Musiikilliset mieltymyksenne ovat syvältä suolen uumenista!

Gaaztrakh

Asiaa olisi löytynyt vielä lyhyen kirjan verran, mutta alunperin tämä viesti oli tarkoitettu vastaukseksi, eikä siksi ole mitenkään erityisen syväluotaava, mutta pointti tulee luultavasti selväksi. Tämän postaan muutamalle muullekin alueelle täällä Suomi24:ssä:

Musiikkimaku on jokaisen oma asia, on väite jota ei sovi kiistäminen. Mutta se ei oikeastaan tarkoita mitään, sillä jos ajatellaan niin, että kenenkään "musamaku" ei ole parempi kuin toisen, täytyy ottaa aivot raskaampaan hyötykäyttöön.
First things first, omat musiikilliset mieltymykset, ovat tietysti parempia kuin muiden. Perustelen väitettä sillä, että 30 Seconds to Mars esimerkiksi on aivan samanlainen, kuin miljoonat muut pop-bändit. Yhtyeen keulakuvaksi vain valitaan joku sopivan "hot" henkilö, soittotaitoinen orkesteri taustalle ja näin olemme saaneet yhden hittibändin muiden miljoonien samanlaisten joukkoon. Tämä on vain se kylmä tosiasia, joka jokaisen tulee hyväksyä.
En todellakaan tunne yhtyeen historiaa - joka minua paskan verran kiinnostaa - mutta siinä onkin koko jutun ydin. Kaikilla ihmisillä on erilainen historia ja menneisyys. Luulisi siis, että yhtyeillä olisi laulettavaa muustakin, kuin siitä ainaisesta rakkaudesta. Uskaltaisin väittää, että joka toinen pop-kappale kertoo rakkaudesta (popilla tarkoitan yhtyeitä, joita maailmanlaajuisesti kuunnellaan eniten).
Onko mitenkään mahdollista, että näiden "muusikoiden" - joita taiteilijoiksikin joskus virheellisesti kutsutaan - ajatusmaailma on jotenkin rajoittunut, jos ei ajatuksia löydy kuin rakkaudesta? Kirjoittaako joku muu kappaleiden sanoitukset heidän puolestaan? Ottakaamme esimerkiksi Britney Spears, joka laulaa musiikissaan vain typeristä, yhdentekevistä asioista. Joissain Britneyn kappaleissa kuulemme vain erittäin lyhyen ja tylsän farssin, jota sitä koko helvetin (jopa) neljän minuutin verran hoilataan alusta, aina hamaan loppuun asti. Britney Spears on vain yksi vastaavanlainen esimerkki miljoonien muiden joukossa.

Mitä on sitten se oikea musiikki, jota tulisi kuunnella, jotta vältyttäisiin tältä toistuvuuden, tylsyyden ja typeryyden pop-sonnalta? Vastaus on erittäin yksinkertainen, eikä itseltäni mennyt toviakaan sen löytääkseni; nimittäin tunteella tehty musiikki. Antakaa paljon painoarvoa sanalle tunne. Rakkaudestakin voidaan laulaa ja tehdä kappaleita onnistuneesti, jos se tehdään tunteella ja todellisella omistautumisella musiikilleen ja asialleen, eikä minkään tusina teinihuorien (eli Britney Spearsseille) asenteella ("sexi-myy-ihkuu").

Joten jos jotain, niin musiikkimakua voi ja on tietyissä tilanteissa suorastaan oikeus halveksia. Musiikki on taidetta, jonka miljoonat haluavat muuttaa rahaksi, joksikin materiaaliksi, eli suoraan sanottuna raiskata. Musiikkimaku terminäkin on erittäin haiseva ja tyhjän kuuloinen, sillä kuten eräs viisas aikoinaan totesi: "Kaikki musiikki on jo tehty", johon tahtoisin lisätä vielä: "Josta ainoa oikea suuntaus, on tunteella tehty musiikki".
Tässä vähän nuorille, jotka eivät vain ymmärrä asioiden päälle paskan vertaa. Verinen tilitys, indeed!

4

304

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Et vain ole kuunnellut vähään aikaan kunnon musiikkia!

      Ja voidaan rakkaudestakin väsätä päteviä biisejä.

      http://www.youtube.com/watch?v=-3Th_-xMnbQ

      http://www.youtube.com/watch?v=K0dfd_L4tDk

      Ketään ei pakoteta katsomaan MTV:tä tai vastaavia alhaisimpiin vietteihimme vetoavaa makeakuorrutteista, helposti sulavaa, jouhevaa ja aivotonta sontaa.

      Ei mua haittaa pätkääkään vaikka jotkut teinit haluavaisivatkin "taiteen" sijaan nauttia siitä tunteesta, että aivojen sisällä on pelkkää pumpulia, tai, että kuunnellaan sitä mikä on kulloinkin "pop", in ja ihaq.

      Se, että sedät tekee rahaa nuorten massaansamaistumismaulla ja pöllivät vähät viikkorahat on perversimpi ilmiö.

      Mutta onneksi massa ja kassa kuuntelevat mielummin poppia ja pilaavat sen maun ja aitouden, eikä esimerkiksi punkkia - Green Haukotus ei ole punkkia, vaan ainoastaan punkin asuun puettua rahan ja maineen janoa!

      • Gaaztrakh

        Huomaa, että viestini oli alunperin tarkoitettu juurikin tällaiselle massan muokkaamalle teinille.
        Et todellakaan lukenut viestiäni ajatuksella. En ole itseäni toisteleva ihminen, joten kasaa aivosi ja lue viestini uudelleen.
        Yhtyeet, jotka viestissäsi listasit, ovat oikeasti omalaatuisia. Molempia kuuntelen edelleen.
        Älykkäänä ihmisenä on vain niin hirvittävää katsoa maailman menoa sivusta, ja tietää se, ettei asioihin voi oikeasti mitenkään vaikuttaa. Viestini oli siis yhden älykkään individuaalin tuskainen huuto.
        Tyhmien on helpompi elää.


      • Gaaztrakh kirjoitti:

        Huomaa, että viestini oli alunperin tarkoitettu juurikin tällaiselle massan muokkaamalle teinille.
        Et todellakaan lukenut viestiäni ajatuksella. En ole itseäni toisteleva ihminen, joten kasaa aivosi ja lue viestini uudelleen.
        Yhtyeet, jotka viestissäsi listasit, ovat oikeasti omalaatuisia. Molempia kuuntelen edelleen.
        Älykkäänä ihmisenä on vain niin hirvittävää katsoa maailman menoa sivusta, ja tietää se, ettei asioihin voi oikeasti mitenkään vaikuttaa. Viestini oli siis yhden älykkään individuaalin tuskainen huuto.
        Tyhmien on helpompi elää.

        Olen samaa mieltä kanssasi, mutta en kohdistaisi halveksintaani niihin jotka "syövät paskaa" vaan niihin jotka sitä myyvät kiiltävissä lahjapapereissa.

        Tosiasia on, että suurin osa ihmisistä on tyytyväisiä, että saavat kulkea massan mukana tuhlaamatta aivosolujaan turhaan ajatteluun.
        Näin on aina ollut ja tulee olemaan!

        Semi-päätohtorina määrään sulle maailmantuskaasi isoina annoksina Carcassin Reek of Putrefactionia, kun kerran bändistä diggaat!:)


    • Tietty monet pop -bändit kuulostavat samalta - mikä on kyllä sinänsä pöljää. Hyviäkin kuitenkin löytyy ja mielestäni pop-musiikki on suorastaan taivaallista kuunneltavaa - viis siitä kuulostaako se samalta. Itse pidän toisista kappaleista enemmän, kuin toisista, eivätkä ne siis ihan samanlaisia voi olla :D Mutta kommenttisi on kyllä loukkaava kieltämättä. Itse kuuntelen kaikenlaista musiikkia ja pidän myös samankaltaisista bändeistä - pahempiakin on kuultu ja reippaasti. Kyllä niissä hyviäkin on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      26
      3160
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      843
    3. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      760
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      720
    5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      36
      624
    6. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      601
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      20
      559
    8. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      41
      550
    9. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      3
      539
    10. Oletko varma

      Ettei meistä tule mitään?
      Ikävä
      40
      531
    Aihe