Hevarit kuuntelevat pelkkää ns. hevimusiikkia, johon on nauhotettu kissan ääniä huonolla nauhurilla kun tätä on silitetty silitysraudalla, täydennettynä kyseenalaisen rytmin omaavalla "tuplabasari-biitillä", symbaalien mätkimisellä ja epämääräisellä kitara"tilutuksella", jota alan tuntijat myös kitaran nussimiseksi/rääkkäämiseksi kutsuvat
Hevareille on tärkeä osallistua osallistua tapahtumalle nimeltä "festarit". Festareilla hevareiden musiikkia soittavat bändit soittavat sitä kovaa, samalla heitellen vettä yleisön päälle, joka saatanallista "pukinsarvet" merkkiä heilutellen riehuu lavan läheisyydessä. Vuosittain näissä rituaaleissa huumeiden ja alkoholin vaikutuksen alaiset nuoret halkovat toistensa kalloja heilutellessaan päitään kovaäänisen musiikin tahdissa.
Tärkein näistä tapahtumista on Suomen pääkaupungissa, Helsingissä järjestettävä Tuska Open Air-festivaali, jossa kuten nimestä voi päätellä, kärsitään suunnattomasti, ainakin paikallisten normaali-ihmisten osalta. Riehuvan nuorison ja paljon raijoituksia kovempaa soitetun musiikin peittäessä tapahtuu "konserttialueella" saatanallisia rituaaleja, joista nuoret ovat valmiita jopa maksamaan kymmeniä euroja, jotka valuvat sitten eri teitä kansainvälisen rikollisuuden haltuun
Suomessa niin kutsuttuja "tr00-hevareita" on noin 9 % väestöstä. Nämä omaavat kaikista pahimman rikollisrekisterin ja hirveimmän aatemaailman. Tr00-hevarit pukeutuvat aina pitkään nahkatakkiin, omaavat joko pitkät hiukset tai kaljun ja heillä on useita erilaisia tatuointeja, kuten rautaristinkuvia. Vyötäröllä heillä riippuu n. 20metriä erilaisia pyörän ketjuja joilla he voivat kovimpina angst-päivinään hirttää itsensä lähimpään lyhtypylvääseen. Tr00-hevarit myös tervehtivät, jos nyt sattuvat tervehtimään karjahtamalla "Pahaa päivää" tai muuta vastaavaa, korostaakseen, että päivä on paha. Tr00-hevarit myös kuuntelevat heviä korvakuulokkeistaan joka hetki mahdollisimman kovalla, jotta tyhmimmätkin tajuaisivat että he ovat truu.
Siinä vähän nippelitiedon nappulatriviaa =)
Pikku tosiasia tosta truu-hevimusapaskasta yms.
8
1088
Vastaukset
- lichking
hehe
t: tr00-hevari - bleak.one
Sitä on näköjään oikein käytetty aikaa tuohon ulostukseen (kiireessä syntyykin vain peräpukamia). Ajatuksesta taas en tiedä; muutama sinnepäin osunut huomio tuossa viimeisessä kappaleessa sentään oli. Provo-kerroin - alkaen nimimerkistä - on kuitenkin jälleen kerran... No, pitäisikö sanoa että 666.
Päivän toistaiseksi paras rimanalitus/kipeän huumorintajun rykäisy. Kiitosta. Ainakin nauratit, hobbari.
- Outo
En ymmärrä tätä hevin arvostusta täällä Suomessa.
Iron Maidenin keikka myytiin alta aikayksikön loppuun stadionille. Ei missään muualla ole tällaista, kun ajatellaan väkilukua suhteutettuna musiikkilajien dikkailuun. Ei pahalla, mutta aika huvittavaa kun isot miehtet kävelee mustiin pukeutuneina ( viittatakit liehuen) ja letti pitkällä ja kaikenmaailman karvaviritykset naamassa. :))- Outo
Näköjään kirotushärö, eli siis miehet..:))
Mutta musiikkimakuhan on jokaisella se mikä on, mietityttää vaan joka paikassa näkyvä ja kuuluva hevin pursuaminen. Itse olen jo täysin tympääntynyt koko juttuun. Mutta tämä vain minun mielipiteeni. - kun........
bling bling miljonäärineekerit esittelee naisiaan, rahojaan omaisuuttaan ja miten ovat kovia jätkiä ja samalla valittaa miten getossa on vittumaista ja elämä on rankkaa =) eikä siinä kaikki. naurettavimpia on nämä suomalaiset räppärit jotka yrittää löytää jotain vikoja yhteiskunnasta ja kun sellanen löytyy siitä jauhetaan levyn verran vähintään :D en väitä etteikö suomalaisesta yhteiskunnasta vikoja löytyisi, mutta saatanan hyvin meillä muihin maihin verratuna menee enkä alkais esitelmöimään niistä. ne biisit jotka ei käsittele yhteiskunnan vikoja, meneekin sitten perus liirumlaarum puolelle jota puskee joka tuutista. itse "musiikista" sen verran että kuka tahansa osaa tehdä vastaavaa paskaa
- lichking
Itse olen tanskassa asuva hevari, ihan siis kuitenkin suomalainen. Täällä ihmiset on jämähtänyt kuuntelemaan iron maidenia/panteraa/manowaria, joista itse en oikeastaan yhtään pidä. Ei siis pahalla, mutta ennemmin olisin kaltaisteni mustapukuisten/karvaviritykset-naamalla-ihmisten seurassa, kuin täällä puppelipoikien-liberaali-pasifistihomojen luvatussa maassa, jossa kellää ei näytä olevan mitään mielipiteitä mistään asioista. Mutta asiat ovat kuitenkin niin, että täällä joudun asumaan vielä jonkin aikaa, joten pysyn tyylissäni ja pelottelen/kummastutan tanskalaisia rumalla olemuksellani. Hauskaa on, tosin musiikki on melko kelvotonta. :)
- Jopa sinulta..
Hoppari. Tukehdu niihin lahkeisiisi. En voi muuta sanoa O...s
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1284639Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293377- 203305
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472979Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512935Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222819Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182580Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315- 92169
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135