JoJo:lle

Mietin vain miksi vihasi kohdistuu juuri naisiin? Kysymykseni on sinänsä turha, koska olet siihen jo teksteissäsi vastannut ja sanot olevasi vannoutunut misogynisti. Tarkoitan lähinnä sitä, että tyhmiä miehiäkin on kasoittain joten mikset voisi yleisesti puhua tyhmistä ihmisistä?

Useimmat mainitsemasi asiat pätevät useimpiin naisiin, mutta samanlaisia listoja saisi yhtälailla miesten puutteellisuudesta. Sellaisen tekeminen olisi kuitenkin mielestäni turhaa, koska en vihaa erityisesti kumpaakaan sukupuolta. Vihani kohdistuu lähinnä epäoikeudenmukaisiin, tunteettomiin ja kylmiin ihmisiin.

Ensimmäiseksi ihmettelen tälläistä väittämääsi: "Naisen tyhmyyttä edustaa myös henkinen vajavaisuus. Naisen on mahdotonta kuvitella olevansa empaattinen." Sitten kuitenkin valitat, että naiset ovat liian tunteellisia ja elävät liikaa tunteidensa johdattelemina. Nainen on juuri siitä syystä erittäin empaattinen.

"Naisen mieheensä kohdistama rakkaus on säädeltyä, ei pyyteetöntä ja seurausta naisen kannalta tärkeiden asioiden edistymisestä." Tuskinpa mieskään osaa rakastaa sen pyyteettömimmin. En usko, että kukaan ihminen kykenee rakastamaan pyyteettömästi toista ihmistä. Ainoastaan ehkä äiti lastaan ja joskus ei silloinkaan.

"Naisella on järkkymätön päämäärä muuttaa miestään omaksi kuvakseen." Jos mies tajuaisi vaihtaa itse edes puhtaat sukat jalkaan niin ei tarvitsisi jatkuvasti puuttua joka asiaan.

"Miehillä näyttää olevan jokin kummallinen tapa roikkua surkeissakin suhteissa." Johtuisiko tuokin siitä, että mies on kertakaikkiaan niin avuton. Ei osaa tehdä mitään itse. Ruoka pitää kattaaa nenän eteen. Ei osaa itse laittaa pyykkikonetta päälle, kun ei tiedä mihin reikään se pulveri tulee! Siivoaminenkaan ei tahdo sujua kun ei tiedä miten päin moppia pidellään.. Huoh! Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

"Nainen ei merkitse minulle olentona mitään." Kuitenkin jaksat jauhaa tästä samasta aiheesta viikosta toiseen. Vaihtaisit jo aihetta. Oletko huomannut, että toistat itseäsi? Teksteissäsi ei ole enää mitään uutta.

Tämä on kaikista naurettavin kommenttisi: "Tiedoksi tuolle kloonipellelle, että historian suurmiehetkin ovat saaneet vastustusta aivan samoin kuin minäkin." Pidät siis itseäsi suurmiehenä? Perusteleppa tuo väite! Pidät muutenki itseäsi turhan älykkäänä. Käytät turhia sivistyssanoja ja koitat niillä nostaa arvoasi muiden ihmisten silmissä.

Kerroit naisgallupin yhteydessä itsestäsi. Luettelet ominaisuutesi näin: korkea moraali, oikeudenmukaisuus, henkinen vahvuus, päämäärätietoisuus, tasapuolisuus, valveutuneisuus, kiinnostus uusia asioita kohtaan, asiallisuus, tehokkuus, kuuntelijan lahjat, empatia. Mielestäni kuitenkaan teksteissäsi ei ilmene nämä mainitsemasi asiat. Vai tarkoitatko että olet ainoastaan miehiä kohtaan oikeudenmukainen, tasapuolinen ja empaattinen? Itse olen saanut sinusta melko kylmän ja tunteettoman kuvan. En kuitenkaan pidä sinua tyhmänä. Voisit kuitenkin käyttää älykkyyttäsi paremmin ja paneutua vaihteeksi johonkin uuteen asiaan, kun kerroit olevasi myös kiinnostunut uusista asioista.
8532
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

tämäkin ole JoJon kirjoitus, vaikuttaa tuo tyyli niin samanlaiselta.

Äänestä
  • Ei taida JoJo tykätä..

    Äänestä

Saitpa JoJolle luun kurkkuun, hän jäi täysin sanattomaksi eikä kyennyt vastaamaan sinulle mitään asiallista. JoJo ei vaan käsitä, ettei suinkaan ole naisten vika, jos naiset mieluummin "esittelevät persettä" portsarille tai DJ:lle kuin JoJolle, joka on hintelä näppynaama luuseri eli kaikkea muuta kuin menestyneen miehen perikuva eikä ainakaan Tosi Mies.

Äänestä

Naisen empatia on näennäistä, lähinnä termin tasolle jäävä kaunis ajatus siitä. Naisen esiintyminen on kuvajainen empatiasta mutta sen taakse kätkeytyvät ajatukset ovat itsekeskeisiä, omaneduntavoitteluun tähtääviä pyrkimyksiä. Mielestäni se ei ole empatiaa missään muodossa.

Miksi rakkaus ei voi olla pyyteetöntä? Odotatko rakkaudestasi palkkiota? Kutsutko sitä silti rakkaudeksi?

Jos otat "suurmies" vertauksen noin kirjaimellisesti, niin häpeäon omasi. Opi havainnoimaan, millon on kyse vertauskuvallisesta ilmaisusta vallitsevalle asialle. Kysynkin sinulta, moniko historian suurmies on saanut päähänpinttymänsä kovaäänisesti läpi ilman vastustusta? Kaatuiko muurit itsekseen?

Mitä tulee ihmisiin yleensä, olen tarvittaessa kritisoinut myös miehiä. Vrt. toteamus "en ymmärrä miehiä jotka roikkuvat surkeassa suhteessa". Heidän häpeänsä on se, että ylipäänsä ovat turhanaikaisessa suhteessa mutta suurempi häpeä on olla surkeassa sellaisessa. Maailmassa on turhaa kulissia muutenkin.

Äänestä
  • Miksi vastasit vain osaan kohdista? Olisit nyt saman tien kumonnut kaikki väitteet.

    nimimerkki -utelias-

    Äänestä

  • kysyy hän kirjoitti:

    Miksi vastasit vain osaan kohdista? Olisit nyt saman tien kumonnut kaikki väitteet.

    nimimerkki -utelias-

    Ei JoJo osannut..

    Äänestä

  • Tuo empatia juttusi on edelleenkin ristiriitainen eikä siinä ole mitään järkeä. Se on VAIN SINUN mielipiteesi. Joten siitä on aivan turha keskustella. Etkä perustele sitä millään muulla kuin omalla mielipiteelläsi! Hah! Sama kuin sanoisin että lehmät lentää.. Ja perustelisin sen jollain omalla mielipiteelläni asiasta.

    En odota rakkaudeltani palkkiota. Harvemmin rakkaus on pyyteetöntä, koska aina vähintään toivoo, että se toinen rakastaisi takaisin. Tuskinpa jaksaisit sinäkään rakastaa jotain toista jota ei tippakaan kiinnostaisi sinun asiat. Ainoastaan äiti voi rakastaa lastaan sillä tavalla (ja ehkä lapsi äitiä). Tässä voinkin todeta, että tuskin tiedät rakkaudesta yhtään mitään. Vai voitko sanoa, että rakastat jotain ihmistä (muuta kuin itseäsi)?

    Tuosta "suurmies" jutusta sen verran että, tietenkin jos jotain haluaa saavuttaa sen vuoksi pitää taistella, mutta tarkoitin lähinnä sitä että ehkä hieman yliarvioit itsesi käyttäessäsi noinkin korkeaa nimikettä itsestäsi.

    Se on totta että maailmassa on paljon turhaa kulissia, mutta kuten jo kerroin nämä säälittävät miehen reppanat jotka elävät surkeassa suhteessa eivät pärjäisi ilman naista. Jos ymmärsit lukemasi?

    Äänestä

Aika epäloogiseksi menee JoJon teksti.

Esimerkiksi kohta naisen empatikyvyistä, joka kuitenkin kumotaan seuravassa lauseessa. Kuulostaa ristiriitaiselta.

Heräsi kysymys, mitäköhän JoJo ajattelee äidistään. JoJon logiikan mukaan hänen ajattelutapansa pitäisi päteä myös sukulaisnaisiin..siskoihin, äitiin yms.

Ei taida JoJo vastata sinulle BillieJean. Meni tyypillä luu kurkkuun..ei varmaan keksi millä kumota nuokin asiat. Voihan sitä tietty väittää, että BillieJean on vain tyhmä nainen (oletin että olet naispuolinen) eikä tajua kaikkea.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


BillieJean kirjoitti:

Mietin vain miksi vihasi kohdistuu juuri naisiin? Kysymykseni on sinänsä turha, koska olet siihen jo teksteissäsi vastannut ja sanot olevasi vannoutunut misogynisti. Tarkoitan lähinnä sitä, että tyhmiä miehiäkin on kasoittain joten mikset voisi yleisesti puhua tyhmistä ihmisistä?

Useimmat mainitsemasi asiat pätevät useimpiin naisiin, mutta samanlaisia listoja saisi yhtälailla miesten puutteellisuudesta. Sellaisen tekeminen olisi kuitenkin mielestäni turhaa, koska en vihaa erityisesti kumpaakaan sukupuolta. Vihani kohdistuu lähinnä epäoikeudenmukaisiin, tunteettomiin ja kylmiin ihmisiin.

Ensimmäiseksi ihmettelen tälläistä väittämääsi: "Naisen tyhmyyttä edustaa myös henkinen vajavaisuus. Naisen on mahdotonta kuvitella olevansa empaattinen." Sitten kuitenkin valitat, että naiset ovat liian tunteellisia ja elävät liikaa tunteidensa johdattelemina. Nainen on juuri siitä syystä erittäin empaattinen.

"Naisen mieheensä kohdistama rakkaus on säädeltyä, ei pyyteetöntä ja seurausta naisen kannalta tärkeiden asioiden edistymisestä." Tuskinpa mieskään osaa rakastaa sen pyyteettömimmin. En usko, että kukaan ihminen kykenee rakastamaan pyyteettömästi toista ihmistä. Ainoastaan ehkä äiti lastaan ja joskus ei silloinkaan.

"Naisella on järkkymätön päämäärä muuttaa miestään omaksi kuvakseen." Jos mies tajuaisi vaihtaa itse edes puhtaat sukat jalkaan niin ei tarvitsisi jatkuvasti puuttua joka asiaan.

"Miehillä näyttää olevan jokin kummallinen tapa roikkua surkeissakin suhteissa." Johtuisiko tuokin siitä, että mies on kertakaikkiaan niin avuton. Ei osaa tehdä mitään itse. Ruoka pitää kattaaa nenän eteen. Ei osaa itse laittaa pyykkikonetta päälle, kun ei tiedä mihin reikään se pulveri tulee! Siivoaminenkaan ei tahdo sujua kun ei tiedä miten päin moppia pidellään.. Huoh! Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

"Nainen ei merkitse minulle olentona mitään." Kuitenkin jaksat jauhaa tästä samasta aiheesta viikosta toiseen. Vaihtaisit jo aihetta. Oletko huomannut, että toistat itseäsi? Teksteissäsi ei ole enää mitään uutta.

Tämä on kaikista naurettavin kommenttisi: "Tiedoksi tuolle kloonipellelle, että historian suurmiehetkin ovat saaneet vastustusta aivan samoin kuin minäkin." Pidät siis itseäsi suurmiehenä? Perusteleppa tuo väite! Pidät muutenki itseäsi turhan älykkäänä. Käytät turhia sivistyssanoja ja koitat niillä nostaa arvoasi muiden ihmisten silmissä.

Kerroit naisgallupin yhteydessä itsestäsi. Luettelet ominaisuutesi näin: korkea moraali, oikeudenmukaisuus, henkinen vahvuus, päämäärätietoisuus, tasapuolisuus, valveutuneisuus, kiinnostus uusia asioita kohtaan, asiallisuus, tehokkuus, kuuntelijan lahjat, empatia. Mielestäni kuitenkaan teksteissäsi ei ilmene nämä mainitsemasi asiat. Vai tarkoitatko että olet ainoastaan miehiä kohtaan oikeudenmukainen, tasapuolinen ja empaattinen? Itse olen saanut sinusta melko kylmän ja tunteettoman kuvan. En kuitenkaan pidä sinua tyhmänä. Voisit kuitenkin käyttää älykkyyttäsi paremmin ja paneutua vaihteeksi johonkin uuteen asiaan, kun kerroit olevasi myös kiinnostunut uusista asioista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu