja oli upea!

    Äänestä

  • huomattu kirjoitti:

    Voi hyvänen aika, eihän täällä ikiteinejä olla kukaan! Tanja on kaunis nainen ja koko olemus oli sopusoinnussa asukokonaisuuden kanssa. HS:n kuvissa Tanjaa oli käsitelty epäedullisesti, oik. käsivarressa mm. pitkä suttuinen väritöherrys ja kasvoihin laitettu ikäänkuin ne olisivat hiestä märät. Ettekö tiedä, että kuvakäsittelyllä tehdään myös politiikkaa!

    Parempi ois valtakunnan kannalta kun ei tekisi tanja politiikkaa ollenkaan. Jos saataisiin tilalle joku toinen joka ei ois edustajan palkoillavaltion maksamilla saikulla joka kerta kun panopuut jättää.

    Ettekö tiedä että politiikkaa voi tehdä myös perseellä.

    Äänestä

olisi voinut juhlia nostalgian merkeissä kalliisti hankittua itsenäisyyttämme.

Linnan juhlat ovat pelkkä kauniitten pukujen näyttelytilaisuus, kuten myöakin taidokkailla kampauksilla briljeeramista.

Jos olisin saanut päättää, olisin järjestänyt kerrankin "erilaisen" juhlan: alkaen itsenäisyytemme alusta, mitä pukeutumiseen ja sen ajan tyyliin tulee. Seuraava vaihe puvuissa olisi ollut sotiemme aikaiset ja sotien jälkeiset vaatteet: armeijan harmaita, ase ja lottapukuja, pula-ajan narukenkiä ja kretonkimekkoja. Pukukavalkaadi olisi jatkunut vuosikymmen toisensa jälkeen tälle vuosituhannelle asti.

Pahimmille tälläytyjätyypeille, kuten muillekin, olisi kutsukortissa ilmoitettu kuinka pukeutua, minkä vuosikymmenen tyyliin.

Ruoka ja muu tarjoiltava olisi ollut myöskin erilaista: juhlapöytä ei olisi tosin näyttänyt niin "silmillä syötävältä", mutta nälkäisille suomalaisille on vuosikymmenten saatossa maistunut leipä ja kaurapuuro - vähän ehkä särvintä mukana. Jälkiruokana marjakiisseli ja juomana kieltolainaikainen ......?

Tanssi olisi korvattu kansantanhuesityksellä.
Mikä parasta, linssiluteet, pukumannekiinit, olisivat jättäneet juhlat väliin, ja tähteeksi jääneet leivät ja korput olisi jaettu köyhille.

Tälläinen juhla yhden ainoan kerran vain, tälläisenä maamme pyöreitä vuosia täyttävänä syntymäpäivänä.

Monilla siellä juhlassa olisi saattanut olla hauskaakin, toisin kuin nyt, jolloin eija vilpasmaista tekonaurua hörhöttelevät julkimot hehkuttivat "kuinka hauskaa, suuremmoista tavata tuttuja."

HAUSKAA...todellakin!
Ainut hauskuus oli kun pääsi keikoilemaan TV-kameran eteen.

Olisikohan Päivi Räsänenkään tullut pappismiehensä kanssa juhliin ruustinnan mustassa pitkähihaisessa mekossa, ainoana korunaan rintarossi.
Nyt oli hurskaaksi julistautuneen rouvan puvun laahuksessa pituutta.

Voi, turhuuksien turhuus ja turhamaisuuden turhamaisuus.
Tosin kyllä sen kestää ja katselee kerran vuodessa, mutta jos vaikkapa kerran uskallettaisiin poiketa perinnteisestä, mutta ei!
Suomi on ollut rohkea vain sodassa, mikä mahdollistaa tämän vuotuisen puku ja kampausnäyttelyn.

Äänestä

En kuulu kielen vartioihin mutta eikö prostituoitu ole hieman eri kuin huora? Ensiksi mainittu myy seksipalveluja. Huora sensijaan on avionrikkoja. Tai jotain sellaista. Olenko oikeassa? Kukahan oli se oppinut kirjailija joka sanoi avioliiton olevan jalompi muoto protituutiosta?
Minä en ole sanonut niin, minä vain kysyn.

Äänestä

vaikka niiden asua jäljittelisikin. ? nehän vaan yrittää näyttää seksikkäiltä, ehkä vähän liiankin, mutta tavalliset ihmiset yrittää näyttää myös seksikkäiltä, kohtuuden nimissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Naistutkimuksen edustaja kirjoitti:

On alentavaa, jos naiset juhlapuvuissaan jäljittelevät prostituoitujen pukeutumista. Sheilä Jeffreys, naistutkimuksen professori Australiasta kritisoi voimakkaasti sitä, että tavalliset heteronaiset jäljittelevät pukeutumisessaan prostituoituja. Tällä tavoin he asettavat itsensä naisina samalla tavoin alistettuun asemaan kuin prostituoidut. Eräästäkin kuuluisasta pukusuunnittelijasta on sanottu, että hän puki kunnialliset naiset huorilta varastamiinsa pukumalleihin.

Ja sitten vielä osa naisista juhlistaa Suomen itsenäisyyttä ja sen 90-vuotisjuhlaa tällä tavalla pukeutumalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu